Blogit
Kadonnut ajotaitokin
Vähän hävetti tänään kun poliisi pysäytti- oli ihan syytäkin kun rekisterikilpi oli lasin sisäpuolella. Olisin tietty voinut ehjälläkin autolla tuon reissun tehdä. Jäi sit elokuviin menemättä ja kassillinen kosmetiikkatuotteita viemättä….
Ruotsin tv:n jymyjuttu – Ulkolinja: Stora Enson tuplakirjanpito?
Tämä Ruotsin tv:n Suomesta tekemä ja Ylellä 20.6.2013 esitetty dokumentti lähestyy yhdestä näkökulmasta hyvin erikoiselta vaikuttavaa arvomaailmaa. Ainakin näin katu- ja ruohonjuuritason pulliaista. Uskomattomalta vaikuttava kokonaisuus. [b]- Ulkolinja: Stora Enson…
Suhde ajautui kaveriasteelle
[b]Olen 24-vuotias nainen ja seurustellut neljä vuotta avomieheni kanssa. Olen ajatellut eroa jo puoli vuotta, mutta olen hukassa. En ole enää onnellinen suhteessamme, seksi ei kiinnosta, koska kumppanini ei herätä…
Vettä myllyyn
Joskus pieni virheellisen informaation jakaminen käy helposti. Kuvitellaanpa tilanne jossa kaksi ihmistä keskustelee keskenään ja sen kuulee joku kolmas osapuoli. Mikäli keskustelun alku ja tausta puuttuu tulee hassuja väärinymmärryksiä. Luultavasti…
Jaksaa jaksaa, kestää kestää
… mutta miten pitkään? Työpäivä seuraa toistaan, ja vaikka olen yhä hengissä, ei se tarkoita että kaikki sujuisi jo kuin vanhalta tekijältä. Aamuinen lähtö töihin on yhä samaa kauhunsekaista pelkotilaa:…
Tuurilla 2.jakso – Tour De France
Tuurilla pojat ovat nyt Ranskassa extra crew memberi Expertin kanssa. Katso mitä maailman seuratuin pyöräilykilpailu ja takabäksilämmin sampanja pojille tarjoaa! Nauttikaa!
Vaihtoehto Itä-Helsingistä: Kruunuvuoren hylätyt huvilat
Vaihtoehtoista päiväretkikohdetta Helsingistä etsivien kannattaa ehdottomasti suunnata Itä-Helsingissä sijaitsevalle Laajasalon saarelle ja vielä tarkemmin Kruunuvuoreen. Kruunuvuoresta tulee monelle mieleen vain lähitulevaisuudessa rakennettava asuinalue, mutta ennen tuota muutosta sieltä löytyy yksi…
bloglovin
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/8799005/?claim=3gjrcphmwzf">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
Tykkää, jos tykkäät
[url=https://www.facebook.com/reettavee] [/url]
”Onkohan tuo blogin nimi mietitty loppuun asti?”
[url=http://unelmientiella.fi/]Unelmien tiellä[/url] -matkailuprojektin nimen voi ajatella kahdella tavalla. Tulkinnasta riippuen olemme joko unelmien reitillä tai sen tukkeena. Ajatus unelmien polulla kulkemisesta sopii hyvin projektiin, jossa kierrämme ympäri Eurooppaa keräämässä ihmisten…