Terhi Majasalmi - Varjosta valoon

Olen pohtinut viime päivinä vastuuta ja erityisesti vastuuta omasta henkilökohtaisesta taloudesta. Kirjoitin tällä viikolla Liv-blogiin naisesta, jolla on kymmeniä tuhansia kulutusluottoja useasta eri paikasta. Hänen vanhempansa erosivat tytön ollessa pieni. Tyttö jumaloi isäänsä, mutta isä ei ollut kiinnostunut hänestä. Ainoa asia, mitä he tekivät yhdessä, oli shoppailu. Tyttö sai uutta ja hienoa ja tämä herätti muissa ihailua. Ja samaa mallia hän on toteuttanut näihin päiviin asti – ostanut koko ajan saadakseen ihmisten ihailua. Tämä ei kuitenkaan ole täyttänyt tunnetta – olla rakastettu omana itsenään – vaan kasvattanut vain velkoja. Mutta onko vastuu veloista isän vai naisen?

Elämääsi on vaikuttanut moni ja siihen tulee vaikuttamaan moni. Kun olit pieni, isäsi ja äitisi opettivat sinulle asioita maailmasta, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Jotkut asiat olivat hyviä ja palvelevat elämää, toiset taas niin huonoja kuin olla voivat. Nuoruudessa kaverit vaikuttivat vääjäämättä siihen, mitä teit tai miltä näytät. Nykyään valintoihin vaikuttavat mm. oman elinpiirin sosiaaliset johtajat, ihailujen kohteet ja taitava markkinoija. Monet pyrkivät vaikuttamaan valintoihisi, mutta lopullisen päätöksen omasta toiminnasta teet kuitenkin sinä itse. Esimerkiksi kertomassani tarinassa isä on myötävaikuttanut tyttären toimintaan ja päätöksiin vielä aikuisiälläkin, mutta vastuu päätöksistä on kuitenkin naisella. Ja toden totta onkin. Hänellä on velkaa, jonka seuraukset hän joutuu itse kantamaan. On kovin epätodennäköistä, että kukaan tulee näitä velkoja maksamaan tai anteeksi antamaan.

Olen havainnut, että hyvin suurella joukolla ihmisiä on väärä käsitys siitä, mikä on vastuu omasta taloudesta. Ei ole ollenkaan harvinaista, että jo luottotiedot menettänyt saattaa sanoa, että eihän tässä mitään käynyt ja kertovat vielä siitä kavereillekin. Mitä enemmän sosiaalisesti hyväksyttävänä ylikulutusta ja huonoja valintoja pidetään, sitä useammin taloudellisiin ongelmiin päädytään. Mistä lähtien taloudelliseen hirttosilmukkaan pujottautuminen on ollut hyvä idea? Ei se, että kaverit eivät tuomitse tyhmiä valintoja, tee niistä vielä hyviä kannustettavia toimintamalleja.

Vanhemmilla on ehdottoman suuri vastuu opettaa omalle jälkikasvulleen rahankäyttöä. Jos suhdetta rahaan ei opeteta, opitaan se joka tapauksessa jotain toista kautta. Teinien tuhlatessa satasia kuukausittain ja vanhempien kiltisti maksaessa laskut, oppivat he juuri tämän: On lupa tuhlata ja joku muu maksaa laskut. Raha on juuretonta, eikä siihen synny tervettä suhdetta.

Useimmille kylmä suihku tulee viimeistään omaa elämää aloitettaessa, kun omilla tuloilla pitää kattaa elämisen menot. Omaa käytöstä ei ole helppoa muuttaa yhdessä yössä. Elämänmuutos, jossa elintasoa pitää laskea voimakkaasti ja suhteuttaa tuloihin ei tule ilman kipua. Jos vanhempia ei ole silloin hoitamassa laskuja, on melko varmaa, että lapsi joutuu ongelmiin taloutensa kanssa.

Sinulla ja minulla on vastuu omasta taloudestamme. Meillä on myös vastuu laittaa se itse kuntoon. Apua, ideoita ja tukea voi saada, mutta jokaisella on vastuu omista teoistaan. Mitään taikasauvaa ei ole olemassa, vain todellisuudesta johdettuja valintoja. Jos olet sitä mieltä, että sinä et ole vastuussa, voit aina kysyä, kuka on vastuussa ja mennä juttelemaan asiasta hänen kanssaan. Jos tätä henkilöä ei ole, löytyy vastaus peilistä. Ja valtio ei ole muuten henkilö.

Tulipa paasattua, mutta asiasta!

Hyviä päätöksiä viikkoosi
Terhi

Kirjoittamiani tekstejä ja omasta taloudesta kertovia videoita on ollut viime aikoina esillä runsaasti. Jotkut niistä ovat keränneet runsaasti kommentteja ja sananvaihto on ollut äärilaitoja hivelevää.

Yksi asia, mikä pistää silmään erityisesti kommenteissa, on katkeruus. Katkeruus siitä, että jollakin toisella on sellaista, mikä oikeastaan kuuluisi hänelle, vaikka ei edes kuuluisi. En tiedä, ovatko suomalaiset erityisen katkeraa kansaa muihin verrattuna. Mutta joskus tuntuu oikeastaan häpeälliseltä, että joku huutaa netissä, kuinka muut häntä riistävät, vaikka mitään näyttöä asiasta ei edes ole.

Katkeruus on kauhea tunne. Mitä menetettävää on ihmisellä, joka on niin katkera muille, että mikään hyvän lisäys hänen elämässään ei tunnu kuitenkaan olevan tarpeeksi. Aina löytyy asioita, joista voi olla katkera.

Raha tuntuu olevan kestosuosikki. Jos ei ketään muuta ole, niin aina on rikkaat, joille voi avautua. Mikä parasta, itseään rikkaampia löytyy paljon ja aina on joku kohtalotoveri, jonka kanssa voi laittaa hynttyyt yhteen asiassa ja antaa palaa.

Kestokatkerat ihmiset eivät minua kiinnosta. Niiden kanssa ei kannata lähteä painimaan, koska he ovat omasta mielestään kuitenkin oikeassa - aina. Minua kiinnostavat enemmän ihmiset, jotka voivat muuttua katkeriksi sen takia, etteivät tienneet elämän lainalaisuuksia. Esimerkiksi tulevaisuudessa eläkkeet tulevat pienenemään merkittävästi nykyisestä. On vaan paljon enemmän faktoja tämän asian puolesta kuin sitä vastaan. Ihmiset elävät pidempään, syntyvyys pysyy maltillisena, terveydenhoito kehittyy ja niin edelleen. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät usko ennen kuin näkevät. Vasta kun he saavat ensimmäisen eläkkeen tililleen, he uskovat, että kyllä se on vain murto-osan siitä, mitä palkkana saivat. Pelkään, että ihmisille tulee mieleen, että tämänkö takia tein vuosikymmeniä töitä ja tämä on palkkani. He katkeroituvat.

Älä anna tämän käydä sinulle. Älä anna elämän katkeroittaa sinua. Osallistu omaan elämääsi ja tee siitä paras mahdollinen. Ota selvää, miten sinä voit vaikuttaa omaan taloudelliseen tulevaisuuteesi. Älä usko siihen, että joku muu hoitaa. Kukaan muu ei voi tietää, mitä sinä oikeasti haluat.

Kirpeää syysviikkoa
Terhi

5-vuotias tyttäreni kertoi meille tarinan rakentajista ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Hän kertoi, kuinka rakentajat ovat tulleet maailmaan ja luoneet sen kokonaan. Hän lisäsi lopuksi, että hän itse kuuluu myös rakentajien sukuun. Hän luo maailmaan uutta. Tarinaa kuunnellessani mietin kuinka hienoa, että noin pienessä ihmisessä on sisällä ajatus, että hän aikoo olla rakentamassa tätä maailmaa. Rakentaminen ei nimittäin koskaan ole helppoa. Se vaatii aikaa, energiaa, tahtoa ja päättäväisyyttä. Rakentamisen vastakohtana voisi olla tuhoaminen. Tuhoaminen on yllättävän helppoa ja monessa asiassa sen voi tehdä murto-osassa siitä, mitä rakentaminen on vaatinut aikaa. Itselleni tuli mieleen seuraavaa:

• Lapsi rakentaa palikoista, legoista, hiekasta hienoa rakennelmaa hitaasti ja varmasti. Joku muu tai lapsi itse rikkoo rakennelman muutamassa sekunnissa.
• Toisen innostaminen muutokseen vaatii hurjasti energiaa, jotta toinen alkaa uskoa itse omiin mahdollisuuksiinsa. Parilla sanalla tai yhdellä lauseella voi saada toisen uskomaan, ettei hänestä ole mihinkään.
• Lapsen saattaminen maailmaan ja kasvattaminen on pitkä ja vaativa matka. Toisen hengen voi viedä sekunneissa.
• Varallisuuden kerääminen vaatii aikaa ja taitoja. Kuinka paljon helpompaa onkaan hummata 5 000 tai 10 000 euroa kuin saada kerättyä tämä summa kasaan.
• Tuottavan ja toimivan yrityksen rakentaminen saattaa viedä vuosia. Yksi huono uutinen voi tuhota kaiken hetkessä.

Maailma tarvitsee rakentajia. Maailma tarvitsee niitä, jotka haluavat tehdä tästä paremman paikan meille kaikille. Toivon, että myös sinä haluat olla rakentaja omalla tavallasi ja sinulle tärkeissä asioissa. Jokainen omilla kyvyillään, taidoillaan ja rakkaudellaan – se riittää.

Rakkautta viikkoosi
Terhi