Blogi

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2008.

Tukeva ote ja niskasta kiinni vuotta 2008 :-)  1

Kettingistä kiinni ja menoksi :) Kuvattu Tapaninpäivänä 2008 ulkona pakkaskelillä 8-)
Kettingistä kiinni ja menoksi :) Kuvattu Tapaninpäivänä 2008 ulkona pakkaskelillä 8-)

Vuoden viimeisenä päivänä on oikea aika selättää loppuunkulumaisillaan oleva vuosi ja kaataa pöydälle katsottavaksi parhaimmat hetket. Ja tässäpä niitä muutamia:

* Erotiikan Anatomiaa-, Karkausvuosi-, Ihmisen Kuoria-, VegFest- ja Kaunis Eläin-näyttelyt. Kaksi ekaa yhteisnäyttelyitä, loput minun henkilökohtaisia näyttelyitäni. Jokaisesta sain paljon positiivista palautetta töistäni ja lehtikirjoitteluakin oli. Jopa radioon haastateltiin. Tuntui, että sain jotain aikaiseksi ja kuvilla välitettyä ihmisille pääni sisäisiä maailmoja ja avaruuksia.

* Rock'n'Roll Jamboree Juhannuksena Vammalan hotelli Ellivuoressa oli jotain sanoinkuvaamattoman mahtavaa! Aivan kuin olisi aikakoneella mennyt 50-60-lukujen taitteeseen kun katsoi ympärilleen ja musiikkia kuunteli. Aivan upea festivaali. Ja etenkin Devil Dollin livenä näkeminen oli jotain todella upeaa!!! Vieläkin kiljun innosta ja ilosta!

* Backyard Babiesin keikka 13.12.2008 oli mind blowing experience. Sanalla sanoen täydellistä!

* Saran keikka Tammerfestin aikaan oli myös hyvä. Vuosikausiin en ollut yhtyettä nähnyt ja kovaa kolahti, kun elävänä näki taas. Komeita ne on vieläkin ja musiikkia on jylhää :-)

* Omista keikoista mieleen lähtemättömästi ovat jääneet seuraavat vedot perusteluineen: LadyFestin veto yksi mielenkiintoisimmista kokemuksista, Helsingin Mölykylässä-festari yksi hulluimmista yleisöistä, Sydänruusurock Vastavirralla, Eo-pikkujoulut rakastavan yleisön vuoksi, ja tietenkin kivat yksityiskeikat.

* Liikunnan riemu uidessa, lenkkeillessä, kylpylässä käydessä, kävellessä, jumpatessa... jne jne.. enemmänkin voisi liikkua, mutta ajoittain voisi sitten toisaalta vähän muistaa otta rennommin treenikausina.

* Rakkauden hetket rakkaiden kanssa

Katsotaanpa mitä vuosi 2009 tuo tullessaan?

Katse menneisyyteen :-) Kuvassa poseeraan Tapaninpäivänä 2008 pikkupakkasilla :-)
Katse menneisyyteen :-) Kuvassa poseeraan Tapaninpäivänä 2008 pikkupakkasilla :-)

Sen näkee sitten kun osuu kohdalleen. Sitä ennen köpötellään pitkin elämän portaita :-)


Hyvää Joulua kaikelle kansalle!  1

Jouluaaton aattona 2008 ei ollut kovin kylmää kun tarkeni poseerata ilman ulkotakkia (oli se kyllä -1 ja tuuli, mutta eniwei).
Jouluaaton aattona 2008 ei ollut kovin kylmää kun tarkeni poseerata ilman ulkotakkia (oli se kyllä -1 ja tuuli, mutta eniwei).

Hyvää Joulua kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta!

Hikisenä jonkun kotibilekeikan jälkeen virnuilemassa :-) Ja joo, tämä kuten moni muukin kuvistani on otettu pilke silmäkulmassa. Elämää ei kannata ottaa niin kovin vakavissaan.
Hikisenä jonkun kotibilekeikan jälkeen virnuilemassa :-) Ja joo, tämä kuten moni muukin kuvistani on otettu pilke silmäkulmassa. Elämää ei kannata ottaa niin kovin vakavissaan.

Vietetään rauhallinen ja mukava joulu.

HYVÄT JOULUT kaikille toivottaa Krisse Sydän! Kilteille tytöille ja pojille pukkimuori antaa punaista ja pehmeää lahjaa ja tuhmille risua :-) (pikkutuhma huumori kukkii taas?)
HYVÄT JOULUT kaikille toivottaa Krisse Sydän! Kilteille tytöille ja pojille pukkimuori antaa punaista ja pehmeää lahjaa ja tuhmille risua :-) (pikkutuhma huumori kukkii taas?)

Jaksaa sitten Joulun jälkeen kikkailla taas kaikenlaista, kun on levännyt.

Paparazzi kuvasi taas pukeutuessani :)
Paparazzi kuvasi taas pukeutuessani :)

Ja pitäähän sitä olla energiaa juhlia uuttavuottakin, joten sitä suuremmalla syyllä on hyvä levätä ja chillailla kaikessa rayhassa.

Enämpi vähempi Joulunpunaisin kuvin Teille Joulua toivottaa,
Yours Truly
Lady Krisse Sydän.


Rock on bebe -rock on!!!!  1

Keep on rocking in da free world? En tiedä nyt tämän maailman vapaudesta, mutta rockia tuntuu riittävän (ja rollausta kanssa), jos vain kujakissa oikeeseen suuntaan reitillään rockaa :)

Minä backyard Babiesin keikalla la 13.12.2008 naama ihan virneessä. Jumankekka ihan paras keikka!
Minä backyard Babiesin keikalla la 13.12.2008 naama ihan virneessä. Jumankekka ihan paras keikka!

Eilen koin AIVAN LOISTAVAN rock'n'roll experiencen! Backyard Babiesia olen digannut ihan varhaisteinistä alkaen (eka pitkäsoitto tuli ulos 1994) ja jostain syystä olen aina onnistunut missaamaan bändin festareillakin. Ja jossain vaiheessa iski pelko, että voiko NÄIN PITKÄÄN DIGGAAMANI bändi mitenkään onnistua vastaamaan odotuksiani. Ja heleveta vieköön, bändi antoi sen mitä hain siltä JA ENEMMÄN! Wow ja wupii sitä hetkeä, kun kuulin ekan kerran livenä rakastamani piisit Highlights, Bombed (out of my mind), Clash, Look at You, Dysfunctional professional, Minus celcius ja Fuck off Die'n ja monta muuta fuckin' redeetä rokkirähjäystä!!! Ja sen lisäksi, että kuulosti hyvältä, niin bändi näytti ihan jumasviidun magealta! Hyvä meininki, OIKEA ASENNE ja piisit kohdallaan! Helevetti, että mie diggasin.

Olen nähnyt livenä mm. KISSin, Depeche Moden, Hanoi Rocksin, Thee Ultra Bimboosin ja HIMin, ja Backyard Babies oli helevetin paljon parempi kuin yksikään noista edellämainituista! Helkkari vieköön, tyypit oli melkeinpä parempia kuin MOTÖRHEAD livenä viimevuonna Tampereella... ja se on PALJON se!

Jumankekka, mie melkeen tärisen vieläkin fiiliksissäni! Arvaatte varmasti, että Backyard Babiesin fanikojulta tuli ostettua aito Backyard Babies-paita ja stringit!!!!

Krisse Sydän iloisena uusissa Backyard Babies-kledjuissa kera basistin signeeraaman levyn... muuta ei sitten tarvitakaan? :-9 Kuva otettu heti 13.12.2008 BYBin keikan jälkeen, eli hikeä vielä pukkaa kuten kuvasta näkyy :)
Krisse Sydän iloisena uusissa Backyard Babies-kledjuissa kera basistin signeeraaman levyn... muuta ei sitten tarvitakaan? :-9 Kuva otettu heti 13.12.2008 BYBin keikan jälkeen, eli hikeä vielä pukkaa kuten kuvasta näkyy :)

Ennen bäkkäreitten keikkaa oli usko nykypäivän rokkiin ja omaan rokin tekemiseen enemmän kuin vähän hukassa. Keikan aikana ja jälkeen fiilikset muuttuivat totaalisesti. Muisti taas sen miksi kitaraan on tarttunut ja tajusi, että tehdäkseen hyvää rokkia ei tosiaan tarvitse olla taidoiltaan maailman paras kitaristi vaan hyvä meininkin ratkaisee hitosti!

Maailman katolla kaiteen ulkopuolella seikkailemassa narkkari-androgyynirokkari-luukissa marraskuussa 2008 (asetelma, idea ja poseeraus: Krisse Sydän, kuva: Stanzara).
Maailman katolla kaiteen ulkopuolella seikkailemassa narkkari-androgyynirokkari-luukissa marraskuussa 2008 (asetelma, idea ja poseeraus: Krisse Sydän, kuva: Stanzara).

Tajusin tosiaan, että vitut siitä että jotkut voivat olla sitä mieltä, että on typerännäköistä kun aikuiset ihmiset riekkuu lavalla ja pitää mekkalaa... mie diggaan katsoa rokkausta ja rokata! Ja muistin taas sen, että tietyssä visuaalisessa tyylissä olen oikeilla jäljillä. Voihan se toki olla jonkun mielestä halvan ja huvittavannäköistä, että lavalla on kaikenmaailman höpsöä taustalakanaa ja tiimarinvalorompetta, mutta kun se nyt vaan ON niin turkasen rock and fucking roll!!!

Helskatti vieköön... päin pläsiä asenteella sitä on voitettu ennenkin puolelleen. Ja jos joku on jäänyt vielä jupisijoitten puolelle, niin voin ainakin sanoa pistäneeni itse itseni enemmän kuin satanen lasissa-asenteella peliin!!!

Niittipyssy raikaa
Niittipyssy raikaa

Ja mitä rockaukseen tulee, niin meikäläisen esiintyminen Hertassa Runokapinassa (kera Iloisen Orjan Boogie aka Stanzara'n) 29.11. oli varmasti illan rokkaavin veto... ainakin pvc'tä, paljasta pintaa ja röck-asennetta piisasi ja säröä myös :) Rockaukseni samana iltana kansallisen eläinoikeusviikonlopun pikkujoulupippaloissa (kera Iloisen Orjan Jamaelin) oli melkoisen rouhea... akustinen esityksemme sai yleisön vallan sähköiseen tilaan!!!

Tänä vuonna seuraavan kerran rockaan (kera 1-3 Iloisen Orjan) boolinmaistajaispikkujoulukekreissä pe 19.2009. Luvassa bakkanaaleilla on esityksemme, boolia, leffan katsomista ja yleistä kinkyilyä. "Pukukoodi: could you be more kinky than this?" eli pvc'tä, kimalletta, paljasta pintaa, niittejä, korsetteja yms tullaan näkemään silläkin kertaa... ja uskon, että piiska paukkaa ja köydet laittavat orjat kuosiin kivasti :)

Vuonna 2009 on tiedossa Krisse Sydän ja Iloiset Orjat-kokoonpanolla keikkaa muutamakin veto: to 08.01. Vastavirta-klubilla, 17.01. House of Horror ja 14.02. Tiiliskivi-klubi Telakalla. Lisäksi yksityistilaisuuksia jo tiedossa.

Tulemme hurmaamaan siis vuonna 2009 entiseen (ja kenties vielä rokkaavaampaan) tyyliin!!!

C U @ gigs bebe!!!

Lumoajan sormet ja katse (kuva otettu lokakuussa 2008)
Lumoajan sormet ja katse (kuva otettu lokakuussa 2008)