"Beibi, tää on yhteinen projekti" – Saako mikään ajattelemaan suvunjatkamista tehokkaammin kuin puhe huoltosuhteesta?

Tilastokeskus esitteli ennustetta Suomen väkiluvusta: luku kääntyy laskuun 12 vuodessa.

Kuva: Adobe Stock

Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2031 ja vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi. 2040 väkiluku kasvaa enää Uudenmaan maakunnassa ja sielläkin vain muuttovoiton ansiosta. Huoltosuhde heikkenee, kun ennusteen mukaan työikäisten määrä tippuu sadoilla tuhansilla seuraavien kymmenien vuosien aikana.

Saako mikään ajattelemaan suvunjatkamista tehokkaammin kuin puhe kokonaishedelmällisyysluvusta, lapsivajeesta, väestökehityksestä, huoltosuhteesta, aluepoliittisista teoista ja kansalaisvelvollisuudesta?

Lapsentekoiässä olevilla on muillakin ajateltavaa. Pitää taistella itsensä kiinni työelämään ja usein taistella säännöllisesti myös siellä pysyäkseen. Lapsen tekeminen vaatii elämään stabiilia turvallisuudentunnetta, joka useilta puuttuu.

Kun työn syrjään pääsee kiinni, se saattaa tempaista mukaansa voimalla, jonka rinnalla lapsentekoa ei ehdi edes ajattelemaan. Opiskelun kautta unelma-ammattiinsa päätynyt haluaa ratkaista niitä haasteita, joita kompleksinen ja haastava työelämä tarjoaa. Jälkikasvun hankkiminen tarkoittaa etenkin naisille usein liian isoa lovea työuraan.

Elämän identiteettipoliittisessa pelissä lapsen hankkiminen vaikuttaa usein totaaliselta valinnalta. Se tarkoittaa luopumista vapaudesta ja asettumista vanhemman rooliin, jossa toisen ihmisen tarpeet on pystyttävä laittamaan etusijalle.

Oman uhkansa tuo ilmastokriisi, joka saa tulevaisuuden näyttämään epävarmalta ja lapsen hankkimisen riskiltä lapsen itsensä sekä ympäristön kannalta.

Osaltaan kyse on kohtaanto-ongelmasta, sillä Suomessa on maailman eniten lapsettomaksi jääneitä miehiä. Miehillä keskeinen syy lapsettomuuteen on kumppanin puuttuminen. Vähemmän koulutetut miehet saavat vähemmän lapsia ja ilmiö on osin alueellinen, sillä naisia muuttaa miehiä enemmän koulutuksen perässä suuriin kaupunkeihin.

Eri syiden painoarvot vaihtelevat varmasti paljonkin ihmisestä ja elämäntilanteesta riippuen. Valtiolliset ja kansalliset poliittiset toimet tuntuvat kuitenkin purevan huonosti näin henkilökohtaiseen valintaan ja yhteisen, kansallisen projektin rakentaminen teemaan ympärille tuntuu oudolta.

Osaltaan kyse on ennakkoluuloista, sillä löytyy yhä enemmän esimerkkejä erilaisista perhemalleista, joissa työn, vapaa-ajan ja erilaisten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien yhteensovittaminen on onnistunut loistavasti. On todisteita siitäkin, ettei lapsen saaminen tarkoita automaattisesti täydellistä itsestään luopumista.

Omia valintoja

City julkaisi keväällä vapaaehtoisesti lapsettomien haastattelusarjan, joka osaltaan valaisee syitä syntyvyyden laskulle. Vastauksista nousee sekä henkilökohtaisia että yhteiskunnallisia syitä lapsettomuudelle, vaikka kaikkien kohdalla yhteistä on oma tahto olla tekemättä lapsia.

“En jaksaisi elää niin, että joku on minusta riippuvainen ja minun täytyisi miettiä tekemiseni jonkun toisen ehdoilla”, sanoo Henriikka, jolle synnyttäminen on tuntunut aina kammottavalta ajatukselta. Hän kantaa myös huolta ympäristöstä.

“Vuonna 2050 tarvitsisimme jo lähes kolme maapalloa, miksi ihmeessä minä tekisin tänne lisää ihmisiä? Niille, jotka väittävät lapsettomuuteni olevan itsekästä, sanon, että minä tässä yritän säästää luonnonvaroja sinun lapsillesi. Lapsettomuus on paras ekoteko.”

“Yleinen harhaluulo on, että velat (vapaaehtoisesti lapsettomat) vihaavat lapsia. En minä vihaa lapsia, en vain halua omia”, Henriikka sanoo.

Pii Anttonen puolestaan tiesi jo lapsena, ettei haluaisi omia lapsia. Hän myös sanoo suoraan, ettei pidä lapsista.

“Kumppanillani on lähes aikuinen lapsi ja hänelläkään ei ole mitään tarvetta lisääntyä enempää. Lapsiin kohdistuva aversioni on sen verran voimakas, että jos hänellä olisi ollut vähänkin nuorempi lapsi, emme olisi yhdessä.”

Anttosen mukaan Suomessa suhtaudutaan vapaaehtoisesti lapsettomiin rennosti, mutta hän on huomannut että reaktiot vaihtelevat sukupuolen mukaan.

“Naisiin kohdistetaan vihamielisyyttä, miehiin jopa ihailua. Käsittämätöntä pelleilyä”, Anttonen sanoo.

Riikka Jäskän mukaan naisten elinkaari esitetään liian usein niin, että perheen perustaminen kuuluu siihen automaattisena osana. Hän sanoo, että vanhemmuus estäisi häntä elämästä omannäköistä elämää.

“En ole äidillinen eikä hoivaviettini kohdistu ihmislapsiin. Ihmisissä on luontaisesti variaatiota siinä, miten voimakas hoivavietti heillä on, millaisia tavoitteita heillä on elämässään ja millaista elämäntapaa he tavoittelevat”, Jääskä kertoo.

Jääskä arvostaa elämässään runsasta vapaa-aikaa, älyllisiä haasteita, mielekästä työtä ja aikuisten, samanmielisten ihmisten seuraa sekä mahdollisuutta matkustella.

Jääskä tiivistää paljon oleellista aiheesta sanoessaan, että synnytystalkoista paasattaessa yksilön valinta ja päätös omasta elämästä unohtuvat.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi