Suomalainen design se tämän tytön sydäntä lämmittää taas teekupin lisäksi. Sagalagadesign alkoi seuraamaan meikätyttöä jokin aika sitten Instagramissa ja syykin selvisi eilen, ohittaessani jälleen kerran Viiskulman.
Sagalagadesignilla on toimisto näillä huudeilla ja showroomia pistetään pystyyyn kovaa vauhtia. Kysäisin rohkeana tyttönä saanko poiketa sisään ja eivät lyöneet ovea vasten kasvoja.
Graafinen suunnittelija Satu Enstedt on kaksi vuotta vanhan brändin takana ja hän saa inspiraatiota kuoseihin arjen taianomaisista hetkistä ja ajattoman ajan oivalluksista. Postikorteista lähtenyt tuotesarja sisältää nykyään myös tarjottimia ja keittiöpyyhkeitä.
Pöllöt, ne myyvät ja pöllötarjotin kainalossa kävelin minäkin pian starttaavasta showroomista ulos. Vielä ei paikanpäältä löytynyt maksupäätettä joten pienellä alennuksella lähti tarjotin matkaan, sillä mitä sattui lompakosta löytymään.
Tuotteilla on Design From Finland -merkki joka viestii suomalaisen, ainutlaatuisen muotoilun alkuperästä. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.
Mua inspiroi jälleen keskustelu tuotteliaan yrittäjän kanssa. Näistä mä saan puhtia ja intoa, kyllä suomineidon sisältä löytyy hienoja asioita ja ihmisiä.
Edes tällainen hyvinvointiheebo ei voi olla heltymättä, kun Viiskulmaan avautuu karkkitaivas.
Roobertin Herkku
En itseasiassa oo koko elämäni aikana syönyt karkkia, mutta tuo parempi puoli minusta jotenkin opetti tuon (pahan) tavan mulle ja ugh, mäkin olen vain ihminen!
Kesän aikana oon sosiaalisen median kautta seurannut innolla, miten Viiskulmaan valmistellaan tätä karkkikauppaa. Roballa oli vuoteen -89 saakka Roobertin Herkku -niminen karkkikauppa ja nyt omistajien lapsenlapset ottivat kunnia-asiakseen perustaa nostalgiaa hehkuvan kaupan, täysin samaa nimeä kantaen.
Torstai oli muutenkin ihanista ihanin päivä, afterwork erään ravintolan (siitä huomenna!) avajaisissa kera maailman ihanin Juulia. Kotimatkalla en vaan voinut olla poikkeamatta tän eilen avatun karkkikaupan ohi....
En oo koskaan kävellyt yhtä suloiseen karkkikauppaan. Tummanpuhuva ja hämyinen salaluola täynnä karkkeja ihan sieltä lapsuudesta. Muistatteko Kiss Kiss:it??? Mä en oo muistanut isovanhempieni kotitaloa vuosiin, mulla ei oo minkäänlaista muistikuvaa paikasta. Mutta sillä hetkellä, kun tuon karkin laitoin suuhuni, hyppäsin aikakoneessa kurahousuissani Joensuun muistoihin.
Roobertin herkun myyjät, ne lapsenlapsetkin on niin ihania ja iloisia. Mä vannon kautta kiven ja kannon, että jos (ja kun) joskus vielä karkkia syön, ostan sen Roobertin Herkusta.
Taisin mainita rakastuneeni SIlvopleehen ja mullehan kävi niinkuin vastarakastuneelle, olen käynyt ravintolassa tällä viikolla kolmena päivänä peräkkäin. Aina poistunut hymy huulilla. Josko tänään pitäisin tauon ja ens viikolla sitten taas?
Mullahan on muitakin rakkauksia, ravintoloiden suhteen taidan olla polyamoristi. No, lauantaina koin huonoa omaatuntoa, kun en ole visitoinut Viiskulmablogin synnyinkodissa Lungbergissa aikoihin.
Lungberg
Lungberg sopi hyvin matkan varrelle, suuntana kun oli myös Bubblin' Movesin joulunäytös, dancehallia, twerkkausta. Rakas Vaimomatskuu siellä sheikkasi bootyaan, on tuo aikamoinen laji! Respectiä.
Lungbergin ihana tunnelma oli entisellään, sama juttu kun Silvopleessä, kun olisi kotiin tullut. Aika pitkälti samat naamat siellä aina näkyy, ne punavuorelaiset hipsterit. Itsehän en blogin nimestä huolimatta ole punavuorelainen enkä hipsterikään, mutta joku tuossa paikassa kolahtaa ja kovaa.
Mutta hei, asiaan. Muistanette, että metsästän sitä täydellistä gluteenitonta burgeria? Nyt sattui Lungbergissa olemaan gluteenittomia hampparisämpylöitä ja soin hampparihetken itselleni terveellisen viikon jälkeen.
Vihdoin löytyi tähän hetkeen paras gluteeniton hampurilaissämpylä. Hyväksyin ja söin jopa enemmän antaumuksella, kun vuosia takaperin vehnäsämpylöitä. Avasin tottakai suuni ja sain kuulla sämpylöiden olevan Rollfoodsin gluteenittomia hampurilaissämpylöitä.
Tuo ruokavalio tuntuu menevän enemmän ja enemmän kasvispainotteiseksi ja tälläkin kertaa valikoin listalta Brieburgerin. Kokonaisuudessaan annos ei aiheuttanut sen kummempia tunteenpurkauksia, annos oli ihan jees. Seurueen muut burgerinsyöjät olivat samalla linjalla, ei mieltä räjäyttävää, muttei moitittavaakaan. Pöydässä syöpöteltiin myös jokirapupastaa ja kanttarellirisottoa, näistä hehkutusta. Hyvän mielen paikka jätti, niinkuin aina.
Jatkot olisivat taas olleet Sandrossa rakkaiden DJ-ystävien voimin, mutta koti ja kauneusunet kutsuivat tätä rauhoittunutta ja talven väsyttänyttä neitokaista.
Nyt ravintolat, jos eksytte blogia lukemaan, hankkikaas noita Rollfoodsin sämpylöitä ja huhuilkaa, Ulla tulee testaamaan!
Kolmas linja sai kesän loppupuolella uuden tulokkaan, joka on ollut tarkoitus testata jo moneen otteeseen. Eilen satuttiin Vaimomatskuu - Juulian kanssa kävelemään ravintolan ohi ja meillähän nyt on aina nälkä, syömään siis.
Say Delicious, on pieni ja kuulemma loppuviikosta jos sinne meinaa suunnata, pöytävarausta suositellaan. Baaritiskin takaa saa drinkkejä jos jonkinlaisia, vesilinjalla tällä kertaa kuitenkin, kiitos.
Ravintola on kotoisa, joskin en saa päähäni mihin kategoriaan sen laittaisin. Treffipaikka, kavereiden kanssa, business-tapaaminen, hmph?
No olihan se, herkullista.
Harvinaista kyllä, päädyimme Juulian kanssa molemmat samaan annokseen, Avokadokanaa yrttien kera, sekä bataattimuhennosta. Tämä onkin kuulemma ravintolan suosituin annos. Keittiöstä tuli ennen pääruokaa vielä pieni keittiön tervehdys, tämä yllätti, positiivisesti. Palvelu oli muutenkin keskimääräistä parempaa, itseasiassa lähentelee parasta, mitä olen vähään aikaan saanut.
Ruokaa joutui odottamaan kohtalaisen kauan, mutta ravintolan nettisivuilta luinkin nyt jälkikäteen, että ravintola valmistaa kaiken alusta asti itse, kastikkeista lähtien. Pieni odotus siis palkitsee.
Ja palkitsihan se, ruoka vei nimittäin pisteet kotiin, meiltä molemmilta. Kana oli maukasta. Yrttejä, sahramikastiketta, bataattimuhennos, herkullista. Annos täytti vatsat ja jälkiruoalle ei jäänyt tilaa. Ruoka ylitti odotukset.
Avokadokanaa. Voin suositella.
Paluuta suunnittelemme Juulian kanssa brunssin merkeissä joku viikonloppu. Muuten haen edelleen sitä fiilistä, kenet ravintolaan veisin, hmm... Kana-annosta suosittelen testaamaan!
Mistä aloittaa ja mihin lopettaa, kääk. Lauantai oli superpäivä. Viiden mimmin voimin käytiin testaamassa Ravintola Hiisi ja suitsutukselle ei näy loppua. Ensinnäkin näiden mimmien kanssa tunnelma on takuuvarma, hauskaa oli! Ja Hiisi itsessään, neitsytmatkalainen vakuuttui ja tahtoisi palata takaisin saman tien. Hiiden SYÖ! Tarjouksenahan on Majavapata ja Talon hirvipullat, me tietenkin otettiin matkaan mukaan oma majava! Käännettiin kyllä hänen katseensa muualle siinä vaiheessa, kun majavapataa alettiin popsimaan.
Mukana myös Majava!
Hiisi oli mulle uusi tuttavuus, osasin kuitenkin odottaa paljon muiden kommenttien perusteella. En pettynyt. Hiisi tukee lähituotantoa ja raaka-aineet pääasiassa luomua. Ehdotonta plussaa.
Lauantain kunniaksi kilisteltiin valkkarin kera, taisi pöydässä jossain vaiheessa jotain shottejakin vilahtaa. Hups!
Nälkäisten naisten odotus palkittiin, kun pöytään kannettiin majavapataa ja hirvipullia. Majavapata houkutti, mutta keittiö oli varautunut myös gluteenittomia SYÖjiä varten ja tehnyt satsin gluteenittomia hirvipullia. Niitä siis mulle, kiitos.
Kaikki annokset näyttivät syötävän hyviltä. Kävin totta kai vieraissa ja napsin muiden lautasilta maistiaisia. Majavapata räjäytti tämän potin, ehtisinköhän sitä vielä napsimaan SYÖ-viikkojen aikana. Argh tätä rajallista aikaa, onneksi majava on listalla vakiona. Omat hirvipullat, perunamuusi ja jekulla höystetty riistakastike. No hei haloo, kyllä toimi! Kymppiplus.
Majavapata räjäytti potin.Hirvipullat olivat hirrrrveän hyviä!
Vatsa pömpöttää edelleen, Hiiden annokset ovat tuhteja ja nälkäisenä ei tuolta ulos pääse. Koska paikalla oli ’ei osata sanoa ei’ –kerhon jäseniä kerhon kuuman sihteerikön kera, emme osanneet myöskään sanoa ei jallukahvin kutsuun ruoan jälkeen. Sihteerimme tehtävä on sanoa puolestamme ei, mutta luonteen lujuus oli hänelläkin hakusessa, 4 jallukahvia ja yks jallu, kiitos.
Ihan aina ei tarvitsekaan sanoa ei. Jallukahvia, kiitos.
Perjantaina se alkoi virallisesti, SYÖminen. Rakas Vaimomatskuu -ystäväni oli kutsuttu maistelemaan Mempparin Real Burgereita, joten kaks kärpästä yhdellä iskulla, allekirjoittaneen SYÖpöttely alkoi Hesarin Memphisistä.
Memppari on vanha tuttu, nuorempana siellä tuli käytyä paljonkin. Hyvä verestää vähän muistoja!
Memppari on paikkana rento, nuorekas. Harvoin kiinnitän ravintoloissa taustamusiikkiin huomiota, mutta nyt tuli jammailtua Alicia Keysin tahtiin. Sekä uudemmat, että vanhemmat hitit saivat viikonlopputunnelman valloilleen, tästä se lähtee!
Mempparin SYÖ!-annoksista , hampparista ja lohesta oli helppo valita omansa, lohi tietenkin, annoksen gluteenittomuuden takia. Poppareilla hillittiin kiljuvaa nälkää ja tällä kertaa ei harrastettu popcorn-sotaa, tämäkin on nähty.
Mempparin SYÖ!-annokset.Popparisotaa? Ehkä taas ensi kerralla!
Ruoan saapuessa pöytään, keskityttiin ensiksi visuaalisuuteen, pisteet siitä kotiin. Annos sai esteetikolta pelkästään kehuja. SYÖminen tässä taisi kuitenkin se pääasia olla joten ruoan kimppuun, mars.
Ensimmäinen SYÖ-kokemus ei pettänyt. Lohi olisi saanut olla omaan makuun hieman suolaisempi, vaan anteeksi annoin, talon omat lohkoperunat olivat nimittäin tajunnanräjäyttävän hyviä. En ole perunafriikki, mutta nämä perunat olivat niin hyviä, että pelkästään niiden takia voisin Memppariin palata. Kasvikset, piparjuurikastike, kaikki hyviä, mutta perunat jäivät kummittelemaan uniin. Näitä lisää. Jos Memppari olisi auki 24/7, kävisin ruikuttamassa baari-iltojen jälkeen perunoita yöruoaksi. Vaikka enhän mä missään baareissa siis käy. Tietenkään. Tai ainakaan tunnusta käyväni.
Tällä annoksella startattiin SYÖ!-viikot. Herkkua!
Tästä se lähtee, kahden viikon ruokaseikkailu. Mempparia kannattaa testata esim. kaveriporukalla, ilmapiiri on just sopiva kaveriporukoiden kokoontumispaikaksi.
Kunnianhimoinen tavoite. SYÖdä jokaisena SYÖ-kamppispäivänä.
Jotta maksimoisin ravintoloiden määrän, otin keskiviikkona varaslähdön kampanjaan ja suuntasin Namun tapaksien ääreen viehättävän Emmin kanssa. Emme olleet vaihtaneet kunnolla kuulumisia 7 vuoteen, kyllä, joten tapaamiselle oli varattava rauhallinen kulma Namusta ja kyytipojaksi pullo (tai kaksi) valkkaria. Tunnelma pysyi katossa alusta loppuun kahden blondin voimin, siinä oli henkilökuntakin helisemässä, kun Emmi pisti viehätysvoimansa peliin.
Namussa noin ylipäänsäkin käy tuollaisia hemaisevia neitejä, ihan vaan tiedoksi teille miehet. Tarjontaa riittää. Ja neidit, skumppapullo ei ole hinnalla pilattu, 20 eurolla lähtee.
Hemaiseva on paikka ilman neitejäkin, hämyinen tunnelma ja rauhallinen värimaailma toimii. Paikka on todella chic, pienellä swingillä ja ehdottomalla rentoudella. En saanut silmiäni irti turkooseista valaisimista, mulle tollainen, kiitos.
Sisustus vei pisteet kotiin.Turkoosi värimaailma tuo tunnelmaa.
Keittiössä taas, häärii Sam Mccormick, pinnalla olevan Richard Mccormickin veli.
Tapaksia, niitä riittää Namun uusitussa listassa. Ruoka on viidestä eri maasta ja valinnanvaraa löytyy. Alkupalat on must ottaa tapaksina ja meidänkin pöydästä löytyi jos jonkinmoista herkullista ja monipuolista tapasta. Keittiö ei todellakaan mennyt pelkällä espanjalaisella meiningillä, pöydästä löytyi niin ituja, skagenia kun wingsejäkin. Erikoinen, mutta toimiva combo.
Ituja, wingsejä, parsaa. Herkkua!
Emmi jatkoi herkullisella tapaslautasella myös pääruoan suhteen, itse testasin yhtä SYÖ-annoksista, vuohenjuustosalaattia. Tässä oli oma, syksyinen twistinsä, kiitos punajuuren ja omenan. Ruokaisa makunautinto uudella tavalla toteutettuna. Toimii myös suurempaan nälkään, syyssateeseen ja ruokaseikkailijalle.
Namun SYÖ-annos, vuohenjuustosalaatti.
Lauantaina jos Namua ehditte jo kokeilemaan ( perjantaina heillä ikävä kyllä yksityistilaisuus ), onkin siirtymä yökerhon puolelle harvinaisen helppoa. Sukka irti lauantain kunniaksi ja niin edelleen.
Tästä päästäänkin ensimmäiseen SYÖ-instagram päiväkisaan. Ota kuva SYÖ-annoksestasi instagramissa ja merkkaa se #syöviikot .Perjantaina yksi onnekas voittaa 20 euron lahjakortin Namuun. Ilmoitan voittajan suoraan instagram-kuvaan lauantaiaamuna. Kilpailu on voimassa koko SYÖ-kamppiksen ajan, päivittäin vaihtuvalla lahjakortilla.
Tiedättehän ne maanantait, kun kaks piilaria menee samaan silmään, lyöt pääsi seinään ja kaadut pepullesi lattialle. Hiukset on likaiset ja viikonloppu väsyttää. No, tämä on juuri sellainen maanantai.
Olin lupautunut ystäväni Teron seuraksi maanantaisyöpöttelemään, joten itku ei auttanut, Hakaniemeen oli suunnattava.
Tällä kertaa kokeiluun pääsi Rento.
Rento meininki.
Lounasaikaan olen jo paikkaan tutustunut ja lounasrisottoon melkein jo rakastunut, paikka ansaitsi siis iltavisiitin. Toinen visiittiä puoltava asia oli se, että netistä huomasin Rennossa tarjoiltavan gluteenittomia hampurilaisia. Must try! Siitä on ainakin vuosi, kun olen hampparia syönyt ja syyhän on se, että gluteenittomien hampurilaisten sämpylät maistuvat puulta.
Jotta jättäisin parhaan mahdollisen kuvan itsestäni, hymyillen kerroin haluavani Rento Burgerin gluteenittomana, ilman suolakurkkuja, coleslawta, ja jos vielä valkosipulimajoneesin voisi vaihtaa chilimajoneesiin.
Palvelusta täysi kymppi, hymyillen meni tämä tilaus läpi ja tuli vielä oikeanlaisena, rikkinäinen puhelin ei ollut puhellut omiaan matkalla keittiöön.
Eka burgeri vuoteen. Toimi tähän maanantaihin!
Vänkänä lisänä, burgerin sai tilattua juurestikkujen ja majoneesin kera. Hei hauskaa, juurestikkuja dippaili vielä kauan burgerin jälkeen. Jam! Rento Burger toimi myöskin tähän maanantaihin, salaattia olisi ehkä pitänyt viikonlopun jälkeen vetää, mutta kerran me vaan eletään, eikö vaan? Sämpylää jänskäsin ja ei se nyt aivan saanut tanssimaan pöydillä, aiemmat kokemukset voitti kuitenkin.
Täydellisen gluteenittoman hampurilaissämpylän metsästys jatkuu, maanantai on kuitenkin nyt himppasen parempi.
Otsikossa kiteytyy lähiaikojen lemppari – kahteen otteeseen!
Mua on nykyään vaikea saada kotikulmilta pois, koska mulla on maailman parhaat naapurit. Vaimomatskuu pitää huolen siitä, että elän kulinaristista elämää ja naapurin Petterikin tarjoilee raakasuklaata ja samppanjaa harva se viikonloppu.
Petterillä, maistoin ensimmäistä kertaa 3 kaveria –jäätelöä. Se oli menoa se. Paluuta muihin jätskimerkkeihin ei vaan ole. Petterin piti vaan näyttää mulle jätskipurkkia, mutta minä tyttö se kauhoin paketin lähes loppuun asti.
Testing, testing. Kaikki toimii!
Uteliaana typykkänä lähdin tutkimaan, mikäs tämä 3 kaverin jäätelö onkaan. Nimensä veroisesti, Heikki, Ilkka ja Sauli ovat kolme kaverusta jotka päättivät perustaa jätskitehtaan tähän Helsinkiin. Maito, kerma, munat, marjat, tulevat kaikki Suomesta ja raaka-aineet ovat puhtaita ja raikkaita. Makuelämys, siihen en edes lähde. Tälle kun antaa pikkurillin, se vie molemmat kädet.
Suoraan purkista vaan. Ei auta ei, koukkuun jäätiin, ähky tuli.
Onnekkaina pääsimme Cityn blogi-iltamissa maistelemaan täysin uusia jäätelömakuja kun 3 kaverin Sauli toi jätskit meille suoraan kotiovelle.
Siinä oli naiset sulaa vahaa, kun paketeista kauhottiin vaniljaa, mustaherukkaa ( ehdoton suosikki!! ) , punaherukkaa ja mustaherukka-appelsiinia, joka tulee kauppoihin ensi viikolla. Kaikki löysimme omat makumme ja villiinnyttiin kokeilemaan combojakin. Yhdisteltiin mm. pähkinää ja suklaata ja hurraahuudoista ei tullut loppua.
taistelu jätskimauista kävi kovana.
Jäin iltamien jälkeen Vaimomatskuu – sohvalle pyjamabileisiin ja aamu alkoi rattoisasti, milläs muulla kun jätskiä syömällä! Ei se oo niin justiinsa. Kauhottiin ihan fiiliksissä all time –suosikkiamme, Mustikka-kardemummaa, fiilisteltiin elämää ja seikkailtiin instagrammissa. Siellä me seikkaillaan jatkossakin, nimillä @citylula ja @vaimomatskuu.
Lisää tällaisia aamuja, kiitos!
Illaksi suunta vei vielä Petterin samppanja-tarjoilujen ääreen ja mukaan vietiin tottamooses uusia jätskimakuja! Petteri koki syttymisen uusimman, mustaherukka-appelsiinin kohdalla ja hyvin ne muutkin maut tyhjenivät pöydästä.
Uusi, hieman erikoisempikin makuyhdistelmä sulatti Petterin sydämen.
3 kaveria, maailman parhaat naapurit, maailman parhaat jätskit. Amen.
Kuukausi sitten sain tehtävän ’Etsi kokoustilat’ .
Näinä päivinä tähän suhtautuu jo hartaudella ja intohimolla, tämä kun ei ole enää päivittäistä kauraa. Kaikki kunnia tapahtumanjärjestäjille, sitä minäkin tein muutaman vuoden aikoinani. Hullun hommaa, vaan silti, niin ihanaa ja antoisaa. Päivääkään en vaihtaisi, ihan helposti en alalle kuitenkaan palaisi.
Olen tällä hetkellä koukussa Netflixin ’Orange is the new Black –sarjaan, joten päätin haluta kokoustaa vankilatunnelmissa. Sen kerran kun toimistolta pääsee muualle, on kokouspäivän tarjottava elämyksiä ja lisäksi näin järjestäjän näkökulmasta –homman pitää toimia. Asiakkaat tai henkilöstö ei välttämättä näe kokouspaikan mokia tai viivästyneitä aikatauluja, mutta järjestäjä taatusti näkee. Tietäisitte vaan millainen stressitaso sillä tapahtuma-alan ammattilaisella, tai yrityksenne sisäisellä assistentilla tms on. Ugh, arvostan.
Aikoinani, olen järjestänyt valehtelematta yli 100 tapahtumaa Hotel Katajanokalla. Tunnen talon kuin omat taskuni ja voin luottaa siihen, että homma pelittää. Katajanokalle suuntasi siis meidänkin poppoo viikko takaperin.
Sakon kokoustunnelmaa.
Talossa on täysin oma tunnelmansa. Vankilan esittelykierroksella saan vieläkin samanlaiset kicksit kun vuosia takaperin, siellä jos missä on tapahtunut. Vankilapaot, romanssit ja muut seikkailut, mitä historian havinaa. Hotellistahan löytyy edelleen yksi selli, jonne on aina pakko mennä fiilistelemään. Ei ihan päivittäistä kauraa ei.
Selli muistuttaa vankilan historiasta.Jailbirdin keittiössä valmistuu hotellin herkut.Yksi lempparitilojani Hotel Katajanokalla, Jailbirdin oluthuone.Tämä heppu on pyörinyt vankilan käytävillä jo vuosia. Ehdoton suosikkini!
Tunnelmalliset kokoustilat; Sakko, Kakku ja Tutkinta, voittavat perinteiset kalseat kokoustilat mennen tullen. Suosikkini on ehdottomasti viinikellari, jossa tosin en ole vuosiin päässyt kokoustamaan. Tällä kertaa vietimme kokouspäivämme Sakossa ja päivä meni ilman stressilevelin nousua. Ennen tapahtumaa häiriköin kyllä itse hotellin väkeä, muuttaessani kokouksen henkilömäärää kolmeen kertaan. Miten paljon voi säätöä aiheuttaakaan yksi kokouspäivä, tämä on osallistujille usein täysin hämärän peitossa ja hyvä niin, silloinhan tapahtuma on onnistunut.
Kysäisin samaan syssyyn hotellilta, järjestääkö edellinen työnantajani Eventgarden, yrityksille edelleen supersuosittua Pako-aktiviteettia. Vastaus oli kyllä. Näitä vankilapakoja tuli menneinä vuosina järjestettyä se about 100 ja aina oli yhtä hauskaa, sekä järjestäjällä, että asiakkailla. Voisin kuvitella, että näinä päivinä tapahtumaa on järjestetty ainakin tuhat kertaa. Eikä ihme, en ole toiseen yhtä toimivaan konseptiin törmännyt. Eräs perjantai-iltapäivä yritimme monistaakin konseptia viinin ja pizzan voimin. Vaan ei syntynyt yhtä nerokasta ideaa. Saattaa johtua siitäkin, ettei noin uniikkeja tiloja ole Helsingissä ihan joka nurkassa.
Loppuun vielä kuva Pako-aktiviteetistä vuosien takaa. Aiheuttaa allekirjoittaneessa jokseenkin nostalgisia muistoja, itse kun koreilen tummassa tukassani tuossa hoitsutakissa……..
Vuosien takaa - kullanarvoinen Pako-teamimme.
Kirjoitus on osa yhteistyötä Hotel Katajanokan kanssa. Kirjoitus perustuu kuitenkin 100% allekirjoittaneen kokemuksiin paikasta ja kokouspaikan valinta oli oma, onnistuneiden kokemusten perusteella.
