Blogi

Edellinen

Ja miltä se sinusta tuntuu?  1

Istuessani eräs päivä tässä samaisessa paikassa, vieressäni makasi alaston mies, selkä minuun päin. Katseeni vaelsi hänen vartaloaan pitkin hieman leikkien, kunnes hän kääntyi. Katselin hänen kasvoja. Levollista ilmettä, parran sänkeä leuassa ja hänen täyteläisiä huulia. Mieleni valtasi täydellinen levollisuus. Olinko nähnyt mitään kauniinpaa? Komeampaa kyllä, kauniinpaa en pitkään aikaan!

Istuessani eräs päivä huoneeni lattialla lukemassa lehteä, sängyssäni makasi alaston mies. Katseeni lukittui hänen pitkään ja täyteläiseen ruskeaan vartaloon, kunnes huomasin hänen kätensä. Ne lepäsivät yhdessä, hieman päällekkäin vuoteeni reunalla. Otin valokuvan. Kuva on edelleen tallessa ja joka kerta kun se tulee vastaan, mieleni poistuu hetkeksi juuri tuohon hetkeen. Hetkeen, jolloin tunsin ensinmäistä kertaa miehen kauneuden valtaavan minut.

Herätessäni eräs päivä uuteen kauniiseen talvi päivään, vieressäni makasi alaston mies, selkä minuun päin. Katselin hänen täydellistä selkää ja minun oli pakko koskea häneen. Käteni vaelsi leikkien hänen selkänsä pitkin ja mieleni teki upottaa kynteni häneen. Tunsin kuinka olisin halunnut sulautua tuohon kauneuteen ja painaiduin täysin häntä vasten, ihan kuin hän olisi voinut imeä minut itseensä. Kunnes hän heräsi. Katsoin häntä silmiin hymyillen, mutta se kauneus oli kadonnut ja hänen ihmisyytensä tullut tilalle. Taika oli rauennut.

Istuessani tuona eräänä päivänä tässä samaisessa paikassa, kun vieressäni makasi alaston nukkuva mies, tunsin, näin ja koin kauneuden. Kauneuden, joka säväyttää, häkellyttää eikä anna unohtaa itseään. Kauneuden, joka syntyy syvällä meissä ja kauneuden, jonka näkemiseen tarvitsee erityisen tyylin katsoa. Kauneuden, jonka paljastaa rakkaus toista kohtaan. Milloin sinä katsoit viimeksi rakastasi rakkauden silmin?


Ja miltä se sinusta tuntuu?  1

Perjantai. "Voi ei, taas pitää lähteä ulos!" sanovat monet ihmiset tänään. Oikeasti ne varmaankin nauttivat siitä, että maanantaina kun työpaikalla kysytään vapusta, ne voivotellen kertovat neljän päivän putkestaan ja sisimmässään tuntevat suurta mielihyvää. Hei! Neljä päivää on pitkä aika dokata! Jos ihminen on normaali...

Luin lehdestä eräs aurinkoinen päivä tutkimuksesta, jossa todettiin, että 65% nuorista miehistä vetää liikaa viinaa ja useimmat ei sitä tajua. Oho! Aika outoa meidän suomalaisessa kulttuurissa, ettei ihminen tiedä sitä kuinka nopeasti riskirajan yli mennään! Varsinkin kun näin perjantai-lauantai iltaisin otetaan pohjiksi kossupullo tai tuttavallinen mäyris ja lähetään sitten baariin. Todella outoa. Jos ihminen on normaali...

Rankan työpäivän jälkeen on usein kiva käydä tuopilla. Istua alas ja olla ajattelematta yhtään mitään. Juttu toimii mikäli juo sen yhden. Tai kaksi, riippuen siitä kuinka kauan tätä on harrastanut. Toleranssi you know... Sitten meillä on baarit täynnä näitä miehiä sekä naisia, joiden mielestä on kiva juttu käydä tuopilla rankan työpäivän jälkeen. Sitten se hienon hieno ero näitten normaalien ja normaalien välillä; jälkimmäisessä tapauksessa katsomme alkoholin yksikkömäärän olevan 6pack.

Alkoholismi, alkoholismi, alkoholismi! Kahdeksan prosenttia miehistä, kaksi prosenttia naisista Suomessa erään artikkelin mukaan kuuluvat suurkuluttajiin, jossa vain jatkuva alkoholin saanti estää vieroitusoireet. Huolestuttaako? Tuskin. Omatunto saattaa ehkä välillä koputella, mutta et voi väittää etteikö eilen ollut perkeleen hauskaa. Vai mitä?


Oma koti kullan kallis... vai?  1

Jep, älä sano mitään. Mä en taas ymmärrä mikä järki tässäkin oli. Tai no siis kotiin ei tarvinnu mennä katsomaan niitten nyrpeyttä, saatika lähteä kouluun. Hmm, hyvä vaan sillä kellohan taisi olla puoli kolme kun me siitä baarista ulos astuttiin(oho, kuinkas nyt noin?!).
Oli pakko ottaa taas buranaa(sori), selkä niin kipeä, etten tiedä miten selviän bussimatkasta kotiin. Ei voi paikallaan olla yhtään, mutta käveleminen sattuu.. Taitaa tulla taas hetki, milloin sitä on pakko raahautua lääkäriin. Eihän sille tarvitse kertoa ihan kaikkea, eihän? Lähi cittari edelleen auki, mutta ei mikään selviä tosta alkoholi määrästä! jestas, kun en itsekkään ole vielä selvä! Ja se että meinaisin sammua sinne jo... ei mitään hajua mihin aikaan, mutta kumminkin niin, ettei lähtö ollut vielä lähimaillakaan. Lisää viinaa, (missä vitussa on mese?!)silmät liikkuu ja sen on kuoltava! Pantteri vastaan Kissa, ikuinen tassuttelu.. Kiitetään onneamme, että se antaa voimaa ja Kissa luo mielipiteensä ainoastaan silloin kun olen yksin... Mietitään siinä sitten miks akku on taas kännykästä loppu...
Eilen oli kyllä ilta! Mulla ei oo ollu niiiiin pitkään aikaan noin hauskaa kuin eilen! Poikien kanssa lähteminen oli kivaa ja meillä oli hauskaa, mut tää oli jotain erilaista. Meit oli vaan tytöt (Obs! ja nyt niitä susia ei lasketa, koska aika neitejähän ne oli!) ja me vaan istuttiin, juteltiin, bailattiin! Ja jotenkin sen ehkäpä huomasi Aron kasvoilta, että me oltiin kaikki ihan lärvät, kun se itse oli selvinpäin... Voi vittu sieltä lähtee taas kohta juorut liikkumaan! No mutta se vitun ämmä oli tiistaina kärpäsessä töissä ja IHaveSon on ollu siellä soittamassa.. hmm.. pääsiäisen alkupuolta on turha edes muistella... Ihan sama mutta liian usein! Toivotaan parasta, et jos se ei mulle kerro tarinoitaan, niin se ei kerro myöskään sille mun jutuista. Ärsyttävää ajatella sitä, että joka kerta kun menen baariin, mä katson heti ensinmäiseksi ketä siellä on töissä.. Hitto kun ei oo niitä juoruja sinänsä enää kuullu, niin ei tiedä (kato muuten piruuttaan vasemmalle alas, ei niin alas! iuks, miten tollasen saa pois?) kuinka paljon niitä liikkuu.. Ehkä se on ihan hyvä vaan ettei tiedä.. Jep, on se hyvä asia, mut älä ikinä luota baarihenkilökuntaan! Uuh, päätä särkee.. Kohta kotiin. Vauva on varmaan ihan hermoraunio jo.. No mut kohta silläkin on koko päivän lastenvahti, mikä myös tarkottaa sitä, että täytyy pika pikaa yrittää muuttaa pois, koska kohta mulla ei ole hetken rauhaa! Niin, mä tiedän mitä sä ajattelet ja niin...
Ai niin...
Kiitos


Perse ylös ja kotio tyttö!  1

Juuh, että osaa hävettää! Suoranaisesti en ole tehnyt mitään pahaa tai sellaista mitä nyt normaalisti hävetään. Mua hävettää viimeiset seitsemän vuotta. Tuntuu niin samperin typerältä ja vihanen mä itselleni olen. Jos en rakastaisi itseäni näin paljon, varmaan kuristaisin itseni omilla siroilla käsilläni ja huutaisin kurkku suorana "saatanan idiootti"! (ei ajatella nyt toimivuutta).
Jotenkin nyt tuli pysähdys. Ei enää! Mä olen saanut tarpeekseni tästä "kokemuksien saamisesta", enköhän mä ole maailman jo nähnyt ja jos se tästä pahenee niin en kyllä enempää halua nähdäkkään.
Olen aina painottanut sitä, että on tärkeää omata hyvät sosiaaliset taidot, että pärjää. Mun sosiaalisista toiminnasta tuli taas pää kipeäksi, mutta lompakko tykkäsi. Seuraamme liittyi kaksi miestä(Obs!) ja hetken aikaa väkisin väännetystä keskustelusta saimme virtaset (24cl kossua) ja parit shotit eteen. Mukavia nuo italialaiset, kun ne tekivät sen vaikka sormukseni kauniisti loisti oikean käden nimettömässä (suomessa kihlasormus on vasemmassa kädessä. ihania nuo kulttuurierot!). Naureskelin sitä siinä sitten ja Intu totesi "mut kun sä olet niin hyvä siinä!". Siis ihan luonnostaan alan jo pyörittää tuntemattomia miehiä pikkusormeni ympärille? Ei kiitos! Seitsemässä vuodessa näköjään oppii "tavoille".
Tunne on kuitenkin vahva, henkisesti että fyysisesti. Pakoitin itseni kouluun rumana ja tänään en nuku päikkäreitä rangaistuksena eilisestä. Luulen, että se toimii, sillä töitten jälkeen olen toivottavasti niin väsynyt, että on pakko tulla kotiin. Sit jos mä sen toisen vakkari paikankin saan, niin siihen on pakko loppua neidin toilailut! Tekisi psyykkeellekkin ihan hyvää katsoa tän maailman valoisaa puolta. Käytiin Kriden kanssa kävelyllä kaivarin rannassa ja se tuntu tosi hyvälle. Mä en oo pitkään aikaan kävellyt (vitun miehettömyys) siellä ja ihminen jopa jaksoi kun neidin silmät alkoivat kiilumaan kuin 10-vuotiaalla tytöllä, sen tapittaessa kirkkain silmin katsetta irroittamatta Sympistä (olis pitänyt olla Sere, mut kyllä sekin kelpasi paremman puutteessa). Käytiin sitten Ursulassa kahvilla (se tarjosi) ja istuttiin hetki siinä terassilla. Voi kun olis jo kesä.. Istua rannalla (ei hiekkalaatikolla) ja katsoa kuinka taivas värjää meren vaaleanpunaiseksi ja istua siinä joku seurana (ei se nyt ihan oo sama kuka, et sellanen jonka mäkin tunnen, kiitos).
Vittu sitä Antsaa taas! "Ootko sä saanut isoa kyrpää, kun et istumaankaan pysty?" Voi jestas, jos se vaan tietäis mitä mulla on ollut viime yönä suussa! Miten voi olla noin ärsyttävän rivo puheinen pikku mies! (ja nyt en viittaa edelliseen kommenttiin) Joka kerta pitää olla jotain ehdottelemassa. Eikö se mies osaa olla hiljaa! Jestas sentään kun Kride tapas sen ekaa kertaa Intulla, mä häpesin silmät päästä sen käytöstä.. Hei Kride, täs on mun sekopää-kaverit.. Juuh, no mutta se juttuhan loppu siitä vähän myöhemmin.
On se hyvä olla tällänen porukka, missä kaikki tulee toimeen kekenään, on hyviä ystäviä ja kaikki on pannu kaikkia. Korkkausoikeudet! Miehet eivät sitä tosin kauheasti harrasta, sillä useammat heistä on varattuja. Mikäköhän meissä naisissa on vikana? No mutta jos ajattelen itseäni, niin saattaa olla (Obs!saattaa), että jotkut voivat pelästyä ystäviäni. Esim. baarissa ollessani kerroin kuinka hyviä ystäviä olemme entisen poikaystäväni(kihlattu päälle) kanssa. Se ihmetteli syvästi ja saakeli kehtasi sanoa ettei me rakastettu toisiamme. Ei todellakaan! Ihan muuten vaan me oltiin yhdessä kolme vuotta! Mutta kuitenkin, kun sen suu loksahti auki, ajattelin, että hitto, pidetään se auki ja totesin sille että katsastaa vasemmalle, että siellä on toinen entinen(!!!) (puol vuotta yhdessä) ja sitten sen vieressä istuu nykyinen poikaystäväni. Se meinasi saada sydärin! Mutta ehkä me Kriden kanssa kuitenkin ollaan vaan (hah hah hah! ja vitut!) pelkkiä kavereita.


Sekopäistä  1

Pimeys on turvani
Tähdet ovat silmäni
Kuu kimaltaa hiuksissani
Lepakot elävät yössä

Päivä paistaa silmistäsi
Aurinko lämmittää kehoasi
Päivällä elät sinä
Lepakot eivät näe valossa

Meidät vedetään välillä keskelle synkkää metsää. Ei polkuja, ei opastusta, ihan yksin olemaan. Silti se valo jossain vaiheessa pilkahtaa vaikka ei tekisi mitään. Mutta tyhmiä ne ihmiset, jotka eivät tartu tilaisuuteen. Ei kaikkea voi saa hopea tarjoittimella suoraan eteen kannettuna vaan välillä pitää itsekkin tehdä jotain.
Eräs ystäväiseni itkee päivät pitkät sitä, että hänestä alkaa tulla vanha ja hän on niin yksinäinen ihminen. Hän saa lukuisia iskuyrityksiä päivässä.. Hänen eteensä tulee siis kerta toisensa jälkeen mahdollisuus, mutta hän on niin "nirso" ettei mikään kelpaa kuin "paras". Mikäköhän mahtaa olla se paras ja ulkonäön perusteellako hän sen määrittelee? Miten merkillistä onkaan se, että minä olisin hänelle kelvannut(!!!) ja ensinmäisiä kertoja kun tapasimme, hän ajatteli minusta hyvinkin negatiivisella kannalla.. Huh huh! Iske kiinni äläkä valita!
Kun on ollut yksin kauan aikaa, alkaa siihen tottua tai niin siitä sanotaan. Tai sitten sitä tottuu siihen kaipauksen tunteeseen ja loppujen lopuksi se tunne vallitsee niin pahasti, ettei sen olemassaoloa huomaa. Mutta jos vastaan tulee henkilö, kuka osoittautuu vielä mielenkiintoiseksi ja mukavaksi, eikö se silloin ole siunaus? Miten se voi olla velvollisuus? Voiko ihminen mennä toisesta ihmisestä niinkin sekaisin, ettei osaa jäsentää omia tunteita? Tykkää, ei tykkää. Mikä siinä nyt on niin vaikeaa taas? Ei sitä voi alituiseen hokea miehet miehet... Tai voi, mutta turha toistaa itseänsä, kun ei se tilanne mihinkään muutu! Hah!


Loppu  1

Se seisoi liikkumatta paikoillaan jäisessä laaksossa. Tätä hetkeä se oli kauan odottanut ja tämän hetken se tulisi ikuisesti muistamaan. Jousi tipahti kuin hidastettuna sen kädestä, kun se katsoi puolikädellistä makaamassa sen edessä vertavaluvana. Ilmeettömänä, hämillään, mutta onnellisena se seisoi hetken jos toisenkin tapittaen vain ruumista. Lämpö alkoi hivellä sen ihoa pehmeillä käsillään. Tuuli silitti sen hiuksia ja lila perhonen lensi sen vierelle. Se sulki silmänsä ja hengitti syvään tuulen pidellessä siitä kiinni matkalla ajasta toiseen, kotiin.
Se alkoi kuulla lintujen viserrystä ja sudenkorentojen surinaa. Sen rakas pelto ja sen kukat, metsä erillaisine puineen ja purppurainen aurinko, mikä lämmitti sydäntä, haihdutti vihan hetkessä.
Se hyppi ja pomppi riemusta kukat punaisissa hiuksissa vapaana kuin taivaan lintu alastomana. Se hätkähti ja pysähtyi. Vähän matkan päässä siitä seisoi poika pitkissä ruskeissä hiuksissaan häpeämättä alastomuuttaan. Sen suu kääntyi hymyyn ja se lähti juoksemaan poikaa kohti. Tämä oli hänen "palkintonsa", saada rakastaa jotakuta yhtä paljon kuin se rakasti elämää!


Hyvä Luojani...  1

...tiedän että ryyppääminen yhdeksänä päivänä peräkkäin on tyhmää ja ihan turhaa, mutta kun mulla oli se talviloma. Ymmärrän kyllä, että sinun piti jotenkin saada hidastettua vauhtiani ja langetit minulle kovan kuumeen, mutta kuten huomaat, on lääketeollisuus tehnyt sairastamisen hyvin helpoksi, eikä tämä flussa hidastanut minua kuin sen yhden päivän. Mutta voisitko parantaa kurkkukipuni, että voisin taas sulavasti polttaa tupakkaa. Noita kurkun puuduttajia kun ei saa syödä kuin kymmenen päivässä...
...minua kuvottaa! Olessani eilen baarissa, minkä nimeä me emme lausu ääneen, järjestettiin skaba. Ilmaista viinaa sille, joka tuo ensimmäisenä alkkarinsa juontajalle.. "On niitä kyrpiä ennenkin nähty, housut pois vaan!" Poika(!), kuka voitti, sai palkinnoksi yhden drinkkilipun. Kesällä mä vielä jotenkin suvaitsin sen, kun ne käski vetää paidat veke, sillä siihenhän on "totuttu" naisten ja miesten kohdalla, mutta alushousut! Mitä niitten päässä oikein pyörii? Mitä ne oikein ajatteli siitä seuraavan, kun ihmiset kännipäissään ajattelee ilmaista viinaa jos vähän vilauttaa? En mä halua nähdä kyrpiä keskellä tanssilattiaa! Meni taas maku siihen paikkaan ja siihen henkilökuntaan!
...kiitos, että olet kuullut hiljaiset huutoni yössä ja tuonut elämääni Pupen. Meillä on ollut todella mukavaa viime aikoina ja tuntuu siltä, että se ymmärtää. Kiitos, että ojennat auttavan kätesi Pirulaani, niin että vielä jokin kaunis päivä voin tulla polvilteni eteesi ja sinä otat minut lapseksesi. Toivottavasti annat minun elää pitkään, sillä sitä hetkeä saa odottaa jos tää tätä samaa rataa menee!
...kiitos, että näytit minulle oikeuden. Hän pieksi minut ja hylkäsi sinut ja hän kulkee pimeitä polkuja yksin ilman valon häivää. Tiedän, että olet armelias, mutta voisitko silti vielä odottaa ja antaa hänen kärsiä tässä elämässä, kun kuolema olisi hänelle helpoitus? Vai loitko sinä edes häntä?
...pidä yllä maailmaa, niin minä pidän yllä omaani ja saa tulla auttamaan, kun tilanne näyttää kriittiseltä, mut voisitko tehdä sen vähän lempeämmin kuin yleensä? Kyllä mä uskon vähemmästäkin.. kai.. Anna ystävilleni ja minulle voimaa jaksaa matkaa eteenpäin, vaikka me saadaan voimaa toisistamme, mutta kyl sä tiedät miten tuhmiä ja turhamaisia me ihmiset välillä ollaan. Anna minulle voimaa jaksaa taistella tasa-arvon nimeen jatkossakin.
Kiitos



Neljäs rypäri takana  1

Eilen oli ihan sairaan kivaa ja todella antoisa päivä! Mä näin pitkästä aikaa mun veljeä, käytiin kahvilla rupattelemassa ja kaverit kainaloon ja bilettää! Ja mä itkin kolme kyyneltä! Mut ei ollu mun vika! Mr.DjMan alko soittaa Kaija Koota! Onneksi itsellensä osaa edes hitusen nauraa ja jos ei naurata, niin katsoo vaan noita kuvia! Jestas mitä sekoilua taas!
Mutta tällä kertaa ilta alkoi hyvin ja loppui hyvin! Oltiin steissillä ja sellasessa kunnossa, et meitä on hieman kehoitettu hoputtamaan mikäli haluamme ehtiä viimeiseen kulkuvälineeseen ja mut saatiin suostuteltua kävelemään kotiin metsän kautta/läpi. Lumi tosin valaisi kauniisti, paitsi hyvin monessa kohdassa. Pääsin näyttämään paikan missä mä istuin, kun en uskaltanut mennä sen sekopään takia kotiin. Veljeni kanssa siis kuljin kotia päin. Päästiin meille, niin vauvakin pällisteli setäänsä vähän vierastaen, kun ne ei tapaa niin usein, mut kyllä se loppujen lopuksi tunnisti. Tehtiin parit leivät ja käytiin nukkumaan. Sammuin samantien kainaloon.
Puppe tekstas eilen, kun olin ensin terrorisoinut sitä puolet päivästä "lähtisit nyt"-viesteillä. Tiedänpähän ettei tehonnut niin en kokeile samaa uudelleen.. Mikäköhän muoto sitten onnistuisi? Mun pitäis ylipäätään nähä se, et jokin nappisilmä (hihihiii! Nappi!!) strategia toimisi. Liian vaikeaa! Ehkä mä tyydyn siihen et nään sitä kerran viikossa. Siihen muuten tottuu nopeasti, että ystäväiseni asustaa mun puhelimessa! Ei panohaluisille ihmisille! Emme korvaa kosteusvahinkoja!
Mä en nyt vaan kertakaikkiaan tajuu, et minkä helvetin takia täällä haisee vanha viina jo toista päivää! Ihan kuin täällä asunnossa olis joku muukin. Salainen ihminen joka seuraa mua joka paikkaan ja haisee ihan vitun pahalle! Siis minähän se en todellakaan ole! Mä juon aina hyvin hillitysti ja sivistyneesti tuoppejani kaksin käsin, enkä missään nimessä pyri humalahakuiseen juomiseen (se tulee automaattisesti)! Sehän on ihan normaalia, että vähän juopuu ja humaluttaa loppuillasta, kun on juonut kuusi siideriä (oletus. sekosin eilen laskuissa). Oi, se koskenkorva omena on niiiiin hyvää!


sunnuntaista ?:seen  1

No huh huh! Slow down! Nyt elämä menee taas sellasta vauhtia eteenpäin etten mä meinaa pysyä perässä!
Okei, eli erehdyksiä sattuu kaikille meille joskus, mutta pitkästä aikaa tämä oli viihdyttävin. Eräs kaverini seurustelee ja kertoi eräänä päivänä, että joku ihminen oli yht´äkkiä käyny päälle. Totesin sille, et tollasta sattuu, turhaan sä meet sun kumppanille kertomaan ja pahoittamaan sen mielen. Noh noh, täytyyhän asioilla olla aina se mutta sana siellä jossain ja tässä niitä olikin sitten kaksi.
Mutta kun mä vastasin siihen
-Sellasta sattuu, eiks se oo ihan luonnollista kännissä?
Mutta kun se kesti vartin
-Sellasta sattuu, mut katokkin et pidät suusi supussa!
Jos itse seurustelisin jonkun kanssa, niin en mä haluis kuulla jos se sählää jonkun tytön kanssa baarissa puoli vahingossa. Ihan rauhassa, kunhan se katsoo sen, et mä en sitä nää, enkä kuule ja kuhan mä olen se ykkönen kumminkin. Kamalaa, viiskymppisenä aviomieheni käy varmaan usein liikematkoilla sihteerinsä kanssa..
Mitä on tapahtunut mun seksiobjektille?! Se on kauheen kiree nykyään ja sit se tulee mun vierustalle polttaa tupakkaa ja suutelee, mun nokan edessä jotain hupakkoa! Hei please! Sä oot töissä siellä ja sulle maksetaan siitä et mä voin tuijottaa sua pitkin iltaa, ei siitä että sä oot kiinni jossain muussa kuin mussa! Siis äly hoi! Järki älä jätä!
Mua pelottaa, et mä kohtaan Herra Apatian. Neljä päivää mennyt, paljon ajatuksia lentänyt, muttei yhtään kyyneltä vierähtänyt. Voisko joku nyt kertoa mikä mua vaivaa? Senhän pitäisi olla aika normaalia, että "eron" tullessa itketään. Siis kyllä mulla se psyykkinen paha olo on (aina välillä), mut onko tää nyt sit jotain tunteiden patoamista, vai ihan ok juttu, kun tätä oon miettinyt jo sellaset.. hmm.. sata vuotta!! Mun vaan niin tekis mieli vetää sitä sikaa turpiin niin että tuntuu. Ja jumaliste! Mä ajattelin tehdä niin, et jos se soittaa mulle (kun meidän piti nähdä tällä viikolla), niin en vastaa sille, kun siitä se ei kuulemma pidä yhtään. Mun kosto olisi suloinen jos se ihminen vois soittaa! Mulla menee aina suunnitelmat pilalle sen takia, mut tää on jo huippu! Se pilaa mun kosto suunnitelmat! Mitä vielä?
Heh! Meidän ihana lempibaarimme. Kaverini on ylennyt siellä ihan kivasti, kun taas minulla on kerää koko sarja. Kaverillani oli ensin blokkari, sitten baarimikko ja kakun huipuksi ravintolapäällikkö. Minulla taas baarimikko, Dj, poke ja pelihoitaja. Mitä jos kultaseni vaihdettais kantapaikkaa, kun toi on jo aika nähty? Ne on muutenkin jotenkin niheitä siellä..
Neljäs baaripäivä tulossa. Ihan hyvä vaan. En oo pitkään aikaan saanut kuluttaa itseäni loppuun täysillä. Ja muutenkin tekee ihan hyvää elää pelkässä valheessa. Mä en nyt vaan jaksais miettiä sitä kuinka paska mä olen kun hylkään rakkauden, enkä jaksa enää yrittää. Mä en nyt vaan jaksais olla selvinpäin, kun tarkkailen enemmän ja enemmän ympäristöäni.. Keltaisia autoja kaikkialla! Vainoharha iskenyt taas kulman takaa kun kuulin herra mini juoruja. Siis ensinnäkin se ei ole hyvännäköinen. Sen nauru kuullostaa oksentavalta hiireltä ja sen pelastusrengas näkyy pitkälle. Mutta voiko rahalla ihan oikeasti saada kuusi (bibboa) hyvännäköistä naista vierelleen pussailemaan vuorotellen? Se on ruma! Kuinka tyhmiä ne naiset oikein on?! Luultavasti hyvin, koska siinä saa kyllä olla vetreä että pystyy sen kanssa harrastamaan seksiä. Eli ei se voi seksistäkään johtua.. Voi luoja, ne varmaan miettii kimpassa aina illan päätteeksi, kuka uhrautuu tänään. Hyi kamala! Miten sillä on varaa kuuteen naiseen, kun ei sillä meinannut olla varaa muhun? Toisaalta laatu maksaa.

Edellinen