Blogi

Ihminen on himojensa orja. Halujensa vietävissä. Tahtojensa edessä täysin tahdoton. Räsynukke, joka kävelee kauppaan ja ostaa kaksi litraa jätskiä, vaikka aivojen desibelimittari on punaisella järjen äänen karjuttua eitä koko matkan. Säälittävä lussukka, joka ei voi pitää näppejään erossa vatsan kipeäksi tekevästä, mutta varsin addiktoivasta karkista, stripparista oman muijan odottaessa kotona, niistä hurjan kauniista ja aivan liian kalliista alusvaatteista lompakon huutaessa leipää, ihraisesta heseateriasta laihdutuskuurin alussa, naapurin Aunesta/Eskosta, persettä keikuttavasta työkaverista, kahvipöydässä nenään tuoksuvista munkeista/pullista/leivoksista tai niin ihanasti poreilevasta siideristä ja tupakanhimon herättäneestä syöpäkääryleestä sen jälkeen.

Voi miksi se menee niin?! Ja voiko sitä perustella sillä, että kun minä olen vain ihminen!? Voinko sanoa itseäni säntilliseksi, koska vaikka yritän kovasti olla rikkomatta muita kohtaan, rikon sitä enemmän itseäni kohtaan himojen suhteen? En varmasti kajoa naapurin Eskoon, mutta saatan hyvinkin piipahtaa hesessä, polttaa sen syöpäkääryleen, ostaa ainakin litran jätskiä, enkä takuulla kieltäydy munkista/pullasta/leivoksesta. Vaikka olisin päättänyt mitä. Ja se on vielä helppo perustella sillä, että se ei vahingoita ketään muuta.

Voi palaisipa jonkun verkkokalvot tuolla kadulla minut nähdessään, niin ehkä jättäisin sen jälkeen menemättä sinne heseen!

Tämä on sadas merkintäni (muutama on piilossa). Ajattelin, että kirjoitan kyllä sadanteen blogiin jotain iloista ja varsin positiivista. Koska olen (kuten olen jo aiemmin kertonut ja muillakin tavoin antanut tulla ilmi) positiivisuuden multihuipentuma ja kertakaikkisen riemukas ilmestys, se ei minulta ole juuri temppu eikä mikään.

Ensinnäkin. Pieni on-offailu, soutaminen ja huopaaminen, päätösten pyörtäminen ja paluu siihen, mistä pyrki pois on varsin mukavaa vaihtelua. Lisäksi se on äärimmäisen suositeltavaa psyykelle ja sielulle. Onko kukaan tässä vaiheessa enää yllättynyt, että tein viime viikon aikana juurikin kaikkia äsken mainittuja asioita!?

No mutta. Tää paranee. Oikeasti! Päätöksen pyörtäminen johti toisen päätöksen tekemiseen. Ja sen päätöksen meinasin pitää ihan oman mielenrauhani takia. Perkele vaikka väkisin.

Yllättäen rupesin kiroilemaan, kun piti kirjottaa jotain positiivista.

Onni hipaisee joskus minuakin. Hyvän ystäväni masusta putkahti tänään kolme ja puoli kiloa naisenergiaa, pieni vauvantuoksuinen pötkylä, jonka näkemistä en malta odottaa. Tuo pieni tyttö päätti syntyä juuri, kun Maija-tädillä vähän elämä potkii päähän. Kiitos tästä tulee olemaan runsas ja antoisa!

Jauhoin tänään asioita päässäni (eli tämä päivä ei sinänsä poikennut muista päivistä). Jauhoin ja jankkasin ja vääntelin ja kääntelin ja päädyin joka kerta samaan kysymykseen: miksi minusta on niin helppo luopua? Aina. Taas. Sadannen kerran. Miksi?!

Minua seuraa joku paha karma. Kirous. Paska säkä. Murphyn laki. Tai ehkäpä minulla on vikaa päässä.

Minä nimittäin luulin, että olen ihan kiva tyttö. Ihan nätti, herttainen, empaattinen, iloinen ja huomaavainen. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun luulin niin. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun joku tipautti minut pää edeltä niistä kuvitelmista. Tai ehkä minä olenkin, mutta kun siinä on aina se MUTTA.

Minen näe itseäni ulkopuolelta. Minun on vaikea arvioida, millaisen kuvan itsestäni annan. Näkyykö itsepiiskaamiseni, huono itsetuntoni, itseinhoni ja -vihani ulospäin niin hyvin? Näkyykö ne niin selkeästi, että teen itse mahdottomaksi kunnioittaa minua, kun en itsekään tee niin?

Minen ikinä riitä. Ja niinpä olen taas yksin.

Joskus kun aamulla herää jostain ihanasta unesta, sitä pettyy, kun se ei ollutkaan totta. Joku, uuuuh, ihana rakkauden ja seksin täyteinen niitylläkirmaamisuni tai uni, jossa kaikki on ihan yltiöhyvin muuttuu aamulla silmiä kirveleväksi, kelmeäksi totuudeksi, joka sapettaa. Minä, joka olen onnen ja autuuden lempilapsi, joudun yleensä heräämään seksiunista juuri ennen orgasmia. Se on yksi syy, miksi olen niin herttainen; olen saattanut aamulla herätä henkeä haukkoen, paikat sykkien pirulliseen, lasehtivaan todellisuuteen ja se, jos mikä, on ihan viiiiitun ihana aloitus päivälle! Tällä kertaa olisin voinut olla lasehtivasta täyttymyksestä ihan tyytyväinen. Sanon näin, koska satun tietämään, mikä on vaihtoehto.

Näin ensin unta, jossa olin korkeassa talossa, vieraassa kaupungissa. Katsoin ulos suuresta ikkunasta, joka oli korkeammalla, kuin muiden talojen katot. Näin ikkunasta kotini, joka unessa sijaitsi vanhassa, unensinisessä talossa (minen pidä sinisestä, mutta se talo oli oikein kaunis) ja osoittelin sitä sormella ja kerroin isälleni, että asun siellä. Sitten yhtäkkiä olinkin asunnossani. Se oli hirmuisen pieni ja suihkukin oli hassussa kaapissa, mutta unessa pidin siitä ihan hirveästi.

Laura oli siellä. Laura oli elossa. Me istuttiin minun sängyllä ja Laura kertoi, että hänen kuolemansa oli vain suurta lavastusta, eikä hän voinut kertoa siitä aiemmin, koska jotkut tyypit piti saada kiinni ja että kaikki on nyt hyvin. Ja minä olin niin helpottunut ja huojentunut ja kiviä ropisi sydämeltäni.

Ja sitten minä heräsin todellisuuteen, joka on ihan toinen.

Olen nähnyt Laurasta kaksi kertaa unta sen jälkeen, kun hän kuoli. Ensimmäisellä kerralla Laura ilmaantui omiin hautajaisiinsa aaveena. Molemmissa unissa hän on ollut juuri se oma iloinen itsensä, josta niin kovin pidin. Kai minun pitäisi olla iloinen, että vaikka en todellisuudessa enää koskaan näe häntä, saan unessa varastaa itselleni muutaman hetken hänen kanssaan ja kokea ne ihan hirveän todentuntuisiksi. Vaikka jossain vaiheessa heräänkin pettymään.

Olin jo miltei unohtanut, miten helposti ja nopeasti minusta tulee toiselle itsestäänselvyys. Onneksi elämään pöllähtelee joskus ihmisiä, jotka muistuttavat siitä. En nyt viitsi kutsua itseäni tässä hukkapalaksi, koska se olisi kammottavaa itsesääliä. Pois moinen minusta!

Voi paska. Minen tajua.

Vappuna oli oikein kivaa. Oli kiva nähdä veikkaa ja Salluraa ja kaikkia tuttuja ja vähemmän tuttuja ja olla parhaan ystävän kanssa. En mielestäni juonut mitenkään kauhean nopeasti tai erityisen paljoa. En juonut edes kaikkia juomia, jotka olin ostanut (joka tarkoittaa, että minulla on jääkaapissa vielä ihkuomppuviiniä, jonka varmaan mielentilaani vedoten kohta lipasen tyhjäksi). Baarissa en juonut enää, kuin max kaksi siideriä, jos sitäkään ja lopetin tinttaamisen ennen puolta kahta. Ehdittiin siinä kotiin lähdettäessä h_i:n kanssa puhua, että ei tuu varmaan onneksi kauhean pahaa darraa, kun lopettaa juomisen niin ajoissa.

Ja vitut. Jos mahdollista, oloni on tänään vielä kammottavampi, kuin eilen. Kyllä, voisin edelleen luistella paljain jaloin. Oli tarkoitus mennä pyörällä töihin, mutta taitaa fillari jäädä kellariin. Lisäksi mahassa vääntää, rintaa korventaa, päässä vippaa ja olen väpisevä ja henkisesti vähintään ihan yhtä raunioina, kuin eilenkin. Istuin eilen koko päivän neljän seinän sisällä hakkaamassa kuuppaani seinään ja vaikeroimassa kurjaa elämääni. Tänään menen sitten töihin tekemään sitä samaa. Voi helvetti.

Uskaltaakohan tässä huomenna enää herätäkkään?

Hiih. Minulla on niin mojovaa kerrottavaa, että on ihan pakko kirjoittaa siitä tänne. Asia (jälleen kerran) koskee muun muassa jalkojani.

Nimittäin. Voisin luistella paljain jaloin ainakin Haminaan ja takaisin. Niin paljon jalkani ovat tänään hikoilleet. Mikäli kitkaa tulisi matkan varrella liikaa, voisin luistella välillä käsilläni, koska sama fakta koskee myös niitä. Ihan tosi. Hyi hitto miten inhaa. Jalkani ovat kylmät ja nihkeät ja ne tussauttelevat epäilyttävästi jallalta vivahtavaa tuoksua kärsääni. Kätenikin ovat nihkeät ja epäilyttävän hajuiset. Olen ihan varma, etten ole kaivanut niillä kenenkään tuhkaluukkua, mutta ne tuoksahtavat kuitenkin siltä. Olen pessyt tänään sekä jalkani että käteni moneen otteeseen, mutta muutaman minuutin kuluttua olen jälleen lähtötilanteessa. Pitäis lähteä koiran kanssa ulos, mutta olen ihan varma, että kengät syöpyvät savuaviksi läjiksi jalkoihini. Dämit. Ihana krapula!

Kuka enää tämän informaation jälkeen haluaa antaa minulle lämmintä vaahtonamiaan??

Nyt juuri mikään ei kuvaa tunteitani paremmin, kuin nämä sanat:

30 seconds to mars - The kill

What if I wanted to break
Laugh it all off in your face
What would you do?(Oh,Oh,Oh,Oh)
What if I fell to the floor
Couldn't take this anymore
What would you do, do, do?

Come, break me down
Bury me, marry me
I am finished with you

What if I wanted to fight
Beg for the rest of my life.
What would you do?(Do,do)
You say you wanted more
What are you waiting for
I'm not running from you (from you)

Come, break me down
Bury me, bury me
I am finished with you
Look in my eyes
You're killing me, killing me
All I wanted was you

I tried to be someone else
But nothing seemed to change
I know now: this is who I really am inside
I Finally found myself
Fighting for a chance
I know now, THIS IS WHO I REALLY AM

Come, break me down
Bury me, bury me
I am finished with you, you, you
Look in my eyes
You're killing me, killing me
All I wanted was you
Come, break me down
Break me down
Break me down

What if I wanted to break...? (You say you wanted more, what are you waiting for? (marry me) I'm not running from you...)
What if I, what if I, what if I... (bury me, bury me)

Sain vessansiivousinspiraation. Minulla on pullo vahvaa pesuainetta, jossa lukee VAIN AMMATTIKÄYTTÖÖN. Muassa on tarkat annosteluohjeet. Pullossa ei kuitenkaan lue, etteikö kannattaisi mennä huussia pestessään seisomaan raakaan pesuaineliuokseen paljain jaloin, joten minä sitten suoritin kyseisen toimenpiteen.

Vähä polttelee. Eh. Olen tainnut taas unohtaa aivoni johonkin. Hmm.