25.11.2008 1441

Valkoista mustassa

On tuo lumi ihanaa. Piristää edes vähän tätä muuten niin synkkää mielialaa, joka taas vaivaa. On menossa sellainen kausi kun ei tunne olevansa oikealla alalla eikä hallitsevansa mitään asiaa tarpeeksi,…

22.11.2008 1441

Tonttuilua pikkujouluissa

Olipahan pippalot. Firman piikki olisi tosin voinut olla vähän pidempään auki, nyt se meni kiinni jo puoli kahdeksalta, jonka jälkeen oikeastaan vasta huvitti ruveta ottamaan keittoa. Ja lahjakkaasti sitä otettiinkin….

2.11.2008 1441

Kaikenlaista harmia

Heräsin puolenpäivän aikaan kun alakerran chihuahua tai joku muu rotta vinku ja ulvo kuin viimestä päivää. Taistelin koneen kanssa yli tunnin ja tulin siihen tulokseen että se ei sillä hetkellä…

26.10.2008 1441

Vesiseikkailuja

Kävin tässä hirmumyrskyssä sitten äänestämässä. Kun tulin kotia, olin niin s******* märkä että päätin lähteä samoin tein tutustumaan Turskan luonnolliseen elementtiin lähemmin kun kerran olin valmiiksi jo kostunut. ;D Uimassahan…

26.10.2008 1441

Vaalipaniikki

Niin. Huomenna ne on ja minen ollut vielä tähän päivään mennessä osannut päättää ehdokastani. Äskön sitten vaalikoneilin ja löytyi sopiva ehdokas, enkä ollut myöskään yhtään yllättynyt että paras match löytyi…

24.10.2008 1441

Työn iloa

Turskan päivä on pelastettu! Oon kollegan kanssa 2 viikkoa opettanut enkkua kouralliselle meidän firman työntekijöitä, joilla oli kamalat paineet saada tietty kielitesti läpäistyä. Joukossa oli tapauksia, joiden kielitaito oli joko…

17.10.2008 1441

Turskan yleissivistysprojekti osa I: kulttuuria!

Höh. Puhuin kahvitunnilla näytelmistä ja näytelmäkirjailijoista ja sain hirveän kipinän lähteä viimein tutustumaan Kansallisteatteriin. Varasin sitten äsken samantien lipun marraskuulle: menen katsomaan Smedsin Tuntemattoman sotilaan. Se on ollut kyllä ajatuksena…

9.10.2008 1441

Pitäkää tunkkinne

Heräsin yöllä hirmuiseen kolahdukseen. Olin niin taju kankaalla kuitenkin etten jaksanu nousta ylös ihmettelemään mistä ääni oli lähtöisin. Vitutti vaan säpsähtää hereille, kun olin koko yön nähnyt tulipalopainajaisia ja heräillyt…

7.10.2008 1441

Synttärit

Täytin kuulemma 82 vuotta. 🙂 Kerrassaan huippu synttäripäivä. Tulin kotiin, nukuin päikkärit, kokkasin loistoaterian, korkkasin viinin. Kuuntelen vanhoja hyviä biisejä ja kattelen valokuvia, niinku aina synttäreillä. Pitää muistella joskus jo…