Terhi Majasalmi - Varjosta valoon

Ajatuksia rahasta, taloudellisesta vapaudesta, intohimosta ja siitä, miten näihin päästään

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2014.

Sinähän et minulle sano, mihin minusta on  1

Kävin kuuntelemassa tällä viikolla OMA YRITYS 14 tapahtumassa Arman Alizadia. Päällimmäisenä hänen puheenvuorostaan jäi mieleen usko omaan juttuun. Vaikka joku ei usko ideaasi, se on vain hänen mielipiteensä, ei koko totuus.

Mieleeni tuli henkilö menneisyydestä. Hän sanoi, että minusta ei koskaan voi tulla yhtä hyvää valmentajaa kuin tietyn yrityksen valmentajat silloin olivat, joten siitä toimialasta on edes turha haaveilla. Olin aika ihmeissäni, koska itse uskon, että ihminen voi kehittyä, jos oikeasti haluaa. Ja toiseksi juuri esikuvathan innostavat ihmisiä eteenpäin. Minua alkoi lisäksi risoa, että joku muu asettaa minulle rajoja, joissa minun pitäisi elämääni elää. Päätin todistaa hänen uskomuksensa vääräksi.

En vieläkään tiedä, olenko parempi eikä sillä oikeastaan ole edes merkitystä. Merkitystä on sillä, mitä muut ihmiset ovat matkastani saaneet ja mitä kaikkea olen matkani aikana oppinut. Sitä paitsi olen päättymättömällä matkalla. Testaan joka päivä kuinka hyväksi voin tulla, mitä kaikkea voin saada aikaiseksi ja millä kaikilla eri tavoilla voin ihmisiä palvella.

Nyt mietin, mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi, jos olisin tätä henkilöä uskonut. Olisin jäänyt paitsi ilosta, joka tulee kun painaa Lähetä-nappulaa ja kirjan ensimmäinen versio sinkoaa kustannuspäällikön sähköpostiin. En olisi tuntenut tuskaa, joka oli läsnä talvisena perjantai-iltana, kun tajusin, että ensimmäisen Menestys-seminaarin tulos tulee olemaan negatiivinen. En olisi kokenut hillitöntä riemua, kun sain sähköpostiini kyselyn, kiinnostaisiko tv-työ. Olisittepa nähneet villin tuuletukseni, joka kesti noin 12 minuuttia.

Oikeastaan kiitän tätä henkilöä, että hän sanoi niin. Lisäksi kiitän itseäni, etten uskonut häntä ennen kuin olin edes kokeillut.

Aurinkoista viikonloppua
Terhi