Funkkisruoka tulee

Mummosikin on kuullut jo funktionaalisista elintarvikkeista, mutta mitä ne todella ovat? Hyötyvätkö niistä ainoastaan valmistajat?

Jos ei ole kuullut pelastajabakteerista tai Benecolin kolesterolia alentavasta vaikutuksesta, voi mennä itseensä. Viime aikoina funktionaalisia eli terveysvaikutteisia elintarvikkeita on taivasteltu niin marketeissa, yleisönosastoilla kuin pörssissäkin.
Suomessa elintarvikkeiden tutkimukseen käytetään vuosittain lähes 500 miljoonaa markkaa, josta funktionaalisten tuotteiden kehittelemiseen menee kolmannes. Se on suuri raha,sillä funktionaalisten elintarvikkeiden markkinaosuus ei ole vielä kummoinenkaan.

Mutta mikä on funktionaalinen elintarvike?
"Virallista määritelmää ei ole ja se on aiheuttanut ongelman. EU:ssa on kuitenkin valmisteilla direktiivi, joka määrittelisi funktionaalisen elintarvikkeen", kertoo Maatalouden tutkimuskeskuksen, MTT:n, elintarviketutkimuksen johtaja Hannu Korhonen.

"Olennaista on, että elintarvikkeen terveysvaikutus on kyetty todistamaan kliinisesti - ihmisillä - lääketieteellisin kokein. Kokeet ovat lähes yhtä vaativia kuin lääkkeissä käytettävät kokeet. Pelkkä ainesosan testaaminen ei riitä, vaan koko tuote tulee testata."

Tavallinen ruisleipäkin voidaan luokitella funktionaaliseksi elintarvikkeeksi, jos sen terveysvaikutukset vain kyetään todistamaan.
Ei buumia, jonka harjalla ei joku ratsastaisi.

"Alalla on tuotteita, jotka villisti mainostavat itseään funktionaalisina tai antavat ymmärtää olevansa terveysvaikutteisia, vaikka tieteelliset kriteerit täyttäviä todisteita ei välttämättä ole", sanoo Korhonen. Tällaisia tuotteita on lukuisia, kukaan ei tiedä tarkkaa lukumäärää.

"Ravintotieteilijät ovat olleet huolissaan suuntauksesta, jossa ei-ravitsemuksellisiin tuotteisiin lisätään terveellisinä pidettäviä ainesosia, kuten vitamiineja. Näin luodaan kuvaa terveellisestä tuotteesta", jatkaa Elintarvikeviraston juristi Kirsi Hannula. Jos ruokavalio on normaali, ei ylimääräisiä vitamiineja tarvita.

Sekaannuksen vaaraa lisää vielä se, että tavallisen kuluttajan on vaikea erottaa kliinisesti testattuja tuotteita testaamattomista.

Funkkisbuumin uskotaan jatkuvan. Tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät usko uutuustuotteiden olevan terveelle ihmiselle tarpeellisia. Vasta kun vaivoja esiintyy, kiinnostus terveysvaikutteisia elintarvikkeita kohtaan kasvaa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa terveysmargariini Benecol ja Unileverin vastaava
tuote eivät ole nousseet kumpikaan vielä kuluttajien suureen suosioon.

Unileverin pääjohtaja Anthony Burgmans uskoo kuitenkin, että funktionaalisille elintarvikkeille löytyy entistä enemmän jalansijaa väestön ikääntymisen vuoksi.
Unileverin funktionaalinen kiinnostus kohdistuu tällä hetkellä vihreään teehen.

Kun keräsimme kaupan hyllyiltä tuotteita, joiden mainostekstistä päätellen voisi kuvitella olevan terveysvaikutteisia, kävi ilmi, että valtaosalle tuotteista ei oltu tehty kliinisiä testejä.

Valion Gefilus- tuotteet Purkissa todetaan mm.: "Pelastajabakteeri Lactobacillus GG tehostaa vatsan ja suoliston luontaista vastustuskykyä." Kliinisesti tutkittu.

Ingmanin RELA- tuotteet Purkissa todetaan mm.: "Lisää vatsan ja suoliston vastustuskykyä. On hyväksi stressin ja epäsäännöllisen ruokailun ravitsemalle vatsalle." Kliinisisesti tutkittu.

Valion A-tuotteet Purkissa todetaan mm.: "Rasvaton A-jogurtti sisältää jogurttihapatteen lisäksi bifidobakteereja. Bifidobakteeri tunnetaan asidofiluksen tavoin vatsan hyvinvointia ylläpitävänä." Ei kliinisiä tutkimuksia.

Biotan luumu- hedelmä -juoma Purkissa todetaan mm.: "Onnellinen vatsa. Hyvänmakuinen juoma vatsan toimintaan." Ei kliinisiä tutkimuksia.

Koffin Hyvää päivää -mehu Purkissa todetaan mm.: "Sisältää vatsan ja suoliston toimintaa edistäviä prebiootteja eli luonnon ravintokuituja." Kliiniset tutkimukset.

Xylitol-Jenkki (ja yleensä Xylitol -tuotteet) Purkissa todetaan mm.: "Hoitanut suomalaisten hampaita 25 vuotta. Katkaisee happohyökkäyksen." Kliinisesti tutkittu.

Raision Benecol Purkissa todetaan mm.: "Tutkimusten mukaan Benecol-tuotteiden kasvistanolirasva estää kolesterolin imeytymistä ja vähentää merkittävästi seerumin kolesterolia, kun sitä käytetään osana terveellistä ruokavaliota. Sisältää kolesterolia vähentävää kasvistanolirasvaa. Osaksi terveellistä ruokavaliota, jos kolesterolitaso on kohonnut." Kliinisesti tutkittu.

Scangge Wammala Foodin Minicol-pullotettu kananmuna Purkissa todetaan mm.: "Sisältää runsaasti hyvää tekeviä Omega-rasvahappoja." Ei kliinisiä tutkimuksia.

Melian Elovena Plus Purkissa todetaan mm.: "1 annos Elovena-Plus -puuroa sisältää suositeltavan päiväannoksen betaglukaania. Betaglukaani auttaa alentamaan kolesterolia." Kliinisesti tutkittu.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi