1699
Kyllähän näinkin elää, mutta
Sinkkuna olossa ei kai ole sinällään itsessään mitään vikaa. Ei se mitenkään elämääni hallitseva asia ole, vaikka ei se mihinkään katoamassakaan mielestäni ole. Tosin jos asiantila tuntuisi enemmän omalta valinnalta,…
Työkkärissä hakemassa
Kävin työkkärissä. Eivät pistäneet mihinkään tukityöllistetyksi eivätkä milleen turhalle kurssillekaan joten ihan onnistunut käynti. Jotain iloa tutkinnostakin. Tuskin tarvitsi jonottaakaan. Vuosi sitten kun valmistumisen jälkeen ensimmäisiä kertoja kävin työkkärissä niin…
Luumumarmeladia ja lehtitaikinaa
Taas se aika vuodesta kun leivon vähän väliä joulutorttuja. Muutenkin tulen leiponeeksi paljon ja vien tekeleitäni ihmisten syötäviksi. Sitten ne hämmästyvät että onko jollakulla jotkut juhlat kun on kakkua. Ei…
Ei minulla koskaan mitään uutta
Eräs kaveri on keksinyt ruveta tavatessa kysäisemään muiden kuulumisten ohessa että onko mitään uutta kerrottavaa deittailun suhteen. Ei ole, eikä tulekaan olemaan, kiitos kysymästä. Tämän tästä saa kun on joskus…
Muusa hakusessa
Ne on ihan kivoja aikoja kun pystyn elättelemään ihastusta jotakuta kohtaan. Viimeksikin oli vähän vakavammanoloinen sellainen tilanne yllä kun gradua väsäsin. Kummasti se helpotti löytämään motivaatiota sen puurtamiseen. Mutta tuli…
Huoh.
Sanon itselleni: ”Minä tulen aina olemaan yksinäinen.” Surullinen olo.
Liikaa itseironiaa
Nimimerkin valinta on aina yhtä hankalaa. Kaikki ilmeiset on jo varattu ja useimmat mitkä saattaisi keksiä eivät miellyttäisi muuten. ”Vaikea” tuntui riittävän oikealta. En minä helppokaan ole, sitä paitsi ”helppo”…
Ei fiksua
Ei täällä varmaan kannattaisi pitää esillä tämänsävyistä valitusblogia jos siltikin samaan aikaan yrittää vastailla toisten ilmoituksiin. Toivo kuolee viimeisenä. Huoh.
Säälipisteitä
Tuli tässä yhtenä päivänä erään kaverin kanssa puheeksi että kuinka haluaisin löytää tyttöystävän. Hän sanoi (aiheesta) että minun pitäisi olla aktiivinen asian suhteen, ja kysyi ”vai mitä sinä oikein haluat?”…
Pelkkä aika ei riitä
Minulla on kavereita, jotka, jos asia tulee puheeksi, ovat valmiita vakuuttamaan minulle että kyllä minä jonkun vielä löydän, että on minulla vielä aikaa… Tiedän, että he tarkoittavat hyvää. Vaikka mitä…