Blogit
Samperin ruuhka-aika
Iski taas pitkästä aikaan aivan järkyttävä olo junassa. Käveltiin syrran kanssa Puistolaan ja olin pukeutunut lämpimästi. Junassa en päässyt istumaan ja hieman ennen Oulunkylää alkoi tuntumaan päässä siltä, että kohta…
Asuntoa metsästän,aion saada suuren,enkä pelkää..
Asunnon metsästys on alkanut. Kävin jo katsomassa yhtä ihan kivaa asuntoa, mutta en ollut tarpeeksi vakuuttunut, joten jätin sen sitten ottamatta. Omistaja olisi halunnut, että juuri minä olisin sen vuokrannut,…
Ei otsikkoa
Mieli on aika sekava. Taas oli mukava palata kotiin, vaikka se oli tyhjä ja pimeä. Mukava, huolimatta myös siitä, että flunssan myötä lento oli kuin tynnyrissä olisi ollut! Toisaalta jo…
Panin labyrintti
Kävin tänään muutaman duunikaverin kanssa katsomassa Panin labyrintti -pätkän. Jotain tietoa filkusta oli etukäteen: fantasiaa ja karua todellisuutta nuoren tytön näkökulmasta. Tiedossa oli myös imdb.comin epäilyttävän korkea keskiarvo kyseiselle teokselle….
yllättäviä uutisia :)
sain tänään töissä kuulla aika yllätyksellisen uutisen,miun työkaverit olivat sanoneet oh:lle että kun mie olen niin mukava ja jotaa muuta et minut otettas siihe vakkaripaikalle mikä meillä on nyt avoinna…
w:ton viikkoni
Onnistuisikohan… Olla avaamatta sitä yhtä tsättiä tällä viikolla. Kertaakaan. Ja voi h-lvetin p-rse!!! Sain sitten Kelalta kirjeen. Peräävät takaisin vuodelta 2005 opintotukia. Mä valmistuin tuolloin ja tietenkin paiskin kesän ja…
Synkronointia
Välil tuntuu että eläisin eri tahtiin kuin monet ystävistäni/tuttavista. Kun päivän työt on päätökses, pitää kiireel kirmata laittaan lapsille pöperöö ja patistaan läksyis-ei ehi höpöttään luuris tai istuun koneen ääres….
Hyvä hyvä
Kas niin. Nyt antoivat ne lennot sinne Thaimaahan. Välipysäkki tulee kuitenkin myös Abu Dhabiin, jossa yö. Ihan kiva juttu, sillä aiemmin en ole kun lentokentällä siellä häröillyt. Antaisivatpa vielä businessluokkaan…
Uusiin kuvioihin?
Tänään loppuu valitus ja kitinä (ainakin jostain asiasta). Olen lopen kyllästynyt olemaan töissä liian kiltti ja periksi antava. Jos pomo kerran tykkää miehistä enemmän, pitäköön miehensä, tämä likka ottaa ja…
Järjellä vai tunteella
Törmäsin tuossa päivällä keskusteluviestissä kommenttiin, jossa pyydettiin perustelemaan järkevästi omia toimiaan. Jotenkin se heti pisti silmään: eihän ihminen oikeasti voi eikä halua perustella kaikkea järkevästi, järkisyin. Mäkin, joka oon enemmän…