Inhimillisyydelle erävoitto Pajusesta

  • Dan Koivulaakso

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen romanivastainen kampanja jatkui torstaina 24.3. sosiaalikeskus Sataman pihassa Satamassa. Kun Pajunen ei ole normaalissa poliittisessa päätöksenteossa onnistunut häätämään romaneja hän on pistänyt virkamiehiä asialle.


Tällä kertaa Pajusen apuna oli pelastuslaitoksen johtoporrasta, jotka uhkasivat häätää romanileirin klo 10.00 alkaen. Paikalla oli kuitenkin myös runsaasti romanien tukijoita, tiedotusvälineiden ja kaupungin edustajia, mikä antoi tilaa keskustelujen jatkamiselle. Neuvottelujen jälkeen päästiin väliaikaisratkaisuun yli viikonlopun. Maanantaina kokoontuu kaupunginhallitus, joten Jussi Pajusella olisi jälleen paikka osoittaa edes alkeellista demokratian kunnioitusta ja käsitellä romanien majoitusasiaa. Jos sosiaalikeskuksen piha ei kerran kelpaa voi kaupunki osoittaa vaihtoehtoisen paikan.

Häätöuhan poliittinen luonne ja paloturvallisuuspuhe tekosyynä käy hyvin ilmi torstain tapahtumista. Jo aiemmin Sataman väki oli ilmoittanut halukkuudestaan paikata mahdollisia epäkohtia sähköjen suhteen. Täysin samanlainen prosessi on jo aiemmin käyty läpi ympäristömääräyksistä. Tiedotusvälineissä tehtiin näyttävä juttu siitä, että Sosiaalikeskuksen käyttäjät rakensivat barrikadia estääkseen romanileirin häätöä. Huomattavasti vähemmälle huomiolle jäi pelastuslaitoksen vaatimus rakentaa oma barrikadinsa tilalle. Se, että pelastuslaitos omalla ajoesteellä estää ajoneuvojen ajamisen pihaan, jotta pihaan ei ajettaisi lisää ajoneuvoja osoittaa koko operaation tarkoitusperän olevan ainoastaan romanien häätäminen, eikä paloturvallisuus. Pelastussuunnitelmat tuskin suosittelisivat ainoan pihaanajoreitin tukkimista.


Puheet auttamisesta Romaniassa tai heidän suojelu itseltään viranomaistoimenpitein peittää alleen romanisiirtolaisten oman toimijuuden ja oikeuden ihmisarvoiseen elämään, eikä ole mikään ratkaisu liikkeellä olevien ihmisten elämään. Maanantaina osoitamme jälleen mieltämme romanien oikeuksien puolesta ja Jussi Pajusta ja Helsingin kaupungin ahdistelupolitiikkaa vastaan.

Kirjoitettaessa soi Radiopuhelimet KO

15 kommenttia

Anonyymi

25.3.2011 20:20

Kyllä ahdistelijoina tässä ovat itselleen kuulumattoman kiinteistön vallanneet ja kaupungin asukkaita häiritsevät romanit, ei Pajunen.

Ei Helsingin kaupungin tehtävä ole suosia yhtä ulkomaalaista ihmisryhmää muiden ihmisryhmien kustannuksella, eikä sellainen toiminta edes olisi tasa-arvoista eikä tasapuolista.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

25.3.2011 22:20

Villinä kysymyksenä, onko sinun mielestäsi fiksua sulloa rahaa kansanosaan joka ei ole millään muotoa suomalaista edes juuriltaan (nyt en puhu ihonväristä), joiden kansalaisuus on jossain ihan muualla ja jotka rahoittavat olemisensa rikoksilla ja kerjäämisellä? Näillä ei ole mitään sidosta tähän maahan ja silti meidän pitää tehdä töitä jotta he saavat olla tekemättä. Ja tämä on sinusta hyvä juttu. Miksi?

Pistetään heidät tulospalkkausperiaatteella tekemään töitä kaupungille niin olen heti kannattamassa heidän majoitustaan jonnekin leirintäalueelle tmv...missä nyt haluavat sitten asua.

Tämä on taas näitä asioita joissa vollotetaan ihmisoikeuksista ja muusta mediaseksikkäästä muttei edes yritetä katsoa hyysäämisen seurauksia. Se on jännä miten se ääni muuttuu kellossa kun pitäisi itse huolehtia tyypistä joka todennäköisesti putsaa auttajansa kämpän heti kun silmä välttää.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.3.2011 00:57

Näin Mannen päivän kunniaksi todettakoon, että mainitut euroromanit pitäisi ns. potkaista hevonvittuun Suomesta mahdollisimman pian. Käsittämätöntä, että homma kestää ja kestää. Siitä olen samaa mieltä, että ei mitään tekosyitä. Sanotaan suoraan: "Teillä ja kaltaisillanne ei ole Suomeen mitään asiaa!".

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.3.2011 09:33

mistäköhän rahansullomisesta nyt puhut? Paljonko kuvittelet pelastuslaitoksen pompotuksen, turvallisuustyöryhmien jne. maksavan. Jos kaupunki ei aio auttaa romaneja niin ainakin heidät voisi siinä tapauksessa jättää rauhaan.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

26.3.2011 12:17

Eli vasemmistonuoret haluavat auttaa järjestäytynyttä kansainvälistä rikollisorganisaatiota sekä loisia saamaan jalansijaa Suomessa? Toivottavasti Koivulaakson suojelemat romanit kohtelevat häntä yhtä hyvin kuin Niklas Herliniä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.3.2011 12:32

Anonyymi, tämä minoriteetti on uhka tavan kaduntallaajan turvallisuudelle. Lompakkovarkaudet, ryöstöt ja muu järjestäytyneeksi saakka muodostunut rikollisuus on tälle ryhmälle yhtä lailla normi kuin tavan kaduntallaajalle töissä käyminen. He työllistävät poliisia, ovat yleisesti haitaksi kanssaihmisille ja ennen kaikkea aiheuttavat kustannuksia tuomatta mitään takaisin.

Eihän siinä mitään, jos jossain satunnaisessa kadunkulmassa on joku kerjäämässä. Sellainen on helppo ohittaa kävelemällä vaikka se onkin näin suomalaisen työmoraalin omaavan ihmisen silmissä rumannäköistä. Kuitenkin se, että eläkeläiset ja nähtävästi jokainen yksin ulkona illalla liikkuva joutuu henkisesti valmistautumaan ryöstetyksi tulemiseen on aika vaikea hyväksyä.

Romania ulos EU:sta, nämä loiset takaisin kotimaahansa ja heidän osaltaan rajat kiinni kunnes Romanian normi on se, että aikuinen ihminen käy töissä ja ansaitsee elantonsa rehellisellä toimella. Kuten Leccare juuri totesi, tämä ei ole mitään muuta kuin rikollisliigan paijaamista. Miksi ei samalla jätetä prätkäjengejä "rauhaan", he sentään riehuvat vain keskenään ja jättävät muut ihmiset rauhaan jos nämä muut ihmiset eivät mene sotkemaan lusikkaansa heidän soppaansa? Liivihepuista ei ole mitään haittaa kenellekään joka ei heihin ole yhteyksissä. Romanien kanssa ollaan aivan eri tilanteessa...

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.3.2011 13:35

"Kyllä ahdistelijoina tässä ovat itselleen kuulumattoman kiinteistön vallanneet ja kaupungin asukkaita häiritsevät romanit, ei Pajunen."

Romanit ovat majoittuneet Satamaan, koska muuta soveliasta paikkaa heille ei ole osoitettu / annettu. He eivät ole vallanneet Satamaa, vaan Sataman väki on heidät päättänyt majoittaa pihalle, mikäli kaupunki ei kanna vastuutaan.

Haha, rasismin vastainen viikko meneillään, mikä vitsi kun samalla romaneja yritetään häätää paikasta, jossa he voisivat rauhassa olla, jos Helsinki ja kaltaisenne kommentoijat eivät olisi niin rasistisia.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Masa190

27.3.2011 22:54

Jaahas. Hommahomojen kokontumisajot taas meneillään Cityssä.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

28.3.2011 08:16

Millä tavalla Satama on sovelias paikka? Ainakin pelastuslaitos oli eri mieltä. Soveliaita paikkoja asuntovaunuille, joita ovat varastaneet suomalaisilta jo viimekin vuonna, oat leirintäalueet. Miksi romaneilla pitäisi olla erityisoikeuksia majoitusjärjestelyissä? Kuinka moni suomalainen menee ulkomaille leiriytymään minne huvittaa ja poistuu kotimaahansa kotiuttamaan rikollisuudella/kerjäämisellä hankkimansa voitot vasta, kun valtiolta saa siihen rahaa?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.3.2011 12:20

Taitaa olla shiwan8:lla ja aika vähän tietoa Romanian poliittisesta tilanteesta, sen kansalaisten elinoloista yms. Ja jos on, ihmettelen suuresti tätä pikkumaista lässytystä. Jotkut osaa olla kateellisia niille kaikistä köyhimmillekin. Todisteita olisi kiva saada myös tästä Kalasataman romaneiden "rikollisliigasta".

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

28.3.2011 18:26

Jaaha, täällä on taas anonyymit huutelemassa kun eivät uskalla olla omalla naamallaan puhumassa. Eikö anonyymille riitä, että joka päivä hyvä osuus tuontiromaneista käy poliisilaitoksen kautta saamassa sakkoja? Niklas Herlin oli varmaankin taas näitä kuuluisia yksittäistapauksia joita ei ole kuin muutama päivässä joskin vähemmän kuuluisille henkilöille sattuneiden "poikkeuksellisten tilanteiden" myötä. Tässä maassa pelätään oikeaa tietoa rasismin uhalla niin paljon, ettei valtio julkaise tilastoa ulkomaalaisten rikoksista. Edellinen julkaistu on vuodelta 2007 jolloin 8% Helsingin väkiluvusta oli ulkomaalaissyntyisiä ja yli puolet rikoksista heidän tekemiään. Esimerkiksi raiskauksia oli suomalaisten tekeminä 14, ulkomaalaissyntyisten tekeminä 20. Tietenkään kaikki ulkomaalaiset eivät ole pääsääntöisesti rikollisia. Näitä väestöryhmiä jotka ovat on vain muutama hassu eivätkä he kata luultavasti edes puolia ulkomaalaisista. Romanien "kesäleiri" on yksi tällainen ryhmä.

Tämä on ihan yleistä tietoa. En ymmärrä miksi asiasta pitää tehdä niin vaikeaa. Onhan se kiva huudella asioita mutta todellisuus on se, että ellemme me nyt ala oikeasti tekemään asioille jotain, ollaan muutaman vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin Ruotsi ja kun nyt ollaan ihan rehellisiä, kukaan meistä ei siellä oikeasti haluaisi enää asua.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:39

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus