Kirkko valtiossa ja muuta hapatusta

Voiko ihminen, joka uskoo jonkinlaisen(ihan millaiseen tahansa) jumalan olemassaoloon ja ihminen, joka taas ei usko, koskaan oikeasti keskustella asiasta niin että molemmat osapuolet puhuisivat samaa kieltä? Omasta kokemuksestani voisin sanoa, että aika mahdoton tilanne. Miten ihminen, jonka maailma perustuu siihen, että on joku ylempi voima, voi koskaan ymmärtää, että toisesta se kuulostaa yhtä älyttömältä ja hupaisalta, kuin että joulupukki olisi oikeasti olemassa. Ja sitten alkaa yleensä hapatus saatanasta ja helvetistä. Hih, mutta miten voi uskoa niihin jos ei usko toiseenkaan?

Kävin kerran keskustelun nuoren työtoverini kanssa, joka oli vahvasti uskossaan. Kävimme keskustelua eri uskonnoista ja niiden tasa-arvoisuudesta. Tyttö käytti monta tuntia selittäen ”jos katsot taivaalta tähtiä ja tiedät, että se sinun tähtesi on oikea, niin eikö silloin saa sitä kertoa toisellekin.” Ja kun kysyin, että, mitä jos se toinenkin taivaalle tuijottelija ”tietää” tähtensä olevan oikea, aloitti tyttö sepustuksen alusta. Minun silmissä kun ne kaksi taivaalle tuijottelijaa saattoivat molemmat olla yhtä väärässä tai oikeassa. Tytölle se oli käsittämätön ajatus. Ymmärrettävää kyllä, sillä tässäkin yhteiskunnassa on sisäänrakennettuna evlut-uskonnon oletuksia. Mielestäni kirkon pitäisi ehdottomasti erota valtiosta, silloin todellinen monikulttuurisuus mahdollistuisi. Kaikki uskonnot ja uskomattomuudet olisivat silloin samalla viivalla. Kirkkoon kuuluisivat tasan ne, jotka siihen aktiivisesti haluaisivat kuulua.