25-26.IKÄVÄNI

Tais olla lauantai, ihan sekasin vieläki kun heräs. Suussa maistu ties mikä ja ajatus hiipi päähän; ”Gyl konu on vaan magiaa!” Kuten arvata saattaa, aamu alko melkosella aamupalalla, kun oli otettava yks perjantai takasin. Melkeen heti aamupalan jälkeen uppos kitalaen kautta kiduksiin paistiperunoita ja kastiketta. Kotona sain hääräillä melko yksin, kun muu poppoo oli hilpassu Turgguseen. Häröilin ja kirjottelin, surffaten sivusilmällä. Sitte se taas iski, siis vitutus tuohon käpykylän ilmapiiiriin. Olin niin saatanan kahden vaiheilla lähtemisen kanssa, että alko oikeen kupoliin sattua, ulkopuolelta! Kello lähesty kuutta illalla ja juna lähtis seiskalta. Kyyti asemalle vaan oli vähän hukka-nimisessä paikassa. Porukoitakaan ei kuulunu, joten aloin soittelee tuttuja läpi. Ainoot, jotka kii sain, oli sisarukset ja nekin kävellen jossain helvetin korvessa. Sitten vastas hyvä ystäväni V, joka oli tuohon aikaan Loimaan torilla landepaukkujen suosiman urheiluharrastuksen parissa…kaljalla. Ja muuten aika tuiskeessa, kun jehu luuli soittaneensa mulle eikä päinvastoin. Lisäks ainoo mitä sain selvää, oli ; khuka shiellä…?” Punasta luuria ja plan B! Otin äijän Nissanin ja polkasin kotiin Ghettoon. Paikan päällä vaihdoin ulkoisen habituksen uuteen ja suuntasin keskustaan. Oli tarkotus mennä Hoon ja Een kanssa Hoon luon jatkamaan, jahka neidot pääsee kulttuuritoiminnasta ensin eroon. Stondasin 20min Hoon ovella kun tuo performanssiesitys oli vissii venähtäny. Mukana mulla oli ainoostaa pari bissee, tänään kun otettas rauhallisesti. Tytöt tuli, teki pupunruokaa jota sitten me kaikki äitin pikku talttahampaat pupellettiin innolla, tyttöjen maistellessa vinettoo. Join olueni ja Een vinkun, sille kun tuli vähän pahoinvointia kuten tiineellä kantturalla aamutuimaan. Olin suunnitellu olevani ilman Börsee tänä lauantaina, vaan nyt Hoon pakottamana tuokin astu peliin. Mä taas ennen tuota pakotin Hoon Hospodaan avartamaan baarielämän tuntemusta. Juotiin yhdet ja sitten Böken jonoon. Sisällä oli neidon pojkvän kavereineen, mä vähän ulkopuolisena. Seikkailin pitkin Böken kompleksia yhden oluen voimalla, näin tanssilattian vieressä aivan helmen kottaraisen, jota ajattelin siirtyä riiaamaan. Mimmi hinkkas itteensä aidan tolppaan, samalla ku koitin saada keskustelua aikaseks hyvällä menestyksellä. Juteltiin niitä näitä ja neito näytti kiinnostuvan, kun ehdotin siirtymistä ”jatkoille”. Neito osottautuki luultua vaikeemmaks tokasten tiukkaan sävyyn; ”mä en sitten harrasta seksiä ekoilla treffeillä..!” Mä katoin tytsiä vaativasti silmiin ja sanoin; ”En minäkään, vaan vikoilla ja tää vois vaikka olla ne” Muidu otti ja lähti…syytä ei saatu koskaan selville. Jatkoin kierrosta kellon lähestyttyä vikan dösän kotiutumista. Just ennen lähtöpäätöstä kirgiisilaisen perunnannostajan näkönen muidu yritti jotain säälittävää lähestymisyritystä ja heitti jotain sekavaa läppää. Koitin keksiä nopeesti jotain nasevaa sanottavaa, päästäkseni tosta rotkosta eroon. Heitin ”Sorry, mun pitää mennä, kun pitää vapauttaa lapsenvahti tehtävistään!” ja jatkoin; ”Ei mulla lapsia oo, mutta mistä muualta tällanen heppu saa teinitytön 7 Eurolla tunti??” Hyppäsin dösään ja kuittamaan univelat veks.
Vaalisunnuntaina sitten hyppäsin autoon ja ajoin takas landelle, talo oli tyhjä kun oli joku helvetin pallonpomputuspeli jossakin Stadissa. Sain rauhassa häröillä…eikä taaskaan kunnanvaltuustoon päässy mun äänestämä Kokoomuksen ehdokas Öky Rikas. Perkele…marraskuu lähestyy jo uhkaavasti.