Cityparin elämää
Työ, työ ja työ, se miestä syö…
Unelmatyössä, jota kohtaan tuntee intohimoa, on se huono puoli, että sillä on taipumus luoda stressiä tekijälleen. Kun olen paahtanut hanttihommia motiivinani pelkkä raha, ei stressistä ole ollut tietoakaan – miksi…
Pikkujouluostoksia
Shoppailuhirmu sai allekirjoittaneesta yliotteen, ja vaikka tarkoitus oli vain toimia makutuomarina veljen silmälasiostoksilla, sorruin seuraaviin hankintoihin: [IMG 1030883] [IMG 1030884] [IMG 1030885] Mutta kai sitä nyt huomisia pikkujouluja varten saa…
Arjen haasteet
Meikäläisen synnynnäinen huolettomuus ja hajamielisyys ilmoittelivat tänään taas itsestään. No, ilmoittelevathan ne päivittäin kadonneiden tavaroiden ja muun sellaisen muodossa, mutta tänään hieman radikaalimmin. Olin kaupungilla ja ajattelin nostaa rahaa kahvilareissua…
Houston, we have a problem
Tajusin just että kello on kohta kymmenen enkä ole syönyt tänään kuin pari sämpylää. Enää en ehdi kauppaan, ja nyt siis onkin käsillä valtaisa ongelma: Syödäkö ruisleipää vaiko nuudeleita? Ei…
Kun mieli järkkyy
Olipa yö. En saanut millään unta ja lopulta nukahdinkin vasta joskus aamuyöllä. Ja sitten näin jotain tosi kummallisia painajaisia ja heräilin välillä niin että luulin jonkun olevani asunnossani. Inhottavaa. Näinä…
Laimea lauantai
Sää on nyt sellainen, jossa pitäisi kulkea käsi kädessä jonkun erityisen kanssa. Haluaisin tehdä niin, mutta se erityinen puuttuu, eikä ole edes ihmistä, jonka toivoisin olevan sellainen. Ei ole ketään…
Puukuormaepisodi
Ovikello soi. Menin avaamaan. Ovella oli naapuri ilmoittamassa, että puukuormani on nyt saapunut. Ilmeeni varmastikin kertoi sen mitä ajattelin: ”WTF?!” ja toki ilmaisinkin ihmetykseni tuota kuormaa koskien. Enhän minä tiennyt…
Mies jonka halusin
Tapasin unelmieni miehen. Siis ihan joka tavalla unelmieni miehen: älykkään, keskustelutaitoisen, kiehtovalla tavalla mysteerisen ja vielä pitkän, tumman ja seksikkäänkin. Sellaisen, jonka kanssa on hyvä olla, jota on suoranainen pakko…
Alkuviikon leffaputki
Takana parin päivän vatsataudin kourissa makoilu – nyt elämä taitaa onneksi jo voittaa. Onpa ainakin tullut katseltua leffoja: Wilbur (ihan jees), About Schmidt (ihan jees), Schindlerin lista (vaikuttava), Valkoinen oleanteri…
Laatoittaja
Mulla on pikadieetti päällä: Eilen oksensin aika monta kertaa enkä syönyt mitään, ja tänäänkin on mennyt vain vähän viinirypäleitä. Vanhempien ”ruokamyrkytys” ei siis ollutkaan ruokamyrkytys, sillä su-iltana alkoi veljeni oksentaa…