Veera Teppola

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Chef & Sommelier.

Sarjassamme erikoiset paikat ruokailla!  1

Ihan muina naisina nauttimaan lounas 50 metrin korkeuteen, Helsingin keskustan ylle! Mitä ihmettä?

Dinner In The Sky on ravintolakonsepti, jossa koko hoito, eli ruokailijat ja keittiöhenkilökunta, nostetaan nosturilla yläilmoihin. Taivaalla voi nauttia aamupalan, lounaan, illallisen, samppanjaa tai cocktaileja.

Ja miltä kuulostaisi Marriage In The Sky? Sanoa nyt ”tahdon” Helsingin kaupungin yllä.

Forbes.com on valinnut Dinner In The Skyn kymmenen erikoisimman ravintolan joukkoon koko maailmassa.

Kieltämättä erikoisin paikka missä on tullut lounastettua!

Istun ralliauton istuimelta näyttävään penkkiin, joka tuntuu epäilyttävästi olevan täysin tyhjän päällä. Turvavyöni vedetään kiinni ja vieläkään ei jännitä. Ei, ennen kuin koko hoito lähtee yhtäkkiä nousemaan ylöspäin. Pian näen ympärilläni koko Helsingin. Ainakin siltä osin kuin uskallan liikuttaa päätäni, eli muutaman asteen.

Huomaan olevani erittäin kiinnostunut punaviinilasista, jonka havaitsen nyt viimeistään edessäni. Ruoka oli varmasti herkullista, söin kaiken tärisevin käsin. Mutta huolehdin lähinnä siitä, että en pudota haarukkaa tai lasia kenenkään maanpinnalla kiiruhtavan ihmispoloisen päähän. Tai, että en läsähdä keskelle rautatientoria.

Dinner In The Skyn kulinaarisesta puolesta vastaavat Helsingissä esimerkiksi Chef & Sommelierin Sasu Laukkonen, sekä Ravintola Luomon ja Pure Bistron Jouni Toivanen. Tai Ravintola Olon Jari Vesivalo, ketä tällä kertaa ruoastamme oli kiittäminen.

Tänä vuonna korkeuksissa saa ruoan lisäksi nauttia elävästä musiikista!

Dinner In The Sky kiertää Suomessa ja Baltian maissa kesä-, heinä- ja elokuussa:
04.06 - 09.06 Dinner in the Sky Live Helsinki 2013
11.06 - 15.06 Dinner in the Sky Live Tallinn 2013
18.06 - 22.06 Dinner in the Sky Riga 2013
03.06 - 30.06 Dinner in the Sky Brussels 2013
26.07 - 03.08 Dinner in the Sky Tampere 2013

Veera "ruoka kiinnostaa" Teppola