987
Rytmin kiepautus osa 2
Taas kerran valvoin neljään ja pyörin sängyssä ainakin viiteen. Sitten heräsin yhden aikaan päivällä. Onnekseni huominen työhaastattelu on vasta iltapäivällä, vaikka näinkin täytyy erityisesti huolehtia siitä, että nousee tarpeeksi aikaisin….
Shoppailua
Pitkästä aikaa shoppailu oli kivaa, kun ei ollut kamalaa stressiä löytää jotain tiettyä, vaikka housuja meninkin ostamaan. Parasta oli tietysti se, että pöksyt löytyivät. Unohdin tosin käyttää kyseisen liikkeen alennuskupongin….
Laulamista
Tuli käytyä joulukonsertissa. Jotkut joululaulut koskettavatkin ja antavat hyvän mielen, kunhan niitä nauttii riittävän pieninä annoksina. Mielekkäämpää joulun odotusta kuin kaikki kaupallinen osta-heti-kaikki -hössötys. Konsertissa mietin, että ehkä äänenmuodostusta olisi…
Addiktio
Luin suklaan voimalla tänään. Ja siivottuakin tuli. Harmi vaan, että parintuhannen ylimääräsen kilokalorin kuluttamiseen pitäis kai harrastaa raskasta liikuntaa joku 8h. Mutta ainakin syödään ruoan kanssa aina (kaali)salaattia. Suuntaus on…
Viunaa!
Muutama hulahti kurkusta, vaikka käytiin vain pikaisesti kääntymässä baarissa. Jos olisin ollut varoissani, olisin lähtenyt ihan totaalisesti viihteelle. Tanssituttikin. Ehkäpä varattomuus nyt pelasti kankkuselta. Hienosti nousee kuitenkin promillet suoraan päähän,…
Seksiunia
Näin puoli aamua unta, että olin mies ja yritin kovasti sekstailla jonkun naisen kanssa pienessä sekatavarapuodissa. Toisessa unessa taidettiin harrastaa tyttöin välistä kivaa. Tosin näin sitten sellaistakin unta, että eräs…
Lisää graduahdistusta joulun alla
En saa mitään aikaan. Olen eksynyt elämään – tai ehkä elämättömyyteen. Siivosin keittiön ennen aamiaista ihan vaan tunteakseni, että pystyn tekemään edes jotain. Mutta pystyin siivoamaan, joten eipä minussa taida…
Leffoja ja liikuntaa
Da Vinci -koodi oli pettymys: tylsä ja teennäinen yksityiskohdissaan. X-Men III:lta en muuta odottanutkaan kuin aivotonta tehostejytkettä. Valitettavasti se ei sitten lyönytkään nauloja sarjan arkkuun, vaan jatko-osa olisi mahdollinen. Mutta…
Vihdoinkin kahden
Saatiin vieras kunnialla lentokoneeseen, vaikka poliisi yritti käännyttää. Olivat oikein sulkeneet tienkin, vaikka tuskin ihan vain meitä estääkseen. Yöunien jälkeen japanilaisille kynttilöille löytyi käyttöä. Niistä steariini valuu aistillisen nauhamaisesti, kun…
Sushia
Sushi on aivan taivaallista ruokaa, kuten melkein kaikki japanilainen. Vieraamme kokkaili meille lohi-sushia ja söimme itsemme piukeiksi. Vielä monta päivää talvipäivänseisaukseen. Pilvinen ja sateinen päivä teki oloni uniseksi enkä saanut…