KYSYMYS: Kaipaamme apua tai ainakin vähän eri näkökulmaa tilanteeseen.
Tapasin miehen puolivuotta sitten. Hän oli juuri eronnut pitkästä avioliitosta, joten oli selvää että emme ryhdy mihinkään vakavaan, hän oli aika ihmisraunio. Välimatkamme on pitkä, joten näemme n. kerran kuukaudessa muutamien päivien ajan ja olemme sopineet että pidetään vain hauskaa ja harrastetaan (aivan mahtavaa!) seksiä.
Meillä on paljon yhteistä. Viihdymme toistemme seurassa ja samojen juttujen parissa. Arvostamme toisiamme ja tunteemme ovat jotain ystävyyden, ihastuksen ja kiihkon välillä. Joskus sanomme toisillemme väärin tai ymmärrämme toisiamme väärin ja silloin mielenpahoitus on suuri ja siitä syntyy joku riidan, itkun ja mökötyksen tapainen tila, emme kuitenkaan huuda tai meuhkaa. Huomaan tuolloin että hänellä on vielä matkaa ehjäksi mieheksi ja myös minulla on hylätyksi tulemisen pelkoa, joten reagoin joihinkin asioihin vahvasti.
Nyt olemme miettineet miten jatkamme. Puhumme asioista hyvin avoimesti ja se on koko ajan helpompaa, mutta negatiiviset tunteet ja tilanteet ovat raskaita. Niitä emme osaa käsitellä. Yritimme kerran lopettaa tapailun, mutta ei mennyt kauaa kun jo taas tapasimme. Näemme molemmat meissä myös mahdollisuuden vakavampaan suhteeseen, mutta molemmat ovat sen suhteen myös epävarmoja, koska niitä mielenpahoituksia ja ikäviä hetkiä on ollut ja eronsa vuoksi mies ei halua vielä ryhtyä mihinkään, enkä minäkään halua rikkinäistä miestä.
Emme siis tiedä kuinka tästä jatketaan. Vetovoima välillämme on todella vahva ja tavallaan on onni että välimatkamme on myös pitkä. On vaikeaa ottaa selvää olemmeko yhdessä vain riippuvuudesta toiseen ihmiseen (ja hyvään seksiin) vai onko se jotain arvokkaampaa jota olisi syytä vaalia. Pelkään menettäväni hänet ja pelkään tekeväni virheen olipa suunta mikä tahansa.
-Neiti 35v.-
VASTAUS: Kiitos viestistäsi. Olet loppuelämäsi kannalta tärkeän kysymyksen äärellä.
Parisuhteen alkuun liittyy kaksi tärkeää tekijää, joiden molempien tulee olla kohdallaan, jotta jatko voi olla mahdollinen. Ensimmäinen on ajoitus. Teillä se ei ainakaan silloin puoli vuotta sitten ollut sopiva. Miesystävälläsi oli takana tuore ero pitkästä suhteesta ja kuvasit häntä ihmisraunioksi. Niinpä päätittekin, ettette edes ajattele mitään vakavaa, vaan nautitte vaan toistenne seurasta ja hyvästä seksistä. Rakastellessa kehossa erittyy hormoneita, jotka vaikuttavat meihin niin, että kiinnymme seksikumppaniimme. Toinen tekijä onkin tunteet. Tässä puolen vuoden aikana tunteenne ovat vahvistuneet. Kun lisäksi viihdytte hyvin yhdessä ja teillä on samanlaisia kiinnostuksen kohteita, niin ei ihme, että olette miettineet vakavampaa suhdetta.
Yksi kysymys onkin, missä vaiheessa ajoitus voisi olla sopiva. Sekä teidän molempien että suhteenne kannalta olisi tärkeää, että miesystäväsi olisi saanut käsiteltyä eroon liittyviä tunteitaan. Siis surua, vihaa, pettymystä, loukkaantumista, syyllisyyttä jne. Kaikki tämä ottaa aikaa. Eroryhmät ja -seminaarit ovat hyvä apu. Niistä saa sekä ammatillista että vertaistukea. Sama koskee tietysti myös sinun niitä kokemuksiasi, joihin hylätyksi tulemisen pelko on liittynyt.
Toinen kysymys liittyy mainitsemaasi negatiivisten tilanteiden ja tunteiden käsittelyyn. Paljon auttaa jo se, että on edes jonkun verran selvillä omista haavoistaan ja herkistä kohdistaan. Edellä mainitsemani erotyöskentely liittyy osaltaan tähän. Sen lisäksi on hyvä ymmärtää omaa taustaansa eli sitä, millaisessa perheessä on kasvanut, minkä verran hellyyttä saanut, mitä on joutunut pelkäämään jne. Tätä tutkimusmatkaa voi toki tehdä myös yhdessä. Mikäli päädytte jossain vaiheessa seurustelusuhteeseen ja asumaan yhdessä, kannattaisi harkita hakeutumista pariterapiaan, jossa saisitte ohjausta riitatilanteiden ja vaikeiden tunteiden käsittelyyn.
Kerroit, että on vaikeaa ottaa selvää syistä, miksi olette yhdessä. Se onkin tärkeä kysymys. Aloita siitä, että mietit, miksi sinä olet hänen kanssaan. Mistä sinun kohdallasi on kysymys: riippuvuudesta, yksin olemisen pelosta vai rakkaudesta? Sinun osuutesi tässä suhteessa on 50%, ei enempää eikä vähempää. Toinen puoli on miesystävälläsi, tasan saman verran. Selvitä sinä itsellesi omat tunteesi, ajatuksesi, toiveesi, tarpeesi ja pelkosi tähän suhteeseen liittyen. Sen jälkeen olet jo selvemmillä vesillä.
Jos ajattelet, että teet virheen joka tapauksessa, suljet itsesi häkkiin. Mitä jos ajattelisit, että asiat menevät loppujen lopuksi juuri niin kuin on tarkoitettu?
KYSYMYS: Olen 30-vuotias mies. Olen Vaimoni kanssa olleet yhdessä 10-vuotta joista 7-vuotta naimisissa. Helmikuussa vaimoni ilmoitti että hän ei rakasta minua niinkuin pitäisi ja haluaisi erota. jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja koitimme paikata suhdetta, jonka seurauksena vaimoin ilmoitti että haluaa erota. Sovimme jo käytännön asioista mutta yön yli nukuttuaan vaimoni tuli toisiin aatoksiin. itse en haluaisi erota koska rakastan vaimoani ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Yritimme siis uudemman kerran, ja noin kuukausi edellisestä vaimoni ilmoitti samasta asiasta uudestaa. Tälläkin kertaa hän pyörti päätöksensä.
Haluaisin olla hänen kanssa, ja rakastan häntä suunnattomasti, mutta minusta alkaa tuntua vähitellen siltä, että voinko enää häneen luottaa, voinko olla oma avoin itseni enää.. jokin sisimmässäni haluaisi antaa kaiken häpyä pois, mutta osa haluaisi pitää kiinni ja saada asiat toimimaan. on vähän umpisolmussa koko pakka. kaiken lisäksi että erosta ei saisi tapreeksi hankalaa, on meillä myös 3- ja -5 vuotiaat lapset. pelkkä ajatuskin siitä että joutuisin heistä edes hetkellisesti "eroon" tuntuu pahalta. itseäni ei tässä suhteessa muu asia rassaa kuin se, että suhteessamme ei ole seksiä ollenkaan, koska vaimoni kokee sen ns. "ahdistavana" koska ei saa siitä mielihyvää, koska seksi ei tunnu miltään.
VASTAUS: Kiitos yhteydenotosta. Kirjeestäsi välittyy rakkautesi puolisoosi sekä sitoutumisesi avioliittoon ja vanhemmuuteen. Ne ovat erittäin arvokkaita asioita! Mahtaakohan puolisosi tietää, kuinka tärkeitä edellä mainitut asiat sinulle ovat? Kerrot, että vaimosi on kuluneen kevään aikana toistuvasti halunnut erota ja palata yhteen. Tämä on varmasti ollut rankkaa sinulle ja niin kuin kirjoitat, luottamuksesi alkaa olla koetuksella. Mietin, mistähän kaikesta vaimosi eropuheessa mahtaa olla kysymys. Onkohan hän pohtinut asiaa jo pidempään vai onko kysymys tullut ajankohtaiseksi vasta viime aikoina? Onko hän voinut kertoa sinulle avoimesti toiveistaan ja pettymyksistään? Onko jotain erityistä tapahtunut kevään aikana hänen tai perheenne elämässä? Tästä kaikesta teidän olisi tärkeää nyt keskustella. Mitä vähemmän tiedätte toistenne ajatuksista, sitä enemmän arvelette niitä. Arvelu taas antaa sijaa tulkinnoille ja väärinymmärryksille.
Kirjoitat, että sinua rassaa suhteenne seksittömyys. Kuinkahan pitkään tätä on jatkunut? Onko seksielämänne ollut ennen toimivaa? Minkälaista se silloin oli? Seksuaaliset tarpeet voivat muuttua ajan myötä... onkohan teille käynyt niin? Ajoittainen haluttomuus voi liittyä mm. kuormittavaan elämäntilanteeseen, mutta pidemmän päälle se on merkki jostakin. Kuinka läheisyys muuten toimii välillänne? Onko parisuhteessa hellyyttä? Puhutteko tunteistanne? Sanotaan, että nainen tarvitsee tunnetason yhteyttä kumppaniinsa ennen tyydyttävää seksiä, mies taas etsii seksin kautta tunneyhteyttä kumppaniinsa. Tämä on toki yleistys, mutta voisiko se päteä teidän kohdallanne? Mietin, että jos vaimosi on tunnetasolla etääntynyt sinusta eropohdinnoissaan, niin seksuaalinen haluttomuus voi olla näiden pohdintojen luonnollinen seuraus. Näin ollen seksuaalinen lähentyminen edellyttäisi ensin tunnetason lähentymistä: lämmön ja rakkauden osoittamista puolin ja toisin, sitoutumista, luottamuksen uudelleen rakentumista. Se vaatii aikaa eikä oikotietä ole.
Suosittelen, että lähtisitte yhdessä puhumaan parisuhteenne solmukohdista pariterapeutin kanssa. Jo lastenkin tähden olisi tärkeää selvittää, millä edellytyksillä voitte jatkaa liittoanne ja minkä pitäisi muuttua, jotta voisitte kaikki olla jatkossa tyytyväisiä perhe-elämäänne. Erosta puhuminenkaan ei ole haitallista. Puhumattomuus sen sijaan on, jos eroasia on (ollut) toisen mielessä. Lähimmän Perheasiain neuvottelukeskuksen yhteystiedot löydätte netistä. Palvelu on luottamuksellista ja asiakkaille maksutonta. Pariterapiapalveluita on saatavilla myös yksityissektorilla.
Kaikkea hyvää perheellenne toivoen perheneuvoja Kaisa
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Tällä kertaa aiheena on pornon katselun vaikutus parisuhteeseen.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
Porno herättää ihmisissä edelleen usein voimakkaita tunteita. Pornoa piilotellaan ja heitetään silmille. Siitä vaietaan ja vaahdotaan. Porno jakaa ihmisten arvomaailmaa rankasti. Perheneuvoja, psykoterapeutti Päivi Stelin-Valkaman mukaan porno on ihmisten mielestä kiihottavaa, likaista, viihdyttävää, synnillistä, addiktoivaa ja harmitonta. Joillekin se on yksi tapa ilmaista seksuaalisuuttaan, toisille hyväksikäyttävää saastaa.
”Porno herättää voimakkaita tunteita, koska se tuo näkyväksi sitä, mikä on inhimillisessä elämässä kaikkein yksityisintä.”
Stelin-Valkaman mielestä suuri osa parisuhteista on kuitenkin sellaisia, joihin porno ei liity millään tavalla.
”Nuoremmissa ikäluokissa ollaan ehkä ennakkoluulottomampia, voidaan esimerkiksi katsoa jotain pornoleffaa yhdessä”, Stelin-Valkama sanoo.
Porno ei ole vain ennakkoluulottomien ihmisten kivaa ajanvietettä, vaan siitä aiheutuu myös paljon harmia.
”Pornon tuomia ongelmia on nykyään enemmän kuin aiemmin.”
Stelin-Valkaman mukaan pornon aiheuttamista ongelmista myös puhutaan paljon aiempaa enemmän. Porno luo paineita ja esittelee tietynlaista kapeaa ihmiskuvaa. Yksi melko yleinen ongelma on parisuhteessa olevien miesten liiallinen into katsella pornoa ja tyydyttää itseänsä jatkuvasti. Kumppani voi jäädä ilman seksiä.
”Ilmiö on sukupuolittunut, en äkkiseltään tavoita pariskuntaa, jossa miehelle olisi ongelmana, että nainen katsoo liikaa pornoa”, Stelin-Valkama sanoo ja jatkaa:
”Naiset ehkä lukevat enemmän eroottista materiaalia ja käyttävät enemmän tarinoita (stimulanssina), naiselle visuaalinen ärsyke ei ole niin tarpeellista ja tärkeää kuin miehille.”
Kuinka usein porno-ongelmat tulevat esiin pariterapiassa?
”Hyvin usein tulee esille, että porno on ongelma, ja että puolison pornon katselu on addiktiivista ja se tulee parisuhteen edelle ja häiritsee arkea”, Stelin-Valkama kertoo.
”Porno on joillekin jo asiana ongelma, jos toinen ei hyväksy sitä ollenkaan. Pitää keskustella siitä missä määrin voidaan rajoittaa toisen elämää ja kontrolloida ja asettaa rajoja. Porno voi olla ongelma, jos se vähentää parisuhteen seksiä. Parin täytyy keskustella siitä, että mitkä on meidän suhteen rajat ja ongelmat, ja miten huomioidaan toinen”, Stelin-Valkama neuvoo.
”Jokainen tilanne on yksilöllinen. Ulkopuolelta katsoen voi tulla mielikuva, että miehen pornon käyttö on aivan harmitonta. Jos jommallakummalla puolisoista on tiukan uskonnollinen tausta, voi porno aiheuttaa syntisen ja likaisen olon”, Stelin-Valkama valaisee.
Stelin-Valkaman mukaan uskonto ja seksuaalisuus ovat jännä sanapari: ”Tässä elää monenlaiset syvät motiivit, mielikuvat ja fantasiat. Seksuaalisuuteen voi liittyä syyllisyyttä ja ahdistusta. Kirkon piirissä on tehty parhaamme, että asiaa ei nähtäisi tällä tavalla. Uskonnon maailma ei ole seksuaalikielteinen, jo Vanhan testamentin Laulujen laulu on eroottista runoelmaa”, Stelin-Valkama vakuuttaa.
Stelin-Valkaman mukaan kirkko on viime aikoina tehnyt ahkerasti työtä seksuaalisuuden arvostamisen hyväksi.
”Seksin näkeminen ilona ja voimavarana on tärkeää.”
Nuorisopsykiatrit ovat Suomessakin varoittaneet pornon voivan vahingoittaa nuoria poikia. Mikä olisi hyvä ikäraja pornolle?
”En osaa sanoa ikärajaa. Porno tarjoaa niin stereotyyppisiä malleja siitä millainen mies tai nainen on, ja millainen tulisi olla, että kovin nuori ei vielä ymmärrä, että todellisuus on paljon laajempi asia. Porno on fantasiaa ja satua. Pornomateriaalissa on ikärajat, yleensä 18 tai 16. Sitä nuorempi ei ole vielä millään lailla kypsä arvioimaan, että mikä on totta”, Stelin-Valkama pohtii.
”Porno on nuorille huono kanava seksivalistukseen. Tottakai ymmärrän, että seksi kiinnostaa, mutta jos se on ainoa kanava, jota kautta tietoa tulee, on se liian kapea. Pojalle voi tulla itsetunto-ongelmia siitä millaiset vehkeet ja kyvyt pitäisi olla”, Stelin-Valkama varoittaa.
”Pornossa on tietty kaavamaisuus siitä, miten kuuluisi reagoida ja miltä pitäisi näyttää. Tämä voi aiheuttaa turhia paineita kummallekin sukupuolelle. Nuorille pitäisi kertoa, että ihminen voi olla (seksiä harrastaessaan) juuri sellainen millainen haluaa olla, ja ihmiset voivat tehdä sellaista, mitä kumpikin haluaa”, Stelin-Valkama kannustaa.
Yhdysvalloissa on esitetty väitteitä pornon aivoja pilaavista vaikutuksista. Vaikuttaako liiallinen pornon katselu aivojen dopamiinintuotantoon niin, ettei mikään normaalielämän seksikokemus tunnu enää miltään?
”Jos runsaasti käyttää pornomateriaalia ja se on tapa saada seksuaalisia kiksejä, voi oikea elämä tuntua tylsältä”, Stelin-Valkama vastaa.
Hänen mukaansa pornoon uppoutuvan seksielämä voi kaventua ja eroottinen mielikuvitus voi kärsiä, jos virikkeet tulevat aina ulkopuolelta.
”Tämmöinen analogia tulee mieleen: jos lapselle luetaan, syntyy omassa mielessä mielikuvia. Lapset ovat sanoneet, että ”näkevät” kirjan tapahtumat selvemmin kuin televisiossa. Jos tottuu aina vaan ulkoa tuleviin mielikuviin, voi se ehkä laimentaa omaa mielikuvitusta”, Stelin-Valkama sanoo.
”Kun ihminen miettii omaa tai kumppaninsa pornon käyttöä, on tärkeää pohtia, onko käytöksessä addiktiivisia eli riippuvuudelta vaikuttavia piirteitä. Riippuvuuden kohteita voivat olla monenlaiset asiat: päihteet, pelit, seksi, porno, urheilu, työ tai uskonnollisuus. Riippuvuudesta alkaa olla kyse silloin, jos vaikka porno vie yksilön elämässä yhä enemmän aikaa alkaen häiritä hänen arkeaan, ihmissuhteitaan ja ylipäänsä hänen elämänsä kokonaisuutta. Tällöin porno alkaa pakkomielteisesti hallita elämää sen sijaan, että se olisi yksi seksuaalisuuden toteuttamismuoto ja elämän mauste. Addiktioihin on saatavissa hoitoa esimerkiksi A-klinikalta”, Stelin-Valkama neuvoo.
Pornon karmea etiikka?
Stelin-Valkaman mukaan eettisyyteen pyrkivän ihmisen mieleen nousee kysymys, millaisissa olosuhteissa pornoa tuotetaan.
”Ovatko työntekijät täysi-ikäisiä ja mukana vapaaehtoisesti? Miten heidän terveydestään huolehditaan? Voiko pornoteollisuuteen liittyä ihmiskauppaa tai muuta hyväksikäyttöä? Näin voi olla etenkin kehittyvissä maissa”, Stelin-Valkama muistuttaa.
Stelin-Valkama ei halua kuitenkaan liikaa jeesustella pornon kauheuksista, vaan kehottaa moraalinvartijoita riisuutumaan itse.
”Olisi syytä stripata sen verran, että jokainen voisi tarkistaa t-paitansa ja farkkujensa lapuista valmistusmaan ja yrittää selvittää, miten suurella todennäköisyydellä kyseiset vaatekappaleet on valmistettu asiallisissa olosuhteissa työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen. Ihmisoikeudet ovat luovuttamaton asia niin porno- kuin tekstiiliteollisuudessakin. Hyväksikäyttö on aina rikollista.”
Voiko porno olla syynä alle 30-vuotiaiden haluttomuuteen?
”Kyllä, se on iso osa sitä. Terapiassa molemmat osapuolet saattavat sanoa, että kummallakin on hyvä seksielämä, mutta ei yhdessä”, Stelin-Valkama kertoo.
”Usein kun vaimo ihmettelee, että onko mun mies seksuaalisesti haluton, haluttomuus liittyykin siihen, että mies tyydyttää itseänsä, mutta ei halua vaimoansa. Läheisyys ja seksuaalisuus eriytyvät ja seksi ei liity enää parisuhteeseen, vaan on jotain erillistä”, Stelin-Valkama avaa.
Stelin-Valkamalla ei ole antaa ohjeistusta oikeasta pornomäärästä.
”Voi miettiä ja pohtia mikä on normaalia. Ei kukaan ulkopuolinen voi antaa vastauksia siihen, miten tulisi elämänsä elää.”
Psychology Todayn mukaan pornoa kulutetaan eniten jyrkän konservatiivisissa osavaltioissa. Päteekö tämä Suomeen? Ovatko uskovaiset erityisen kiinnostuneita pornosta?
”Olen lukenut tämän tutkimuksen, jonka mukaan Bible Belt -vyöhykkeellä pornon käyttö on runsasta. Voin yhdistää jotenkin nämä ilmiöt. Tiukat moraalisäännöt ja ulkopuolelta tuleva kontrolli aiheuttavat usein ahdistusta, ja se ahdistus voi kanavoitua pornoon. Ulkoisesti pidetty hyvin korkea moraali saattaa johtaa ylilyönteihin parisuhteessa ja muilla alueilla”, Stelin-Valkama arvioi.
Sinänsä seksiaddiktio ei ole Stelin-Valkaman mukaan uskovaisten erityisaluetta.
”Ihminen on tehnyt kuvia sykähdyttävistä aiheista aina. Saalistaminen, ruoka ja seksi ovat perusmotiiveja, ne ovat kiinnostaneet ihmistä jo kauan. Se on hyvin inhimillistä, eikä liity uskovaisuuteen”, Stelin-Valkama sanoo.
Pornon opetukset
Stelin-Valkaman mukaan suomalaiset 1960-luvun miestenlehdet vaikuttavat nyt hyvin kesyiltä. Ne tarjosivat miehille myös asiallista seksitietoa, jota oli niukasti saatavilla siihen aikaan.
”Niin Kinseyn raportit kuin Masters & Johnsonin seksuaalisuutta koskeva tutkimustietokin levisivät miestenlehtien kautta. Niiden kysymys- ja vastauspalstat auttoivat lukijoita kysymyksissä, joita ei muualla kehdannut esittää”, Stelin-Valkama kertoo.
Stelin-Valkaman mukaan monet nykyiset nuortenlehdet antavat varsin asiallista tietoa seksistä ja parisuhteesta. Seksi on vain osa elämää ja siitä osataan kertoa monipuolisesti ja suvaitsevaisesti.
”Esimerkiksi Demissä käytetään kieltä, joka mahdollistaa samaistumisen joukkoon monenlaisella seksuaalisella identiteetillä. Seksijutuissa ei käytetä esimerkiksi sanaa poikaystävä, vaan sanaa kulta”, Stelin-Valkama valaisee.
Ovatko porno-ongelmaiset parit saaneet apua pariterapiasta?
”Kyllä. Nämä on usein vaikeita asioita puhua terapiassa. Puhuminen voi kuitenkin auttaa. Jotkut huolet voi hävitä. Naisten aika yleinenkin huoli on, että vertaileeko se minua niihin toisiin (pornoleffojen naisiin)? Asiasta puhuminen avaa paljon. Avoimuus on tärkeätä”, Stelin-Valkama vakuuttaa.
Stelin-Valkaman mukaan monien naisten huoli on yleensä turha. Mies saattaa vain kaivata kiihotusta ja jännitystä, jonka voi tuoda iloksi parivuoteeseen.
Joskus miehet hakevat lohtua vaimoa kohtaan tuntemansa haluttomuuden kurjuuteen.
”Jos kumpi tahansa puolisoista ei ole tyytyväinen kumppaninsa ulkoiseen olemukseen, se on isompi asia. Kuinka paljon asia kuuluu toiselle? Äkkiseltään tuntuu, että se on oma asia, miltä näyttää, mutta jos kumppani lihoo vaikka 30 kiloa, miten sen sanoo nätisti toiselle? Jos katsoo pornoa sen takia, että oman kumppanin olemus ei miellytä, se on iso juttu. Onneksi useimmiten asia ei ole näin”, Stelin-Valkama lohduttaa.
Yhdysvalloissa evoluutiopsykologit ovat selittäneet miesten odottavan liikoja naiskauneudelta median välittämän kauneusihanteen takia. Ennen nähtiin vain naapurin söötti tyttö, nyt maailman kauneimmat naiset ovat valokuvina kaikkien ulottuvilla.
”Nainen voi yhtä hyvin ajatella, että vertailee miehiä maailman komeimpiin jalkapallotähtiin tai filmitähtiin. Odotukset molemmilla sukupuolilla voivat olla kovia”, Stelin-Valkama sanoo.
Odotukset ja paineet ovat tainneet osaltaan johtaa siihen, että länsimainen väestö on yhä lihavampaa ja huonokuntoisempaa. Kun ei saavuteta kauneusihannetta, ei välitetä enää mistään.
”Väestön kahtiajakautuminen on voimistunut. On niitä, jotka pitävät itsestään ja ulkonäöstään jopa ylenpalttisesti huolta ja toinen joukko, joka ei välitä rahtuakaan terveellisistä elintavoista”, Stelin-Valkama harmittelee.
Pornon tasapaino
”Eroottinen tai pornografinen materiaali voi palvella kumppaneita parisuhteen seksuaalisuutta virittävänä asiana. Se voi auttaa ottamaan puheeksi asioita, joista itse nauttii ja joita toiselta toivoo”, Stelin-Valkama sanoo.
Toisaalta porno voi aiheuttaa Stelin-Valkaman mukaan ongelmia parisuhteessa, jos kumppanien seksuaalinen halu ja seksuaaliset mieltymykset ovat kovin erilaiset.
”Silloin seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli voi käyttää pornofantasioita vähemmän halukkaan puolison syyllistämiseen ja vähättelyyn. Tälle tulee olo, että häntä verrataan pornofilmien esiintyjiin ja hän tulee vertailussa häviämään”, Stelin-Valkama varoittaa.
”Porno ei varmaankaan ole parisuhteen ongelma, jos se tulee yhteiseksi hyväksi ja on jaettu asia. Jos se erkaannuttaa tai tulee parisuhteen väliin, se on huono asia”, Stelin-Valkama kiteyttää.
Stelin-Valkaman mukaan seksielämään pitäisi löytää omassa suhteessa molemmille kumppaneille sopiva tasapaino. Jotkut purkavat työstressiään seksillä, toiset taas voivat harrastaa seksiä vasta rentoutuneessa tilassa. Onko parisuhteelle riittävästi aikaa?
”Ei seksi ole mikään erillinen osa-alue, joka ei liity muuhun elämään. Seksiongelmat liittyvät koko elämään. Seksiä ei voi ottaa vain palana tarkasteltavaksi. Elämä on kokonaisuus.”
Perheneuvoja Iiris Koskinen on pahasti mustelmilla. Häntä on taas eilen lyöty. Koskinen ottaa turpaan mielellään, koska se kuuluu hänen harjoittamaansa kamppailulajiin. Ehkä vapaaehtoisen matsin otto vaikuttaa Koskisen käsityksiin väkivallasta. Hän näkee siinä paljon harmaan sävyjä.
”Monet ovat sitä mieltä, että väkivallasta on puhuttava yhden kohdistamana vallankäyttönä toiseen. Tämä tekee vakavasta asiasta ymmärrettävän tai hallittavan, mutta aihe ei tyhjene siihen. Toinen saadaan näyttämään vallankäyttäjältä ja toimijalta ja homma on hoidettu. Sillä metodilla saadaan kyllä ehkä vallankäyttö loppumaan”, Koskinen sanoo.
Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema
Jyrkän linjan väkivallan tuomitsijat saattavat suuttua seuraavista kommenteista:
”Väkivalta on kiinnostava ja herkullinen teema.”
Koskisen mukaan lähisuhdeväkivallassa on aina kaksi osapuolta. Jos toinen tekee väkivaltaa, on vastapuolella uhri, joka sallii sen.
Kuinka paljon väkivalta tulee esiin työssäsi?
”Riippuu väkivallan määritelmästä. Varmasti joka päivä. On fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, taloudellista ja uskonnollista väkivaltaa. Tämä on vasta toiseen kohdistuvaa väkivaltaa. Sitten on paljon itseen kohdistuvaa väkivaltaa. Ihmiset vahingoittavat, pilkkaavat ja solvaavat itseään jatkuvalla syötöllä”, Koskinen sanoo ja jatkaa:
”Meillä näkee taloudellista väkivaltaa. Parilla on esimerkiksi yhteistalous, jossa kumppani tienaa enemmän kuin toinen, mutta molemmat maksavat yhteisistä menoista yhtä paljon. Onko se reilua? Ei. On perheitä, joissa nainen hoitaa lapsia kotona ja mies antaa kuittia vastaan rahaa ruokaan”, Koskinen kuvailee.
Taloudellista väkivaltaa voi perheessä kohdistaa myös mieheen. Monet suomalaisnaiset ansaitsevat miestään paremmin.
Miten väkivalta-ongelma esitetään parineuvonnassa?
”Yleensä sitä ei esitetä, eikä sitä nimetä mitenkään. Mä sen vaan jotenkin poimin sieltä, ja varmaan aika usein en poimi. Väkivalta on yhden asian ilmenemismuoto. Se on tunteiden käsittelyn vaikeuden tai kyvyttömyyden ilmaus. Väkivalta ei ole asia tai jana, jossa olisi selvä epäjatkuvuuskohta, että tämän pisteen jälkeen on väkivaltaa, ja tämän ei”, Koskinen sanoo.
Kuka on väkivaltainen?
”Vaikea sanoa. Tilastojen valossa mies. On myös sellaisia suhteita, joissa vain nainen on väkivaltainen. Oleellinen elementti on pelko. Nainen saattaa monissa tilanteissa lyödä ja läpsiä, mutta mies ei välttämättä tunne pelkoa, eikä mies joudu väkivallan uhan takia valvomaan toimiintaansa. Ei esimerkiksi pelkää mennä nukkumaan. Väkivalta on silti epämiellyttävää, alentavaa ja loukkaavaa, kaikin tavoin surullista toimintaa”, Koskinen painottaa.
”On naisia, jotka ovat niin väkivaltaisia, että mies pelkää - ja syystä. Uhataan esimerkiksi lyödä lasilla naamaan tai lyödä nukkuessa.”
”Sitten on tää henkinen väkivalta. Usein ne kulkevat käsi kädessä. Jos on fyysistä, on myös henkistä väkivaltaa. Ja parisuhteessa niihin liittyy usein kolmas, seksuaalinen väkivalta. En ole tavannut pareja, joissa puoliso A on henkisesti ja puoliso B fyysisesti väkivaltainen. Eli tämä ”muija nalkuttaa ja mä vetäisin sitä turpaan” ei ole koskaan tullut vastaan. Se että puntit olisivat oikeasti tasan ei ole myöskään koskaan tullut vielä vastaan. Jos uhka on se, että mä auon päätäni ja saan kohta turpaani, niin en kauaa auo päätäni”, Koskinen selventää.
”Henkinen väkivalta ei ole sukupuolesta riippuvaista. Sitä on myös homo- ja lesbosuhteissa. Henkinen väkivalta voi olla mykkäkoulua, syyttämistä, moittimista, herjaamista, toisen naurettavaksi tekemistä, halventamista jne.”, Koskinen kuvailee.
Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi.
Miten väkivaltaa selitetään?
”Sellaista selitystä kuulee jatkuvasti, että kun toi toinen on niin ärsyttävä, niin mä vedän sitä turpaan. Oma kyvyttömyys kohdata tunteita nimetään toisen syyksi. Meillä perheneuvonnassa tulee väkivaltaa ilmi harvemmin kuin tilastollisesti pitäisi, eli ihmiset ei kerro”, Koskinen sanoo.
”Tulee se olo, että he (väkivallan tekijät) kokevat itsensä valtavan uhatuiksi, että heidän rajojaan uhataan, lähinnä psyykkisiä rajoja”, Koskinen valottaa.
”Naisiin ja miehiin kohdistuu erilaista väkivaltaa. Miehiä lyödään, naisia kuristetaan ja potkitaan, ja naisten päätä hakataan lattiaan tai seinään. Olen miettinyt syytä naisten kuristamiselle. Ehkä se on jotain ”nyt hiljaa, joudun tämän ihmisen kanssa tekemisiin sellaisten tunteiden kanssa, joita en siedä”?”, miettii Koskinen.
Miten autat?
”Jos mukana on pelkoa, paria ei voi auttaa yhdessä, vaan kumppaneita tavataan erikseen. Saatan ohjata Lyömättömään linjaan tai muihin palveluihin. Heillä on toimivia keinoja väkivallan lopettamiseen. Jos ei ole pelkoa, eli jos ottava osapuoli ei pelkää, on mahdollista tavata myös parina, mutta sellainen on harvinaista. Sellaisia parisuhteita, joissa molemmat mätkivät, on haastavaa hoitaa. Joutuu tarkkaan miettimään missä määrin osapuolten on mahdollista puhua avoimesti. Joskus toinen joutuu pelkäämään sitä, että jos otan tämän asian puheeksi, tuleeko jo hississä turpaan. Joudun siis koko ajan miettimään mitä parille tapahtuu istunnon jälkeen”, Koskinen kertoo.
Koskinen tapaa väkivaltaisia pareja joskus myös erikseen, esimerkiksi viisi tai kymmenen minuuttia ennen yhteistä aikaa kysyäkseen, miten meni viime kerran jälkeen. Onko turvallista puhua asioista vielä lisää?
Koskinen toivoo ihmisten arvostavan ja suojelevan itseään. Se paitsi suojaa mahdolliselta väkivallalta, myös helpottaa väkivallasta selviytymistä.
”Ne jotka ovat väkivaltatilanteessa edes yrittäneet tehdä jotakin, vaikka tulisivat hakatuksi tai raiskatuksi, selviävät kriisitilanteesta parhaiten. Jotkut pakenevat, jotkut lamaantuvat, mutta puolustautumista voi myös harjoitella”, Koskinen sanoo.
Jos lyöt vielä kerran
”Väkivalta on myös vallankäyttöä, eikä ole hyväksyttyä missään tilanteessa, paitsi itsepuolustuksessa. Itsepuolustus on toivottavaa. Toisen väkivaltaan on vastattava riittävällä voimalla ja sopivalla tavalla, että sen saa loppumaan. Tavat voivat olla pakeneminen, puhuminen, rauhoittelu ja poistuminen paikalta, sovittelu jne. Fyysiset keinot ovat aina viimeisiä ja on aina huono juttu, jos niihin asti joutuu menemään”, Koskinen neuvoo.
”Missä on uhrin itsesuojeluvaisto? Miksei hän poistu suhteesta? Tämä on väkivallan mahdollistava puoli. Tämä on hankala asia. Mutta toinen mahdollistaa väkivallan, jos ei pistä hanttiin, jos ei pidä puoliaan”, Koskinen valaisee.
”Jo Suomen laki sanoo, ettei ihminen saa antaa pahoinpidellä itseään, ei edes nyrkkeilyottelussa tai sm-seksissä. Vaikka antaisit sen luvan, toinen ei saa niin tehdä. Jos lievemmät keinot eivät tepsi, etkä pääse pakoon, on luvallista puolustaa itseään niillä keinoilla, jotka ovat mahdollisia”, Koskinen alleviivaa.
Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin
”Olen. Ja miehet itse myös vähättelevät sitä. Miehille on aika häpeällistä myöntää, että mua lyödään tai muhun kohdistuu muunlaista väkivaltaa. Naisten on tässä yhteiskunnassa helpompi puhua itseensä kohdistuvasta väkivallasta. Montako miestä tunnet, joka sanoisi ”tulin muuten raiskatuksi”?”, Koskinen kysyy.
”Jos miestä vedetään turpaan kadulla, ei hän välttämättä tee siitä ilmoitusta. Väkivallan käyttäminen ja sietäminen on kuulunut miesten kulttuuriin”, Koskinen selittää.
Muistelen muutaman vuoden takaista julkisuudessa huomiota saanutta hätäkeskussoittoa, jossa vanhempi poliisimies tokaisi väkivaltaa kotona kohdanneelle miesuhrille, ettei tämän pitäisi ottaa naiselta pataan. Koskinen tietää, etteivät kaikki miehet halua tai pysty laittamaan väkivaltaiselle vaimolleen fyysisesti vastaan.
”Sanoisin väkivaltaa kohtaavalle miehelle, että kannattaisko sun lähteä sieltä? Kannattaisiko poistua asunnosta? Aina se ei onnistu, esimerkiksi jos ei saa lapsia mukaan”, Koskinen sanoo.
Tekijä on uhri?
Koskinen ymmärtää toisten rajoja ylittäviä ihmisiä. Kaikilla ei ole ollut turvallista lapsuutta ja kivaa elämää.
”On ihmisiä, joiden on ollut pakko ylittää rajoja. Ihminen on voinut kasvaa ympäristössä, jossa ainoa selviytymiskeino on ollut käydä päälle, olla vahva ja dominoiva. Onneksi ihmiset voivat oppia muitakin tapoja”, Koskinen lisää.
Koskisen mukaan väkivaltaa käyttävä ihminen yrittää piilottaa vastuutaan tai vähätellä omaa toimijuuttaan. Päätä on turha työntää pensaaseen.
”Jossain kohtaa se päätös täytyy tehdä, oli se enemmän tai vähemmän tietoinen. Olen itsekin joutunut pari kertaa sellaiseen tilanteeseen, että nyt tekee mieli lyödä, mutta päätän etten tee sitä. Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa on päätettävä lyönkö vai enkö”, Koskinen sanoo.
Väkivaltaisten terapiassa etsitään merkkejä vihan heräämisestä. Ihminen voi opetella tiedostamaan, missä pisteessä hän yleensä turvautuu väkivaltaan. Silloin voi oppia ennakoimaan tuntemuksia ja voi opetella toimimaan uusin tavoin. Vihan heräämistä voi hidastaa, ja saada näin lisää harkinta-aikaa. Sekopäisen vihainen voi poistua tilanteesta, tai päättää, että tällä kerralla en lyö.
”Ihmiselle tulee hyvä olo, kun on itsensä herra ja voi tehdä valintoja”, Koskinen kannustaa.
Väkivallan kulttuurissa
Koskinen näkee Suomessa rakenteellista naisvihaa.
”Esimerkiksi Johanna Tukiaista lyödään kuin vierasta sikaa. Meidän yhteiskunnassa ja tässä maailmassa naisia vihataan sukupuolen takia. Meillä Suomessa tämä on vielä kevyttä. Mutta tämä on syvällä meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Samalla tavalla mieheen kohdistuva väkivalta ei ole mitään. 'Tottakai miehen pitää ottaa vähän koppia. Tottakai miehen pitää käyttää väkivaltaa'”, Koskinen kuvailee.
”Väkivalta on kyvyttömyyttä käsitellä tunteita. Se on surullista. Moni kärsii. Jos mies hakkaa vaimoaan, myös lapset kärsivät, miehen vanhemmat ovat häpeissään ja huolissaan ja naisen vanhemmat ovat sydän syrjällään odottamassa viimeistä lyöntiä. Väkivallan seuraukset ovat laajat”, Koskinen varoittaa.
”Väkivalta voi kohdistua myös lemmikkeihin. Jos et sä...niin mä potkin sun koiraa tai leikkaan sun kissoilta korvat irti.”
”Väkivalta liittyy joissain tilanteissa kunniantuntoon. Se ei todellakaan ole vain maahanmuuttajien ongelma. Miehen kunnia voi vaatia tietynlaisia tekoja”, Koskinen valaisee.
Suomalaiset naiset ovat Koskisen mukaan kuitenkin erittäin hyvin puolensa pitäviä moniin maahanmuuttajiin tai ulkomaalaisiin naisiin verrattuna. Hyvä niin. Naisten uho voi tosin viedä harhaan. Koskinen on huolissaan nuorista naisista. Osa harrastaa lisääntyvää väkivaltaa parisuhteessa. Tämä suuntaus on tuhoisa.
Väkivalta pahenee
”Väkivallalla on taipumus pahentua kerta kerralta. Jos se alkaa läppäisyllä, se voi seuraavalla kerralla olla pahempaa”, Koskinen varoittaa.
Ei kannata jäädä odottamaan väkivallan pahenemista ja itsetunnon murenemista.
”Ihminen turtuu väkivaltaan. Vaikka aluksi pistäisit hanttiin, murtaa väkivalta ihmisen toimijuutta pienemmäksi kerta kerralta. Lopulta ihminen ei pysty lähtemään pois. Itsetunnon rakentaminen on vaikeaa. Se on ehkä alun perin ollut matala. Itsetunto rapistuu väkivaltaisessa parisuhteessa todella nopeasti, koska usein mukana on myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa”, Koskinen valaisee.
”Väkivalta voi olla niin tuttua. Sisäinen käsitys itsestä voi olla, että mä oon huono, en ansaitse parempaa. Tosta uskomuksesta lähtien on vaikeaa valita ihanaa, hellää, rakastavaa ja tukevaa puolisoa”, Koskinen kuvailee.
Voiko kuka tahansa joutua väkivaltaiseen suhteeseen?
Koskinen miettii.
”Jos jostain syystä hulluna rakastuu johonkin tyyppiin, joka on ensin hurmaava, mutta vähitellen aloittaa myyrän työn. Alkaa vähättely, syyttely ja rajoittaminen. Tämä olisi mahdollinen tapahtumasarja, mutta ehkä hyvän itsetunnon omaavalla alkaisivat hälytyskellot soida. Väkivaltaiset ihmiset ovat tosin paljon muutakin kuin pahoinpitelijöitä. He voivat olla ihania ja kivoja ihmisiä muulloin”, Koskinen selittää.
Usein väkivaltaiset suhteet piinaavat aina samoja ihmisiä. Tähän Koskinen haluaisi kiinnittää lisää huomiota.
”Kun kolmannen kerran päätyy alkoholistin tai väkivaltaisen puolison kanssa suhteeseen, täytyy siinä naisessa tai miehessä itsessäkin olla vikaa! Kannattaa tarkastella omia motiivejaan. Vika on niin syyllistävä sana ja syyllistäminen ei näitä ihmisiä mitenkään auta, vaan tuki ja apu. Toivoisin myös, että viranomaiset kiinnittäisivät enemmän huomiota siihen jos joku henkilö tulee toistuvasti väkivallan uhriksi. Hoitoon ohjausta ja puuttumista pitäisi tapahtua enemmän”, Koskinen vaatii.
”Jokaisen on hyvä tutustua tuntemuksiinsa. Kun esimerkiksi herää sietämätön viha, miten tunteet hallitsee? Jos itseen on kohdistunut väkivaltaa vaikka jo lapsuudessa, eikä ole päässyt käsittelemään siitä syntyvää vihaa, katkeruutta ja häpeää, on mahdollista, että ihminen ulkoistaa tämän palvelun vaikka puolisolle. Mitä ei voi käsitellä itsessään, sen helposti käsittelee toisten ihmisten kautta”, Koskinen avaa.
”Ammattiauttajan näkökulmasta tunnen valtavaa hellyyttä ja myötätuntoa niin tekijöitä kuin uhrejakin kohtaan. Tuomion tai syyttelyn pelon takia ei kannata jättää hakematta apua”, Koskinen sanoo.
4 vinkkiä kotirauhaan
Jottei turpaan antamisen ja ottamisen kierre jatkuisi, antaa Koskinen neljä hyvää vinkkiä pareille. Vinkit sopivat kätevästi sekä väkivallan tekijälle että uhrille. Pelkkä ensimmäinen ohje riittää, jos ottaa sen tosissaan.
Koskisen vinkit uhrille ja tekijälle:
1. Ole itsellesi lempeä ja kunnioita itseäsi.
2. Laita itsellesi rajat.
3. Hae apua. Älä jää yksin.
4. Pelastaudu, jos väkivalta ei lopu.
Avioerojen yleistyttyä uusperheet ovat tulleet yhä tavallisemmiksi. Nuorena eronneet eivät halua enää elää loppuelämäänsä yksin.
Tilastokeskuksen mukaan jo lähes kymmenes perheistä on uusperheitä, eli perheitä, joissa vähintään toisella aikuisella on alaikäisiä lapsia jo edellisestä liitosta. Perheneuvojan mukaan uusperheestä voi kasvaa hyvinvoiva poppoo, jos uuspari hyväksyy sen, ettei perheestä tule koskaan ydinperhettä, ja jos kumppanit kestävät tiiminä kaikki ympäristön paineet.
”Monet uusperheet hakevat nykyisin apua jo suhteen alkumetreillä”, kertoo perheneuvoja ja psykologi Outi Lepistö.
”Uusperheen muodostaminen tai purkautuminen koskettaa niin monien ihmisten elämää, että tämä on mielestäni plussaa. Monet uusparin ongelmat ovat ennaltaehkäistävissä. Jo tieto siitä, että uusperheellä on omat kehitysvaiheensa, rakenteensa, rajansa ja sääntönsä, ehkäisee turhia eroja”, kertoo Lepistö.
Lepistön mukaan uusperheet elävät kovissa ristipaineissa. Ne rakentuvat erojen pohjalta, ja perheen vakiintuminen vie jopa vuosia.
”Aikuisten on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä, ettei uusperheestä tule ydinperheen kaltainen. Uusperheen perustaminen on harvoin oikotie onneen, vaan se vaatii paljon työtä, sitoutumista ja kärsivällisyyttä sekä monien vaikeuksien voittamista. Lapset toivovat usein, että heidän biologiset vanhempansa palaisivat yhteen, ja ex-puolisot saattavat toivoa, etteivät heidän entiset puolisonsa onnistuisi uusissa parisuhteissaan”, Lepistö kuvailee.
”Kokemukseni mukaan monet uusperheelliset elävät kuitenkin onnellista elämää, jopa elämänsä loppuun asti. Mitä he tekevät oikein?”
Lepistön mukaan uusperheen luonnollisten vaiheiden tietäminen helpottaa siinä elämistä.
Uusperheen vaiheet
1. Alkusykli (kesto noin 2-3 vuotta)
- Rakastunut pari katsoo suhdettaan vaaleanpunaisten lasien läpi.
- Puolison lapset otetaan avosylin vastaan.
- Uskotaan, että kaikki tulevat uusperheessä onnellisiksi.
- Syklin loppupuolella alkavat unelmat kariutua ja kielteiset tunteet nousta pintaan.
- Äiti-/ isäpuolet tuntevat itsensä pettyneiksi ja voivat huonommin.
- Esiintyy lojaliteettiristiriitoja.
2. Keskivaihe (kesto noin 1-3 vuotta)
- Täysrähinä- tai poterovaihe päällä. Paineet alkavat purkautua.
- Pinkit lasit sumenevat ja kumppani alkaa vaikuttaa ihan normaalilta ihmiseltä vahvuuksineen ja puutteineen.
- Biologiset sukulaiset saattavat liittoutua. Isä- tai äitipuoli jää helposti yksin, ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi.
- Exät saattavat yrittää säätää uusperheen elämää. Tarvitaan rajoja.
- Tunteita selvitellään, ehkä riidellään reippaasti.
- Ratkaisuja aletaan työstää. Tarvitaan uusia pelisääntöjä.
3. Myöhäisvaihe
- ”Meidän lauma” on muodostunut.
- Parisuhteella on vankka perusta.
- Uusperheen sisäiset ja ulkoiset roolit vahvistuvat.
- Avoimuus ja läheisyys lisääntyvät.
- Aikuiset toimivat enemmän yhteisenä rintamana.
- Odotukset uudesta perheestä ovat aiempaa realistisempia, ja tyytyväisyys lisääntyy.
Eron pitkä varjo
Ero vaikuttaa aina uuteen suhteeseen. Uusperheen erityispiirteenä on vähintään toisen osapuolen runsas elämänkokemus. Suhde ei ala ”alusta”, koska vähintään toinen kumppaneista on jo kokenut perheen perustamisen ja vanhemmaksi tulon riemun (ja riesan).
”Perinteistä kahdenkeskistä seurusteluvaihetta ei ole. Kahdenkeskinen aika voi olla käytännössä niin harvinaista herkkua, että siihen latautuu valtavasti odotuksia. Ja sitten petytään ja turhaudutaan, jos nämä odotukset eivät toteudukaan. Elämisen eron jälkeen sanotaankin olevan uusi kansalaistaito, joka on opeteltava itse alusta alkaen”, Lepistö kuvailee.
Lepistön mukaan jotkut onnistuvat eroamaan melko sopuisasti. Hekään eivät välty tunteiden heittelyltä ja ikäviltä tuntemuksilta. Jättäjä kokee yleensä syyllisyyttä ja jätetty hylätyksi tulemisen tunteita.
”Useinhan on niin, että toinen parisuhteen osapuolista on enemmän vastuussa suhteen lopettamisesta kuin toinen. Eron jälkeinen sopeutumisprosessi onkin erilainen jättäjälle ja jätetylle. Jätetty voi tuntea katkeruutta, varsinkin jos uusparisuhde on alkanut jo edellisen parisuhteen aikana tai pian sen jälkeen. Jos ex-kumppani ei ole vielä ehtinyt toipua erosta, voi eronneiden kumppaneiden kitkerä suhde heijastua koko uusperheen elämään”, Lepistö varoittaa ja jatkaa:
”Vanhemmat voivat riidellä verisesti, tai vältellä toistensa kohtaamista ja käyttää lapsia viestinviejinä. Lasten tehtävänä ei koskaan tulisi olla aikuisten välisten erimielisyyksien selvittäminen.”
Selvittämätön ristiriita ja jatkuva taistelu voivat jatkua, vaikka uusperheellisen luulisi olevan nyt viimein onnellinen.
”Uudet kumppanit saatetaan imaista mukaan tähän vihanpitoon. Joskus uuspari tarvitsee yhteisen vihollisen, eli exän, jolloin voidaan sulkea silmät oman parisuhteen ongelmilta”, Lepistö paljastaa.
Opettele olemaan yksin
Lepistö suosittelee eron jälkeen yksin tai lasten kanssa elämistä. Uusien suhteiden metsästys kannattaa aloittaa vasta kun on toipunut edellisestä.
”Olisi tärkeää muodostaa ensin rakkaussuhde kaikkein lähimpään ihmiseen - itseensä, ja vasta ajan myötä hakeutua uuteen parisuhteeseen. Pikaisesti aloitettu uusi suhde johtaa helposti siihen, että entisen suhteen tunnelasti vaikuttaa uuteen suhteeseen. Pikarakastuminen saattaa liittyä enemmän yksinäisyyden pelkoon kuin aitoon lämpöön toista ihmistä kohtaan. Pian eron jälkeen solmitut suhteet ovat usein yrityksiä parantaa rakkauden haavaa”, Lepistö valaisee.
Lepistö varoittaa laastarisuhteista. Ne eivät välttämättä paranna mitään, vaan saattavat päättyessään olla vielä tuskallisempia kuin aiempi ero.
Uuden parisuhteen kannalta olisi tärkeää käydä edellisen suhteen eroprosessi loppuun ja purkaa tunneyhteys ex-puolisoon.
”Yksi hyvä mittari on se kun jonakin päivänä huomaa, ettei ex-kumppani enää herätä voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Vaikka ex provosoisi, ei enää hermostu, vaan pystyy itse pysymään kommunikoinnissa asiatasolla. Vasta kun eronnut pystyy näkemään aiemman suhteen hyvät ja huonot puolet, kun kykenee suremaan ja antamaan anteeksi itselle ja exälle, on eroa riittävästi käsitelty, eikä se enää vaikeuta uuden suhteen luomista”, Lepistö tiivistää.
Syyllinen tilauksessa
Lepistön mukaan perheen hajoaminen on monelle kuoleman jälkeen raskain mahdollinen elämänkokemus, vaikka haluaisi itse erota. Suru, viha, syyllisyys, pettymys ja epäonnistumisen tunne hyökyvät päälle.
”Usein niin eronneen pariskunnan kuin ulkopuolistenkin on löydettävä syyllinen, tai joku konkreettinen ”syy” ymmärtääkseen ja selviytyäkseen tilanteesta eteenpäin. Monia kalvaa eron jälkeen huonommuuden tunne. Suhteen laatu ja se, onko toinen osapuoli voinut aavistaa suhteen loppumisen, vaikuttavat siihen, miten menetys koetaan. Selviytymiseen vaikuttavat myös taloudellinen tilanne, asumisjärjestelyt, tukiverkostot tai näiden puuttuminen, ja esimerkiksi henkilökohtainen sopeutumiskyky muutostilanteissa”, Lepistö kertoo.
Uuteen parisuhteeseen ei mennä tuorein sydämin, vaan toisella tai molemmilla voi olla kateuden, syyllisyyden, vihan, mustasukkaisuuden ja loukkaantumisen tunteita. Epäonnistumisen tai hylätyksi tulemisen pelko voi olla myös voimakas.
”On tärkeää tunnistaa asiat, joiden suhteen on itse herkillä. Tunteenpurkaukset kun menevät usein väärään osoitteeseen, eli exän sijaan nyxälle. Uuden kumppanin tehtävänä ei kuitenkaan ole palomiehenä, terapeuttina tai tuomarina toimiminen”, Lepistö huomauttaa.
Perintöprinssiä jurppii
”Uusperheessä ainakin toinen kokee, ettei hän ole ensimmäinen, jonka kanssa nykyinen kumppani on jakanut kodin ja perustanut perheen. Joskus toinen aikuisista muuttaa edellisen perheen kotiin ja joutuu konkreettisesti keskelle toisen entistä elämää. Olisi ihanteellista, jos voitaisiin rakentaa yhteinen kotipesä ilman menneisyyden painolastia”, Lepistö suosittelee.
”Erityisesti sinkkuelämää viettäneet uusperheelliset saattavat kokea itsensä toiseksi parhaaksi, sillä onhan oma kumppani jo rakastunut ja perustanut perheen ennen häntä. Kumppanin lapset saattavat olla jatkuva muistutus tästä. Kokemukseni mukaan on ratkaisevaa kuinka ex-puoliso kykenee ja haluaa kunnioittaa uutta parisuhdetta. Tämän asenteen hän saattaa välittää myös lapsilleen. Pahimmillaan ex-kumppanit tekevät kiusaa uudelle perheelle vuositolkulla. Parhaimmillaan uusperhe saa exiltä hyväksynnän ja rauhan. Aika on tässä paras lääke”, Lepistö lohduttaa.
Lepistön mukaan uusperheessä painolastia tuovat muistot ja kokemukset sekä entisten kumppaneiden jatkuva läsnäolo ja vaikutus elämässä. Kaikkea ei voi enää aloittaa kokonaan alusta. Lapset sitovat narun lailla ex-kumppanit toisiinsa. Uusperhe elää usein kuin akvaariossa: jatkuvan tarkkailun alaisena.
”Tämä voi olla uudelle kumppanille katkeraa kalkkia. Jos asiasta ei puhuta riittävän avoimesti, voivat katkeruus, mustasukkaisuus, kateus ja ulkopuolisuuden tunne alkaa nakertaa uutta suhdetta”, Lepistö varoittaa.
Lepistön mukaan rakastuneen uusparin voi olla vaikea muistaa, etteivät lapset rakastu uuteen perheeseen, mutta onneksi he voivat kiintyä siihen pikku hiljaa.
Kokemuksen hyödyt
Lepistö näkee uusperheiden runsaiden haasteiden lisäksi uusintakierroksen edut.
”Ainakin toinen osapuolista on jo käynyt melkoisen parisuhdekoulun. Entinen liitto ja siitä eroaminen ovat opettaneet hänelle jotakin oleellista itsestä ja parisuhteesta. Uudessa suhteessa ei haluta tehdä ainakaan samoja virheitä kuin edellisessä. Kokemus voi antaa uutta perspektiiviä, ja ehkä armollisuuttakin itseä ja toista kohtaan. Monet ovat kertoneet, että heillä on aiempaa suurempi ymmärrys ja halu panostaa parisuhteeseen. Siten uusperhe on aidosti uusi mahdollisuus”, Lepistö kertoo.
”On hyvä tiedostaa, että uusparit ovat erilaisia kumppaneita toisilleen kuin mitä he olivat aikaisemmissa suhteissaan. Jokainen parisuhde on omanlaisensa, kahta samanlaista ei ole. Jokainen parisuhde muokkaa meitä ihmisenä ja toisaalta me itse muokkaamme jokaista parisuhdettamme”, Lepistö muistuttaa.
Tiukkaa rajavalvontaa
Vanhan maailman raunioille perustetut uudet valtiot tarvitsevat selvät rajat. Myös uusperheet joutuvat usein laittamaan raja-aitaa uteliaiden ja röyhkeiden ihmisten eteen.
”Uuden parin ensimmäisenä ja tärkeimpänä tavoitteena on rauhoittaa uusperheen sisäinen maailma ulkopuolisilta. Avoin keskustelu ja kyky kompromisseihin saattavat osoittautua arvokkaiksi uudistuneen ihmissuhdeverkon keskellä. Uusparin on hyvä tuoda korostetusti esiin, että heidän parisuhteensa kestää ja sen mitätöiminen ei auta”, neuvoo Lepistö.
Lepistö varoittaa uusperheen ”bonuksista”: ulkopuoliset henkilöt, kuten uussukulaiset, naapurit ja ystävät haluavat usein tulla sörkkimään perheen asioita pyytämättä ja yllättäen.
”Uusparisuhteessa on keskeistä vaalia parisuhdeaikaa ja suojella parisuhdetta ulkopuolisilta paineilta. On tärkeää suojella sukupolvien välistä rajaa, etteivät omat vanhemmat pääse liiaksi puuttumaan elämään. Lapsille tulee viestiä selvästi, että parisuhde on uusperheen kantava voima. Se on edellytys toimivalle perhe-elämälle ja sen myötä lapsi saa olla lapsi. On tärkeää myös suojella uusperheen rajaa ex-kumppaneihin. Perheen vakiintuessa voidaan tiukkaa rajanvetoa ehkä hellittää”, sanoo Lepistö.
Isovanhempien on hyvä pysytellä uusperheiden tukena takakatsomossa.
”Toimivassa parisuhteessa tarvitaan kykyä irtautua tunneperäisistä siteistä lapsuudenperheeseen, kykyä sitoutua uuteen suhteeseen ja halua tutustua kumppanin uuteen perheeseen. Toimiva parisuhde edellyttää siis riittävää aikuisuutta. Jommankumman liian riippuvaiset suhteet kasvuperheeseen voivat kilpailla liikaa parisuhteen kanssa. Ratkaisut tehdään neuvottelemalla ensin oman kumppanin kanssa, eikä esimerkiksi omien vanhempien kanssa”, Lepistö muistuttaa.
Hullut exät?
Lepistön mukaan jokainen on kuullut tarinoita mahdottomista existä.
”Välillä mietin, että eivät kai kaikki exät voi olla juuri niitä hankalia tyyppejä? Usein uusperheen alkuvaiheeseen liittyviä ongelmia aiheuttavat pikemmin tilanne kuin siihen liittyvät henkilöt. Eroprosessi tuottaa harvoin voittajia, mutta sen sijaan eri tavoin loukattuja ja haavoitettuja ihmisiä sitäkin enemmän. Uudessa parisuhteessa selvitään paremmin, jos uusperheen aikuiset oppivat tunnistamaan exän mahdollisen hankalan käytöksen taustalla olevia vaikeita tunteita, kuten surua, yksinäisyyttä ja avuttomuutta”, Lepistö symppaa.
”Tapaan usein työssäni uusperheellisiä aikuisia, jotka kokevat oman tai toisen exän ensisijaisesti kilpailijana, riesana tai välttämättömänä pahana. Eroperheen ja uusperheen välille syntyy herkästi ristiriitoja. Osa riidoista pohjautuu keskeneräiseen eroprosessiin, mutta osa ristiriidoista voi olla tietoista exän uuden elämän hankaloittamista, esim. sovituista asioista lipsumista ja jatkuvaa säätämistä vaikka lasten tapaamisaikojen suhteen”, Lepistö kertoo.
”Tärkeää olisi, ettei lähtisi tällaiseen peliin itse mukaan, vaan pitäisi osaltaan sovituista asioista kiinni ja sitkeästi edellyttäisi tätä myös toiselta osapuolelta”, Lepistö neuvoo.
Lepistö kannustaa hakemaan ulkopuolista apua nopeasti, jos exä ei suostu järkevään käytökseen.
”Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ja mieluummin perheneuvonnasta kuin käräjiltä. Ennemmin laiha sopu kuin lihava riita!”, Lepistö vakuuttaa.
Parisuhde on uusperheen ydin
Uusperhe pysyy kasassa kumppaneiden rakkauden voimalla.
”Parisuhde on uusperheen sydän ja siksi on tärkeää löytää aikaa kahdenkeskisyydelle. Rakkaus antaa voimaa parisuhteelle, mutta myös ympäristöön. Rakkaus on myös tahdon asia, eli sen eteen on tehtävä töitä ainakin alkuhuuman laimennuttua. Hyvän huomaaminen ja myönteinen palaute ylläpitävät rakkautta. Rakkaus lisääntyy tuhlaamalla!”, Lepistö kannustaa.
Uusperheessä korostuu kompromissien teon tärkeys ja joustamisen tarve. Lepistö kehottaa luomaan uuden perheen omat jutut, muistot ja perinteet, mielellään jo suhteen alkuvaiheessa.
”Uutta voi tulla vain, jos kykenee luopumaan vanhasta.”
”Yhteiset muistot syntyvät elämällä. Uusperheen omia juttuja voivat olla pizza-perjantai tai leffa-sunnuntai, säännölliset perhepalaverit, valokuvat, yhteiset harrastukset ja reissut, jotka tuovat mukavia muistoja mieleen silloinkin kun arki takkuaa”, Lepistö vinkkaa.
”Parisuhdetta ja sen hyvinvointia tukevat yhteiset pelisäännöt, joista kumppaneilla on yhteinen näkemys. Jokaisen uusperheen jäsenen on tärkeää löytää paikkansa ja roolinsa”, Lepistö sanoo.
”Parin saadessa yhteisiä lapsia, on parisuhde kyettävä muuttamaan myös vanhemmuussuhteeksi. On tärkeää huomioida omaa kumppaniaan pikkulapsivaiheessakin myös miehenä ja naisena, ei vain isänä ja äitinä. Yksi hyvä mittari on, että muistaa puhutella toista edelleen etu- tai hellittelynimellä. Kukapa haluaisi olla kumppanilleen vain äippä tai iskä? Tämä on tärkeää, jotta intiimiys ja seksuaalisuus pysyvät suhteessa elävinä. Niin kuin parisuhteessa yleensäkin, toimiva seksielämä on yksi toimivan uusparisuhteen mittari. Uusperheessä voi olla haasteellista löytää kahdenkeskistä tilaa ja aikaa, mutta sitä kannattaa raivata tavalla tai toisella. Arkihellyydelläkin pärjää toki pitkälle ruuhkavuosina”, Lepistö korostaa.
Muista huolto ja katsastus
Lepistö kehottaa uuspareja tekemään suhteen säännölliset määräaikaishuollot vähintään puolen vuoden välein. Parit voivat päivittää fiiliksiään vaikka saunassa tai olohuoneen sohvalla, jos ei ole mahdollisuutta matkustaa romanttiselle lomalle muualle.
Mitä sinulle kuuluu? on tärkeä kysymys. Omat ja toisen tarpeet, toiveet ja pettymyksetkin on hyvä pyrkiä huomioimaan. Aikuismainen rentous auttaa. Ihan niuhot eivät pärjää toisella kierroksella kovin hyvin.
”Uusperheelliseltä vaaditaan huonoa kuuloa, lyhyttä muistia ja laajaa sydäntä”, Lepistö tiivistää.
____________________________________________________________________________
Outi Lepistön suositukset:
- www.supli.fi
- Vuokko Malinen & Pekka Larkela: Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto 2011.
- Minna Murtorinne-Lahtinen: Hyvä paha äitipuoli: uusperheen arjessa. Kirjapaja 2013.
- Kaisa Raittila & Päivi Sutinen: Huonetta vai sukua – elämää uusperheessä. Kirjapaja 2008.
KYSYMYS: Olen 23-vuotias nuori nainen ja elän unelmien avoliitossa. Suhteella on nyt ikää noin vuosi. Avopuolisoni on huolehtivainen, hauska ja järkevä.
Ongelmani onkin, etten millään suostu uskomaan, että kaikki on hyvin. Edellisessä suhteessani tulin petetyksi ja itsetuntoni vietiin lähes kokonaan pihtaamalla, torjumalla sekä itsestäänselvyytenä pitämisellä. Tästä syystä minun on lähes mahdoton uskoa, että tässäkään suhteessa saisin arvostusta.
Lisäksi avopuolisoni on ollut aikoikaan kihloissa ja tuli kihlattunsa jättämäksi. Olen mielessäni luonut tästä ex-kihlatusta ultimaattisen ihmisen. Pääni sisällä ex-kihlattu on kaikkea sitä, mitä minä itse olen aina halunnut olla. Olen myös varma, että avopuolisoni lähtisi juosten eksänsä luo, jos tämä vain antaisi vihreää valoa, vaikka todellisuudessa kyseinen henkilö on jo omalla tahollaan suhteessa eikä ole edes yhteyksissä avopuolisoni kanssa.
Ongelma onkin, että tiedostan ajatteluni olevan typerää ja pystyn järjellä selittämään olevani väärässä. Tunteet eivät kuitenkaan suostu seuraamaan järjen ääntä. Miten siis saada itseni taas luottamaan suhteeseen ja itseeni?
Kiitos jo etukäteen! En millään haluaisi pilata unelmieni suhdetta vain siksi, että korvieni väli ei tottele.
Tahtomattaan typerä, 23
VASTAUS: Kiitos kysymyksestäsi. Ensimmäinen asia, joka minulla nousee mieleen, on kysymys siitä, onko sellainen ihminen, jota kerran on suhteessa kohdeltu huonosti, typerä pelätessään, että sellainen tapahtuu uudestaan? Mielestäni ei ole.
Se, mitä sinulle on edellisessä suhteessa tapahtunut, on ollut todella haavoittavaa ja horjuttanut itsetuntoasi ja perusturvallisuuttasi. Eikä asia ole korjaantunut vieläkään.
Me ihmiset olemme siitä kummallisia, ettemme elä ainoastaan nykyhetkessä, vaan mielemme on usein kiinnittynyt menneisyyteen, ja sinun tapauksessa edelliseen suhteeseesi. Ei auta, vaikka järjen tasolla, yrität selittää itsellesi, että asiat ovat nyt toisin kuin silloin. Että nykyinen kumppanisi on erilainen, kuin edellinen, monellakin tavalla. Järjellä sen tajuatkin, mutta tunteen tasolla, niin kuin itse kerrot, sinun on vaikea irrottautua vaikeista kokemuksista ja luottaa tähän hetkeen.
Ihminen ei korjaannu hetkessä. Eri ihmisillä se kestää eripituisen ajan. Vaikka mitään nopeita parannuskeinoja ei ole, on kuitenkin niin, että uudet, paremmat kokemukset auttavat meitä. Niitä voi kutsua vaikka korjaaviksi tai hoitaviksi kokemuksiksi. Se, että saat osaksesi nyt, avopuolisosi puolelta, kunnioitusta, arvostusta ja rakkautta, hoitavaa ja ”korjaa” sinua. Toivon mukaan vähitellen itsetuntosi kasvaa, alat luottaa taas uudelleen itseesi, ihmisiin ja elämään.
Mitä tulee miehesi ex-kihlattuun ja siihen uhkakuvaan, jonka olet hänestä luonut: mielestäni kirjoituksesi jo osoittaa, että olet hyvin tietoinen sen olevan oman mielikuvituksesi tuottamaa. Koska oma itsetuntosi on niin alhaalla, nostat helposti jonkun toisen itsesi yläpuolelle, ”ultimaatiksi”, niin kuin häntä kuvailet. Muista, että silloin puhuu pelkosi, ei fakta. Se kertoo tietenkin omaa tarinaansa siitä, miten hatara luottamuksesi itseesi ja kumppaniisi on. Ehkä voisin kuvata sitä niin, että haavoittunut osa sinua tarvitsee liittolaisekseen uhkaavan ex–kihlatun, horjuttaakseen nykyistä suhdetta. Toivottavasti terve, ehjä, rakastettu osa karkottaa sellaiset uhkakuvat. Todellinen uhka nykyiselle suhteelle olet kuitenkin sinä itse ja luottamuksen puutteesi.
Kirjoitat lopussa, ettet halua ”pilata suhdetta vain, koska korvien väli ei tottele”. On jo iso askel kirjoittaa ja pohtia tätä asiaa. Se tarkoittaa, että olet kuunnellut itseäsi ja yrittänyt ymmärtää. Jatka samaa tietä, itsensä kuuntelemisen ja ymmärtämisen tietä. Äläkä ole liian ankara itsellesi, anna luottamukselle aika kasvaa. Puhu kumppanillesi, hän ei ehkä tiedä, miten vaikeaa sinulla on. Yhdessä voitte opetella luottamaan ja rakastamaan.
Suhdeklinikan artikkelisarjassa etsitään ratkaisuja parisuhteen pahimpiin solmukohtiin. Viime kerralla tutustuimme Seksin sääntöihin parisuhteessa. Tällä kertaa aiheena on sitoutuminen. Tai sen kammo.
Uusi artikkeli julkaistaan Suhdeklinikalla kerran kuukaudessa.
______________________________________________________________________________
Teksti: Mirja Wuokko
Olemme kohdanneet jännän dilemman. Parisuhteen solmiminen on nykyään täysin vapaaehtoista, mutta sen onnistuminen näyttää puolimahdottomalta. Hyvänä uutisena voidaan pitää avioerojen suhteellisen kasvun hiipumista. Huono uutinen on, ettei onnellisten avioliittojen määrä ole suhteessa kasvanut. Valinnanvapaus ei aina tuo onnea.
”Sitoutumisen perusta näyttäisi nykyään olevan enemmänkin se, miten minä voin, kuin se miten meillä menee”, väittää kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Päivi Kähkönen.
Kähkönen on tehnyt pitkän työuran kirkon perheneuvonnassa. Hän on koulutukseltaan psykologian lisensiaatti ja paripsykoterapeutti.
Parisuhteen kakarat
Kähkösen mukaan onnellisuuden vaatimukset ovat kasvaneet ja korostuneet. Tylsyys- ja ärsytyskynnys on madaltunut. Pettymyksiä on vaikea sietää. Kun epävarmuus on lisääntynyt, on ihmisillä jatkuva tarve todistaa suhteen hyvyys ja tyydyttävyys.
Ihmisten tapa sitoutua on muuttunut kaikilla elämänalueilla. Parisuhteen lisäksi työhön, vanhemmuuteen ja harrastuksiin sitoutuminen tuntuu olevan ihmisille yhä vaikeampaa. Kähkösen mielestä sitoutuminen näyttää muuttuneen aiempaa lyhytaikaisemmaksi, tunneperäisemmäksi ja tunne-ehtoisemmaksi, ja se on jatkuvan arvioinnin kohteena.
”Jos sitoudut yhteen, kaikki muut vaihtoehdot rajautuvat pois. Tämä herättää ihmisissä epävarmuutta ja ahdistustakin. Apua, onko tämä nyt se oikea? Onko tämä ihminen minulle paras mahdollinen?”, kysytään.
Romanttisen rakkauden ihanne ja yhteisten arvojen mureneminen on johtanut parien sitoutumiseen lähinnä ykköstyylin mukaan.
”Aiemmin sitoutumista määritteli nykyistä enemmän velvollisuus. Nyt sitoutumisen perustana ovat omat halut ja tunteet. Niin kauan kun olen onnellinen ja saan suhteesta paljon, olen sitoutunut”, Kähkönen kuvailee.
Valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ei sitoutumista koskevien tutkimusten mukaan ole kuitenkaan johtanut onnellisten liittojen lisääntymiseen. Vastuu omista valinnoista koetaan raskaampana kuin aikaisemmin.
Aikuisen sitoutuminen toiseen vaatii tunteiden lisäksi myös tietoista päätöksentekoa ja tahtoa.
”Vihkikaavassa kysytään tahdotko, ei rakastatko. En todellakaan väheksy rakastumisen ja tunteiden merkitystä, mutta vuosien saatossa parisuhde on ennen kaikkea tahdon asia. Tunteet vaihtelevat, eikä pelkän tunteen varaan voi rakentaa pitkäaikaista ihmissuhdetta”, Kähkönen sanoo.
Mikä on oma kiintymystyylisi?
Psykologit ovat yksimielisiä siitä, että varhaisen vuorovaikutuksen malli vaikuttaa ihmisen kykyyn sitoutua aikuisiän ihmissuhteissa. Jos on lapsena saanut läheisyyttä ja on turvallisesti saanut kiintyä vanhempaansa tai huoltajaansa, on taitavampi liittymään toiseen ihmiseen myöhemmissäkin suhteissa.
Kiintymystyyli vaikuttaa paitsi kykyyn sitoutua ja olla läheisessä ihmissuhteessa, myös tapaan solmia uusia suhteita.
1. Turvallisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja muista
- Luottamus ja erilaisuuden hyväksyminen
- Eivät pelkää sitoutumista
2. Itseriittoisesti kiintyneet
- Myönteinen käsitys itsestä ja kielteinen käsitys muista
- Riippumattomuudentunne tärkeää, itsensä suojaaminen välttämällä läheisiä suhteita
- Välttävät sitoutumista
3. Takertuvasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä, myönteinen käsitys muista
- Kaipaavat muiden hyväksyntää, eivät arvosta itseään
- Tunteet ovat voimakkaita
- Sitoutuvat pakonomaisesti
4. Pelokkaasti kiintyneet
- Kielteinen käsitys itsestä ja muista
- Sekä itsearvostus että muiden arvostus heikkoa
- Suojautuvat hylkäämiseltä välttämällä läheisiä ihmissuhteita
_______________________________________________________________________________
Sitoutuminen on eri asia kuin riippuvuus
Sitoutuminen on oma vapaa valinta, johon kuuluu vastuu ja tietoisuus omista tunteista ja tarpeista, sekä kyky sietää läheisyyttä. Riippuvaisuus on sisäistä pakkoa ja pelkoa, sekä kyvyttömyyttä tunnistaa omia tarpeita ja tunteita. Toiseen ripustaudutaan, vaikka läheisyyden sietäminen on vaikeaa.
Vanhempien eron kasautuvat vaikutukset
Yhä useampi on itse avioerolapsi. Vaikuttaako omien vanhempien ero sitoutumishaluun?
Päivi Kähkösen mukaan pitkittäistutkimuksissa on todettu, että vanhempien avioeron kokeneilla lapsilla voi olla myöhemmin elämässään vaikeuksia solmia läheisiä ihmissuhteita. Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelko voi olla voimakas.
”On todettu, että vanhempien eron vaikutus nousee esille aikuisuudessa, eli lasten näkökulmasta vanhempien ero on kumulatiivinen kokemus. Eron vaikutukset voimistuvat ajan myötä ja kasvavat huippuunsa omaa elämänkumppania valittaessa ja perhettä perustettaessa.”
”Nykyisin on yhä enemmän ihmisiä, joilla ei ole parisuhteessa elämisen mallia kotoa. Silloin odotukset parisuhdetta ja perhe-elämää kohtaan voivat olla epärealistiset”, Kähkönen sanoo.
Haluavatko kahden kodin lapset aikuisena turvallisen ja tiiviin parisuhteen, vai onko heidän vaikea sopeutua saman katon alla jatkuvasti asuvaan kumppaniin?
”Ero on aina suru ja menetys. Erityisesti se on sitä lapsille. Eron vaikutukset lapsiin ovat pitkälti riippuvaisia siitä, kuinka hyvin vanhemmat kykenevät eron jälkeen toimimaan yhdessä lasta koskevissa asioissa.”
Arjen sietämättömyys
”Romanttisen rakkauden ja huuman ihannointi on johtanut siihen, että parisuhteeseen heittäydytään täysillä, ja odotetaan suhteen jatkuvan samanlaisena. Kun arki ja vaikeudet alkavat, ei jaksetakaan. Sitoutuminen näyttäytyy määräaikaisena. Ei ehkä ymmärretä sitä, että vaikeudetkin kuuluvat asiaan”, Kähkönen kuvailee.
Arki on extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.
Kähkönen on tavannut paljon pareja, joiden elämässä on tapahtunut suuria elämänmuutoksia lyhyessä ajassa. Parit ovat uudessa tilanteessa usein ahdistuneita ja ymmällään. Heille on usein helpottavaa kuulla näiden tunteiden olevan normaaleja ja usein ohimeneviä. Jos tuoreelle parille on ripeään tahtiin syntynyt pari lasta, on rakennettu talo ja vaihdettu työpaikkaa, ei ole ihme, jos ahdistaa ja elämä toisen kanssa tuntuu välillä vaikealta. Suuriin elämänmuutoksiin sopeutuminen vaatii aikaa, eikä välttämättä tapahdu molemmille puolisoille samaan tahtiin.
Arki on Kähkösen mukaan extreme-laji. Se on useimmiten tylsää, ja raskastakin. Aikuisuuden velvollisuudet voivat tulla yllätyksenä. Syy kurjuuteen ei aina ole kumppanissa.
”On paljon myös ulkopuolisia syitä, jotka vaikuttavat perheen elämään.”
Kähkönen kannustaa tutustumaan kumppaniin hyvin ennen kuin muuttaa saman katon alle ja/ tai perustaa perheen. Kaikilta yhteiselo ei suju.
”Onko niin, että seurusteleminen ei ole enää muodissa? Seurusteluaika on toisen tutkailua, omien tunteiden kuuntelua. Usein suhteessa edetään varsin vauhdikkaasti – muutetaan yhteen ja hankitaan lapsia. Ihmisillä on aika ruusunpunaiset käsitykset yhteisestä elämästä”, Kähkönen sanoo.
Sitoutumiskammoiset muiden riesana?
Sitoutumiskammoa pidetään läheisyyden pelkona. Parisuhteeseen sitoutuminen on olemisen ideaali. Ajatellaan että terve aikuinen osaa sitoutua.
”Sitoutumiskammossa voidaan ehkä nähdä hyvänä puolena se, että silloin ymmärretään sitoutumisen merkitys, suhteeseen ei niin vain heittäydytä”, sanoo Kähkönen.
”Joillekin toimii hyvin se, että työ on tärkein ja on kuitenkin se kumppani rinnalla. Kukaan ulkopuolinen ei voi määrittää, miten kahden ihmisen tulisi elää yhdessä, tai miten syvästi asioita tulisi jakaa”, Kähkönen lisää.
”Sitoutumattomuus voi olla ihmisen itsensä näköistä elämää. Jos olet jonkun kanssa yhdessä, et voi ajatella vain itseäsi, mutta on myös ok olla sitoutumatta. Ihmisen elämän ja arvon mitta ei ole se, että olet sitoutunut toiseen ihmiseen. Mutta on rehellistä sanoa toiselle heti, jos ei koe olevansa valmis tai halukas sitoutumaan. On sanottava, että hei, en lupaa mitään”, Kähkönen muistuttaa.
”On oma valinta, lähteekö tähän suhteeseen. Ei voi esimerkiksi syyttää toista lapsettomuudesta, jos kumppani on sanonut jo alussa, ettei halua lapsia.”
Miksei se muutu?
Valitse kumppani, jonka puutteiden kanssa pystyt elämään.
”Suhteeseen ei voi lähteä ajatuksella, että toinen täyttää kaikki tarpeeni ja toiveeni. Odotukset toista kohtaan voivat joskus olla suhteettoman suuret”, Kähkönen kertoo.
”Hyväksy toinen sellaisena kuin hän on. Voit muuttaa vain itseäsi. Toisen persoonaa ei voi muuttaa. Omat tarpeet ja toiveet on hyvä sanoa ääneen. Kun toinen tulee tietoiseksi niistä, hän voi kysyä itseltään, voinko luopua jostakin toisen hyväksi. Luopumisen ja joustamisen on oltava vastavuoroista.”
”Toimiva kommunikaatio ja vuorovaikutus ovat keskeinen asia suhteessa. Jos kommunikaatiota ei ole, tiputaan kärryiltä siitä, mitä kumppanille kuuluu ja miten hän voi. Parisuhteesta tulee olosuhde. Onneksi kommunikaatiota voi kehittää, sitä voi oppia. Se vaatii tahtoa oppia itsestä, toisesta ja elämästä”, kannustaa Kähkönen.
Päivi Kähkönen toivoo lisää parisuhdetietoa kaikille. Suhteessa olemisen perusteita pitäisi opettaa jo peruskoulussa, ja viimeistään synnytysvalmennuksessa tulisi käydä läpi, miten kahdesta tulee kolme. Pariskunnan suhteessa on vain yksi ihmissuhde, mutta perheen kasvaessa suhteiden ja kommunikaation määrä moninkertaistuu.
Vaativat nuoret naiset
Päivi Kähkönen huomasi pariskuntien kanssa työskennellessään pohtivansa joskus nuorten miesten vapautusrintaman perustamista:
”Työssäni kohtasin aika ajoin varsin vaativia nuoria naisia, ja työ- ja kotirintamalla nurkkaan ajettuja nuoria miehiä. Tasa-arvoajattelu saattaa toisinaan johtaa siihen harhaan, että kaiken täytyy koko ajan mennä tarkkaan fifty-fifty. Näinhän ei voi olla, ja kyse onkin tuolloin syvemmästä epäluottamuksesta toiseen”, Kähkönen täräyttää.
”Tarvitaan joustamista, kompromisseja ja neuvottelutaitoa. On luotettava siihen, että kun minä teen nyt tämän, niin toinenkin tekee jossain vaiheessa oman osansa. Läheisessä suhteessa on outoa pitää tarkkaan kiinni vain omista eduista ja pelätä, että antaa enemmän kuin saa.”
Kähkösen mukaan tehtävien laskijoiden suhteesta herää kysymyksiä: onko suhteessa hyvä olla? Voinko olla oma itseni?
”Toki on myös vaativia miehiä. Hyvässä suhteessa ei vaadita toiselta mitään. Voidaan olla levollisesti ja luottavaisesti - ja esittää toiselle toiveita”, sanoo Kähkönen.
Sitoutuminen on tekoja
Sitoutuminen toiseen on tunteen, taidon ja tahdon lisäksi myös tekoja. Ne kertovat sitoutumisesta. Miten suhde saadaan toimimaan?
Kähkösen mukaan ihmiset eivät välttämättä halua kuulla seuraavaa:
”Miten paljon olen valmis uhrautumaan ja tekemään kompromisseja? Miten paljosta olen valmis luopumaan toisen hyväksi? Ei voi ajatella vain minäminäminä, tilalle on tultava me-ajattelu. Mutta uhrautumisen on oltava vastavuoroista. Jos vain yksin joustaa ja luopuu, uhriutuu ja lopulta katkeroituu.”
Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle.
Ihmissuhteet vaativat aikaa ja läsnäoloa. Oman ajan jakaminen on arvovalinta.
”Kun ei ole aikaa jakamiselle ja keskustelulle, alkaa helposti kertyä asioita, jotka jäävät puhumatta ja sanomatta. Välimatka kasvaa ja lopulta ollaan kaukana toisistaan. Yhteys katkeaa. Sen välttämiseksi on tärkeää vaihtaa kuulumisia joka päivä”, Kähkönen neuvoo.
”On hieman surullista, että olen alkanut miettiä onko tänä päivänä enää realistista ajatella, että ihminen sitoutuisi elämänsä aikana vain yhteen ihmiseen. Tarkoitan pitkän koko elämän kestävän suhteen ihannetta. Toisaalta ihminen voi olla suhteessa vuosikymmeniä sitoutumatta siihen lainkaan. Pitkä parisuhde tarjoaa parhaimmillaan kasvun mahdollisuuden. Parisuhteessa on monta vaihetta, ja pitkässä suhteessa on tavallaan sisällä monta suhdetta, ihmisethän muuttuvat iän ja elämän mukana.”
Kähkönen on muuttanut näkökulmaansa myös eroon ja lapsiin.
”Aiemmin ajattelin, että lapset ovat vahva este erolle. Nyt toivon, ettei lapsi olisi ainoa syy pysyä yhdessä. Se on liian iso rasti lapselle. Toivon että lapsi olisi syy tehdä parisuhteen vuoksi kaikki mahdollinen.”
Uskalla haaveilla
Elämä on riskejä pullollaan, mutta niihin ei kannata jäätyä.
”Vaikeudet kuuluvat elämään. Suhteessa eläminen haastaa, mutta on myös voimavara. Hyvä parisuhde lisää ihmisen hyvinvointia ja antaa suojaa elämän vastoinkäymisissä”, Kähkönen sanoo.
Monet varmistelevat elämässään kaikkea.
”Erehdymme luulemaan, että elämä on hallittavissa. Jokaisella on asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta on paljon, mitä ei voida hallita. On oltava valmis jatkuvaan muutokseen, sopeutumiseen ja joustamiseen”, Kähkönen muistuttaa.
”Yksi sitoutumista vahvistava tekijä on suhteen tulevaisuuden näkeminen ja luominen. Yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat tärkeitä, vaikka ne eivät toteutuisikaan.”
Elämässä tarvitaan ponnistelujen lisäksi myös onnea. Kähkösen mukaan eräässä tutkimuksessa todettiin jopa kahden kolmesta sitkeästi onnettomassa liitossa pysyneistä olevan viiden vuoden kuluttua onnellisia, ilman yhtäkään parisuhdekurssia tai terapiaistuntoa. Sattumakortti kannattaa joskus katsoa.
Lähteet:
- Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasiat -yksikön johtajan Päivi Kähkösen haastattelu 13.2.2014.
- Päivi Kähkösen esitelmä: Parisuhdepäivät 29.-30.10.2012.
Tsekkaa haluttomuuden tarkistuslista ja opi hyvän rakastajan kuusi sääntöä.
Teksti: Mirja Wuokko
Kaikki ihmiset ovat synnynnäisesti seksuaalisia olentoja. WHO:n mukaan seksuaalisuuteen vaikuttavat psykologiset, biologiset, kulttuuriset, sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset, historialliset ja henkiset tekijät. Jokainen kantaa kehossaan ja mielessään omaa seksuaalihistoriaansa. On oikeastaan ihmeellistä, miten monessa parisuhteessa seksi on ihanaa.
Parisuhdeterapeuttien vastaanotolle mennään harvemmin vain kehumaan upeaa liittoa. Parit tulevat hakemaan apua suhteen ongelmiin. Vantaan seurakuntien perheneuvoja Paula Ruotsalainen on erikoistunut seksuaalikysymyksiin. Hänen mukaansa useimmilla pareilla seksikysymykset ovat ainakin yhtenä ongelmien syynä taustalla. Parisuhteen seksuaaliongelmat vaikuttavat taas kaikkeen muuhun parin elämässä.
Yleisimpiä seksiongelmia on haluttomuus. Ruotsalainen käyttää kolmen kohdan listaa haluttomuuden tutkimiseksi. Ongelmaa ei voi ratkaista ennen kuin tietää sen syyn.
Haluttomuuden tarkistuslista:
1. Ulkopuoliset syyt: työ, työttömyys, lapset, rahattomuus, stressi ym.
2. Parisuhteen ongelmat: riidat, turvattomuus, pettäminen, väkivalta, epäluotettavuus, kommunikaatio-ongelmat.
3. Henkilökohtaiset asiat: ahdistus, masennus, suorituspaineet, sairaus, lääkkeet, alkoholi, hormonitasot, suru, oman aiemman elämän esiin nousevat tapahtumat (kuten traumat), tai tunteet ovat muualla, on esimerkiksi ihastunut johonkuhun toiseen.
Ruotsalainen kehottaa myös miettimään, miksi on haluton juuri nyt. Onko jotain tapahtunut? Mikä on haluttomuuden viesti?
”Kannattaa kysyä itseltään, mitä se on, mitä ei tahdo. Eikö halua omaa kumppaniaan? Tai raskautta? Pelkääkö jotain tautia? Oire voi olla viisas. Jos suhde on huono tai kumppani epäsopiva, voi olla viisasta, ettei altista itseään sille”, Ruotsalainen neuvoo.
”Jos löytää jonkin syyn haluttomuuteen, voi pureutua siihen. Olisiko jotain tehtävissä? Pitäisikö mennä puhumaan jonkun kanssa? Voi hakeutua pariterapiaan tai hakea itselleen apua.”
Usein rehellinen ja asiallinen keskustelu kumppanin kanssa helpottaa tilanteen aiheuttamaa ahdistusta, vaikka ei heti poistaisi haluttomuuden syytä.
Vanha tarina, jossa mies vonkaa ja nainen ei halua, ei päde enää. Nuoret naiset raahaavat kumppaninsa parineuvontaan, koska jäävät ilman seksiä.
”Nuorten miesten haluttomuus näkyy nyt myös muilla samaa työtä tekevillä. Olemme miettineet syitä tähän. Yksi mahdollinen syy voi olla kehonrakennukseen liittyvä hormonien käyttö. Toinen mahdollinen vaikuttaja on pornon tuomat suorituspaineet. Niitä on molemmilla sukupuolilla.”
Hyvin yleisten suorituspaineiden taustalla voi olla erilaisia häpeän, kelpaamattomuuden, huonommuuden ja riittämättömyyden tunteita. Ihminen kokee olevansa jotenkin vääränlainen.
Nuorten aikuisten lisäksi suorituspaineita on runsaasti myös eronneilla, jotka ovat tulleet uudelleen parisuhdemarkkinoille. Kelpaanko? Riitänkö? Miten tämä tehtiin? Ruotsalaisen mukaan nuorilla on erilainen tilanne seksielämää aloittaessaan, koska kaikki ovat aloittelijoita. Eronneilla voi olla pelkoja muiden osaavammuudesta.
Valtataistelua?
Haluttomuus voi johtua myös tietoisesta tai tiedostamattomasta valtataistelusta. Seksin säännöstelyllä yritetään jollakin tavalla hallita suhdetta tai tilannetta.
”Sitoutumiskysymykset vaikuttavat haluun. Jos toinen haluaa jo perustaa perheen, voi haluttomuus olla keino pitää etäisyyttä toiseen. Sitoutuminen on tosi iso parisuhteen kysymys: millaiset toiveet, tarpeet ja haaveet toisella on tulevaisuudesta. Miehellä voi olla objekti-olo, hyväksikäytetty olo, jos nainen etsii vain isää tulevalle tai jo olemassa olevalle lapselleen. Tai toisin päin”, Ruotsalainen kuvailee.
Kumppaneilla voi olla jo alun alkaen erilaiset tarpeet ja toiveet seksin suhteen. Kaikkien seksuaalienergian taso ei myöskään ole samanlainen. Seksuaalisten tarpeiden erilaisuus olisi järkevää yrittää selvittää jo ennen sitoutumista.
”Se on niin hämäävää, kun rakastumisvaiheessa monet yleensä ovat hyvin innokkaita seksiin ja hyvää seksiä on paljon”, Ruotsalainen sanoo.
Jos seksi on ykkösasia itselle, pitäisi hälytyskellojen soida, jos jo suhteen alussa on harvoin seksiä, tai se ei ole edes silloin kovin intohimoista.
Kannattaa tutkailla potentiaalisen kumppanin aiempaa seksielämää. Jos seksi tulee toisen elämässä vasta monen muun kivan jälkeen viimeisenä tärkeyslistalla, ei korkean seksuaalienergian omaavan ehkä kannata mennä kimppaan seksin väistelijän kanssa.
”Kumman halu otetaan mittatikuksi? Jos vastaanotolleni tulee pari, jossa toisen asenne on, että korjaa tää mun lelu, tää ei toimi niinku mä haluun, niin ei tällainen asetelma oikein toimi.”
”Halun yhteensopimattomuutta voi joskus yrittää ratkaista joustamalla. Voi tulla toista vastaan ja vähän tinkiä omista haluistaan. Jos tulee positiivisia kokemuksia, se innostaa seksiin, mutta jos joutuu hampaat irvessä suostumaan, ei varmasti innosta seuraavallakaan kerralla”, Ruotsalainen neuvoo.
”Jokainen haluaa olla haluttu. Se joka painaa koko ajan päälle, ei saa koskaan sitä kokemusta.”
Passiivisen osapuolen oman halun heräämiseen ei jää tilaa, jos toinen on joka päivä ehdottelemassa seksiä.
”Yksi mahdollisuus on, että enemmän haluava harrastaa itsetyydytystä niin paljon, että paine helpottaa.”
Joskus Ruotsalaisen vastaanotolle tulee pari, jonka toinen osapuoli valittaa seksin puutetta. Pian selviää, että suhteessa on ollut paljon riitaisuutta tai väkivaltaa. Uhkaavalle kumppanille on usein yllätys, ettei toinen halua seksiä turvattomissa olosuhteissa.
”Vaikka kaikki eivät saa tai halua lapsia, on naisen biologiaan sisäänrakennettuna tarve tarkistaa miehen turvallisuus naista ja mahdollista lasta kohtaan. On tärkeää tuntea olonsa täysin turvalliseksi, jolloin voi heittäytyä nautintoon.”
Viina vie halut
Yksi vähentyneeseen seksiin tai sen haluun vaikuttava tekijä on viina.
”Kun on kovassa humalassa, ei silloin seiso. Jos valitsee mieluummin sen dokaamisen kuin yhdessä olon, voi rakastelu jäädä vähemmälle”, Ruotsalainen valaisee.
Joskus elämäntilanne vaikeuttaa seksielämää, jos toinen vaikka asuu kauempana, tai joutuu työn takia matkustamaan paljon. Pienet lapset rajoittavat monen seksiä.
”Vauvaperheessä se on fakta, ettei seksi voi nyt olla numero ykkönen. On hyväksyttävä tosiasiat”, sanoo Ruotsalainen.
”On todistettu, että etenkin naisen rakkaus ja tyytyväisyys kumppania kohtaan on riippuvainen kumppanin suhtautumisesta lapsiin. Perheestä vastuuta kantava mies on rakastettavampi. Jos lapsi on esimerkiksi sairas, eikä mies jaa huolta, tulee kokemus, ettei toinen ymmärrä, ja se vie kauemmas toisesta. Pettymykset ja loukkaukset ovat usein haluttomuuden takana.”
Haluton sitoutumiskammoinen
Sitoutumiskammoiset ovat yksi haluttomien ryhmä. He nostavat Ruotsalaisen mukaan kytkintä, kun suhde menee vakavaksi.
”Joillakin on kovan sitoutumiskammon tai muun syyn takia helpompi saada orgasmi ventovieraan kanssa. Intiimiys muuttaa tilannetta, eikä seksi enää suju.”
Mediassa on esitetty ristiriitaisia väitteitä kotitöiden tasa-arvoisen jakamisen vaikutuksista parisuhdetyytyväisyyteen ja seksin tyydyttävyyteen. Miten asia on oikeasti?
”Miten ihminen on mukana yhteisessä elämässä? Aktiivisesti mukana oleminen auttaa yleensä parisuhteessa. Miten kohtelee toista? Miten osoittaa arvostavansa toista ja yhteistä elämää? Jos kokee, että kaikki on omalla vastuulla, on yleensä myös haluton seksiin. Uupumus ja tyytymättömyys ei lisää seksihaluja. Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka ilolla tekevät kaiken. Kysymys on siitä, panostaako toinen yhteiseen elämään, vai meneekö muu aina edelle”, Ruotsalainen vastaa.
”Jos toinen kokee perheen tärkeäksi ja toinen vain työn, ei tule yhteistä ilonaihetta.”
Hyvän rakastajan kuusi sääntöä
Paula Ruotsalaiselta kysytään usein hyvän rakastajan ominaisuuksia. Hän listaa kuusi sääntöä:
1. Ole ihana ja hellä muuallakin kuin sängyssä. Muista kauniit katseet ja sanat.
2. Ota toisen tarpeet ja toiveet huomioon. Kuuntele herkällä korvalla, niin opit, mikä tekee toiselle hyvää.
3. Älä oleta, edes seksissä, kysy! Herkisty myös sanattomille viesteille.
4. Muista vastavuoroisuus. Seksi ei ole kaupankäyntiä. Älä hae itsekkäästi vain omaa nautintoasi.
5. Keho on pyhä. Suhtaudu siihen kunnioittavasti. Kenelläkään ei ole omistusoikeutta toisen kehoon.
6. Huomioi koko keho. Iho on ihmisen suurin elin, ja sen muistiin jää merkki sekä kauniista ja kunnioittavasta, että ikävästä ja epäkunnioittavasta kosketuksesta. Millaisen merkin haluat jättää?
Hyvän rakastajan sääntöjä voi olla vaikea noudattaa, jos tunteet eivät ole aitoja. Ruotsalainen korostaa seksuaalisuuden kokonaisvaltaisuutta.
”Jos olet törkeä ja itsekäs kusipää toiselle, on turha odottaa kovinkaan lemmekästä vastaanottoa sängyssä.”
Vain oman nautinnon jahtaaminen ei lopulta tuo tyydyttävää seksielämää kenellekään.
Indianan yliopiston kuuluisa Kinsey-instituutti tutki yli tuhatta paria USA:ssa, Brasiliassa, Saksassa, Japanissa ja Espanjassa. Miesten parisuhdetyytyväisyys korreloi voimakkaasti hyvän terveyden ja kumppanin orgasmin arvostamisen kanssa.
Kinseyn tutkimuksen mukaan pitkässä parisuhteessa olevat miehet ovat tyytyväisempiä kuin muut miehet. Heille on tärkeää, että suhteessa on paljon hellyyttä ja pusuja.
Naiset arvostavat pitkässä suhteessa eniten hyvää seksiä. Aiemmin tutkijat uskoivat sen johtuvan naisten hitaasta kypsymisestä seksuaalisuuteen. Nyt uudeksi selitykseksi on noussut tyydyttävän seksielämän tärkeys. Jos seksi ei suju, eivät naiset enää jää suhteeseen pidemmäksi aikaa.
Miehekäs mies puhuu
Tutkimukset murtavat vanhoja sukupuolirooleja, jotka ovat Ruotsalaisen mukaan saaneet väistyä Suomessakin. Seksi on molempien vastuulla ja kummankin asia. Miehet syyttävät usein naisia toiveiden ristiriitaisuudesta. Naisten toiveissa ei ole mitään kummaa.
”Roolit tasoittuvat, mutta eivät koskaan katoa. Enemmistö tulee aina olemaan selvästi miehiä ja naisia. Nykynainen toivoo, että miehessä on molempia: hellä rakastaja ja huolehtiva isä, mutta myös maskuliininen ja aktiivinen puoli. Yhtä lailla monet miehet toivovat, että naisessa on sopivasti naisellisuutta ja särmää.”
”Miehekäs mies on nyt erilainen kuin ennen. Hän on se joka puhuu.”
Parisuhdetutkimuksessa liiton toimivuuden mittarina pidetään yleisesti hyvää kommunikaatiota: positiivisia ja kunnioittavia sanoja, ilmeitä ja eleitä.
Ruotsalainen ihmettelee, miksi suomalaisen miehen puhumattomuus on hyväksytty niin pitkään. - Jos en erikseen ilmoita, etten enää rakasta, niin kaikki on hyvin - ei ole kovin toimiva parisuhdeviestinnän lähtökohta.
”Tarkista ainakin, että viesti menee perille, jos osoitat rakkautta tekojen kautta.”
Ruotsalaisen mukaan läheisyys, halaukset, hellä sively ja ihokontakti tekevät ihmiselle hyvää jo hermotasolla.
Arjen söpöt rutiinit pitävät myös seksivirettä yllä. Hyvänpäivänsuukot, tervetulohalaus ja pienet huomionosoitukset tukevat suhdetta.
”Rakastelua on Erich Frommin mukaan kaikki se, mitä rakastuneet ihmiset tekevät toistensa kanssa”, kertoo Paula Ruotsalainen myös videollaan.
Miten saa iloa seksiin?
”Ota seksiin sopivasti tuttua hyväksi havaittua ja riittävästi uutta vaihtelua”, neuvoo Ruotsalainen.
Lähteet: Paula Ruotsalaisen haastattelu. Couples report gender differences in relationship, sexual satisfaction over time. IU News Room 5.7.2011.