834
Joskus on vaan pakko
Joskus elämässä tulee vastaan se hetki, että on pakko myöntää itselleen ettei näin voi enää jatkua. Minun osallani se hetki oli perjantaina. Painoni lähti pikkuhiljaa nousemaan 90-luvun alussa. Ensinnä hyvin…
Ehdottomuus
Hassua kuinka ehdoton ihminen voi olla. Omien mielipiteidensä täyttämä, ettei näe muuta. Ei toisia tarvitse hyväksyä sellaisena kuin he ovat. Mutta suvaita täytyy erilaisuutta. Jos jotain yritän itse välttää niin…
Kausi on avattu
Ja nyt pääsee jo useampiin keskuksiin. Eipähän tartte enää keksiä viikonlopuiksi tekemistä. Senkun laittaa sukset kuntoon ja lähtee rinteeseen.
Lunta
Vihdoinkin maassa on sen verran lunta, että edes näyttää talvelta. On paljon valosampi aamusta lenkilläkin. Tänä aamuna siirryin juoksuun. Tuntui yllättävän hyvältä pitkän tauon jälkeen. Tuo sauvakävely kyllä tepsii hyvin…
Noin
päivä alkaa olla pulikassa ja kivaa oli 🙂 Monellakin tavalla. Ja tulihan sitä opeteltua yksi uusi tapa kiusata lihaa. Sinänsä ihan hyvä ja tehokas. Kaikenkaikkiaan tyytyväinen olen päivääni.
Jee
että mutterit on sitten hyviä. Rautakaupasta saa sellaisia vähän järeempiä, noi on jotain 40 millisii…sen kun laittaa pyykkipojan perään .. nam Samasta paikasta ostin kapeeta pakkauskelmua…sillä on hyvä pistää pitemmäksi…
Vettä sataa
Pirummoinen keli kävellä. Pikkuhiljaa tekee mieli siirtyä juoksuun, mutta tiedän sen olevan vielä aikaista. Jos kuitenkin ihan pikkasia lenkkejä jo juoksis…puoli tuntii ja sillain. Ihmeellistä kuinka hyvin paikat aukee parin…
Viikko lähestyy loppuaan
ja paras osa sitä on edessä. Nautinnollinen puoli päivää – vaikka en pistäisi pahakseni pitemmästäkään ajasta. Mutta kaikkea ei voi saada, edes tämä. Ja saapa samalla monipuolista liikuntaa kunnolla.
Lunta polulla
Tekee kävelyn raskaammaksi, jokainen askel lipee vähän tällä kelillä. Ei muuta kuin lisää työntöä sauvoilla. Tänään tuntui jo mukavalta kävellä töihin, tahti tulee luonnostaan. Eikä ole kyllä ollut vaikeuksia nukahtamisen…
Vuosi alkoi sitten klo 05.45
Heräämisellä ja töihin lähtemisellä heti kuuden jälkeen. Niin työvuosi. Liikuntavuosi alkaa klo 11.00 kuntosalilla ja jatkuu illalla lenkkipolulla. Tällä viikolla kevyttä harjoittelua ja eroon joululäskistä. Vuoden viimeisessä kuntotestissä ei tyrmätty…