Ohhoh! Taas sataapi lunta!
Back in business. Ei sitten mentykään katsomaan Jukka Poikaa, tuli kaverikin flunssaan. Itse sain siitä jo selkävoiton, tällä kertaa ja onneksi.
Järkyttävän paljon taas hommaa. Meili huutaa punaista ja vanhatkin on tekemättä. Hyvä alku viikolle. Eipä silti, mitä enemmän hommaa, sitä nopeammin aika menee. Ensi viikonlopulle on hauskuutusta tiedossa, joten se silmissä kiiluen jaksaa taas viikon uurastaa. ;)
Pitäs varmaan hakea kahvia. Pysyisivät silmät auki.
C U.
...teeveessä näytetään samoja (huonoja) elokuvia vuodesta ja viikosta toiseen? Kerrankin olisi aikaa vaan löhötä tv:n edessä niin sitten sieltä tuleee scheissea. Argh.
No, en sitten tosiaan ehtinyt eilen kirjoittamaan, niin korjaan asian tänään. Kaverin läksiäisiä eilen juhlistettiin, ei tosin mitenkään liiemmin, pari lasillista tuli otettua ja sitten pitsapaikan kautta kotio. Väsyttikin niin sairaasti, että unta ei paljoa tarvinnut odotella, kun sänkyyn asti pääsin.
Ihmissuhderintamalta ei mitään uutta. Yksi ei ymmärrä käytöstään, toinen ei osaa käyttäytyä ja kolmas, no, jatkaa samaa rataa kuin aiemmin. Naiset on kyllä siinä suhteessa mahtavia, että me osataan uskotella itsellemme kaiken näköistä. Että käyttäydymme jotenkin tai että emme käyttäydy jotenkin, vaikka jos katsoisimme itseämme peiliin, niin tajuaisimme tekevämme juuri sitä, mitä väitämme, että emme tee. Jälleen kerran totean, että se on jännää tämä elämisen sietämätön vaikeus.
Toivottavasti uusi viikko tuo jotain uutta ja positiivista. Pieni valopilkku ei olisi pahitteeksi.
Ystävänpäivää odotellessa.
Olo on kuin hakatulla. Tätä se paljon parjattu lentsu teettää. Vai olisiko jopa lintuinfluenssaa, käääk, kot kot kot.
Anyhow, oli kuin olikin pitkä ilta eilen. Kotona vasta puoli kymmenen aikoihin. Sitten olikin niin rikkipoikki että ei jaksanut kuin syödä hieman ja mennä iltapesun jälkeen pehkuihin. Oi että tuntui sänky hyvältä! Aamuun herääminen olikin sitten taas sellaista tervan juontia, ettei pahemmasta väliä. Onneksi on edes valoisaa jo, että jotenkin saa silmät auki.
Hullut sukulaiset ovat tulossa vierailulle ja tsekkaamaan samalla Ameriiiiiikan kultapojan Conan O'Brianin. Ja meikäläinen joutuu hostaamaan. Rehellinen mielipide: EVVK. Conanin showta katsoo ihan mielellään, mutta kyllä tämä hypetys on saanut sellaisia überulottuvuuksia, että ainakin meikäläisellä menee yli hilseen.
Toivottavasti tuovat sen kansalle v----ilevan koiran mukanansa.
Just. Tosi kiva jeejee. Nyt se lentsu sit iskee. Kurkku on ärtynyt ja päätä särkee. Ei jaksa tätä. Vois olla edes himas mutku eiku pitää hoitaa hommat.
Kävin sitten eilen elämäni tunnossa taas vesijumppaamassa. Se on lajina muuten jees, mutta tällä kertaa kyllä ohjaaja veti pohjat. Kaameeta heilumista ja vääntämistä, ei ollut kyllä vesiliikuntaliikkeistä mitään haisua sillä emännällä. Just tollasten tyyppien takia jengiltä loppuu into harrastaa liikuntaa. Palautetta lähtee täältä suunnasta ainakin, josko saisi parannusta asiaan, tsirp!
Pitkä ilta tiedossa.
Heh, tulipas mieleen tuokin bändi. Kelasin käydä lauantaina Wanhalla reggaebibiksissä tsekkaamassa Jukka Pojan, ehkä vähän muitakin tarjolla olevia. Pitää varmaan verestää muistoja teinivuosilta ja kuunnella Inner Circleä ja Big Mountainia (täh...) sitä ennen.
Tänään sentään kiertää veri - eilen oli duunissa lämmöt poikki ja sisällä melkein yhtä kylmä ku ulkona. Extremeä. Olis pitäny ottaa oikeus omiin (jäisiin) kätösiinsä ja lähteä kotiin lämmittelemään ja juomaan minttukaakaota. Nyt pystyy sentään kirjoittamaan koneellakin normaalivauhtia. Eilen oli jokseenkin haasteellista kohmeisten ja hanskojen peittämien sormien kanssa. Vaikka kaikkeen tottuu ja oppii, sano. Hrrrrrrrr!
Vieläkin on hiukan kummallinen fiilis niiden viikonlopun juttujen jäljiltä. Kelaa taas omaakin elämäänsä hiukan erilaiselta näkökannalta. Virkistävää, tosin. Mutta kyllä se on itsekkyys kun tuhoaa tämän maan, sanokaa mun sanoneen.
Mukavaa päivää, kuulostellaan taas!
Niin se vaan on että maailma muuttuu.
Oli ihan leppoisa viikonloppu. Kummarin kanssa elokuvissa ja nuotiobileissä. Oli todella mahtavaa istua yli 20 asteen pakkasessa nuotiolla ja paistella makkaraa. Pysyi juomakin kylmänä. Sisseinä istuttiin ulkona viltteihin ja toppa-asuihin kääriytyneinä tuntikaupalla. Ja hauskaa oli!
Eikä sitä siinä tietenkään voinut välttyä edes ihmissuhde-episodilta, niitä tuntuu taas riittävän. Tällä kertaa kyse on tosin täysin itseäni koskemattomasta tilanteesta, mutta kun joutuu pyörteeseen niin joutuu. Ei siitä sotkusta sen enempää, nyt mennään sen verran HC-tasolla, ettei parane sotkea lusikkaansa pahemmin siihen soppaan.
Uusi viikko ja uudet kujeet - tässä innolla odotan, mitä se tuo tullessaan. Merkit eivät ole kovin hyvät (nimimerkillä kohta nakkikioski pystyssä)... Seuraavaa viikonloppua odotellessa!
Ps. Elonmerkkejä siltä yhdeltä. Uskomatonta. Positiivista. Yllättävää. Mitäs seuraavaksi...
Aivan mahtava sininen aamu! Tällaisina päivinä sitä rakastaa talvea, vaikka muuten ei siitä niin pitäisikään.
Täällä on työpaikalla taas lopunajan meininki. Kollega on TODELLA kypsänä hommiinsa ja jatkuvaan nakkisotaan. Perästä kuuluu, sano. Itse odottelen tässä aamupullaa ja kahvia ja lounasta ja tietysti tulevaa viikonloppua. Väliin pitää vielä uurastaakin hiukan. Toivon, etten joudu viemään töitä viikonlopuksi kotiin.
Huomenna on tarkoitus mennä viihdyttämään itseä ja kummaria Pikku Kananen -elokuvalla. Jee. Ja sitten on tosiaan ne jo mainostamani nuotiobileet. Tällä pakkasella siitä tulee mielenkiintoista. Arktinen tunnelma! :)
Nyt hommiin! [olipa kuivaa]
Olipas rankka päivä eilen. Onneksi kävin aamulla purkamassa täällä vähän sydäntä niin jaksoi duunissa ihan koko päivän! :)
Vielä eiliseen itkuvirteen palatakseni niin moni varmaan ihmettelee miksi pitää purkaa tuntojaan täällä eikä esim. ystäville kuten normaaleilla ihmisillä on tapana. No, teen toki sitäkin, mutta rajansa kaikella. Ihmisillä on omatkin ongelmansa, ja kun ystäväpiiriin kuuluu henkilöitä, joilla on mielenterveysongelmia, jotka potevat syvää yksinäisyyttä ja joilla on vakavia ihmissuhdesotkuja, tuntuvat omat ongelmat kovin kovin pieniltä. MUTTA. Mikä tekee minun ongelmistani suurempia kuin muiden. Se, että ne ovat MINUN. Hillitöntä, eikö. SIKSI paasaan täällä, saan ainakin vilpitöntä tyydytystä siitä, että en pidä kaikkea omana tietonani.
Mahtava viikonloppu tulossa, nuotiobileet talvimaisemassa. Odottelen innolla. Mutta siitä lisää lähempänä.
Voikaahan paksusti!
Hohhoijaa. Pakko alkaa pitää taas "päiväkirjaa" kun tuntuu että pää hajoaa. Mä en jotenkin taas kestä elämää. Periaatteessa kaikki on paremmin kuin hyvin. Jotenkin sitä vaan kaipaa jatkuvaa muutosta vaikka perusasiat on kondiksessa. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Miksi ei voi olla tyytyväinen siihen mitä on??? Toki olen tyytyväinen tiettyihin osiin elämääni - en todellakaan voisi pahalla tahdollakaan sanoa olevani TYYSTIN onneton... MUTTA... nii-in, se MUTTA se sieltä vaan tunkee tajuntaan jatkuvalla syötöllä.
YKSI: ihmissuhteet. Mä olen nyt ollut vakavassa parisuhteessa jo monen monta vuotta. Ja viimeiset pari niistä on olleet todellista tervanjuontia. Arki sujuu kyllä, no hätä, mutta muuten elämä onkin kuin kylmää maitokahvia. Ei haise, maistu eikä varsinkaan tunnu miltään. Seksiä, no no no. Rakkautta, ehkä lähimmäisen sellaista. MUTTA - irrottautuminen on vaikeaa. Mistä saisi voimaa ottaa etäisyyttä ja vastata sitten päätöksestään ja erityisesti sen jälkiseurauksista. JAA-A.
Ja sitten on tää "yksi". Henkilö, jonka olen tuntenut jo vuosikaudet. Ja nyt, out of the blue, meikä kehitti jotain fiilistelyä sitä kohtaan. En tiedä sitten että johtuuko se nimenomaan yllä mainitusta ongelmasta, vai olenko vaan niin kovassa rakkaudenkaipuussa, vai onko kyse todellisesta "kohtaamisesta". HOHHOIJAA. Ei enää jaksais kelaa.
KAKSI: duuni. Kyllä on kumma juttu, että duunia on, ja hyvää sellaista, mutta tekisi vaan mieli vaihtaa muualle. Jopa alaa. En tiedä. Blaah.
Ehkä pitäs vaan joskus laittaa pää pois päältä... Jatketaan taas.
