Mitä jos alkaisit vaikka itse rikkaaksi?

  • Terhi Majasalmi

Viime viikolla julkisuudessa keskusteltiin pääomatulojen verotuksesta. Närää aiheutti se, että pääomatuloista ei makseta lainkaan kunnallisveroa. Pron puheenjohtaja Antti Rinne ehdotti pääomatuloille 10–15 prosentin lisäveroa. En ole itse niin innoissani verokeskustelusta, mutta nyt oli pakko tarttua aiheeseen.

Minusta on hassua vaatia toisilta jotain sellaista, mitä itse ei ole tehnyt. Mutta mitäpä jos Antti Rinne ja kaikki muut verojen nostoja kannattavat rupeaisivat vaikka itse rikkaiksi, niin hekin voisivat maksaa vähän enemmän veroja euroissa. Miksi ihmiset olettavat muiden tekevän, kun voivat itsekin osallistua? Vuonna 2011 Suomessa parhaiten ansaitseva 2,9 prosenttia maksoi 19,1 prosenttia kaikista kerätyistä tuloveroista. Voidaanhan me toki verottaa heitä vielä vähän enemmän sekä lisäksi näitä pääomatuloja saavia, mutta veroihin pätee sama kuin säästämiseen. Verojen keräämisessä ja säästämisessä on aina joku alaraja. Sen sijaan, jos luodaan enemmän tulovirtoja, saadaan pienemmälläkin veroprosentilla yhtä paljon veroeuroja kasaan.

Ovatkohan ne, jotka ovat maksaneet veroja Suomeen vuosien varrella satojatunhansia tai miljoonia, koskaan kuulleet keneltäkään kiitosta tästä? Vaatimuksia ovat varmasti kuulleet. Mielestäni toisilta on vaikea vaatia sitä, mitä ei kuitenkaan itse ole valmis tekemään. Olisikohan joskus kannattavaa kokeilla kiittämistä ja kunnioitusta? Jos nimittäin ei itse pysty, kannattaa kiittää ja kunnioittaa niitä, jotka haluavat yrittää.

Rikkaiden tärkein tehtävä on laittaa raha kiertoon, ei maksaa vain veroja. Ainakin itse uskon, että heillä on paremmat mahdollisuudet luoda vielä enemmän veroeuroja kuin politiikoilla ja virkamiehillä, joilla ei välttämättä ole päivääkään kokemusta ”oikeista töistä” tai yrittäjyydestä.

Jos Antti Rinne on oikeasti huolissaan Suomen tulevaisuudesta ja verokertymistä, hän keskittyisi tärkeimpään tehtäväänsä. Hänen tärkein tehtävä on kannustaa ja innostaa Pron jäseniä henkilökohtaiseen kehittymiseen, osaamistason nostoon ja luomaan uutta. Hän voi olla todella ylpeä, kun heidän jäsenensä kasvattavat omia tulojaan sekä Suomeen maksettavia veroja.

Rikkauksia viikkoosi
Terhi

14 kommenttia

Taneli Hämäläinen

10.5.2014 18:28

"Hänen tärkein tehtävä on kannustaa ja innostaa Pron jäseniä henkilökohtaiseen kehittymiseen, osaamistason nostoon ja luomaan uutta."

Lol. Että siis Suomen luult. tulevan valtiovarainministerin tärkein tehtävä on olla hali-hali-bumtsi-bum-yrityskonsultti. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta nyt vittu oikeesti Terhi...

Ongelma ei ole se, että rikkaat maksavat liikaa veroja vaan se, että rikkaat jättävät verot kokonaan maksamatta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: kaksoisverotuksen välttäminen, vero-optimointi, verosuunnittelu jne. Terhin asenne on kieltämättä ihanan vilpitön, mutta suosittelen katsomaan ensin seuraavaa tilastoa:

http://blogi.kansanelakelaitos.fi/wp-content/uploads/2012/01/verokuvio_blogi.jpg

Taulukosta käy erittäin hyvin selville, että köyhät maksavat kyllä veronsa tunnollisesti. Aika jännä, että selvästi varakas ihminen syyllistää huonompiosaisia argumentein, mitäs et rupea rikkaaksi.

Totuus on, että samaan aikaan kun hallitus leikkaa, verotusta on leikattu tasaiseen tahtiin. Suomen veroasteen trendion ollut laskeva sitten Lipposen hallituksen. Väite, että alhaiset verot luovat hyvinvointia, on täysin tuulesta temmattu ja absurdi. Jos Terhillä on esittää tätä tukevaa tutkimusta tai tilastoja, luen ne mielelläni. Ns. trickle down on todistettu jo kymmenen vuotta sitten aivan huuhaaksi, joten miksi tätä sama myyttiä toistetaan ajasta ikuisuuteen? Ai niin, Terhi ei halua maksaa veroja. Osuinko oikeaan?

Outi Kröger muistuttaa seuraavaa:

"Verojen osuus bruttokansantuotteesta ei kuvaa täydellisesti verotuksen kokonaistasoa. Erot maiden sosiaaliturvan ja tuloverotuksen rakenteissa vaikeuttavat kansainvälistä vertailua. Joissain maissa tulonsiirrot ovat tyypillisesti veronalaisia kun ne toisissa taas ovat verovapaita. Veroasteeseen vaikuttaa myös se, tuetaanko kotitalouksia verovähennyksin vai suorin tulonsiirroin. Pohjoismaissa tuet annetaan pääosin verollisina suorina tulonsiirtoina. Tämä johtaa korkeampaan nimelliseen veroastelukuun kuin vastaavan nettoetuuden myöntäminen verovähennyksen muodossa. Monissa Keski-Euroopan maissa suositaan verovähennyksiä perhepoliittisten etuuksien muotona."

Veroaste on siis jo itsessään melkoista propagandaa, jos sitä vertaillaan kylmiltään muihin maihin. Suomen veroaste ei ole siis todellisuudessa kaikki muuttujat huomioiden korkea. Tämä teksti pelaa näivettyneillä narratiiveillä, marttyyriasenteella ja mielikuvilla. Yhteiskunta ei valitettavasti pyöri kiittämällä ja kunnioittamalla. Ei näitä asioita pidä unohtaa, mutta Terhin reseptein luodaan yhteiskunnallista kurjuutta eikä suinkaan kasvua, jota niin kipeästi kaivataan.

Suomen taloustilanne on historiallisen synkkä ja samaan aikaan joillain on kanttia vaatia verotuksen keventämistä, kun progressiota kaivattaisiin kaikista kipeimmin. Näihin talkoisiin ei ilmeisesti osallistukaan ihan kaikki... Mut hei, ne mummothan voi ajatella positiivisesti ja vaihtaa omat vaippansa. Eiks jeh?

Lopuksi täytyy kysyä: miten ahne ja itsekäs voikaan ihminen olla? Annan Terhin vastata tähän.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Terhi Majasalmi

12.5.2014 15:17

Hei Taneli,

Kiitos kommenteistasi!

Aluksi haluan kiinnittää huomiosi kahteen seikkaan. Tekstissä ei lue, että haluan alentaa veroja vaan, että jos useampien ihmisten tulot saadaan nousuun, saadaan pienemmällä veroprosentilla sama summa euroissa kasaan kuin isommalla veroprosentilla pienemmistä tuloista. Toiseksi en myöskään kirjoita, että en halua maksaa veroja. Itse asiassa olen pyrkinyt koko ajan lisäämään tulojani ja sitä myötä maksamaan enemmän veroja. Et ehkä tunne minua ihmisenä, mutta nopealla lukaisulla kirjani esipuheesta saat jotain varmasti irti http://www.talentumshop.fi/totuus-taloudestasi.html

Elintason nousu on aina seurausta tulojen noususta. Yhteiskunta muodostuu yksilöistä, jotka vaikuttavat sekä omaan elintasoonsa (itsellä käytettävissä olevat tulot) sekä muiden elintasoon (muiden käytettävissä olevat palvelut). Ja se, että joku tekee tuloja ja lisää yhteistä hyvää, ei oikeuta ketään toista olematta yrittämättä samaa. Eli jokaisen aikuisen tulisi pyrkiä kehittymään niin, että olisi tuottavampi veronmaksaja.

Köyhä mieli ja rahattomuus ovat eri asioita. Vaikka tänään olisit rahaton, ei se tarkoita sitä, että olet viiden tai kymmenen vuoden päästä. Minusta on väärin kertoa ihmisille totuutena, että sinun tulevaisuutesi on muiden käsissä. Esimerkiksi olemme miettineet yhden ihmisen työllistämistä. Se tarkoittaa 60 000 euron kustannusta vuodessa yritykselle. Me mietimme sitä tasan tarkkaan siltä kannalta, että 60 000 euron sijoitus tuo kassaan ainakin tuon verran rahaa, jotta se on kannattavaa. Jos se ei ole, emme palkkaa tekijää. Karrikoidusti jos tekijäpuolella vain odotetaan työpaikkaa, niin silloin tekijän tulevaisuus on meidän käsissä. On siis parempi kehittää omaa osaamistaan ja sivistää itseään itsenäisesti kuin odottaa, että jostain vaan tippuu työpaikka. Yksilön itsensä ja hänen elämänhallinnan kannalta on paljon parempi, että hän kokee pystyvänsä vaikuttamaan elämänvalintoihin kuten esimerkiksi työpaikan saamiseen.

Jokainen meistä on vastuussa oman talouden hyvin hoitamisesta. Se tarkoittaa mm. oman osaamisen ylläpitoa, pyrkimystä tasapainottamaan tulot ja menot sekä vararahaston hankkimista. Taloudellisia suunnitelmia on kolme: taloudellinen turva ja tasapaino, taloudellinen riippumattomuus ja rikkaus. Taloudellinen turmio tai ojanpohja ei ole suunnitelma. Jos ei säästä osaa tuloistaan, se on ajattelemattomuutta. Ja se pitää tehdä silloin, kun ei ole vielä hätä.

Monet suomalaiset ovat yrittäneet nostaa omaa elintasoaan velkarahalla ja seuraukset ovat karuja. Kukaan yksilö ei pelasta omalla kulutuksellaan Suomea, joten siihen on turha pyrkiä. Oman osaamistason nosto ja talouden hyvä hoito antaa enemmän tilaa ideoinnille ja uuden syntymiselle. Jos joutuu miettimään, mistä rahat ruokaan, ihminen ei ole yleensä luovimmillaan synnyttämään uutta.

Jokainen meistä tekee omat moraaliset valinnat esimerkiksi verojen maksun suhteen ja elää sitten niiden valintojen ja valinnoista tulevien seurausten kanssa. Uusi Lastensairaala –hanke on mielestäni osoittanut, että ihmiset haluavat osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. Ihmiset, jotka eivät pysty näkemään tulevaisuudessa hyvää, tarvitsevat jonkun sen heille näyttämään. Se on johtajan tehtävä.

Sen verran kuitenkin oma uskoni hyvinvointiyhteiskuntaan on rapistunut, että olen ajatellut rakennuttaa oman vanhainkodin, johon kerään kaikki parhaat ystäväni viettämään vanhuuden päiviä. Ja siellä on bileet joka päivä.

Hyvää kevättä, Terhi

Taneli Hämäläinen

14.5.2014 22:01

Kiitos Terhi vastauksestasi. Taidamme olla lähtökohtaisesti sen verran eri mieltä ja puhua myös hiukan eri asioista, että tässä ei jatkamalla taida viisastua. Muistuttaisin kuitenkin, että verojen maksaminen ei ole moraalikysymys vaan ihan lainopillinen kysymys ja valtion talouspolitiikka hieman olennaisempi muuttuja kuin yksilönvalinnat, jotka toki ovat erittäin tärkeitä... Ilokseni huomaan, että me molemmat peräänkuulutamme kuitenkin kasvua. Hyvä niin.

Nokkakokis

10.5.2014 19:19

Kokonaisveroprosenttikuvaaja kertoo hyvin suhteellisesta veronmaksusta ja siitä millaisessa muodossa tulot tulevat. Eivät kuitenkaan kumulatiivisesta maksetusta verokertymästä. Kuinka suuren osan verokertymästä maksavat tulokertymän alin 50 prosenttia ja paljonko ylin 20 prosenttia?

Olisi erityisen tärkeää pitää huoli siitä että riskinkantoon halukkaat yrittäjät koosta riiippumatta haluavat rakentaa Suomea uuteen kukoistukseen. Ahneeksi haukkuminen ja sormella osoittelu pitävät huolen siitä, että nopealiikkeiseksi yrityselämässä todiatetut käyttävät tätä nopeutta poistuakseen maasta, jotta sinä Taneli voit jäädä tänne tekemään teoillasi maasta paremman paikan.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taneli Hämäläinen

10.5.2014 19:57

Nyt tästä keskustelusta tuntuu unohtuvan kokonaan se, että olemme erittäin vakavassa talouskriisissä, joka lähti liikkeelle nimen omaan yksityiseltä sektorilta. Koko ns. elvytys on käytännössä perustunut yksityisensektorin toimintaedellytysten parantamiseen (mm. yhtiöveron lasku Suomessa ja vientiteollisuuden tukeminen) ja tämä on tulos.

Se, että me oletamme, että ainoastaan yksityisin investoinnein luodaan kasvua tilanteessa, missä sitä kasvua ei ole tuesta huolimatta synny, on uusliberalistista näköalattomuutta. Jos yksityinen sektori ei investoi, sitten ainoa vaihtoehto on julkinen. Leikkaaminen ja säästäminen tässä taloustilanteessa on ehkä yksittäisten ihmisten kannalta edullista, mutta kokonaisuus kärsii.

Pitää nyt muistaa, että meillä on aika edullinen verojärjestelmä palveluihin nähden. Verotus ei tietenkään itsessään ole mikään itseisarvo (eli verotuksen pitäisi olla aina mahd. alhaista tilanteesta riippuen), mutta verotuksen laskeminen tilanteessa, missä siihen ei ole varaa, on hölmöläisten talouspolitiikkaa. Itse yrittäjäperheessä varttuneena uskallan kyllä väittää, että verotus on tässä tilanteessa ongelmista pienin. Keskittyisin ennemminkin kasvuun, ostovoimaan ja epäterveeseen kilpailuun (lue veronkiertoon).

Leimaan Terhin ahneeksi, sillä hän väittää, että köyhyys on valinta, väittäessään, että rikkauskin on ja höpisee oikeista töistä tittelillä varallisuusvalmentaja. Tässä kirjoituksessa ei katsos lopulta olisi mitään vikaa, jos se ei sivuttaisi totaalisesti reaalimaailmaa ja nykyistä taloustilannetta (ja kyllä, tiedän, että tämä on julkaistu 2013).

Itse maksan veroni valittamatta, vaikka tämä laskeekin melkoisesti elintasoani. Epäilen, että Terhin elintaso juurikaan muuttuisi, vaikka tämä maksaisi ihan tuntuvastikin enemmänkin veroja. Toivoisin kuitenkin, että näihin talkoihin osallistuisivat kaikki maksukykynsä mukaan.

On myös syytä muistaa, että suurin osa suomalaisista yrittäjistä ei ole rikkaita. Jos sallitte 1%-retoriikan, se pieni omistava porras, jolla on ihan aikuisten oikeasti rahaa (enkä usko, että Terhi tähän joukkoon kuuluu), pystyy kyllä maksamaan ihan tuntuvasti lisää veroja ilman, että Suomen talous hidastuu (ja miten se enää voisikaan). Kaipa tässä kirjoituksessa se olennainen pointti on, että suomalaiset "rikkaat" ovat vieraantuneet todellisuudesta ja kasvattavat varallisuutta uskottelemalla itselleen olevansa varakkaita. Mene ja tiedä.

E: Tossa ensimmäisessä tekstissä on kiire-typo: taulukko ei siis kerro tunnollisuudesta millään tavalla. Olisi muuten hauska tietää, jos Suomi Ab palkkaisi Terhin, ratkaisisiko hän ongelmat leikkaamalla lisää ja samalla veroja keventämällä... Sanon vaan, sillä oletan, että tämä taloudesta jotain ymmärtää. Olisi aika leathal yhdistelmä.

Nokkakokis

10.5.2014 21:23

Talouskriisi on eittämättä erityisen vakava, mutta käsittääkseni se on kuitenkin valtiollisen velanoton ja lyhytnäköisen opportunistisen talouspolitiikan syytä sen sijaan, että yksityisen sektorin pienet ja keskisuuret yritykset sitä olisivat aiheuttaneet.

Minun puolestani veroja voi kiristää vaikka tappiin asti kunhan pidetään huoli siitä, että se ei vahingoita työllisyyttä ja kiristyksillä on positiivinen vaikutus verokertymään. Viinaralli on pienentänyt pienempituloisten alkoholiverokertymää enemmän kuin parempituloista. Autoveron nosto on aiheutti verokertymän pienentymisen.

Hieman epäkuranttien tilastojen pohjalta alin 60 % maksaa noin 5 % ansioverokertymästä ja 1,4 ylintä prosenttia maksaa karvan alle 20 %. Pääomatuloja ei tässä tilastossa ole käsitelty, mutta lienee reilua olettaa, että tilastollisesti alimmalla osalla näitä ei kovin paljoa ole, mutta veroprosenttikuvaajan mukaan parempituloisilla melko paljon.

Varmasti sekä Terhi, että jokainen muu työtä ja asuntoja Suomeen tuottava voitaisiin verovyöllä kiristää siniseksi. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, ehkä kokeilemisen arvoinen kuitenkin.

Enemmänkin minua kiinnostaisi Taneli se, mikä sinun ratkaisusi tähän tilanteeseen olisi?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taneli Hämäläinen

10.5.2014 22:09

Tämä ei pidä paikkaansa. Kriisi ei lähtenyt liikkeelle julkisesta velanotosta vaan yksityiseltä pankkisektorilta. Kriisin hoito on puolestaan lisännyt velkaantumista samoin kuin kriisi itse. On varsin kyseenalaista kokonaisuudessaan käyttää kriisiä keppihevosena oman edun ja leikkauspolitiikan ajamiseksi sekä julkisen sektorin alasajamiseksi, sillä voimme yhtä hyvin leikata itsemme hengiltä. Verottamalla se on hieman hankalampaa, sillä kuten mainittua, veroasteemme on kohtuullisen kevyt. Velkaantuminen ei kuitenkaan ole se isoin ongelma (valtiontalous ei ole kotitalous) vaan täysin stägännyt kasvu.

Tässähän tämä ongelma on. Meillä on vuosia ollut vallassa ns. zombie-talous (lue uusliberaali paradigma), jossa elävät kuolleet talousteoriat ovat saaneet uskonnon aseman eikä sen pienen boksin ulkopuolelle edes osata enää katsoa. Verojen korotus ei tee ketään autuaaksi, mutta se on huomattavasti fiksumpi tapa ratkaista kriisi kuin leikkaaminen, mikä ei muuta kuin velan ja bkt:n suhdetta. Ongelmat eivät siis ole velassa (joka toki on ongelma, muttei vakavimmasta päästä) vaan investoinneissa ja pankkijärjestelmässä. Meillä on myös rahaliitossa melkoisia valuvikoja.

Eikös ratkaisuni siis ole aika ilmeinen? Uudistetaan EKP:n roolia ja aloitetaan elvyttämään niin kuin kansantalouden oppikirja neuvoo, ei niin kuin too big to fail finanssisektori sanelee. Tämä tarkoittaa leikkausten lopettamista ja julkisia investointeja velkaantumisesta huolimatta. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että Suomen kilpailukyky tästä kärsisi. Toivoisin siis ihan ronskisti vanhaa kunnon keynesilaista kriisinhoitoa "tosiasiat tunnustaen".

Meillä on myös suomalaisia erityisongelmia kuten asuntopula, joka on tällä hetkellä melkoinen talousjarru, vaikka se voisi olla ratkaisu.

Summa summarum: en minä halua Terhiä verottaa siniseksi, vaan luoda olosuhteet, joissa Terhi pystyy tekemään parempaa tiliä ja maksamaan enemmän veroja. Silloin kaikki voittavat. Tällä hetkellä pk-yritysten isoin ongelma on kuitenkin hyytynyt talous - ei velka, ei verot, eikä työntekijäpula. Suomen hyvinvointi ja menestys syntyvät hyvinvointivaltiosta ja työstä, vaikka yrittäjiäkin tarvitaan.

En lähtisi tekemään pitkälle vietyjä johtopäätöksiä yksittäisistä tasaveroista. Eniten minua ihmetyttää, minne on kadonnut Suomen menestykseen luotsannut kohtuus: kukin varojensa mukaan ja progressiivisesti?

Se mikä minua tässä tekstissä suoraan sanoen vituttaa, on täysin todellisuudesta irrallaan oleva uusliberalistinen retoriikka, jota on toisteltu herra ties vuodesta kivi ja keppi. Se toimii kenties nousukautena, mutta ei tässä taloustilanteessa. Meillä on jo velka-, pankki- ja investointikriisi. Tarvitsemmeko todella sosiaalistakriisiä? Kannattaa esim. tutustua Kreikan tilanteeseen. Siellä ei enää Terhin esittämiä ajatuksia pahemmin esitetä... Tässä mielessä Terhikin on etuoikeutettu nauttiessaan julkisin verovaroin tuotetusta hyvinvointiyhteiskunnasta, joka varmistaa hänen menestymisensä.

Tällaiset höpinät katsos alkavat olemaan luksustuote. Köyhyys saattoi olla 90-luvulla valinta, mutta tervetuloa tulevaisuuteen. Valitettavasti.

Jään vielä odottamaan Terhin vastausta.

freefloater

12.5.2014 19:51

Ihkusöpöä unelmahöttöä Tanelilta. Taneli nyt vain unohtaa, että veroruuvi on Suomessa jo äärimmäisen kireällä.

Miltään 1%:lta ei saada valtiontaloudessa merkittäviä tuloja vaikka koko omaisuus takavarikoitaisiin.
Ei myöskään köyhiltä.

Eli ainut mistä voidaan mielekkäästi verottaa, on keskiluokka -- mutta se on Suomessa jo verotettu kovemmin kuin muualla. Euroopan heikoin ostovoima!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taneli Hämäläinen

14.5.2014 21:57

No kun ei ole kireällä veroruuvi, vaikka sitä miten hokemalla ihkusöpösti kiristetään. Se on juurikin pointtini, jos luet ihan huolella kommenttini. Selitänkin tuossa yllä tarkemmin, miksei näin ole.

Suomessa 1% on merkityksetön. Siksi kaipaamme kunnon progressiota. Kukin varojensa mukaan, eiks vaan? Kuten jo totesin, verotus ei tee autuaaksi vaan talouskasvu, joten verotuksella velkaantumisen korjaaminen ei riitä vaan lisäksi pitää elvyttää. Jos Freefloaterilla on parempia ehdotuksia tai tämä osaa kertoa, miten leikkaamalla luodaan kasvua, kuuntelen mielelläni.

jeppuli

13.5.2014 13:04

varmaan joo myymällä itsestäänselvyyksiä kovakantisena 39€ hintaan parantaa kenen tahansa massitilannetta!

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Terhi Majasalmi

14.5.2014 10:43

Moi Jeppuli, voidaan tehdä niin, että ostat kirjan. Jos sun massitilanne ei parannu kirjan ideoilla, ostan kirjan sulta pois, sillä hinnalla mitä olet siitä itse maksanut. Kampanjakoodilla BKT1331A saat kirjan 34 eurolla www.talentumshop.fi Kampanjakentän löydät sivun ylälaidasta keskeltä. Idearikasta lukuhetkeä, Terhi

Kimmo Rasila

15.5.2014 20:00

Hieno kirjoitus mielestäni. Itse olen hyvin pitkälti omien valintojeni kautta elänyt läpi elämäni köyhyysrajan alapuolella. Monesti miettien sitä kuinka kiitollinen saankaan olla siitä että meillä Suomessa pidetään huolta myös pienituloisista. Lisäksi kun olen kärsinyt erinäisistä riippuvuuksista, olen omakohtaisesti saanut todeta sen, että halutessaan apua, sitä aikalailla myös on mahdollisuus saada. Tietysti nykyinen taloustilanne on karsinut näitä tuiki tärkeitä tahoja, mutta asiat voisivat olla huonomminkin.

Minä otan haasteen vastaan. Hankin tuon kirjan ja katsotaan esimerkiksi vuoden päästä onko talouteni muuttunut. Tällä hetkellä minulla kun ei ole juuri asiassa hävittävää. Luoja tietää, minä yritin, mutta vain epäonnistuakseni yrittäjyydessä toistamiseen. Se oppi mitä ensimmäisen konkurssini kautta sain, kantaa tässä hetkessä sen, etten lähde näitä ongelmia enää pakoon.

Haastan sinut Terhi tässä samalla. Minun kova elämänkouluni on opettanut minulle elämässä Rakkauden merkityksen elämässäni. Lueppas joskus läpi noita blogikirjoituksiani, ja kerro saitko elämääsi jotakin. Sillä se on tässä hetkessä perheeni ohella minun tärkein tehtäväni. Pyrkiä antamaan ihmisille jotakin hyvää elämään. Se saatko sinä välttämättä, ei ole minun käsissäni, mutta uskon että me ihmiset aina annamme toisillemme jotakin. Joskus ymmärrämme sen vain vasta paljon myöhemmin.

Lopuksi totean vain sen, että minä koen olevani äärettömän rikas ihminen, vaikkei minulla rahaa olekaan. Minulla on jotakin paljon arvokkaampaa, nimittäin rakkaus. Kiitos kuitenkin kaikille teille joiden työn ansiosta, minä olen saanut osin verovaroilla itselleni ja perheelleni toisen mahdollisuuden. Takaan etten heitä sitä hukkaan.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Terhi Majasalmi

6.8.2014 13:27

Kiitos kirjoituksistasi! Uskon, että jokainen meistä on tärkeä jollekin. Sinä olet mittaamattoman arvokas ja tärkeä sinun lapsillesi. Raha ei voi koskaan korvata halausta, hellyyttä ja katsetta jonka lapsi kohtaa, että hän on tärkeä.
Hyvä taloudellinen tilanne taas mahdollistaa erilaisten kokemusten ja unelmien toteuttamisen. Ja siksi on myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että saa ne asiat, mitkä itselleen kokee tärkeäksi. Menestystä matkallesi!

Anonyymi

5.12.2021 10:34

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus