Me ihmiset olemme erilaisia, sehän on selviö. Yksilöinä tilanne on jokaisen itsensä hallittavissa ja määriteltävissä. Mitä sitten, kun kaksi yksilöä lyöttäytyy yksiin – miten sovitella mahdolliset eroavaisuudet? Kumpi antaa myöten ja missä määrin se on edellytys, ja milloin siitä voi kieltäytyä? Milloin sellaisesta eroavaisuudesta, joka ei käy omaan pirtaan, on oikeutettua huomauttaa ja pyytää ehkä korjausta tilanteeseen?
Sanonta ”hyväksy se mitä et voi muuttaa, ja muuta se mitä et voi hyväksyä” ei aivan sovi tähän… Sillä: toista ihmistä ei voi toden teolla muuttaa – toisen ihmisen muuttumista ei voi edes vaatia. Jos tämän ihmisen elämäntyyli ei ole omaa elämäntyyliä ja se ärsyttää mitä suurimmassa määrin, mitä on tehtävissä? Jos tuosta ihmisestä kuitenkin välittää, eikä halua hänestä luopua itselle sopimattomasta elämäntavasta huolimatta? Pattitilanne?
Täsmennettynä: puolivuotinen uusi ystävä jää toisinaan työporukan kanssa kaljoittelemaan – siinähän ei ole mitään pahaa? Mutta: kaljojen yms. vahvempien juonnin jälkeen hän ei voi ajaa kotiinsa usean kymmenen km:n päähän, vaan yöpyy vanhan äiteensä luona, josta sitten aamulla palaa työpaikalle. Puolen vuoden aikana tämä on toistunut parin viikon välein. Parikymppiselle tämä saattaisi olla vielä ok-toimintamalli, mutta miksi en soisi sitä tälle yli 50-vee henkilölle?
Tilannetta ei paranna se, ettei itselläni ole mahiksia samanlaiseen vapaa-ajan viettoon – jos haluaisinkaan. Kuulostaa tyhmältä: mitä en voi itse saada, en soisi toisellekaan? Ei ihan noin yksinkertaista kuitenkaan. Mielestäni juominen tuossa määrin saattaa olla ongelma ao. henkilölle itselleen. Koska olemme toisiimme sitoutumattomia ja aivan vapaita tulemaan/menemään, en tunne voivani asiasta hänelle edes mainita. Tai siis: en uskalla.