Suomalaismies, josta tehtiin action-nukke, kertoo, mistä henkilöbrändin rakentamisessa on kyse

Veikka Gustafssonin mukaan brändi ansaitaan päivittäisellä työllä. Oikotietä ei ole.

Veikka Gustafsson.
Veikka Gustafsson.

Cityn ja Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten SMKJ:n yhteisessä juttusarjassa käydään läpi markkinoinnin ja myynnin ilmiöitä.


Brändin rakentamisesta puhutaan usein kuin se olisi jotain, mitä liimattaisiin todellisuuden päälle kiiltokuvaksi, jolla itseä myydään eteenpäin. Tyhjinä lupauksina, joiden ylläpitämiseen käytetään valtavasti aikaa ja energiaa. Tässä jutussa maailman kokeneimpiin vuorikiipeilijöihin kuuluva Veikka Gustafsson kertoo, ettei siitä todellakaan ole kyse.

"En osaa sanoa omasta asiantuntemuksesta, mutta tiedän siitä, miten epävarmoilla hetkillä haetaan rohkaisua", junassa istuva Veikka Gustafsson sanoo. Hän on matkalla Eteläpohjanmaan matkailuparlamenttiin puhumaan paikallisille matkailualan toimijoille yhteistyön merkityksestä.

Perusjuttuja

Gustafsson on henkeen ja vereen ulkoilmaihminen. Ihan perusjuttuja, metsästystä, kalastusta, samoilua ja kiipeäminen kaikille neljälletoista yli 8 000 metriin nousevalle vuorelle maailmassa. Viimeinen mainituista sattui olemaan melko kallis harrastus ja siksi Gustafsson joutui aikoinaan astumaan parrasvaloihin ja ottamaan luotettavan asiantuntijan roolin julkisuudessa ja erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

"Olin taustaltani ja sielultani kiipeilijä ja ne haasteet siirtyivät maailman korkeimmille vuorille. Ei ollut mitään mahdollisuuksia muuten toteuttaa niitä kuin astumalla julkisen pellen rooliin ja ylläpitää sitä. Julkisuus oli avain työskentelyyn kumppaneiden kanssa ja sitä työtä on tehty aina hyvin nöyrästi. Olen aina koittanut pitää huolen siitä, että kaikki kumppanit saavat monin verroin takaisin sen, mitä ovat muhun investoineet."

"Jos puhutaan henkilöbrändistä tai brändistä ylipäätään, niin se kuulostaa usein siltä, että määritellään jotain ulkokuoreen liittyvää. Itse ajattelen, että se on sitä ydintä. Jos päätän, että haluan olla luotettava, minun pitää olla luotettava. Ei ole mitään muuta keinoa."

Hyviä, brändiin liitettäviä ominaisuuksia ei voi ostaa ja liimata päälle. Ne pitää ansaita joka päivä uudestaan, jokaisessa kohtaamisessa ihmisten kanssa.

Päästäkseen korkeimmille huipuille Gustafsson teki raakaa duunia paitsi kiipeilyn, myös sen mahdollistavien yhteistyökuvioiden suhteen. Vierailuja piti tehdä isoimpiin talk show’ssa ja urheiluohjelmissa, markkinoille ja messuille. Yleisö on vaihdellut päiväkotilaisista yritysjohtajiin.

”Olin vain reissujen välittömässä läheisyydessä esillä puhtaasti julkisuuden takia. Reissujen väleissä piti olla jokin muu syy, lasten ja nuorten säätiön hankkeita ja muita. Koitin kuitenkin aina olla kohtelias, kun pyydettiin, sillä media on itsessään tosi tärkeä kohderyhmä. Mulla oli sellainen vaatimus, että piti pystyä keskustelemaan ja että aikaa jäi perustella sanomisiaan. Hyvin pian sain aikaan sen, että mua ei enää kyselty kaikkiin höpöhommiin.”

Action-nukke

Gustafssonista tehtiin 1990-luvun lopussa häntä mainiosti kuvaava action-nukke, aseeton ja väkivallaton kiipeilijäsankari. Vuorikiipeilystä puhuessaan Gustafsson painottaa, ettei hän todellakaan ole ollut äärikokemusten ja extremen perässä. Avainsanoina toimivat paremmin turvallisuus, yhteistyö, suunnitelmallisuus ja kova työ. Tällä asenteella ja kerätyillä kokemuksillaan Gustafsson on saavuttanut suositun puhujan aseman. Lisäksi hän toimii Outdoor Media Oy:ssä kustantajana. Julkaistavien lehtien aihepiirit, retkeily, talvilajit ja metsästys, osuvat yksiin Gustafssonin intohimon kanssa.

Vaikka aktiivinen, korkeimmille huipuille tähtäävä kiipeilyura on Gustafssonin kohdalta ohi, kantavat reissuilla saadut kokemukset edelleen. Suuri hyöty uralle kiipeilyn jälkeen on ollut myös sillä työllä, jota reissujen eteen joutui tekemään.

”Kaikista käytännön kokemuksista Himalajalla on hyötyä, mutta myös niistä kokemuksista, mitä on saanut, kun on ajanut asiaa eteenpäin.”

”Jokaisen ihmisen pitää pitää huolta siitä, että brändin arvot toteutuvat käytännössä ja sitä kutsutaan työksi. Sitä ei muuta muuksi mikään. Puhun usein yhteistyöstä ja se tarkoittaa sitä, että keskittyy aidosti niihin ihmisiin sun ympärillä ja mietit miten voit olla niille avuksi. Myynnistä puhuttaessa hyvän ja huipun erottaa juuri se, että hyvä myyjä asettaa tavoitteet miettien, miten voi edetä itse urallaan, kun huippumyyjä hahmottaa itseään palana suuremmassa asiakkaan palapelissä ja huippu auttaa asiakasta nousemaan huipulle. Hyvälle myyjälle ympäröivät asiat ovat vain paloja omassa palapelissä, kun taas huippu hahmottaa itsensä osana kokonaisuutta. Vain tällä jälkimmäisellä voit tuottaa aidosti lisäarvoa kumppaneille.”


SMKJ

"Kaiken, minkä ympärilläsi näet, on joku myynyt."

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ on aitojen ammattilaisten etujärjestö.

Liity: smkj.fi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi