Osallistuvat Nuoret 2013 ry

Osallistuvat Nuoret 2013 ry eli OSNU on nuorten oma verkosto, joka antaa tilaa luovuudelle, hulluille ideoille ja unelmillekin. OSNU on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on pääsihteeri.

Annan, jotta sinä antaisit  3

Tänään vietetään vapaaehtoisten päivää. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada puolet suomalaisista mukaan vapaaehtoistoimintaan.

Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyö voi usein olla julkisella sektorilla tehtyä palkkatyötä tehokkaampaa. Vapaaehtoistyö ei kuitenkaan ole säästökeino. Emme lähde tekemään itsellemme tärkeitä asioita, jotta voisimme maksaa vähemmän veroja.

Vapaaehtoistoiminta on antamista. Autamme antamalla omaa aikaamme ja osaamistamme jonkin hyvän asian edistämiseen. Haluamme olla läsnä ja tukena toisten elämässä muutenkin kuin palkkatyön välityksellä. Yhteiskunta, jossa autetaan vain palkkaa vastaan, on ihmiselle kylmä yhteisö.

Do ut des. ”Annan, jotta sinä antaisit.”

100, 000 suomalaista nuorta tekee vapaaehtoistyötä. Heistä valtaosa on mukana useammassa kuin yhdessä vapaaehtoistoiminnassa. Kolmannes nuorista haluaisi olla mukana vapaaehtoistoiminnassa jos joku pyytäisi heitä mukaan. Nuoret ovat kansainvälisiä, periaatteellisia ja arvostavat vapaaehtoistyötä.

Globaalisti nykyinen nuorten sukupolvi on maailman historian suurin.

YK:n pääsihteeri ehdotti viisivuotistoimintasuunnitelmassaan YK:n nuorten vapaaehtoisohjelman luomista. Tähän saakka nuoren on täytynyt olla vähintään 25-vuotiaita osallistuakseen YK:n vapaaehtoistoimintaan. Nuorten vapaaehtoisohjelman jalkauttaminen alkaa ensi vuonna.

Nuoret haluavat antaa takaisin kaikesta siitä hyvästä mitä he ovat saaneet. Toivon todella, että uutta YK:n nuorten vapaaehtoisohjelmaa lähdetään jalkauttamaan voimakkaasti Suomeen yhdessä nuorten itsensä kanssa. Toisin kuin usein julkisessa keskustelussa kuvitellaan, nuoret eivät ole osa ongelmaa vaan osa ratkaisua.