Näillä vinkeillä etätyön ergonomia kuntoon

  • Reponiemi

Tällä hetkellä moni on jäänyt kotiin tekemään työnsä etänä. Suurimmalla osalla etätyötä tekevistä ei ole kodissaan etätyöhön tarvittavia välineitä. Läppärin sylissä pitäminen kahdeksan tuntia päivässä saa kenen tahansa hartiat ja niskat pahaan jumiin.

Tätä kirjoitettaessa on vielä avoinna, kuinka kauan koronavirus rajoittaa ihmisiä tekemään työnsä etänä. Oli kyse sitten viikoista tai kuukausista, ergonomiaan kannattaa panostaa. Oman työpisteen äären palaaminen tuntuu varmasti vielä paremmalta, kun ryhtisi ei ole etätyön jäljiltä kuin Quasimodolla.

Rytmitä ja tauota työpäiväsi

Jos joskus on vanhalle kunnon munakellolle käyttöä, niin nyt. Ihmisen ei olisi hyvä pysyä paikallaan tuntia kauempaa. Puolenkin tunnin välein olisi hyvä tehdä pieni venyttely. Mitä useammin, sen parempi

Kotona voit pistää tauoilla esimerkiksi kymmen minuutin jumppavideon pyörimään Youtubesta. Tätä luksusta ei työpaikalla välttämättä kehtaisi tehdä. Jostain syystä omassa päässä kymmenen minuutin venyttely voi olla todellisuudessa puolitoista minuuttia. Tämän takia virtuaaliohjaajan perässä on helppo jumpata varmasti tarpeeksi pitkään.

Älä rasita silmälihaksia turhaan

Näyttöpäätetyöskentely voi olla hyvin kuormittavaa silmälihaksillesi. Ne kaipaavatkin välillä lepoa. Väsymyksen merkkejä ovat katseen tarkentamisen hankaluus ja silmissä tuntuva uupuminen. Katseesi voi tuntua siltä kuin sitä pitäisi raahata perässä niin kuin kiukuttelevaa uhmaikäistä pois karkkihyllyltä.

Voit välttää silmälihastesi uupumista katsomalla välillä kauas. Katso ikkunasta ulos ja ota kiintokohteeksesi vaikka jonkun puun tuulessa heiluva oksa. Muista toistaa tätä tarpeeksi usein, mieluiten vaikka 10 minuutin välein, jos mahdollista.

Aseta tietokoneesi sopivalle korkeudelle

Harvalla meistä on kotona säädettävä seisomapöytä. Se voi tuntua myös turhan arvokkaalta hankinnalta vain ohimenevää etätyötä varten. Käytä siis mielikuvitustasi. Saadaksesi tietokoneesi itsellesi sopivalle korkeudelle voit käyttää apuna kirjoja, laatikoita tai vaikka silityslautaa.

Näytön yläreunan tulisi olla suunnilleen silmiesi tasolla niin, että katsot hieman alaspäin. Jos näyttö on suoraan silmiesi korkeudella, rasittuvat silmälihaksesi huomattavasti enemmän. Väärä näytön korkeus kostautuu nopeasti väsyneissä silmissä.

Muista myös pitää näyttöä noin käsivarren mitan päästä itsestäsi. Jos sinulla on vaikeuksia nähdä tältä etäisyydeltä, suurenna fonttia ja varaa aika optikolle.

Kiinnitä erityistä huomiota niskan, hartioiden ja käsien asentoon

Koita parhaasi mukaan saada kädet jotain alustaa vasten. Jos pidät läppäriä sylissä, käsien hyvä asento on melkein mahdotonta saavuttaa. Pöytä tai muu taso on siis paras ratkaisu.

Niska ei saisi olla kumarassa, liian takana tai kiertyneenä. Pidä niska mahdollisimman suorana ja hartiat rentoina. Vältä hartioiden taipumusta nousta korviin päin ja käsiesi muuttumista dinosauruksen eturaajoiksi.

Voit helposti harjoittaa niskalihaksiasi taukojen aikana painamalla takaraivosi välillä ovea tai seinää vasten. Pidä asento noin 10 sekuntia ja toista muutaman kerran. Tässä niskaharjoituksessa kaksoisleuan kuuluu näkyä. Onneksi olet kotona kaukana työkavereiden huvittuneilta katseilta.

Lue lisää toimisto- ja tietotyöasennoista ja suosituksista täältä.

Etätyö koronan jälkeen

Etätyön yleistymisestä koronakriisin seurauksena on ollut monenlaista spekulaatiota. Luultavasti etätyöt tulevat yleistymään ainakin jonkun verran.

Moni, joka on nyt kokeillut etätyötä, haluaa jatkossakin suorittaa osan töistä etänä. Myös esimiehet näkevät, kuinka työt sujuvat vaikkeivät työntekijät ole toimistolla kahdeksaa tuntia arkipäivässä.

Suomalaiset ovat osoittaneet halukkuutensa tehdä etätöitä. On kuitenkin täysin työnantajan päätettävissä, kuinka paljon etätöitä sallitaan. Esimerkiksi Helsingin sanomien haastattelema Lamian operatiivinen johtaja Jarkko Puumalainen sanoo, että ”valtaosa töistä tehdään jatkossakin toimistolla”.

Koronavirus kiristää monen kukkaroa

Vaikka keskustelu etätyöstä ja sen tulevaisuudesta käy kuumana, kaikilla ei ole valitettavasti mahdollista tehdä etätyötä. Monilla ei ole mahdollisuutta tehdä työtä laisinkaan tällä hetkellä, kun lomautukset ja työttömyys koettelevat koronaviruksen piinaamaa Suomen taloutta ennennäkemättömällä tavalla.

Suomen hallitus on myöntänyt keskisuurille yrityksille 150 miljoonan euron tukipaketit. Varsinkin pienet yritykset ovatkin joutuneet huomattavan hankalaan tilanteeseen. Rahoitusta on kuitenkin saatavilla.

Voimme vain toivoa, että pian koronavirus kohtaa tappionsa, talous lähtee nousuun ja suomalaiset yrittäjät pitävät pintansa kaiken myllerryksen keskellä. Pidetään me etätyöläiset sillä välin itsemme kunnossa eikä kuormiteta kiireistä terveydenhuoltoa enempää turhien lihasjumien takia.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus