Osallistuvat Nuoret 2013 ry

Osallistuvat Nuoret 2013 ry eli OSNU on nuorten oma verkosto, joka antaa tilaa luovuudelle, hulluille ideoille ja unelmillekin. OSNU on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on nuoret.

Annan, jotta sinä antaisit  3

Tänään vietetään vapaaehtoisten päivää. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada puolet suomalaisista mukaan vapaaehtoistoimintaan.

Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyö voi usein olla julkisella sektorilla tehtyä palkkatyötä tehokkaampaa. Vapaaehtoistyö ei kuitenkaan ole säästökeino. Emme lähde tekemään itsellemme tärkeitä asioita, jotta voisimme maksaa vähemmän veroja.

Vapaaehtoistoiminta on antamista. Autamme antamalla omaa aikaamme ja osaamistamme jonkin hyvän asian edistämiseen. Haluamme olla läsnä ja tukena toisten elämässä muutenkin kuin palkkatyön välityksellä. Yhteiskunta, jossa autetaan vain palkkaa vastaan, on ihmiselle kylmä yhteisö.

Do ut des. ”Annan, jotta sinä antaisit.”

100, 000 suomalaista nuorta tekee vapaaehtoistyötä. Heistä valtaosa on mukana useammassa kuin yhdessä vapaaehtoistoiminnassa. Kolmannes nuorista haluaisi olla mukana vapaaehtoistoiminnassa jos joku pyytäisi heitä mukaan. Nuoret ovat kansainvälisiä, periaatteellisia ja arvostavat vapaaehtoistyötä.

Globaalisti nykyinen nuorten sukupolvi on maailman historian suurin.

YK:n pääsihteeri ehdotti viisivuotistoimintasuunnitelmassaan YK:n nuorten vapaaehtoisohjelman luomista. Tähän saakka nuoren on täytynyt olla vähintään 25-vuotiaita osallistuakseen YK:n vapaaehtoistoimintaan. Nuorten vapaaehtoisohjelman jalkauttaminen alkaa ensi vuonna.

Nuoret haluavat antaa takaisin kaikesta siitä hyvästä mitä he ovat saaneet. Toivon todella, että uutta YK:n nuorten vapaaehtoisohjelmaa lähdetään jalkauttamaan voimakkaasti Suomeen yhdessä nuorten itsensä kanssa. Toisin kuin usein julkisessa keskustelussa kuvitellaan, nuoret eivät ole osa ongelmaa vaan osa ratkaisua.


Osallistuvat Nuoret: Hyvinvointi osaksi nuorisotakuuta!  3

”Pitääkö täällä tappaa itsensä tai muita, kun apua ei saa.” - Aki

”Ongelmana on, että nuorille ei ole töitä, he eivät pääse opiskelemaan ja samaan aikaan seurantajärjestelmä on rapautunut” - Tuomo Tikkanen Suomen Kuvalehdessä

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina (9.9) masentuneen parikymppisen espoolaisen Akin tapauksesta. Hän haki apua terveyskeskuksesta, sairaalan päivystyksestä, mielenterveys- ja päihdepalvelukeskuksesta, nuorisopoliklinikalta, A-klinikalta sekä sosiaalityöntekijältä. Aki ohjattiin mielenterveyspalveluista päihdehoitoon ja päihdehoidosta mielenterveyspalveluihin. Kun apua ei löytynyt, Aki teki itsemurhan.

Samalla kun masennusdiagnoosit ovat yleistyneet, tiedetään alkoholin kulutuksen kasvaneen lähes 50 prosenttia. Silti Akin ongelmia ei ymmärretty hoitaa kokonaisuutena.

Aki ei ollut yksittäistapaus.

Suomessa joka vuosi 1000 ihmistä päätyy tappamaan itsensä. Itsemurhien määrä ei ole laskenut 2000-luvun puolivälin jälkeen.

Noin 120 000 suomalaista on poissa työelämästä mielenterveysongelmaan perustuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Vuonna 2011 puolet työkyvyttömyyseläkkeistä myönnettiin mielenterveyden perusteella.

Joka päivä viisi alle 30-vuotiasta nuorta joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Vuosittain työelämästä jää pois noin 1800 nuorta. Vain neljännes heistä palaa takaisin työelämään. Työterveyslaitoksen mukaan jokaisen varhain eläkkeelle jääneen nuoren menetetyn työpanoksen arvo on 1,5 miljoonaa euroa.

Suomi on edelleen maa, jossa riittämättömän rahoituksen ja hallinnon huonon yhteistyön vuoksi masentunutta nuorta voidaan pompotella palvelusta toiseen ilman, että kukaan ottaa hänestä vastuuta. Pahimmassa tapauksessa itsemurhaa harkitseva nuori voi joutua odottamaan useita viikkoja psykologin puheille pääsyä. Tilanne on kestämätön.

Tämä kaikki on häpeäksi hyvinvointivaltiosta ylpeileville suomalaisille.

Osallistuvat Nuoret 2013 ry vaatii valtiota ottamaan nuorten hyvinvointi- ja mielenterveyspalveluihin pääsyn ja ohjauksen osaksi nuorisotakuuta.

Nuoria tulisi lähestyä kokonaisuutena. Työpaikan saanti ei auta, jos on vakavasti masentunut tai muuten avun tarpeessa. Työn tai koulutuspaikan saamisen lisäksi nuoren pitäisi myös jaksaa, osata ja pärjätä koulussa tai työpaikassa.

Nuorisotakuu ei voi toteutua mikäli nuorten masennusta, itsemurhia ja työkyvyttömyyttä ei oteta vakavasti. Tämä vaatii kokonaisvaltaista puuttumista nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Vain hyvinvoiva nuoriso voi tuottaa hyvinvointia muille.

Lisätietoja:
Joel Linnainmäki
+358 50 574 0924
Linnainmaki@fin.la