Kaupan kassalla euro vaihtaa omistajaa kerran.
Matkalla pellolta sinne se on jo jaettu moneen kertaan.
Elintarvikemarkkinavaltuutetun toimiston johtavan asiantuntijan Tapani Yrjölän mukaan tavanomaisessa ruokakaupassa kuluttajan maksamasta eurosta viljelijän osuus hinnasta on usein vain noin 10–20 senttiä.
Loput eivät päädy yhteen taskuun, vaan koko ketjun kuluihin.
Euron loppuosa katoaa ketjun kuluihin
Yrjölän mukaan loput uppoavat elintarvikeketjun jalostukseen, logistiikkaan, veroihin ja kauppaketjujen kuluihin sekä koko ketjun tarvitsemiin katteisiin.
Kaupan hyllyllä näkyvä hinta on siis ketjun loppusumma, ei summa, jonka kauppias jakaa jälkikäteen viljelijän kanssa.
Kymmenen euron mansikkarasiasta ei myöskään voi päätellä, että viljelijä sai juuri yhden tai kaksi euroa, koska 10–20 senttiä on yleinen arvio eikä jokaisen tuotteen tarkka hinnanjakokaava.
LUE LISÄÄ: Katso kananmunan kuorta: ensimmäinen numero koodissa kertoo, millaisessa kanalassa kana eli
Pientuottaja on markkinoilla hinnanottaja
Ostajat ovat useimmissa tapauksissa selvästi tavarantoimittajia suurempia.
Siksi pientuottajalla ei useinkaan ole aitoa neuvotteluvoimaa hintoihin eikä sopimusehtoihin.
Kyse on kokoerosta neuvottelupöydän eri puolilla.
Suoramyynnissä rooli vaihtuu hinnanasettajaksi
Kun tuottaja myy suoraan kuluttajalle, hänestä tulee hinnanasettaja.
Silloin hän voi laskea tuotteelleen hinnan, joka kattaa tuotantokustannukset ja antaa vielä korvauksen omasta työstä.
Aivan näin yksinkertaista se ei silti ole, sillä lopullinen hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan tasapainokohtaan.
Sama hinta tarkoittaa eri asiaa torilla ja marketissa
Vaikka suoramyynnissä hinnaksi muodostuisi täsmälleen sama kuin marketin hyllyllä, tuottajan käteen jää selvästi enemmän, koska ketjun muille toimijoille päätyvät osuudet jäävät nyt hänelle.
Lisäksi kuluttajat ovat usein valmiita maksamaan hieman enemmän tuoreudesta, paikallisuudesta ja siitä, että he tietävät, kuka ruoan on kasvattanut.
Viljelijästä tulee samalla kauppias ja markkinointijohtaja
Välikäsien poistuminen ei poista niiden tekemää työtä.
Yrjölä listaa tuottajalle siirtyvät roolit suoraan: kauppias, logistiikkapäällikkö ja markkinointijohtaja.
Perunoiden nostamisen lisäksi aikaa kuluu pakkaamiseen, kuljettamiseen, sosiaalisen median päivittämiseen ja tilatorilla seisomiseen säässä kuin säässä.
Kaikille myyntityö ei sovi
Suurempi osuus myyntihinnasta ei ole sama asia kuin puhdas voitto.
Myynti- ja markkinointityö ei suju kaikilta luontevasti, ja se voi olla kuormittavaa.
Ajan ja voimavarojen rajallisuus tulee myös vastaan, eikä suoramyyntiä voi aina kasvattaa määräänsä enempää.
Moni myy silti suurimman osan tavallista reittiä
Lyhyitä ketjuja hyödyntävätkin tuottajat myyvät usein osan, jopa suurimman osan, tuotteistaan tavallisen ketjun kautta.
Torikojun rinnalla kulkee siis yleensä samaan aikaan vanha reitti jalostuksen ja kaupan läpi.
Kesäinen suoramyynti onkin monelle tilalle lisä, ei korvaaja.
Koko markkinan kannalta kyse on pisarasta meressä
Suoramyynnin ja lyhyiden ketjujen osuus Suomen elintarvikekaupan liikevaihdosta on edelleen vain muutamia prosentteja.
Siksi niiden vaikutus koko markkinaan jää Yrjölän mukaan käytännössä merkityksettömäksi.
Suoramyynti voi siis pelastaa yksittäisen pientuottajan, mutta koko alan ongelmien ratkaisuksi siitä ei ole.
Kysymys jää auki kaupan puolelle
Torilla ostettu peruna ratkaisee yhden tilan tilanteen, mutta ei ruokaketjun rakennetta.
Ratkaiseva kysymys koskee siksi sitä euroa, joka maksetaan tavallisessa ruokakaupassa.
Sen jakautumisesta riippuu, riittääkö raha pitämään elinkelpoisena myös ketjun sen pään, josta ruoka on lähtöisin.
LUE SEURAAVAKSI NÄMÄ:
Puolet takaisinvedetyistä elintarvikkeista tuli EU:n ulkopuolelta
