Osallistuvat Nuoret 2013 ry

Osallistuvat Nuoret 2013 ry eli OSNU on nuorten oma verkosto, joka antaa tilaa luovuudelle, hulluille ideoille ja unelmillekin. OSNU on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys.

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2014.

Lastensuojelusta unohtui ihminen  1

Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää. Suomessa lasten suojelemisesta vastaavat perheet, kunnat ja valtio. Kun kaikki tuki pettää katastrofi seuraa. Vantaalla 9-vuotiaiden sisarusten hätään vastattiin vasta 37. lastensuojeluilmoituksen jälkeen. Lehtien palstoilla on kerrottu mitä tapahtuu kun apua ei tule ilmoitusten jälkeenkään. Lasten ja perheiden hätä jättää läheisiin ja naapurustoon jälkensä.

Lastensuojelusta on unohtunut jotain tärkeää: ihmiset. Otsikoihin nousseella Vantaalla sosiaalityöntekijällä on autettavanaan jopa 60 lasta samaan aikaan, kun valtakunnallinen suositus on korkeintaan 40 lasta. Muualla asiat ovat vielä huonommin. Suomessa tehdään vuosittain käsittämättömät 100 000 lastensuojeluilmoitusta ja 4000 huostaanottoa. Ei siis ihme jos kauheassa pyörityksessä olevat perheet kokevat kiireiset lastensuojelun työntekijät kaukaisiksi ja työntekijät itse väsyvät työtaakan alle.

Sosiaalialan työntekijät eivät vieroksu työntekoa. Oman alansa ammattilaisina he haluavat pelkän suorittamisen sijaan osallistua myös työnsä kehittämiseen ja tavata asiakkainaan olevia lapsia tiheämmin. Nyt työn kehittämiselle ja ihmisten kohtaamiselle ei jää aikaa.

Näin ei voi jatkua. Suomessa tarvitaan enemmän ennaltaehkäiseviä palveluita Imatran-mallin mukaan, jossa perheet ja lapset kohdataan aina kasvokkain ja tarvittaessa kotona. Ilman kiirettä. Perheitä on tuettava ennen tilanteen kriisiyhtymistä. Parhaimmassa tapauksessa ongelmien kasautuminen voidaan estää lyhytaikaisella kotona annettavalla tuella. Toisaalta meidän pitää huolehtia siitä, että työntekijöillä on aikaa tehdä työnsä hyvin ja nähdä asiakkaina oleviaan lapsia.

Panostukset ennaltaehkäisyyn voivat tuntua vaikeassa taloustilanteessa kiperiltä, mutta totuus on, että kriisien ehkäisy on myös taloudellisesti kannattavaa. Imatralla kotipalveluja alettiin kehittää sen jälkeen kun lastensuojelun asiakasmäärät olivat hallitsemattomassa kasvussa ja kaupungin varat lopussa. Uusi malli toi miljoonien säästöt. Kun rahaa ei ole jäljellä on pakko miettiä lähestymistapoja uudelleen.

Parhaat ideat lastensuojelun kehittämisestä saadaan työntekijöiltä, perheiltä ja lapsilta, jotka ovat olleet lastensuojelun kohteena. Onkin ollut hienoa huomata lastensuojelunuorten kokemusasiantuntijaryhmien yleistyvän kunnissa. On tärkeää saada erityisesti lasten ääni kuuluviin.

Suomen ohjenuoraksi onkin otettava Tanska, jossa sosiaalityöntekijöitä ei nähdä lapsia vanhemmiltaan riistävinä virkamiehinä vaan perheen tukipilareina. On aika palauttaa ihminen lastensuojelun ytimeen.

Jani Toivola, kansanedustaja
Joel Linnainmäki, Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen


Johtaako kukaan suomalaista koulutuspolitiikkaa?  2

Pisa-tulokset ovat laskussa. Julkisessa keskustelussa on vaadittu muutosta. Kasvatustiede ja opettajankoulutuslaitokset ovat vuosikausia puhuneet muun muassa oppiaineet ylittävistä kokonaisuuksista, ilmiölähtöisyydestä, opetusteknologiasta ja tutkivasta oppimisesta.

Mitä siis tapahtuu, kun lukiota lähdetään uudistamaan? Työryhmä istuu ja väittelee kaksi vuotta, kymmeniä lausuntoja jätetään ja julkinen keskustelu myllää kuukausia. Valtakunnan hallitus käyttää aivan liian paljon aikaansa talouslaman keskellä väitelläkseen yksittäisten oppiaineiden tuntimääristä ja pakollisuudesta.

Lopulta hallitus päättää tehdä muutaman pienen lehmänkaupan (uskonnonopetuksesta vähennetään yksi pakollinen kurssi ja lisätään kaksi syventävää kurssia) ja jättää koko homman sikseen. Sen sijaan, että uusilla teemakursseilla käsiteltäisiin isoja yhteiskunnallisia ilmiöitä kuten ilmastonmuutosta tai globaalitaloutta opetellaan kursseilla liikennesääntöjä tai elämäntaitoja. Viisainta olisi ollut jättää kurssien sisällöstä päättäminen opiskelijoille ja opettajille.

Että näin.

Tuntijakokeskustelu yksinkertaistaa koulutuskeskustelua. Sen sijaan, että puhuimme isoista linjoista, näpertelemme yksittäisten oppiaineiden määristä. Puolueiden koulutuspoliittiseksi kärjeksi tuntuu tulevan se, pitäisikö oman uskonnon opetus säilyttää vai muuttaa yhteiseksi maailmankatsomusaineeksi.

Eduskunnassa kiistellään lukiolaisten historian opiskelusta ja ollaan syvästi huolissaan nuorten yleissivistyksestä, vaikka samaan aikaan ammatillisen koulutuksen puolella olevat – joita on yli puolet ikäluokasta – ei opiskele lainkaan historiaa. Tai sitten vaaditaan lisää taideaineita, koska taideaineita pitää olla lisää.

Kuinka käy kun hallitus puuttuu opetussisältöihin ylhäältäpäin? Sinällään tärkeästä asiasta terveysvalistuksesta tehtiin oma oppiaine, joka tunnetaan tuttavallisesti terveystietona. Muutaman vuoden sisällä terveystieto nousi ylioppilaskirjoitusten suosituimmaksi reaaliaineeksi lähinnä lyhyen kurssimäärän (3) vuoksi.

Tuntijako on mitä suurimmissa määrin poliittinen päätös, kuten on koko opetussuunnitelmakin. Voisiko yksitäisistä tuntimääristä päättämisen silti siirtää opetushallitukseen, jossa myös opetussuunnitelma päätetään ja jolla on käytettävissä hyvät asiantuntijaresurssit? Mitä jos jättäisimme politiikoille aikaa suurten linjojen ja tulevaisuuden haasteiden kartoittamiseen.

Onko hallituksen mitenkään järkevää käyttää loputtomasti aikaansa pilkun viilaukseen? Ehkä voisimme seuraavaksi vaivata tuntijakouudistuksella Tasavallan Presidenttiä. Johtaako kukaan suomalaista koulutuspolitiikka, onko meillä mitään visiota?