Hornet-ohjukset 180 miljoonan euron ohjuksilla turvataan maapuolustuksen uskottavuus. Venäjän armeijassa pelätään miestappioita, sillä suuri osa upseereista on kuolemassa nauruun.
Ahde vs. Räty Seksisuhteeseen on vaikea uskoa. Pitkä mykkäkoulu viittaa paremminkin avioliittoon.
AKT:n johtajat Alaisten kiusaaminen on saavutettu etu, josta ei tingitä.
II-olut Kakkosolut saattaa vähentää alkoholiongelmia, mutta se lisää virtsatieongelmia.
Pro Guggenheim Jos rikkaiden Guggenheim-lahjoitukset saadaan verovähennyskelpoisiksi, köyhien pitää saada vähentää Yön keikkaliput.
Prinsessa Madeleine New Yorkissa asuva prinsessa välttelee velvollisuuksiaan. Hymyileminen toki onnistuisi web-kameran kautta, mutta kätteleminen ei.
Stephen Elopin tulot 7,9 miljoonasta vain noin milli on peruspalkkaa. Onneksi Nokialla ei mennyt paremmin, sillä siihen firmalla ei olisi ollut varaa.
Coca-Colan resepti Koska tuhat tölkkiä päivässä olisi ollut syöpäriski, reseptiä muutettiin. Wowaajat huokasivat helpotuksesta.
Finnairin johto Duunarit tekevät talkootöitä, johtajille superbonukset. Mika Vehviläisen eroa vaaditaan, ja uudeksi toimitusjohtajaksi kosiskellaan Gordon Gekkoa.
Poliisin säästöt Poliisi säästää puolet palkkakuluista palkkaamalla jatkossa vain henkilökuntaa, joka osaa sekä lukea että kirjoittaa.
City – räväkkää sisältöä vuodesta -86. Kirjoitamme siitä, mistä puhutaan ja siitä, mistä pian tullaan puhumaan. Ilmaiseksi, suoraan sulle.
Seuraa meitä somessa ja tilaa uutiskirje, niin pysyt kärryillä!