Blogi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on omituinensuhde.

Oma koti kullan kallis... vai?  1

Jep, älä sano mitään. Mä en taas ymmärrä mikä järki tässäkin oli. Tai no siis kotiin ei tarvinnu mennä katsomaan niitten nyrpeyttä, saatika lähteä kouluun. Hmm, hyvä vaan sillä kellohan taisi olla puoli kolme kun me siitä baarista ulos astuttiin(oho, kuinkas nyt noin?!).
Oli pakko ottaa taas buranaa(sori), selkä niin kipeä, etten tiedä miten selviän bussimatkasta kotiin. Ei voi paikallaan olla yhtään, mutta käveleminen sattuu.. Taitaa tulla taas hetki, milloin sitä on pakko raahautua lääkäriin. Eihän sille tarvitse kertoa ihan kaikkea, eihän? Lähi cittari edelleen auki, mutta ei mikään selviä tosta alkoholi määrästä! jestas, kun en itsekkään ole vielä selvä! Ja se että meinaisin sammua sinne jo... ei mitään hajua mihin aikaan, mutta kumminkin niin, ettei lähtö ollut vielä lähimaillakaan. Lisää viinaa, (missä vitussa on mese?!)silmät liikkuu ja sen on kuoltava! Pantteri vastaan Kissa, ikuinen tassuttelu.. Kiitetään onneamme, että se antaa voimaa ja Kissa luo mielipiteensä ainoastaan silloin kun olen yksin... Mietitään siinä sitten miks akku on taas kännykästä loppu...
Eilen oli kyllä ilta! Mulla ei oo ollu niiiiin pitkään aikaan noin hauskaa kuin eilen! Poikien kanssa lähteminen oli kivaa ja meillä oli hauskaa, mut tää oli jotain erilaista. Meit oli vaan tytöt (Obs! ja nyt niitä susia ei lasketa, koska aika neitejähän ne oli!) ja me vaan istuttiin, juteltiin, bailattiin! Ja jotenkin sen ehkäpä huomasi Aron kasvoilta, että me oltiin kaikki ihan lärvät, kun se itse oli selvinpäin... Voi vittu sieltä lähtee taas kohta juorut liikkumaan! No mutta se vitun ämmä oli tiistaina kärpäsessä töissä ja IHaveSon on ollu siellä soittamassa.. hmm.. pääsiäisen alkupuolta on turha edes muistella... Ihan sama mutta liian usein! Toivotaan parasta, et jos se ei mulle kerro tarinoitaan, niin se ei kerro myöskään sille mun jutuista. Ärsyttävää ajatella sitä, että joka kerta kun menen baariin, mä katson heti ensinmäiseksi ketä siellä on töissä.. Hitto kun ei oo niitä juoruja sinänsä enää kuullu, niin ei tiedä (kato muuten piruuttaan vasemmalle alas, ei niin alas! iuks, miten tollasen saa pois?) kuinka paljon niitä liikkuu.. Ehkä se on ihan hyvä vaan ettei tiedä.. Jep, on se hyvä asia, mut älä ikinä luota baarihenkilökuntaan! Uuh, päätä särkee.. Kohta kotiin. Vauva on varmaan ihan hermoraunio jo.. No mut kohta silläkin on koko päivän lastenvahti, mikä myös tarkottaa sitä, että täytyy pika pikaa yrittää muuttaa pois, koska kohta mulla ei ole hetken rauhaa! Niin, mä tiedän mitä sä ajattelet ja niin...
Ai niin...
Kiitos


Sekopäistä  1

Pimeys on turvani
Tähdet ovat silmäni
Kuu kimaltaa hiuksissani
Lepakot elävät yössä

Päivä paistaa silmistäsi
Aurinko lämmittää kehoasi
Päivällä elät sinä
Lepakot eivät näe valossa

Meidät vedetään välillä keskelle synkkää metsää. Ei polkuja, ei opastusta, ihan yksin olemaan. Silti se valo jossain vaiheessa pilkahtaa vaikka ei tekisi mitään. Mutta tyhmiä ne ihmiset, jotka eivät tartu tilaisuuteen. Ei kaikkea voi saa hopea tarjoittimella suoraan eteen kannettuna vaan välillä pitää itsekkin tehdä jotain.
Eräs ystäväiseni itkee päivät pitkät sitä, että hänestä alkaa tulla vanha ja hän on niin yksinäinen ihminen. Hän saa lukuisia iskuyrityksiä päivässä.. Hänen eteensä tulee siis kerta toisensa jälkeen mahdollisuus, mutta hän on niin "nirso" ettei mikään kelpaa kuin "paras". Mikäköhän mahtaa olla se paras ja ulkonäön perusteellako hän sen määrittelee? Miten merkillistä onkaan se, että minä olisin hänelle kelvannut(!!!) ja ensinmäisiä kertoja kun tapasimme, hän ajatteli minusta hyvinkin negatiivisella kannalla.. Huh huh! Iske kiinni äläkä valita!
Kun on ollut yksin kauan aikaa, alkaa siihen tottua tai niin siitä sanotaan. Tai sitten sitä tottuu siihen kaipauksen tunteeseen ja loppujen lopuksi se tunne vallitsee niin pahasti, ettei sen olemassaoloa huomaa. Mutta jos vastaan tulee henkilö, kuka osoittautuu vielä mielenkiintoiseksi ja mukavaksi, eikö se silloin ole siunaus? Miten se voi olla velvollisuus? Voiko ihminen mennä toisesta ihmisestä niinkin sekaisin, ettei osaa jäsentää omia tunteita? Tykkää, ei tykkää. Mikä siinä nyt on niin vaikeaa taas? Ei sitä voi alituiseen hokea miehet miehet... Tai voi, mutta turha toistaa itseänsä, kun ei se tilanne mihinkään muutu! Hah!


Hyvä Luojani...  1

...tiedän että ryyppääminen yhdeksänä päivänä peräkkäin on tyhmää ja ihan turhaa, mutta kun mulla oli se talviloma. Ymmärrän kyllä, että sinun piti jotenkin saada hidastettua vauhtiani ja langetit minulle kovan kuumeen, mutta kuten huomaat, on lääketeollisuus tehnyt sairastamisen hyvin helpoksi, eikä tämä flussa hidastanut minua kuin sen yhden päivän. Mutta voisitko parantaa kurkkukipuni, että voisin taas sulavasti polttaa tupakkaa. Noita kurkun puuduttajia kun ei saa syödä kuin kymmenen päivässä...
...minua kuvottaa! Olessani eilen baarissa, minkä nimeä me emme lausu ääneen, järjestettiin skaba. Ilmaista viinaa sille, joka tuo ensimmäisenä alkkarinsa juontajalle.. "On niitä kyrpiä ennenkin nähty, housut pois vaan!" Poika(!), kuka voitti, sai palkinnoksi yhden drinkkilipun. Kesällä mä vielä jotenkin suvaitsin sen, kun ne käski vetää paidat veke, sillä siihenhän on "totuttu" naisten ja miesten kohdalla, mutta alushousut! Mitä niitten päässä oikein pyörii? Mitä ne oikein ajatteli siitä seuraavan, kun ihmiset kännipäissään ajattelee ilmaista viinaa jos vähän vilauttaa? En mä halua nähdä kyrpiä keskellä tanssilattiaa! Meni taas maku siihen paikkaan ja siihen henkilökuntaan!
...kiitos, että olet kuullut hiljaiset huutoni yössä ja tuonut elämääni Pupen. Meillä on ollut todella mukavaa viime aikoina ja tuntuu siltä, että se ymmärtää. Kiitos, että ojennat auttavan kätesi Pirulaani, niin että vielä jokin kaunis päivä voin tulla polvilteni eteesi ja sinä otat minut lapseksesi. Toivottavasti annat minun elää pitkään, sillä sitä hetkeä saa odottaa jos tää tätä samaa rataa menee!
...kiitos, että näytit minulle oikeuden. Hän pieksi minut ja hylkäsi sinut ja hän kulkee pimeitä polkuja yksin ilman valon häivää. Tiedän, että olet armelias, mutta voisitko silti vielä odottaa ja antaa hänen kärsiä tässä elämässä, kun kuolema olisi hänelle helpoitus? Vai loitko sinä edes häntä?
...pidä yllä maailmaa, niin minä pidän yllä omaani ja saa tulla auttamaan, kun tilanne näyttää kriittiseltä, mut voisitko tehdä sen vähän lempeämmin kuin yleensä? Kyllä mä uskon vähemmästäkin.. kai.. Anna ystävilleni ja minulle voimaa jaksaa matkaa eteenpäin, vaikka me saadaan voimaa toisistamme, mutta kyl sä tiedät miten tuhmiä ja turhamaisia me ihmiset välillä ollaan. Anna minulle voimaa jaksaa taistella tasa-arvon nimeen jatkossakin.
Kiitos


sunnuntaista ?:seen  1

No huh huh! Slow down! Nyt elämä menee taas sellasta vauhtia eteenpäin etten mä meinaa pysyä perässä!
Okei, eli erehdyksiä sattuu kaikille meille joskus, mutta pitkästä aikaa tämä oli viihdyttävin. Eräs kaverini seurustelee ja kertoi eräänä päivänä, että joku ihminen oli yht´äkkiä käyny päälle. Totesin sille, et tollasta sattuu, turhaan sä meet sun kumppanille kertomaan ja pahoittamaan sen mielen. Noh noh, täytyyhän asioilla olla aina se mutta sana siellä jossain ja tässä niitä olikin sitten kaksi.
Mutta kun mä vastasin siihen
-Sellasta sattuu, eiks se oo ihan luonnollista kännissä?
Mutta kun se kesti vartin
-Sellasta sattuu, mut katokkin et pidät suusi supussa!
Jos itse seurustelisin jonkun kanssa, niin en mä haluis kuulla jos se sählää jonkun tytön kanssa baarissa puoli vahingossa. Ihan rauhassa, kunhan se katsoo sen, et mä en sitä nää, enkä kuule ja kuhan mä olen se ykkönen kumminkin. Kamalaa, viiskymppisenä aviomieheni käy varmaan usein liikematkoilla sihteerinsä kanssa..
Mitä on tapahtunut mun seksiobjektille?! Se on kauheen kiree nykyään ja sit se tulee mun vierustalle polttaa tupakkaa ja suutelee, mun nokan edessä jotain hupakkoa! Hei please! Sä oot töissä siellä ja sulle maksetaan siitä et mä voin tuijottaa sua pitkin iltaa, ei siitä että sä oot kiinni jossain muussa kuin mussa! Siis äly hoi! Järki älä jätä!
Mua pelottaa, et mä kohtaan Herra Apatian. Neljä päivää mennyt, paljon ajatuksia lentänyt, muttei yhtään kyyneltä vierähtänyt. Voisko joku nyt kertoa mikä mua vaivaa? Senhän pitäisi olla aika normaalia, että "eron" tullessa itketään. Siis kyllä mulla se psyykkinen paha olo on (aina välillä), mut onko tää nyt sit jotain tunteiden patoamista, vai ihan ok juttu, kun tätä oon miettinyt jo sellaset.. hmm.. sata vuotta!! Mun vaan niin tekis mieli vetää sitä sikaa turpiin niin että tuntuu. Ja jumaliste! Mä ajattelin tehdä niin, et jos se soittaa mulle (kun meidän piti nähdä tällä viikolla), niin en vastaa sille, kun siitä se ei kuulemma pidä yhtään. Mun kosto olisi suloinen jos se ihminen vois soittaa! Mulla menee aina suunnitelmat pilalle sen takia, mut tää on jo huippu! Se pilaa mun kosto suunnitelmat! Mitä vielä?
Heh! Meidän ihana lempibaarimme. Kaverini on ylennyt siellä ihan kivasti, kun taas minulla on kerää koko sarja. Kaverillani oli ensin blokkari, sitten baarimikko ja kakun huipuksi ravintolapäällikkö. Minulla taas baarimikko, Dj, poke ja pelihoitaja. Mitä jos kultaseni vaihdettais kantapaikkaa, kun toi on jo aika nähty? Ne on muutenkin jotenkin niheitä siellä..
Neljäs baaripäivä tulossa. Ihan hyvä vaan. En oo pitkään aikaan saanut kuluttaa itseäni loppuun täysillä. Ja muutenkin tekee ihan hyvää elää pelkässä valheessa. Mä en nyt vaan jaksais miettiä sitä kuinka paska mä olen kun hylkään rakkauden, enkä jaksa enää yrittää. Mä en nyt vaan jaksais olla selvinpäin, kun tarkkailen enemmän ja enemmän ympäristöäni.. Keltaisia autoja kaikkialla! Vainoharha iskenyt taas kulman takaa kun kuulin herra mini juoruja. Siis ensinnäkin se ei ole hyvännäköinen. Sen nauru kuullostaa oksentavalta hiireltä ja sen pelastusrengas näkyy pitkälle. Mutta voiko rahalla ihan oikeasti saada kuusi (bibboa) hyvännäköistä naista vierelleen pussailemaan vuorotellen? Se on ruma! Kuinka tyhmiä ne naiset oikein on?! Luultavasti hyvin, koska siinä saa kyllä olla vetreä että pystyy sen kanssa harrastamaan seksiä. Eli ei se voi seksistäkään johtua.. Voi luoja, ne varmaan miettii kimpassa aina illan päätteeksi, kuka uhrautuu tänään. Hyi kamala! Miten sillä on varaa kuuteen naiseen, kun ei sillä meinannut olla varaa muhun? Toisaalta laatu maksaa.


Neljäs rypäri ja toinen selvä ennen iltaa  1

Mahtavaa! Mä harrastin liikuntaa! Minä ja jonka yleisin liikunta muoto on tuopinnosto! Käytiin pelaamassa Gloria hallista sulista. Täytyy kyllä myöntää, että halusin 2 taukoa, tosin syy tuli selväksi, kun pääsin kotio. Olin tullut kipeäksi ja minä luulin sen johtuvan edellispäivän tupakanpoltosta. Ei sitten! Tottakai sen täytyy olla hieman vakavampaa, kun talviloma alkoi! 2 pvää kotona kestää, mut menee päivät hukkaan kun vaan istuu kotona ja katsoo telkkaria. Ei tupakkaa, ei alkoholia. Luulisi olon olevan pahempi, mutta kun tästä pikkasen tervehtyy, eli huomenna, niin nikat nousevat varmasti pintaan. Mutta täytyy myöntää, että tää on tehnyt hyvää mun stressille. Mä olen vaan nukkunut, katsonut telkkaria, nukkunut, nukkunut.. Saa taas voimia taistellakseen omia tunteitaan vastaan. "Sinun parastahan minä tässä ajattelen!" yritän vakuuttaa itselleni. Peloittaa silti ryhtyä tälläiseen, koska se sinänsä on väärin, mutta meistä kumpikaan ei voi elää näin. Minä luovutan, minä saakeli soikoon nyt luovutan ja alan elämään omaa elämääni ja yrittämään luomaan niitä asioita uudelleen, mistä päästin irti. Vittu mä olen ollut tyhmä!
Voi kumpa tuo ajatusmaailma pysyisi sydämessäni aikansa. Anteeksi antaminen ja sen pahan unohtaminen on niin helppoa. Pitäisi vaan muistaa ne hetket, joina juoksin hänen luotaan pois. Sen hetken, jolloin sanoin hänelle kyyneleet silmissä näkemiin ja ne vihan täyttämät iskut ja kiljaisut. Juuri kun päätin olla luovuttamatta.


Okei! Kolmas epäselvä  1

Lähettiin sit taas eilen Neiti Ilopillerin kanssa baariin, jestas mitkä jonot! Kierrettiin sit Helsinkiä k18-k20-k18 ja ensimmäiseen kahteen oli kamalat jonot. Tänne tultiin parille, niin pari mennään myös ottamaan.
Ei ollut olleenkaan paha valinta, sillä tapasimme erään pojan jonossa ja myöhemmin (n.5min) hän liittyi seuraamme. "Sivistynyttä" vittuilua sanoisinko? Vartin sisään ystävättäreni oli vetänyt pojalle litsarin (mikä tosin osui silmään) ja me olimme haukkuneet toisemme puolin ja toisin, mitä mielenkiintoisimmilla ilmaisuilla. Hauskaa kesti tunnin, kun poika yht´äkkiä muutui hyvin hiljaiseksi. "Vittu te ootte ilkeitä naisia!" se sanoi. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Meidän roolimme oli sinä iltana "miehet ovat orjia, me olemme seksinJumalia ja meille ei vittuilla" Voisinko sanoa, että käyttäydyimme kuin Zeus konsanaan. Röyhkeyttä riitti ja muotoa vaihtamalla saimme mitä halusimme. Niin, se oli vielä poika, tosin miehet eivät kestäisi meitä noinkaan kauan.
Juttelin eilen Herra Apatian kanssa..
minä -noh?
hän - mitä
minä - ei mitään
hän - ok
Kiitos hei ja tervetuloa uudelleen, kun tajuat pyytää anteeksi! Ihan kuin se olisi mulle vihainen! Eikö se saatana tajua yhtään kuinka vihanen mä sille olen?! Vai eikö se tajua, miksi mä sille vihoittelen (se ystävänpäivä juttu). Et mitenköhän se on voinut olla mulle niin tärkeää, sehän on vain yksi päivä muiden joukossa. Kuten Uusi Vuosi tai mun tulevat synttärit, joilloin se ei ole luonani. Voisko se edes joskus asettua mun asemaan ja katsoa mun silmin miten paskasti se joka vitun kerta käyttäytyy mua kohtaan. Ja eikö se ymmärrä, että mitä pidemmälle se jättää mulle soittamisen, sitä enenmän mä sille suutun. Tyhmyyttä vai löytyykö vastaus psykologiasta? Onko se oikeasti ujo vai täysin välinpitämätön? Mun piti jutella sen kanssa, raottaa vähän pientä sisintäni ja se petti mut taas.. Jos se ei oikeasti välitä, miksi se ei voi jättää mua rauhaan. Ehkä se nauttii siitä, että päivä toisensa jälkeen se kontrolloi minua oman tahtonsa mukaan ja päivä toisensa jälkeen se näkee kuinka pahan tunteen se on mulle saanut. Onneksi vihassa on hyvä elää. Se kasvattaa ihan mukavasti ulkoista kylmyyttä ja luottamus rippeytyy ja kun tätä kestää tarpeaksi kauan, mä en luota siihen enää koskaan, vaikka se käyttäytyisi kuinka ihanasti. Ihan kuin kävi Mr. Nose:n kanssa.
Voitaisko me olla tänään näkemättä? Mulla on vähän kurkku kipeä.


eka selvä  1

No niih! Hyvinhän se ilta sitten meni puoleen yöhön asti. Ellei nyt oteta huomioon sitä, että Herra A. otti yhteyttä kymmenen aikaan illalla ja totesi, että nyt meni ystävänpäivä näin, et ei voi mitään. Multa loppu akku.. Haista sinä! Harmittaa etten sanonut pahemmin sille siitä, se kun tuskin ymmärsi ääneni ironista sävyä. Mutta ainakin se sai mut ilmeettömän vihaiseksi..
Sitten vaan Luxiin Neiti Ilopillerin kanssa. Täytyy myöntää, että se paikka teki vaikutuksen. Ihanan maallisen hienostunut! Jos pääsi sisällä ei liiku yhtään mitään kuin se mitä laittaa tänään päälle tai "lyö, mut älä koske lettiin"- tyyppiä ja ehdottomasti hetero niin sitten Luxiin! Täynnä itseään täynnä olevia naisia ja miehiä!
Ystävänpäivän kunniaksi laitoin "hiukan" rajun silmämeikin ja voi luoja ne katsoi mua kuin friikkiä! Aloin jostain syystä tuntemaan itseni lesboksi, mutta en voi sanoa, että se olisi johtunut naiskauneudesta. Toistensa kopioita kahdessa sarjassa. Neidit "olen niin hyvännäköinen, trendikäs ja kaikki haluavat mua, mut voitsä uskoa toi kuvottava äijä tuli juttelee mulle! Vittu mikä urpo!" ja Neidit "olen niin kiltti ja viaton, pukeudun siististi, enkä käytä meikkiä kuin hieman. Voi vitsi, toi mies puhu mulle, en kai mä oo ihan punanen?" Miehetkin vaikuttivat hyvin kusipäisiltä ja jestas ne yli nelikymppiset, josta etsivät sieltä "nuorta kauneutta"! Neiti Ilopillerikin alkoi tuntemaan olonsa "hieman" ahdistuneeksi farkuissaan. Todettiin kahden juoman jälkeen, et tätä ei kyllä selvinpäin kestä ja tiskille! Mut hei! Nokka pystyyn ja kävellen aistikkaasti vedettiin homma kunnialla kotiin! Mut tää ei jää tähän! Mun on pakko päästä sinne takas panostettuna holkkini kanssa ja päästä vetämään kunnon snobishow!
Olen sitten kamala kusipää, kylmä ja välinpitämätön, kun en vastannut Herra minin (huom.pienellä) ystävänpäivä tervehdykseen! "kiitos taas kaikesta!!" hän toteaa klo2.04. Johas nyt on epätoivosta. Ensin se huomaa, että päivä vaihtuu ja heti tekstari ja sitten kytätään milloin vastaus tulee! Ihmeen kauan sillä kyllä meni, peräti 2h kun viimeksi meni 20min! Hah hah ha! On silläkin elämä! Tai siis ei ole, kun täytyy juoruta ja kuunnella juoruja mun elämästä. Se on aina kivaa mennä baariin, todeta "katos toi on täällä. Kuule huomisen juorut tänään". Onneksi mä olen välinpitämätön!
Las Palmas, kaipaan sinua! Nähdään ensi viikon keskiviikkona, jooko? Jee! Oot ihana!


toinen, melkein  1

Oli tuokin taas päivä. Päivä alkoi ihmeen kivasti seitsemältä ja koulusta päästessäni oli valoisaa! kerrankin.. Varjo puolena se tietysti, etten voi olla pitkään ulkona enään.. Täytyy alkaa vetää pikaperseitä!
Mutta tottakai ilta menee ihan pieleen jos päivä on alkanut huonosti. Missasin bussin, juoksin toiseen henkihieverissä, kadotin rannekorun, riipus irtosi kaulaltani ja meikit levisi ennen kuin ehdin sanoa hep, baarineiti antoi väärän sidukan, baarimme oli taas vaihtanut aukiolo aikojamme ja tietysti siinä baarissa mihin päädyttiin istui henkilö, jonka olin kiivaasti halunnut nähdä, vaikken sitä myönnäkkään. Siitä sitten salmaria naamaan, jotta kädet lakkaa tärisemästä.
Mutta ainakin näin sinut ja tunsin sinut huulillani ja kuinka sulavasti, hitaasti, nauttien tulit minuun ja sait pääni taas pyörälle. Noh, mutta viidestä kerrasta sitä saakin hiukan hupsuuntua ;)
Mutta herra mini "tiedät kyllä mikä" voisi toteuttaa uhkauksensa ja häipyä helvettiin ja kieltää minut! Mikä hitto siinä on ettei ihminen voi pysyä toisesta erossa vaikka poliisitkin on soitettu perään?! 00.30 se toivottaa hyvää ystävänpäivää! Minulle, vihamiehelleen, ex-naiselleen! Lakatkaa jo ruikuttamasta te naisten hakkaajat, pettäjät ja sortajat! Jos on kamat pakattu ja suoraan sanottu ei, niin ei ne takas tule, vaikka samaa paskaa kohtelua kestivätkin ja jaksoivat sen tietyn ajan ennen kuin mitta täytyi! Vaikka likapyykki pestiin ennen kotona se ei tarkoita, että sitä tehtäisiin enään..
Hihii! Kyllä se hymy silti paistaa kasvoilta, kun miettii sitä, kuka ei sitten millään voi muuttaa pois pääni sisältä :) Ja nyt ne kyyneleet sitten tuli. En taidakkaan olla ihan tunteeton :o mutta toisaalta, ne kyyneleet tulikin sitten ihan kahden viikon edestä. En suosittele varsinkaan jos on nukkunut liian vähän, se huomattiin tänään, kun kaikki tuijotti kadulla :D Sainpahan ainakin huomiota! :)


Ensimmäinen  1

Huoh! Että elämä on tylsää ilman sinua. Kotona istuen ja tuijottaen telkkaria elämää eteenpäin yritetään jatkaa. En minä sinua vielä kaipaa, enkä tuntea sinua huulillani vielä tahdo. Katsotaan keskiviikkona mitä tapahtuu, kun tulee ystävänpäivä. Ihana päivä rakkauden ja olen yksin. Voi olla että silloin astelen luoksesi.
Tämä päivä on ollut loistava! Iloinen puhelu aamulla ja koulussakin meni hyvin, kunhan ei muisteta sitä yhtä asiaa. Nelonen tuottaa toisille onnea ja kasit laittaa suunpielet nousuun.
Ärsyttää vaan kun elämä menee täyttä vuoristorataa! Ihmiset eroaa, yrittää tappaa toisiaan tai käy toistensa kimppuun. Parisuhteet. Taidan olla sittenkin tyytyväinen, että olen sinkku. Ja yksinäisyys kuolemanpelkoon verrattuna taitaa olla helpompi kestää.. tai ainakin näin muistelisin.
Mutta sinä sinä.. Omitista olla kotona, kun normaalisti näkisin sinut näihin aikoihin. Hassua olla kotona ilman, että et ole vierelläni. Mutta en minä sinua halua elämästäni pois. En vain halua maksaa siitä, että saan maistaa sinua. En rahana ja ruumiiseeni jätät aina ilkeät jäljet. Varsinki aamulla on kamala olo, kun niin salakavalasti häviät yön aikana. Mutta silti. Juostessani sinun perässä, annoit minulle elämäni parhaita hetkiä!


kuudennen ryyppypäivän "aamu"  1

Viina ei sovi mulle. Jos en sitä ennen tiennyt niin tänään se tuntuu huomauttavan asiasta. No mutta mutta, kyllä parin tunnin päästä helpottaa ja sit voikin lähteä taas uudestaan radalle. Ehkä tänään on juuri se päivä, jolloin minäkin löytäisin jonkun. Epäilen suuresti.
Mikäköhän siinä oikein edes on? Toisaalta IQ:ksi sitä on haukuttu jo pidemmän aikaan, niin ehkä mä sitten olen pelottava. 163cm laiha tytteli.. uuh, hyytävää!
Istutin tänään avokadon siemenen multaan. Se tosin oli ollut siellä jo, mutta päätin tänään kääntää sen oikein päin, jotta se saattaisi alkaa itääkkin :) Yksi siemen olisi vielä. Sen voisin omistaa Herra A:lle "jotta muistan sen kaiken huonon ja annan elämälleni uuden alun". Ehkäpä vielä joku päivä voin sen hänelle lahjaksi antaa.. Toisaalta juhlapäivinä se on aina poissa. Ja sitten vielä ihmettelee, kun olen yksinäinen niinä hetkinä, kun olisi ollut tärkeää, että hän oli ollut vierelläni. Ehkä vielä jokin päivä se tuntee itsensä yhtä tyhmäksi ja naurettavaksi, kuin minä. Hassua, että sitä tottuu asioihin ja muuttuu kylmäksi, niin ettei edes yksikään kyynel tipahda. IceQueen..