Blogi

Ois mulla paljonki sanottavaa mut kelle. Ja miks. Ja sitäpais ehkä eijookkaa. Ei enää.

Ne on tehny sen. Mä saaton vuasikaudet skippaa sipsihyllyt eikä vähääkää tökkiny mut nyt Estrella on taas vaihteeks lanseerannu sen ainoo sipsiversio ku mua kiinnostaa: sualaa ja viinietikkaa. Mä lohduttaudun sillä et se ei kummiskaa myy Suames ja katoo koht taas. Tänää on mun eka joteki vapaa ilta täl viikol ja ku tulin kotii kuude jälestä ja takana oli yks palaveri ja kaks koulutust enkä ollu ehtiny omii töihi huilii (parempi kaheksa tuntii pyroos ku kokonaa ilma unta, niihä sitä sanotaa) ni en ees ajatellu mitää ku kaadon siirerit kitaa ja heitin näit sipsei joukkoo. Nyt on olemine sit aika tukos. Parasta mitä vois enää tehä ois ku lähtis ees kävelee ulos ja tuulettaa päätää mut joteki ei jaksata yhtää.

Tää elämä ei siis kiinnosta mua vähääkää. Koulunkäynti vois olla kivaa mut nyt seki ahdistaa mua ku pitäs tehä se portfolio tutkintoo varte eikä mullo mitää sinne laittaa. Jossai vaihees enne ku nukahdin eile mä koitin kelaa esii hyvii asiot ja kiinnostavii juttui ja sellast minkä takii kannattas elää enkä keksiny. Ja arska nousee aamul myähemmi ku mä ja seki on nii vääri.

Ne kuoli, kumpiki. Piänet kaksoset, tyttö ja poika. Ne synty viime viikolla ja viikolloppuna ne oli vainaat. Mä nii toivon et täl kertaa kaikki ois menny hyvi. Joskus sitä on nii vihane ku elämäs ei ikinä mikää oo reiluu. Joskus sitä on nii vihane ku jokkut saa onnesa ilmatteeks eikä näytä ees arvostava sitä ku se on itsestääselvyys ja toiset ei saa ku paskaa niskaa. Vois olla joku kohtuus.

Mun taakka? Kai mä tänääki koitan ees jakaa ja kuunnella.

Oudoo, tosi oudoo. Tänää viä mun meililaatikko tääl Sitys aukes vaikseijois pitäny; nyt ei enää. No, se eijo kovikaa viarasta ei missääkää laatikos eijo ku roskapostii.

Sit seki on oudoo et mä aina käyn vaattette taskut läpi enne ku paan ne pesukoneesee ja vittu silti mä onnistun taaski pesee yhe nenäliina mikä käyttäyty ykkösvaihtoehdo mukaa eli hajos atomeks joka ainoosee riapuu ku oli siin samas koneellises. Mä epälen et se nenäliina oli ite hiippaillu pyykkikorii ja piiloontunu sinne tai naamiotunu pikkareiks. Tää ylittää mun kummanki aivosolu yhteellasketu kapasiteeti.

Sain siivottuu kaapist vaihteeks jotai pois mut se on kyl ku hyttyse piaru täysperävaunullise venäläsreka pakokaasus. Päätin etten kykene hyädyntää sellast joskus lahjukseks saatuu flanellist lakanaparii (kaks pussilakanaa ja kaks tyynylliinaa) – ne on ollu pitämättä varmaa pualenkymment vuatta enkä mä haluu niit mun sänkyy ni vittuuks mä niit sit kaapiskaa hollaan? Laitan Punaselle Ristille joku päivä, ehkä ne voi hyädyntää.

Yks pussilakana kyl hiupu puhki kans ni siitäki kohtaa tuli pari senttii lisää tilaa liinavaatehyllyy. Vaattest sen sijaa ei kulu puhki ku lempparivaatteet minkä ei nii tarttis. Ne mitä ei käytä ni ne ei kulu, fakta.

Mä sain käpälää sellase opukse ku Suomen lasten Raamattu minkä on kirjottanu Jaakko Heinimäki ja kuvittanu Christel Rönns ja mä osun avaa sen kohdast mis Simson föönaa liahuvaa fledaasa ja juanitteleva Delila naputtelee vaivihkaa tekstarii. Se on fantsu kuva ja mua huvitti nii et mä kattelin sitä kirjaa vähä kauemmiki. Kerta mullon jonkullane piiklekohtane perversio kiälee ni rupesin tsekkaa mitä Hienimäki kertoo Baabelist. Ja se oliki must oikeesti helveti kiinnostavaa! Näi se menee (suara lainaus):

Kaikki maailman ihmiset puhuivat samaa kieltä. He alkoivat rakentaa itselleen kaupunkia. He tekivät savesta tiiliä ja polttivat ne suurissa uuneissa koviksi. Tiilistä he alkoivat muurata tornimaista suurkaupunkia. He haaveilivat, että torni ulottuisi taivaaseen asti.

Jumala päätti sekoittaa ihmisten kielet, että he eivät enää ymmärtäisi toistensa puhetta. Hän hajotti ihmiset eri puolille maailmaa. Kaupungin rakentaminen jäi kesken, eikä torni tullut koskaan valmiiksi. Keskeneräistä kaupunkia alettiin kutsua Babyloniksi. (Teksti Heinimäki, korostus mun.)

Siis oikeesti, vottöfak?

Heinimäki on mun käsittääkseni tohtorismiäs evlut pualel. Ei siis mikää kyynikko-skepsistyyppi. Ja mitä se kertoo: Meillon ahkera ja aikaasaapa, yksmiäline ja -kiäline jengi – ja sit tulee Jumala mikä selkeesti kokee ihmiset uhaks itellee. (Nehä voi tehä mitä vaa! Iiiikk!) Mite vitu piäni sellane jumala on minkä itsetunto ei kestä yhtä ihmiste rakennust? Ei kuulosta erityse kaikkivaltiaalle, enempi kyykyttävälle pikkupomolle! Ja tää naurettava vähäne jumala siis teki nii oikeesti helveti paha tyä et hajotti ihmiset ymmärtääst toisiaa mist on sit vuasituhansii kärsitty! Voi vittu.

Sinäsä mitää välii mut näi selkokiälisesti kerrottuna tää vaa käy nii kauniisti esille. Mä uskon kyl etton olees joku jumala ja se on just noi vittumane ja pikkusialune tyyppi, se nauttii siit ku saa toiset kärvistelee. Sopii kuvaa. Ihmise (ja koira!) pitää vaa nousta yli siit ja korkeemmalle moraaliselle tasolle ku se.

Alkaa vanha haisuvesi olla lopummampualella ni oon sillai aina välillä etsiny uutta hajuu ku oon kulkenu kaupos. Taanno mä truuttasin paperiluiskaa Naomi Campbelli kissasarja uutta versioo, Pusuje kans. Se pyäri mul sit taskus monta päivää ja mä aina välii haistelin ja tykkäsin aina vaa. Nyt ku mä tänää kuljin ohi ni roiskasin sitä omaa nahkaa et antaas kattoo mille haisee kissa piiklempinnas. Ja nii – haju eijo paskempi mut volyymi on totaaline! Haju minkä kans pitää olla helveti nuuka ja varovane, siis! Mulloli muino sellane opettaja mikä käytti Diori Poisonii. Ku se oli kulkenu käytäväl ni herkimmät alko yskii jo ovensuus sisää tullessaa… Tää varottava esimerkki häilyy mulla pääs taas tänää.

Kävin vaihteeks kuvis kattoos Almodovarii ja Penelopee. Must se kuva eijollu olleskaa nii huano ku lehdis on sanottu (etten sano: väitetty). Sit mua huvitti ku muistelin et joku nuaremma polve kriitikko pohti et ois ollu kiva nähä se leffa kokonaa mitä siin tehtii ja näytettii paloi. No, tällai vanhempi narttu tiätää et se leffa oli vanha almodovar Naisia hermoromahduksen partaalla ja kriitikkoki vois koska vaa käy lainaas sen jostai. Mullon se kyl omas hyllys. :P

Mikä moppe: sillon pystyt korvat ja kihara turkki? Nii, ei tuu äkkisesti miälee ku belggareist lakenois ja unkarilasist pumi ja mudi. Vaikee yhdistelmä! Ja jos lisätää viä vaatimuksii et eijo yksvärine, ni onki taas jo iha helvetisti vaikeempaa, noi edellisekki katoo listast… Joopajoo! Tätä sopii miättii tykönäsä.

Mä voin silti antaa viide pistee vihjee: mun kampaaja on saanu haudattuu emosa ja se tekee tooooosi kireetä jälkee nyt. ;P

* * * * *

Eile ku kävelin kotii mä näin väkivaltase kohtaukse. Nuaripari oli istuksiis puistos, jonkummatkaa alaviistoo kävelytiäst mis mä kuljin. Yhtäkkii kauhee huuto ja mä tajusin et se mimmi oli hyäkänny sen uroksesa päälle ja hakkas sitä nyrkel. Mä hetke järkytyn et helvetti pitääks mun ehkä tehä jotai täs mut se uros näytti kyl pärjää enimmite ja se hakkaamineki näytti enimmite aika tehottomalle kerta se narttu oli edes ja hakkas sitä parkaa urost selkää ja vähä kyl rintaaki muttei niiku naamaa tai mahaa tj. Ja vittu se huus ja sähisi se mimmi koko aika enkä mä ollu enne sitäkää nähny et joku oikeesti sylkee toista naamaa… Se oli kamalaa iha ulkopualeltki. Ilmesesti kyse oli jonkullasest välittämisperäsest/mustasukkasest arpisuhdedraamast.

Mä voin myäntää et mä oon kasvanu varmaa jossai lintukodos. Mä en muista tapelleeni nyrkel muuta ku mun isovvelje kans joskus iha penikkana eikä se kuulu mun toimintamallehi. Mä en muista et mua ois ikinä kukaa muute lyäny. Mult on kaks kertaa elässäni käämi palanu sillai totaalisesti pohjaa ettenno oikeesti hallinnu itteeni ja sillo mä oon kyl huutanu vittumasii ja kamalii asiot kamalaa äänee – mut mä oon kans ollu nii totaalise kertakaikkise jumis ettenno kyenny ees liikkuu saati ettois mahtunu tulee miälee puuttuu toise fysiikkaa. Ei mahtunu ku se huutamine.

Kyl mä oon lukenu lehdist et nykysemmi nartut on kärkkäämpii käymää kii ku urokset ja mä oon vaa kohotellu kulmiani ja miättiny et jaa kuka tänki on tutkinu ja mis. Kaks mun ystiksist on kengänny urokse mikä kävi käsiks muttenno kuullu et ketää mun tuttavapiiris ois uros kengänny väkivaltasuude takii. Ehkä ne vaa ei tee sellast?

Ku mä kävelin poispäi ni mä viä viimetteeks vilkasin taakse ni se pari istu siä taas viärekkäi ja se kaikist paha kriisihetki oli ehkä sit kans ohi kerta näytti siltä et saatto taas keskustella. Toivoo vois. Mä en tiä mite niil menee mut mua tää on painanu jollaillai koko päivä vaiksemmä ollu ees osallisena. Misson se kohta ku pitäs kyetä puuttuu?

Onha sun perse ainaki yhe koo ja miälellää kaks isompi ku sun nisäosasto? Haluutha sä kevee ulkolupuvu? Kelpaaha sulle tumma harmahtavasinine piänesti pinkil piristettynä? Ota yhteyttä! Mä löysin just tän tuattee (merkki: Umbro) ja me tultas niiiii onnellisiks yhessä ku ostettas kahet ja vaihdettas niist päiksee osat.

Yhteydenotot Sitys nimim. Foorevö frastreittiid

Aamul rupesin ottaa yht valokuvaa ja kamera kilahti ilosesti ku aukes ja raksahti isosti ku otin sen kuva ja mä olin iha et mitä vittuu, mitennii tässon äänet päällä ku mä aina paan ekana kaikki äänet pois kaikist mun värkest ja rupesin etsii säätöi ja totesin et kaikki valikot oli kans muuttunu Intia kansalliskiälelle… Helveti hyvä källi joo, ni en sit säätänykkää mitää ku ajattelin etteijo aivo viä heränny ja panin vaa kii ja päätin et katton manuaalist illal et mist kohtaa löytyy mitä. Nyt muistin rupee tavaa sitä tos äske ja ku napsautin virra koneesee ni – ei mitää, kaikki oli iha nii ku pitiki.

Niiku et vottöfak? Mikä keikka se aamune muka sit oli? Kamera vaa inspiroitu iteksee? Onneks mulle eijo enää vuasii kukaa yrittäny esittää et kone tekee vaa sen mitä sä sillä teetät ja kaikki on sun omast säätämisest kii. Vitut on. Tälläki kameral sattu olee viä villi illa jälkine aamu menos tai sit vaa se eijo ylipäätää tottunu et sitä heti aamust koht räplättäs. Nii-i. Dikivimpamet on persoonii.

Mä en yleesä tapaa lukee melodraamaa ja sellast äitelää herustuskirjallisuutta mis lukija hankitaa volisee vittu suunnillee joka toisel sivul. Must sellane on kiusallist enkä mä tajuu sen funktioo ja must on muuteski hianompaa pysyy just sen raja alla… Nyt tein poikkeukse kerta oli harvinane tilasuus lukee koira kirjottama romaani. Eijo liika useesti tullu vastaa!

Tää harvinasuus oli nimeltää Tiellä pysymisen taito (The Art of Racing in the Rain) ja kirjottaja on Garth Stein. Se kertoo koirast ja sen perheest ja enne kaikkee ralliajost ja siit mite helveti hianoo on pysyy satees radalla ku muut ajaa ulos – formulaluaka ajokoirakirjallisuutta siis. Pari kualemantapaust, kamalii vääryyksii, amerikkalast oikeussalidraamaa ja ahdistust ja sit pari kiinnostavaa rallitaivalta jossai välis. Simppeli rakenne minkä jokane lukija tuntee vanhastaa ja lajityypilline häpiend – luajankiitos, ei sitä muute ois kestänykkää! Enkä mä tätä muute mainostas mut ku se oli sen mope kirjottama ni pitää kannattaa ees periaattee vuaks vaiks oommä paskempaaki kirjallisuutta lukenu monet kerrat.