Julia Tukiainen ja viinapäiväkirja

Kaksi viikkoa putkeen kännissä. 90 prosenttia ajasta on hämärän peitossa. Sitten tuli stoppi.

Julia Tukiainen olisi halunnut jutun loppuun yhden motoistaan:
Julia Tukiainen olisi halunnut jutun loppuun yhden motoistaan: "Elä ja anna muiden elää. Meillä on vain yksi elämä."

Julia Tukiainen oli kaksi viikkoa putkeen kännissä. 90 prosenttia ajasta on hämärän peitossa. Sitten tuli stoppi. Nyt hän kokoaa kahden farmarin perheunelmaa alkoholittoman mojiton voimin.

"Menin katsomaan Johannan keikkaa Herttoniemen Helmeen. Siellä oli sairasta porukkaa, ja olin aivan järkyttävässä humalatilassa jo sinne astuessa. Olin juonut punaviiniä reippaasti. Punaviinissä on jotain, mikä ei sovi minulle. Porukka alkoi haastaa riitaa kanssani. Ne ihmiset olivat niin hirveitä ja ilkeitä, että kerääntyivät ringiksi ympärilleni ja alkoivat nauramaan ja sylkemään päälle kuvaten samalla kännykkäkameroilla tilanteen videolle. Yritin puolustautua mäiskimällä käsilaukulla jotain niistä nuorista kundeista. Videot päätyivät Youtubeen."

Meidän on helppo hymähtää showtanssija Julia Tukiaiselle, joka on juopunut kolmesta punaviinipullosta ja lööpit kertovat hänen hakanneen itähelsinkiläisessä ravintolassa tuntemattomia käsilaukulla. Todellisuudessa Suomessa on kasapäin juliatukiaisia, siis alkoholisoituneita nuoria naisia, mutta heistä Seiska ei kirjoita.

Iltapäivälehdet kertoivat Julian ongelmasta näin yksioikoisesti: "Julia Tukiainen tilittää: Olen alkoholisti!"

Nyt Julia ei kuitenkaan halua ilmaista asiaa ihan niin lyhyesti. Hän myöntää, että on tullut töpättyä. Pahastikin. Hän on kuitenkin kiitollinen selvittyään siitä vähin vaurioin.

Lopussa Johanna Tukiaisen versio haastattelusta!
Lopussa Johanna Tukiaisen versio haastattelusta!

Mitä Seiska siskoksista Juliasta ja Johannasta kirjoittaa, on toissijaista. Julialle väliä on ainoastaan sillä, että hän herää aamuisin rakastaen elämää. Siihen hänen unelmansa tähtäävät.

Viiden vuoden tähtäimellä Julia uskaltaa toivoa, että hänellä on oma vaateliike, mies, omakotitalo, kaksi autoa ja kaksi koiraa.

Niin klassista, niin ihanaa.

Mutta mieti itse, jos lukisit omista kännimokistasi Seiskan sivuilta? Jos ainoat muistikuvat illastasi palautuvat ulkopuolisen ottamina valokuvina?

Jarrutellaan tätä mielikuvaa vähän. Julia Tukiaisella on mennyt lujaa, mutta hänen töppäyksensä eivät juuri ole päätyneet lehtiin. Se johtuu siitä, että Julia ei halunnut poistua kotoaan yöelämään. Hän pysytteli mieluusti sisätiloissa pullonsa kanssa.

Imperfekti siksi, että nyt, toukokuussa 2011, meidän tuntemamme lööppien Julia on kuivilla ja elää elämäänsä viikko kerrallaan.

"Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä mulla menee hyvin."

Mennään Julian lapsuudenmaisemaan, 80- ja 90-lukujen taitteeseen, Helsingin Laajasalon Yliskylään.

Julia on isin tyttö. Hän käy pianotunneilla, mutta ei suostu laittamaan hametta ylleen. Kun muut tytöt työntelevät nukkea rattaissa, hän valmistautuu pihalla ruusunmarjasotaan poikien kanssa. 10-vuotiaana Julia aloittaa telinevoimistelun ja myöhemmin kilpatenniksen, jota pelaa edelleen viikoittain poikaystävänsä kanssa.

Vanhemmat asettavat selkeät rajat, Julialla on tiukat kotiintuloajat täysi-ikäiseksi asti. Nyt hän kuvailee lapsuuttaan "äärettömän onnelliseksi". Perheessä ei käytetä alkoholia: isä on absolutisti, ja äiti saattaa joskus nauttia lasin viiniä. Ihan oikeasti vain lasin.

Ala- ja yläasteella hän on nörtti, yksi luokan hikipingoista. Osa porukkaa, joka kilpailee siitä, kuka saa kymppiplusplussan kokeesta. Laajasalon ala-asteelta hän hyppää puoliksi englanninkieliselle ja kovatasoiselle Kulosaaren yhteiskoulun yläasteelle, josta matka jatkuu Etu-Töölön lukioon.

Lukion jälkeen hän matkustaa paljon. Ja vielä vähän enemmän. Hän tapaa ihmisiä, särkee sydämensä monta kertaa. Julia maalaa kertomuksellaan titanicmaista kuvaa elämästään, jossa jäävuori on arki ja kyljen reikää yritetään paikata viinipullolla.

Palataan takaisin nykyhetkeen, kartalla ei kovin kauas Yliskylästä – Jollakseen, idylliseen paritaloon. Julian nuoruudenkotiin, jonka vanhemmat jättivät siskoksille muuttaessaan äidin työn perässä Ruotsiin Julian ollessa 18-vuotias.

Samassa asunnossa hän asuu edelleen. Alakerrassa asuu kämppis Mikael. Myös Johanna viettää Jollaksessa paljon aikaa. Nytkin: hän tulee olohuoneeseen yllättäen kuin pastori, vaaleanpunaisessa kylpytakissaan, ja istuu alas seuraamaan haastattelua.

Menemme parvekkeelle tupakalle, tarjoan Julialle askin. Hän tarjoaa kohteliaasti siitä rahaa. Sohvalla lojuu Seiska. Sieltä näkyvät Johannan uusimmat kuvat.

"En tilaa sitä, se vain jostain syystä tulee meille."

Julia ei ole koskaan halunnut samanlaista julkisuutta kuin Johannalla on.

"En ikinä. Ei sillä, että häpeäisin Johannaa, mutta me ollaan vain siinä asiassa erilaisia. Mun on saatava olla rauhassa. Tulisin hulluksi, jos ihmiset juoksisivat kadulla perässä ja huutaisivat nimeä."

Siinä Julia on onnistunut. Häntä ei juuri tunnisteta. Hän haluaa meikata kuvauksia varten, mutta kertoo muuten viettävänsä päivät mieluummin kevyellä meikillä tai au naturel. Pynttäytymisestä lähtee ilo, jos sitä tekee jatkuvasti. Hänelle se liittyy show’hun.

Julian muu perhe suhtautuu Johannan julkisuuteen kepeästi, mutta kuitenkin hitusen varauksella.

"Perheemme on hirveän älykäs ja itse asiassa aika cool. Ei ollenkaan vanhoillinen. Pikkusiskoni ja -veljeni Jasmine, 22 ja Joel, 18, ovat asian kanssa ihan ok. Ja kaikkihan me hyväksymme sen, sillä julkisuus kuuluu Johannan työhön."

Se, mikä perheelle sen sijaan on ollut ikävää, on Johannan negatiivinen julkisuus. Perhe ei lue lehtiä, jotka Johannasta kirjoittavat. Ruotsissa he saavat olla asian kanssa onnellisen rauhassa.

"Mutta kukaan meistä ei häpeä. Me kaikki tiedämme, että paskaa on kirjoitettu ja paljon, mutta sillekin voi laittaa stopin."

Kysyn Julialta, onko hän uskonnollinen, kuten olen lehdistä lukenut. Erittäin, hän vastaa.

Vanhemmat järjestävät laajan ystäväpiirin kanssa raamattupiiri-iltoja, joissa saa puhua mistä vain ja olla miten vain. Toisin kuin on kirjoitettu, he eivät ole lahkolaisia, vaan tavallisia luterilaisia.

Julia kertoo kokevansa usein yliluonnollisia asioita. Pyydän jakamaan kokemuksen.

"Olin hengellisessä tilaisuudessa vanhempieni ystävien luona ennen pääsiäistä. Kokouksen lopussa on tapana rukoilla yksi kerrallaan jokaisen ihmisen puolesta. He laittoivat mut siihen ja jokainen tuli mun ympärille. Kaikki laittoivat käden päälleni. Se oli ihan uskomatonta. Pidin silmiä kiinni ja keskityin, ja yhtäkkiä näin valkoisen kyyhkyn, joka lähti pääni takaa vasemmalta ja lensi hidasta vauhtia ohitseni. Mietin ensin itsekin että joojoo mikä vittu toi oli, mutta sitten nousin ylös ja mulla oli niin hyvä olo, ettei sellaista oloa saa millään päihteellä. Kerrottuani muille selvisi, että Raamatun mukaan olin nähnyt Pyhän Hengen. Se oli siellä mun kanssa."

Alkoholiin. Julian ensikännikokemus oli tavallinen. Tavallinen ja surullinen.

"Olin 14-vuotiaana Kaivopuistossa koulujen loputtua. Vedin niin kovat kännit, että kaverit laittoivat mut puun alle vesipullon kanssa istumaan ja sanoivat, että tulevat puolen tunnin päästä. Ne ei koskaan tullut, joten soitin äidin hakemaan. Sillä aikaa selvisin jotenkin Rautatientorille bussiin ja omin avuin kotiin. Sain arestia."

Nyt Julia vakuuttaa, ettei ole juonut alkoholia yhtään pisaraa kahteen kuukauteen.

Alkoholisteilla kestää aikaa myöntää ongelmansa. Rajat ovat häilyviä. Julialla on ollut käsitys alusta asti, että nyt mennään pieleen, mutta kesti, ennen kuin siihen osasi tarttua. Liian kauan.

"Ongelmakäyttöni alkoi 2007, jolloin huomasin, että olen alkanut juomaan yksin. Mainitsin siitä heti Johannalle. Aloin iltaisin korkkailemaan pulloja ja käydä yksin baareissa. Se oli tosi masentavaa."

Lopulta, tänä keväänä, kahden viikon yhtäjaksoisen putken jälkeen, Julia halusi katkaisuun. Vanhemmat ja sukulaiset tukivat. Julia oli pitkään yrittänyt pitää vanhemmiltaan salassa alkoholismiaan, mutta jäi aina kiinni, kun he kuulivat puhelimessa Julian olevan kerta toisensa jälkeen huonommassa kunnossa.

Lopullinen piste tuli vastaan, kun hän tajusi menettävänsä pitkäaikaisen poikaystävänsä, jos ei lopeta.

"Niin käy jokaiselle alkoholistille ennemmin tai myöhemmin, että jää yksin kossupullonsa kanssa."

Vaikka Julia ei tarkalleen ottaen edes koskenut viinaan, se ei tehnyt ongelmasta yhtään vähäisempää. Viinit, samppanjat ja siiderit liukenivat kurkusta kepeästi alas.

"Paitsi silloin, kun krapula-aamuna yritti ottaa tasoittavaa, eikä kroppa ottanut edes ekaa huikkaa vastaan. Siinä vaiheessa tietää, että nyt on tosi huonossa kunnossa."

Hän oli katkaisussa Hietalinna-yhteisössä kaksi viikkoa. Hoito oli täysin lääkkeetön, edes särkylääkettä ei saanut. Paikka on tarkoitettu päihde- ja peliriippuvaisille.

Julian oli tarkoitus olla Hietalinnassa kuukausi, mutta hän ei pystynyt. Viimeiset kaksi päivää hän itki, ja hoitajat, joita Julia kutsuu terapeuteiksi, ehdottivat, että hän menisi rauhoittumaan vanhempiensa luokse Tukholmaan.

"He pyysivät tulemaan takaisin, jos tarvitsen sen jälkeen vielä apua. Se oli elämäni rankin koulu."

Mutta katko tuli. Nyt, 4. toukokuuta, Julia kaataa kahvia keittiössään. Siinä samassa, jota sisko Johanna esittelee Seiska-tv:n videolla.

Katkon lisäksi muita kouluja Julia on ehtinyt aloittaa kaksi. Hän on opiskellut Helsinki Business Collegessa ja Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Jälkimmäisessä hän ehti opiskella vuoden markkinointia ja yrittämistä.

"Se oli yksi iso syy alkoholismiin ajautumiseen. Koin opiskelun äärimmäisen tylsäksi."

Opinnot veivät kaiken ajan, eikä Julialla ollut aikaa käydä töissä. Rahaa ei ollut. Se oli kovin paikka jokseenkin glamouriin elämään tottuneelle.

Julia on sitä mieltä, että Suomen koulutusjärjestelmä on liian vaativa. Se on hänen mukaansa yksi syy nuorten naisten kasvavaan alkoholismiin. Kun opiskelun päälle tulevat ihmissuhdeongelmat, keitto on valmis.

Miten kympin tyttö, kiltti ja tunnollinen, joka on tottunut painamaan duunia 16-vuotiaasta, voi palaa loppuun kauppaopistossa? Ja väittää koulutusjärjestelmää vaativaksi?

Ehkä siksi, että hän oli tottunut elämään, jossa valot välkkyvät ja pommit poksahtelevat. Kun tilille räpsähtikin yhtäkkiä 300 euroa kuussa opintorahaa, ei sillä enää kustannettu showtanssijan elämään tottuneen menoja. Vaikka koulu-uralla nenä kiinni kirjassa istuminen maistuikin. Jotain siis tapahtui, kun Julia itsenäistyi ja jätti lukiokirjat. Ensinnäkin hän sanoo olevansa vereltään yksityisyrittäjä. Haasteiden mukana on tultava vapautta.

"Olen äärimmäisen herkkä ihminen, ja kaipaan paljon elämyksiä. Paskat ihmissuhteet, irtaantuminen matkustelun kautta normaalista arjesta ja elämästä, yhtäkkiä kaiken loppuminen seinään ja sopeutuminen tavalliseen opiskelijan arkeen. En kestänyt ja aloin lääkitä sitä alkoholilla."

Ympäri asuntoa vipeltää läähättäen sisko Johannan pieni koira pehmoeläin suussaan. Se pysähtyy jalkani kohdalle ja alkaa nylkyttää sitä.

Käymme vielä kerran parvekkeella tupakalla. Julian puhelin soi. Siskokset soittelevat usein vanhempiensa kanssa.

"Hyvin, kiitos. Kyllä, äiti. Mun täytyy nyt lopettaa, soitan myöhemmin takaisin. Mulla on täällä yksi toimittaja käymässä. Ei, se tekee musta tosi asiallisen jutun."

Punainen simpukkapuhelin sulkeutuu ja aurinko alkaa laskea. Olen viettänyt Julia Tukiaisen kanssa aikaa kolme tuntia. Johanna tulee parvekkeelle istumaan. On aika sulkea nauhuri.


Juomalaskuri

Julia kertoi, että putki kesti noin kolme päivää. Putken aikana hän saattoi juoda  kolme pulloa viiniä per päivä.

Jos kolmen päivän viikoittainen putki jatkuisi vuoden, se tekisi 9 pulloa viikossa, siis 468 pulloa vuodessa. Kun yksi viinipullo on 75 senttilitraa, siinä on noin kuusi alkoholiannosta per pullo, siis 54 annosta viikossa ja 2808 annosta vuodessa.

Alkoholin suurkulutuksen ylärajaksi on naisilla määritelty 16 alkoholiannosta viikossa tai yli viisi annosta kerralla.


Haastattelun tuksuversio

Lopussa Johanna Tukiaisen versio haastattelusta!
Lopussa Johanna Tukiaisen versio haastattelusta!
  • Teksti: Johanna Tukiainen

Johanna Tukiainen ei pitänyt siskostaan (!) kirjoitetusta jutusta, sillä se oli hänen mielestään vääristelevä. Toimituksen sähköpostiin tuli sunnuntaiyönä 1:53 Johannan uudelleen kirjoittama versio, jota hän vaati julkaistavaksi. "Kirjoittihan hän laudaturin äidinkielestä", perustelee Julia.

"Menin katsomaan siskoni Johanna Tukiaisen keikkaa Herttoniemen Helmeen, jossa meillä ei koskaan aiemmin ole ollut esiintymisiä. Heti paikkaan sisään astuessani vaistosin pahan hengen ja huonon, vihamielisen ja katkeran ilmapiirin kuten myös Johanna, joka varoitti minua heti samantien. Olin juonut jo valmiiksi ennen keikkaa ja siksi olin myös provosoitavissa helpommin. Olin juonut punaviiniä joka ei sovi minulle, sillä siinä on tanniinia joka aiheuttaa minulle helposti sekavuustilan. Ihmiset kyseisellä keikalla olivat erittäin vihamielisiä ja agressiivisia jo heti alussa, ennenkuin ehdimme edes esiintyä. Keikka päättyi niin, että ihmiset nauroivat ympärilläni, sylkivät päälleni, haukkuivat ja herjasivat ilman mitään moraalia ja omantunnon tuskia.

Yritin puolustautua mäiskimällä käsilaukullani joitakin herjaajistani, mikä tietysti oli täysin absurdia ja kuka tahansa vähänkin älykkäämpi ihminen ymmärtää, että sellainen viha ja ihmisten agressio oli täysin sairasta. He kuvasivat tapahtumaa myös YouTubeen, sillä Suomessa on paljon vihaisia ja katkeria ihmisiä jotka nauttivat siitä, jos edes kuvittelevat että jollain ihmisellä menisi tosi huonosti, vaikka todellisuudessa asian laita ei olekaan niin. Herttoniemen keikka on ainoa koko historiamme aikana, jossa yleisö on ollut todella henkisesti sairasta ja erittäin vihamielistä. Emme tekisi keikkaa, jos muuten tilanne olisi aina samanlainen, yleensä saamme upean vastaanoton ja kaikki asiat on hoidettu täydellä ammattitaidolla. "

Meidän on helppo hymähtää Julia Tukiaiselle, nuorelle ja kauniille naiselle, joka muka olisi "hakannut" käsilaukullaan useita kymmeniä ihmisiä, hänen ympärillään oli noin 40 henkeä haukkumassa ja herjaamassa ja hän oli aivan yksin, lukuunottamatta siskoaan Johannaa, joka yritti viimeiseen asti puolustaa siskoaan. Eihän tuulimyllyjä vastaan voi taistella, eikä kannatakaan. Seiska ja muut juorulehdet keskittyvät nimenomaan julkkisten toilailuihin ja mässäilevät negatiivisilla uutisilla. Tosiasiassa Suomi on täynnä alkoholisoituneita ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin.

Iltapäivälehdet kirjoittivat asiasta näin yksioikoisesti: "Julia Tukiainen tilittää: Olen alkoholisti." Hän myönsi ongelmansa suoraan ja rohkeasti myös taannoisessa Maria! TV Shown haastattelussa. Alkoholistin ensimmäinen parenemisvaihehan on juuri se, että itse myöntää olevansa alkoholisti ja myöntää omat virheensä, kuten Julia rohkeasti teki suorassa lähetyksessä Nelonen kanavalla.

Nyt Julia ei kuitenkaan halua selvitttää asiaa niin yksioikoisesti. Hän myöntää, on tullut töpättyä. Pahastikin. Hän kuitenkin kiittää selvinneensä siitä vähin vaurioin. Juliaa ei kiinnostaa niinkään Seiskan kirjoittamat tekstit, pääasia on oma sisäinen mielenrauha ja herääminen jokaiseen aamuun onnellisena.

Julian tulevaisuuden haaveet noin viiden vuoden tähtäimellä ovat ihana mies, omakotitalo, oma yritys mielellään esim. oma vaateliike ja kaksi koiraa. Se on suurimman osan suomalaisten ihan tavallinen haave ja hyvin myös toteutettavissa. Julialla on jo komea ja nuori poikaystävä nimeltä Markus, kaunis luksustyylinen hyvällä maulla sisustettu koti erittäin arvostetulla alueella Helsingin Jollaksessa lähellä merenrantaa, ja nyt pieni koirakin on tulossa!

Mutta mieti, jos lukisit omista kännimokistasi Seiskan sivuilta! Muisti on mennyt, eikö olisi noloa nähdä omat möhläyksensä jälkikäteen? Julia on vetänyt erilaista linjaa kuin siskonsa Johanna, hän on pysynyt suunnitellusti erillään julkisuudesta, varsinkin juorulehtien palstoilta, vaikka välillä on tarjottu suuriakin summia Julian paljastuksista. Julia on nauttinut kodissaan Jollaksessa sisustaen sitä, hoitaen kotitöitä, tekemällä pitkiä kävelylenkkejä ulkona, sortuen välillä myös iltaisin juomaan yksin viiniä.

Tällä hetkellä Julia on kuivilla, ollut absolutisti yli kaksi kuukautta ja hänellä menee hyvin. Hän osaa keskittyä täysillä Dolls Sisters Come Back kiertueeseen ympäri Suomea ja on erittäin motivoitunut ja kuulostaa hyvin onnelliselta.

Mennään Julian lapsuusmaisemiin, Helsingin Laajasalon Yliskylään, 80-90 luvun taitteeseen. Julia on isin tyttö, hän käy pianotunneilla, vaikka ei suostukaan laittamaan hametta päälleen. Kun muut tytöt työntelevät nukkea rattaissaan, hän valmistautuu ruusunmarjasotaan muiden poikien kanssa. Julian kaveripiiri koostuu lähinnä vain pojista. 9-vuotias Julia aloittaa telinevoimistelun ja harrastaa sitä neljä kertaa viikossa 14-vuotiaaksi asti, Hän oppii vaikeat siltakaadot, spagaatit ja monet muut puolivoltit.

Vanhemmat asettavat selkeät rajat. Isosiskoa Johannaa viedään säännöllisesti pianotunneille, Julia harrastaa voimistelua ja tenniksen peluuta ja pikkusisko Jasmina rakastaa hevosia ja ratsastaa. Kaikenkaikkiaan Tukiaisten siskokset tulevat erittäin hyvästä ja rakastavasta perheestä.

Julia on koko ala-ja yläasteen yksi luokan parhaimmista oppilaista. Hän kävi Laajasalon ala-asteen josta siirtyi puoliksi englanninkieliseen Kulosaaren yhteiskouluun. Lukion hän suoritti Etu-Töölössä, josta valmistui yläoppilaaksi 2003.

Lukion jälkeen Julia alkaa toteuttamaan haaveitansa. Heti ensimmäisenä hän toteuttaa koko elämänaikaisen unelmansa matkustaa Hawaijille yhdessä siskonsa Johannan kanssa. Matka kesti kaikenkaikkiaan viisi viikkoa, jonka aikana siskokset kokivat uskomattomia elämyksiä ja tapasivat maailmankuuluja ihmisiä, joiden kanssa jopa ystävystyivät. Saman matkan aikana Julia kuvattiin myös vajaan 19-vuoden ikäisenä Amerikan Playboy lehteen Mauin paratiisisaarella. Julia poseeraa kuvissa erittäin hoikkana, noin 55 kiloisena (170cm) ruskettuneena eroottisesti läpikuultavat vaatteet päällään. Kuvan tekstin alapuolella lukee Playboyssa: "Isn´t Finland´s loss our gain or what??? "

Palataan takaisin nykyhetkeen, Helsingin Jollakseen, ei kovin kaukana Yliskylästä, idylliseen paritaloon josta on upeat näkymät merenrannalle ja auringonlasku näkyy kauniisti meren takana. Tukiaisten siskosten vanhemmat jättivät asunnon tyttärilleen muuttaessaan Tukholmaan äidin Nordean pankkityön perässä kun Julia oli 18-vuotias. Samassa asunnossa asuu tällä hetkellä komea nuorimies, kauppatieteiden maisteri Mikael alakerrassa vuokralaisena, sekä Johanna joka asuu paikassa satunnaisesti, koska matkustaa paljon.

Julian vanhemmat eivät suhtaudu julkisuuteen kepeästi. He ovat pahoittaneet useasti mielensä Johannan saaman negatiivisen julkisuuden ja tarpeettoman loanheiton vuoksi. He eivät seuraa kuitenkaan siskosten julkisuutta säännöllisesti koska asuvat Tukholmassa, mutta ymmärtävät että julkisuus kuuluu siskosten työhön ja se on tärkeää Johannan oman yrityksenkin vuoksi. "Perheemme on aina ollut erittäin rakastava ja ymmärtäväinen, vaikka vanhempamme eivät halua olla missään tekemisissä julkisuuden kanssa. Sen sijaan siskomme Jasmina 21v. joka tekee mallintöitä Ruotsissa, on hyvin vastaanottavainen julkisuuden suhteen, sekä pikkuveljemme Joel 18v. on myös hyvin rento. "

Kysyn Julialta, onko hän uskonnollinen. Julia vastaa minulle, että hän tuli uskoon jo 16-vuotiaana ja siinä on ero, onko ihminen uskonnollinen vai uskovainen. Julia kertoo käyvänsä juhlapäivinä perheensä kanssa kirkossa, sekä hänen vanhempansa kuuluvat raamattupiiriin, joka on tavallista uskovaisten keskuudessa. Silloin kokoonnutaan mm. eri ruotsalaisten perheiden luokse, vietetään illallisia yhdessä, rukoillaan, lauletaan hengellista musiikkia ja luetaan Raamattua.

Kysyessäni Julialta hengellisistä kokemuksista, saan kuulla erittäin mielenkiintoisen tarinan. Julia on juuri viettänyt kuukauden Tukholmassa vanhempiensa luona, käynyt säännöllisesti AA- kerhon kokouksissa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Julia kertoo, kuinka hän oli nähnyt valkoisen kyyhkyn lentävän olkansa yli, silloin kun hänen puolestaan rukoiltiin. Valkoinen kyyhky on Pyhän Hengen symboli Raamatussa, se voi tarkoittaa suoraa Pyhän Hengen kosketusta, mikä on harvinaista nähdä. Edes monet uskovaiset eivät saa lahjaa nähdä sitä, se on erittäin harvinaista.

Alkoholiin. Palataan takaisin Julian ensihumalakokemukseen. Se ei ollut millään tavalla positiivinen.

"Olin koulun päätyttyä ystävieni kanssa Kaivopuistossa. Olin juonut ensimmäistä kertaa itseni todella pahaan humalaan ja hävitin ystäväni. Hätäännyin ja soitin äidilleni, joka lupasi tulla hakemaan minut. Jotenkin selvisin itse Rautatieasemalle, josta pääsin turvallisesti bussilla kotiin. Olin silloin 14-vuotias."

"Ongelmakäyttöni alkoi vuonna 2007 kun aloin juomaan yksin iltaisin kotonani. Mainitsin siitä myös Johannalle. Minulla oli monia syitä jotka johtivat siihen, mutta päällimmäisenä niistä oli työuupumus ja erittäin rankka ero."

Julian hoitoon hakeutumiselle lopullinen piste oli oman poikaystävän uhkailut, että hän jättää Julian, jos asiaan ei tule mitään muutosta. Perhe ja poikaystävä ovat tärkeimmät asiat Julian elämässä ja Markuksen menettäminen tuntui mahdottomalle ajatukselle. Pakon edessä ihmiset alkavat muuttumaan. Nyt Julia kertoo olevansa vuosiin todella onnellinen, iloinen ja tasapainoinen. Hän sai parisuhteensa pelastettua eikä ole tehnyt yhtäkään peruuttamatonta virhettä. Työasiatkin kukoistavat loistavasti. Julia on aina rakastanut esiintymistä ja kertoi aloittavansa mahtavan kesäkiertueen yhdessä siskonsa Johannan kanssa ympäri Suomea, keikkaputki myyty mm. SK-ravintoloille sekä Metropolille.

Julia kommentoi haastattelumme loppuun vielä näin: "Elämässä tärkeintä on sisäinen mielenrauha, onnellisuus, hyvä olo ja rakkaus. Sitä ei mikään raha tai elämykset korvaa. Tunnen olevani erittäin siunattu myöskin siitä, että pääsen toteuttamaan itseni esim. juuri tällä työllä mitä tällä hetkellä teen kun pääsen toteuttamaan itseäni ja taiteellisuuttani keikkojemme yhteydessä. Mottoni on aina ollut: Elä ja anna muiden elää. Meillä on vain yksi elämä elettävänä."

70 kommenttia

TuksTuks

12.5.2011 10:22

Haha, toi Tuksun versio oli ihan paras - harvoin olen niin makeasti nauranut. Hirveetä scheissea koko juttu, toteaa allekirjoittanut neljän laudaturin ylioppilas vuodelta -94, 68 kg (172 cm) ja pyyhkäisee samalla eteerisesti punertavan hiussuortuvan otsaltaan haaveillen kuuden laudaturin hyvin komeasta ja nuoresta diplomi-insinööristään, jolla on uima-allas ja tilaa vaikka ponille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jollaksenprinsessa

12.5.2011 12:46

Vai ei Johannalle kelvannut alkuperäinen teksti...Ilmeisesti häntä itseään ei mainittu tarpeeksi monta kertaa ja tähän omaan versioonsa hän onkin saanut nimensä ympättyä uskomattoman useasti. Kumma että nuo Johannan yo-tulokset aina kääntyvät eximioista laudatureiksi. Johannahan EI kirjoittanut yhtään ällää, vaikka niin hän itse sukulaistensa kanssa tahtoo aina julkisuudessa toitottaa. Tainnut olla aikoinaan kova paikka kun ei älliä tullutkaan...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kiira2011

12.5.2011 14:21

Julia vaikuttaa herttaiselta nuorelta naiselta. Kaikkea hyvää hänelle ja jaksamista paranemisen tielle!

Johanna sen sijaan saisi ottaa oppia siskostaan ja laittaa korkin kiinni. Ja tuosta "korjatusta" versiosta tekisi mieli sanoa useampikin sana, mutten taida viitsiä pahoittaa Johannan mieltä. Vai että ihan laudatur äidinkielestä? No sattuuhan sitä erehdyksiä yo-lautakunnallekin, mutta tuo mokellus on kyllä ihan ala-arvoista kuraa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.5.2011 14:32

Ymmärtäähän tuon Johannan tuskan, kun alkuperäisessä tekstissä ei tuotu tarpeeksi esiin sitä kuinka hienoa glam-elämää siskokset elävät ja kuinka hirveän kateellisia ihmiset ovat. Omasta mielestäni Johannan versio oli hyvin elävästi kuvaileva (vähän kuin tämän jutun eka kommentti), voisi jopa sanoa hieman Tolkien-henkinen (jos Tolkien kirjoittaisi kirjan Julia Tukiaisesta, niin uskoisin hänen versionsa olevan tyylillisesti lähempänä Johannan kuin Antin versiota).

Vakavasti puhuen Johannan pitäisi herätä havaitsemaan, että osa Julian ongelmista on hänen syytään.

Hieno artikkeli. Toivottavasti Julia pysyy kuivilla ja pääsee irti tuosta glam-elämän irvikuvasta johon hänen siskonsa yrittää häntä repiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kiltti-tati

12.5.2011 15:43

Olin paikalla Herttoniemen Helmessä ja ihan selvinpäin. Juttu ei tosiaan mene niinkuin Julia kertoo. Häntä ei kukaan kiusannut, vaan itse sai jonkun ihme kohtauksen ja alkoi riehua yhtäkkiä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MiaN88

12.5.2011 16:11

Julia rules, Tuksu sucks.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

laupealahna

12.5.2011 18:15

Herjaajat! Tuksun versio on ainoa oikea! Asiat on JUURI niin kuin Tuksu kirjoittaa! JUllia ON poika jos Tuksu kerran kirjoittaa että JUllia ON poika!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voimia

12.5.2011 20:09

Tsemppiä Julialle. Tiedän että rakastat Johannaa kovasti, mutta jossain vaiheessa - ehkä vasta vuosikymmenien päästä - huomaat, ettet ole saanut kunnolla kasvaa omaksi erilliseksi ihmiseksi, sillä Johanna on tehnyt sinusta itsensä saumattoman jatkeen, jolla ei saa olla mitään omaa, sillä se olisi uhkaavaa ja ahdistavaa. Ja kaiken on aina mentävä kuten Johanna haluaa, myös sinun elämäsi, tai seuraukset ovat kauheat.

Mieti ihan oikeasti nyt hänen käyttäytymistään - lue tuo hänen kirjoittamansa versio tästä jutusta ajatuksella - ja kysy itseltäsi hyväksyisitkö tällaista sinun elämäsi mestarointia, täysin kirjaimellisesti elämäsi uudelleen kirjoittamista, keneltäkään toiselta ihmiseltä? Johki on sinulle rakas, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että oma identiteettisi ja elämänpolkusi häviää. Jos sinulle tulee pienintäkään häpeän tai ihmetyksen tunnetta Johkin hehkutukessta, se on terve signaali. Googleta vaikka "rakkaudella irrottautuminen".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-lpa-

12.5.2011 20:58

Toimittaja oli tehnyt hyvän jutun. Siinä oli rehellinen, kaunistelematon ote, ja sävy oli ainakin mun mielestä myötämielinen. Hyvin haastateltu, ja Julle on selvästi luottanut toimittajaan.

Tuksun versio: huoh. Ilmeisesti kviini ei ole päässyt tarpeeksi esille Juliaa käsittelevässä jutussa, ja tuli vähän paha mieli. Ymmärrän, että pitää mainostaa bisnestään, mutta miksi pitää mainita esim. omat pianotuntinsa? Sen lisäksi Johanna on tuhonnut tekstin tyylillisesti. Jullen oma kuvaus pyhästä hengestä on poistettu, ja tilalla on suoraviivainen maininta asiasta, ja sen jälkeen turhaa selittelyä siitä mikä on pyhä henki ja miten ainutlaatuista (jälleen kerran) siskosten elämä on.

Muutenkin Johanna selittää ihan liikaa asioita, eikä anna lukijalle tilaa tehdä omia havaintoja (esim. se kohta, jossa Johanna korostaa Julian unelmien olevan aivan tavallisia).

Johanna ei ole hyvä kirjoittaja, ei teknisessä mielessä eikä luovassa mielessä. Toimittaja on aika vähin elein piirtänyt todentuntuisen kuvan haastateltavastaan. Jossu on pilannut sen selittelemällä, korostamalla itseään sekä vaimentamalla Julian omaa ääntä ja tunteita. Versio ei ole enää uskottava eikä myöskään millään tavalla koskettava.

Eikä ne eximiat laudatureiksi muutu vaikka kuinka yrittäisi. Näädät ei unohda koskaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Geno

13.5.2011 10:01

Tää on hauska:
Toimittaja:
"Palataan takaisin nykyhetkeen, kartalla ei kovin kauas Yliskylästä – Jollakseen, idylliseen paritaloon. Julian nuoruudenkotiin, jonka vanhemmat jättivät siskoksille muuttaessaan äidin työn perässä Ruotsiin Julian ollessa 18-vuotias."
Tuksuversio:
"Palataan takaisin nykyhetkeen, Helsingin Jollakseen, ei kovin kaukana Yliskylästä, idylliseen paritaloon josta on upeat näkymät merenrannalle ja auringonlasku näkyy kauniisti meren takana. Tukiaisten siskosten vanhemmat jättivät asunnon tyttärilleen muuttaessaan Tukholmaan äidin Nordean pankkityön perässä kun Julia oli 18-vuotias. Samassa asunnossa asuu tällä hetkellä komea nuorimies, kauppatieteiden maisteri Mikael alakerrassa vuokralaisena, sekä Johanna joka asuu paikassa satunnaisesti, koska matkustaa paljon."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Blunket

13.5.2011 10:16

Joo'o. Toimittajan juttu oli hyvä, asiallinen ja kiinnostava myös tällaiselle henkilölle, joka ei ole seurannut "Glam"-siskosten elämää.

Johanna Tukiaisen kirjoittama juttu taasen oli, noh, Johanna Tukiaisen kirjoittama juttu. Tylsä, tasapaksu ja aivan liian puolueellinen. Vai että laudaturin olisi kirjoittanut...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ylaoppilas

13.5.2011 10:19

"Lukion hän suoritti Etu-Töölössä, josta valmistui yläoppilaaksi 2003". Eipä meistä kovin moni taidakaan olla yläoppilas... (Ja tästä näppärästi väänsin nimimerkikseni tuon "Ylaoppilas", sillä ohjelma ei huolinut ääkkösiä lainkaan...)

Vakavasti puhuen, Johanna, kukaan ammattitaitoinen toimittaja ei voisi julkaista sinun versiotasi artikkelista, eikä ainakaan suostuisi omaa nimeään jutun alle kirjoittamaan. Alkuperäinen juttu oli hyvä ja lämminsävyinen, sinun versiossasi oli aivan liikaa ohi aiheen meneviä lisäyksiä, ylisanoja ja turhuutta. Koko jutun henki muuttui täysin.

P.S. Haastateltava voi juttua tarkistaessaan muuttaa suoria lainauksia sekä luonnollisesti korjata asiavirheet, mutta ei puuttua toimittajan tyyliin. Jos toimittaja haluaa sanoa "kissa", hänen ei tarvitse muuttaa sitä muotoon "kisu", vaikka haastateltava niin haluaisikin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hohhoijakkaa

13.5.2011 21:34

Toi Tuksun versio oli ihan huippu! Mutta valitettavasti, se osoitti sen etta Johanna kontrolloi Juliaa ihan liikaa. Omana itsenaan Julia on huomattavasti sympaattisempi kuin mita Tuksun "puolustelut." Tuohan oli oikein myotamielinen artikkeli Juliasta. Tais Tuksua arsyttaa, etta han ei ollut keskipisteena. Voi taivas mika NARSISTI!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ei-fani

13.5.2011 22:38

Mun puolesta tsemppiä molemmille siskoksille, tosi ihania olette. Kummassakaan versiossa ei ollut vikaa, Johannan versio vain yksityiskohtia toi enemmän esiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Buccaneer

13.5.2011 22:45

tankorunkkari lukee raamattua? Vaviskaa syntiset sielut! RKP:läisen tunteminenkin nököjään pelastaa pissiksen maineen ?!?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kademielikurppa

13.5.2011 23:11

Molemmat jutut olivat yhtä surkeasti kirjoitettuja. Varsinaiset epäartikkelit.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HarmittelevaMaisteri

14.5.2011 10:14

Kun lukee noita tekstejä, ei voi käsittää miten Johanna on voinut saada L:n äidinkielestä. :D Tosin itsekin olen saanut, enkä pidä silti itseäni minään huippukirjoittajana. Mutta lauseenvastikkeet ja viittaukset kun hänellä ovat usein aivan poskellaan, ja ihan turhia adjektiiveja pötkönä (esim: "luksustyylinen hyvällä maulla sisustettu koti erittäin arvostetulla alueella Helsingin Jollaksessa lähellä merenrantaa"), ja luulisi jokaisen ällän kirjoittaneen muistavan että se on "alkaa tehdä" eikä "alkaa tekemään". VIrheitä olisi vaikka kuinka. :D Kamalinta on kuitenkin, kuinka Tuksun tekstissä paistaa se, että nytkään ei hänen mielestään voida tehdä asiallista juttua siskosta, ilman että hän itse tunkee mainostamaan pubikeikkojaan joka välissä.. Ja voi jessus mikä status -intoilija!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Naata

14.5.2011 17:11

Edelleen, Johanna ei kirjoittanut ainoatakaan ällää, vaan eximioita. Tämä tarkistettiin Kanerva-kohun aikaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

epola

17.5.2011 12:56

nonnih ... tekin voisitte noitten VALHEITTEN vastapainoksi kysyä faktaa väliin ?????

1) VOISITTE TEHDÄ JOHANNAN DIETIN ETENEMISESTÄ PÄIVÄKIRJA-TYYPPISEN JUTUN (SYY, MIKSI EI KRAVITAATIO TOIMINUT )

2) SELVITTÄISITTE ONKO ELÄMÄNKERTA EDISTYNYT SIITÄ RUUTUPAPERILLE KIRJOITETUSTA LAPS...UUDESTA PIDEMM...ÄLLE

3) LEVY- JA SEN 15? BIISIÄ .. MITÄ NIILLE KUULUU .. ONKO JO KESÄN ALUSSA LEVYJULKKARIT

4) MITEN ON TOIVUTTU IKÄVÄN KESKENMENON JÄLKEEN

vai eikö kukaan omista OIKEAA TOIMITTAJAA ??? MIE OSAISIN SAMAA PAS*** JULKAISTA MITÄ TE OLETTA KIRJOITTANEET MONEN MUUN JULKAISUN OHELLA !½!!!! HOP

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eximio

18.5.2011 00:42

ääh, Johanna armas: artikkeli on, omia sanojasi lainaten, sinulle rakkaimmasta ihmisestä, siskostasi Julia Tukiaisesta, ei sinusta. Jos koet olosi uhatuksi Julian saadessa huomiota suomen kansalta kerro Citylle haluavasi heidän tekevän jutun myös sinusta. Epäilen kuitenkin sinun sen jo tehneen. Haluaisin kuitenkin vielä huomauttaa kaikille teille, jotka sanotte Johannan lisänneen nimensä useammin itse kirjoittamaansa versioon, kuin se oli alkuperäisessä, että olette väärässä: Johanna mainitaan Cityn versiossa 14 kertaa, omassaan 11.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taviz

18.5.2011 09:46

Miten nämä turha-julkkikset kehtaa olla mediassa kaikkien naurettavana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voimia

18.5.2011 10:28

Julialle tsemppiä! Itse olen myös naispuolinen alkoholisti ja käyn säännöllisesti AA:ssa. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia taistelussa alkoholia vastaan.

Johannalle: Voisit lopettaa Julian kontrolloimisen. Tue häntä valitsemallaan uudella elämäntiellä, mutta älä ohjaa.

Siunauksin, Alkoholisti '84

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TuksuFan

18.5.2011 12:46

Olisikohan tuo yllä oleva "aitojen kysymysten" lista ihan Johannan omaa käsialaa :) oon miettinyt, että pitäisiköhän sitä ihan pistää Johannalle adressi, että ihan oikeasti, emme me suomalaiset naiset ole kateellisia, vaan Johanna: olet oikeasti vain todella nolo. Ja adressin lisänä lahjakortti terapiaan, jossa voisi Johanna sitten ammatti-ihmisen kanssa pohtia, miten hän voi olla niin kovin harhainen ja irti todellisuudesta... en voi uskoa, että Johanna oikeasti uskoisi niitä asioita, mitä itsestään puhuu!? Uskomaton tapaus.. en voi lakata ihmettelemästä. Kaipa tuo harhaisuus on puolustusmekanismi, jolla kestää negatiivinen julkisuus (ja koska Johanna ja Johannan isä ovat "älykkäitä psykologiassa ja psykiatriassa" luulisi, että he olisivat itsekin asian jo tajunneet..)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

19.5.2011 13:24

"Punaviinissä on jotain, mikä ei sovi minulle."

Varmaan se alkoholi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihmetteleva1

20.5.2011 10:10

Eikö vain olisi voinut jättää julkaisematta Johannan teksti. Eihän se ole enää Julian kertoma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

112112112

20.5.2011 10:36

@24. Touché

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kristitty

20.5.2011 13:05

Kysyn vain: missä se Tukiaisen sisarusten usko/uskovaisuus näkyy? Ei ainakaan elämäntyylisssä. Nimim. Buccaneerin kommentti "tankorunkkari lukee raamattua? oli suorasukaisuudessaan ja brutaaliuudessaan totuudenmukainen. Miksi nämä ihmiset lepertelevät uskostaan mediaoissa ja blogeissaan, kun samalla elävät juopotellen ja huorahtavaa ammattia harjoittaen.
Johanna ja Julia, valitkaa. Jos olette kerran uskossa Jeesukseen, päättäkää, jatktteko huoraamista ja dokaamista häpäisten Jumalan ja hänen seurakustansa - vai teetteko parannuksen ja alatte Seurata Jeesusta.
Tekopyhyys pois!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kristitty

20.5.2011 13:10

Kysyn vain: missä se Tukiaisen sisarusten usko/uskovaisuus näkyy? Ei ainakaan elämäntyylisssä. Nimim. Buccaneerin kommentti "tankorunkkari lukee raamattua?" oli suorasukaisuudessaan ja brutaaliuudessaan totuudenmukainen. Miksi nämä ihmiset lepertelevät uskostaan medioissa ja blogeissaan, kun samalla elävät juopotellen ja huorahtavaa ammattia harjoittaen?
Johanna ja Julia, valitkaa. Jos olette kerran uskossa Jeesukseen, päättäkää, jatkatteko huoraamista ja dokaamista häpäisten Jumalan ja hänen seurakuntaansa - vai teetteko parannuksen ja alatte seurata Jeesusta?
Tekopyhyys pois!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joku42

20.5.2011 14:32

Tuksun juttu on täynnä kirjoitusvirheitä ja adjektiiveja! Heti ensimmäinen lause sisälsi maininnan itsestään...

Tuksu, jos vain jatkat kirjoittamista sinne Seiskan blogiin? Siellä määrä voittaa laadun!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TuxutiTjuks

20.5.2011 19:42

Versio ja mielenkiintoinen kehitysversio, toteaa allekirjoittaunut seitsemän laudaturin yo, TKK:sta vain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ei valitettavasti vielä väitellyt, joka eikä haaveile mistään nuorista ja komeista miehistä vaan myhäillen nyökkäilee tohorilleen LÄNSIhelsinkiläisessä merenrantaresidenssissään.
Ilmeisesti originaalihenkiön isosisar on mielikuvitushahmo, kukaan muu ei voi provosoida näin mehukkaasti! Sirkushuveja...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LAUDATUR

20.5.2011 21:19

Alkuperäinen teksti: hän valmistautuu pihalla ruusunmarjasotaan poikien kanssa.

Tuksun teksti: hän valmistautuu ruusunmarjasotaan muiden poikien kanssa.

HAHAH, repesin :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lautaatuuri

21.5.2011 12:26

Tuksuversio on aivan alle arvostelun.
Toimittajankin versio on Tylsää luettavaa.
Tai sitten minua Ei Vaan Kiinosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ValkoinenHarakka

21.5.2011 12:34

Valkoinen Kyyhky ei KOSKAAN nouse VASEMMALTA puolelta, vaan joko oikealta tai laskeutuu Jumalan merkkinä pään päälle (pään päälle vain Pyhille tai pyhitetyille).
Vasen puoli edustaa vääryyttä, oikea puoli hyvyyttä.
Jumalan pyhä henki EI nouse vääryyden puolelta.
Piste.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lautapuli

21.5.2011 12:45

Jossusta: "Nytkin: hän tulee olohuoneeseen yllättäen kuin pastori, vaaleanpunaisessa kylpytakissaan, ja istuu alas seuraamaan haastattelua."
Jossu tulee kyyläämään haastattelua.
Toimittaja vie Jullen turvaan parvekkeelle "tupakalle", jossa haastattelu jatkuu.
Jonkun ajan kuluttua Jossu seuraa perässä parvekkeelle .
Lätsähtää istumaan tuoliin.
Haastattelu lopahtaa siihen.
Nyah, JossuPossu kontrolloi!
Ja mulla on sitten kolme Ällää anasken ja Pulitseri kirjoottamisesta!
Ja mun pään takaa on lentäny Kolme valkoista lokkia:
Yks oikeelta, yks vasemmalta ja yks pään yli. Ja kärpäset surraa koko ajan pään ympärillä. En vaan ehi nähä onko ne valakoosia.
Tämä on totuus.
Repikää siittä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Eaglegirl

21.5.2011 13:27

Esiksikin tuo ensimmäinen haastattelu ei ollut yhtään vääristelevä vaan aito. Kun sen itse luin niin ei siitä mun mielestä saanut Juliasta väärää kuvaa vaan aidon kuvan ilman suurenteluja kun taas tuksun omassa versiossa oli niitä jo liikaakin. Tuksu tais vaan vetää herneen nenään tuosta kylpytakki pastori kohdasta. Ja jo se että yrittää tyrkyttää omia seiskan nettitv kuvia haastatteluun kuvaa hyvin Tuksun omia itsekeskeisiä pyrkimyksiä päästä mukaan. Hävetköön. Enempi tuo Tuksun versio on vääristetty ja antaa Juliasta semmosen kuvan kuin hän ois maan matonen verrattuna Tuksuun. Tuksu häpeä!!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

valkoinenkyyhky

21.5.2011 14:16

surullisia tapauksia kummatkin johanna ja julia, olisi parempi kaikille jos ne sijoitettaisiin jo nyt johonkin suljettuun mielisairaalaan,koska herätessään tosta prinsessa-unestaan tulevat taas yrittämään jotain onnetonta itsemurhajuttua(turhaa pelastushenkilökunnan käyttöä).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

feba

21.5.2011 15:40

että L:n kirjoittanut? empä usko :D eihän tuota pystynyt edes sujuvasti lukemaan kun ponnahteli silmiin ties mitä virheitä! luulisi unohtavan kirjoitussäännöistä poikkeamisen luovuuden takia jos haluaa saada uskottavuutta äidinkielen ällälleen. hahha

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bibbo

21.5.2011 15:51

LOPETA JULIA-PARAN KONTROLLOINTI, JOHANNA! TANA, ANNA JULIAN AIKUISENA IHMISENÄ JO ITSENÄISTYÄ! TEET SUHTEESTANNE IHAN SAIRAAN, EIKÄ OMA ELÄMÄNTYYLISI TEE MUUTA KUIN HALLAA JULIAN ALKOHOLISMILLEKAAN. JOHANNA, TEKSTISI ON SURKEAA LAATUA. ENSIMMÄINEN JUTTU LÄMMINHENKINEN, KARUSTI, MUTTA ASIALLISESTI JA MYÖTÄELÄEN KIRJOITETTU. JOHANNA VOISI "MERELLISTEN AURINGONLASKUJENSA" JA "UPEIDEN LUXUS-SITÄ JA TÄTÄ"-JUTTUJENSA KANSSA KATSOA VAIKKA PEILIIN?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuksuownage

21.5.2011 19:42

Olihan toi aika...no, jätetään sanomatta. On vaan jäänyt mietittymään yksi juttu...Mikä helvetti sen siskon nimi nyt on? JASMINE vaiko JASMINA? Luulisi nyt oman siskonsa nimen muistuvan oikein mieleen ="=

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

piipainen

21.5.2011 20:48

Alkuperäinen juttu jees, Tuksun versio ei jees.. jälkimmäisessä aivan liikaa tarinointia, selittelyä, koristamista ym. Kyllä täytyy jättää tilaa myös lukijalle!

Johanna, olet hyvä toisilla alueilla, mutta toimittaja et ole. Eikä hyvä äidinkielennumero tee toimittajaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kuvassa

21.5.2011 22:17

Nassu on Julian kanssa virkeän ja reippaan oloisen.
alaun JooLanta pitelee koiraa, se näyttää AINA kärsivältä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kuvassa

21.5.2011 22:21

Korjattu Versio: ^__^
Nassu on Julian kanssa virkeän ja reippaan oloinen.
Kun JooLanta pitelee koiraa, se näyttää AINA kärsivältä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihmettelen_vain

23.5.2011 02:23

Jotenkin ihmetyttää miksi hemmetissä Johanna on lykännyt itsensä tuohon tekstiinsä... Eihän kyseessä ole juttu HÄNESTÄ! Vaan hänen siskostaan Juliasta... Mutta otetaan huomioon että Tuksuhan ei kestä sitä jos HÄNESTÄ ei kirjoiteta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Annuliiiini

23.5.2011 05:03

City lehden kirjoitus oli halveeraava ja puhekielella kirjoitettu, Johannan kirjoitus kaunis ja asiaa. Osa haukkuu vain sen takia kun puhutaan Tukiaisesta, oli se sitten ihan mita tahansa. Johanna on kaunis ja fiksu nainen, vituttaa paskanpuhujat!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

appana

23.5.2011 07:36

Annuliiiini.. mene hoitoon

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anonyymialkoholisti

23.5.2011 10:09

johanna ei tajua sitäkään, minkä julia ymmärsi. AA:SSA OLLAAN ANONYYMEJA ALKOHOLISTEJA EIKÄ ASIASTA KOSKAAN PUHUTA LEHDISSÄ!!! jos luen jonkun ihmisen saaneen avun vertaistukiryhmistä tai itseapuryhmistä, arvaan hänen olevan asiast tietoinen.

EPIC FAIL, JOHANNA!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihmisixsixsix

23.5.2011 18:06

Vai väärä kuva Juliasta? Alkuperäisestä jutusta saa kuvan, että Julia on pohjimmiltaan ihan terveellä järjellä varustettu nuori nainen, jolla ei mennyt elämässä ihan niinkuin piti. Johannan versio antaa kuvan siskoksista jotka ovat täynnä katkeruutta ja vihaa muita suomalaisia kohtaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihmisixsixsix

23.5.2011 18:13

Ainiin, jos Johanna näitä kommentteja lukee, niin mulla on sille kysymys:
Olet nyt niin monessa eri yhteydessä maininnut tuon Jollaksen kotinne ja kuvaillut sen niin yksityiskohtaisesti, että odotatko kenties meitä "faneja" kylään?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TUKSU_ALAS

23.5.2011 18:46

TUKSU HAASTATTELU TEHTIIN JULIASTA, EI SINUSTA! Ei haastattelu ole silloin "vääristelevä". Pilaat jo oman siskoski.

alkuperäinen haastattelu oli mielestäni hyvä! Sain Juliasta uuden mielipiteen, mikä ei olekkaan niin kamala. Luulin että on aivan samanlainen ihminen ku siskonsakki. Tosin Tuksu yrittää näköjään kovasti, tuntuu pikkasen joltain manipuloinnilta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lekazard

24.5.2011 14:48

Annuliini taitaa olla Johanna Tukiaisen pseudonyymi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jossefiina

25.5.2011 20:43

Joo toi Annuliini on itteTuksu, Tuksun koneessa ei oo ääkkösiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hohhoi

25.5.2011 21:40

Ei elämän kevät, miksei tämä 'siskoksista armaista' kirjoittelu koskaan lopu? Aivan järkyttävää ja traumatisoivaa sekä äärettömän puuduttavaa luettavaa. Myötähäpeääkään en enää tunne, kaikki siskosten käytös ampuu niin yli. Silmien verkkokalvoja särkee jo ajatuskin uudesta Tukiaisten tempausten 'uutisoinnista' ja sekavista kuvasarjoista ja biletysraporteista, voi luoja sentään!! Eivätkö nämä naiset todellakaan ymmärrä, kuinka halvalla heitä pannaan mediassa, kerjäävät kaikin keinoin lisää palstatilaa vain? Ja näyttävät jo ikäistään 20 vuotta vanhemmilta deekuilta, Matti Nykänenkin näyttää jo ryhdistäydyttyään (taas hetkeksi) paremmalta! Laudatur äidinkielestä; no siinä on kirjoitukselliset lahjat laitettu kyllä todelliseen käyttöön tässä Johannan vastineessa, Taivas Varjele!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

paskis-Pasi

27.5.2011 19:23

Johanna-sisko on ottanut tehtäväkseen ottaa Julian "siipiensä suojaan" ja ohjata Juliaa "oikeaan suuntaa". Onkohan Julian vanhemmat koskaan tajunneet, että Tuksu on narsisti ja itsekäs paskiainen, joka hatut välittää Julia-siskonsa tuskasta ja alkoholismista. Pääasia näyttää olevan että karavaani kulkee ja Dolls-koirat haukkuu. Ymmärrän toki, että Tukiaisten vanhemmat ei halua lukea näitä paskalehtiä, Seiskaa ja Hymyä, mutta voisiko joku ottaa asian esiin Tuk-sisarusten vanhempien kanssa, ihan Julian hyvinvoinnin nimissä? Mielestäni Johanna ei ole hyvää seuraa Julialle, päinvastoin, Johanna on omiaan viemään sisarensa rappiolle, oman etunsa nimissä. Siitäkin huolimatta että Johanna tunnustaa Julian ongelmat, tämä Johannan "modifioima" artikkeli antaa taas kerran ymmärtää, että Johannan ja Johannan "afäärien" etu ajaa keiken muun edelle - jopa oman sisaren fyysisen ja henkisen terveyden. Näin ei toimi normaali sisar-suhde, ei ainakaan uskovaisessa perheessä.Paskalehdistö Seiskalle ja Hymylle tämä tietysti on mannaa: saa taas muutaman vuoden repostella, kuinka "Julia syyttää Johannaa elämänsä pilaamisesta" ja "Nyt vastaa Johanna Julialle" tyyppisissä artikkeleissa. Mutta voi vide, onko vastuuntunto unohdettu asia? Onko englanninkieliselle sanalle "compassion" mitään vastinetta Seiskan ja Hymyn lehdistökielessä?
Vielä viimeisenä täytyy mainita, että jos tämä kommentti "moderoidaan" taas kerran pois, olen erittäin pettynyt. Vapaus on hyvä asia, lehdistön sananvapaus eritoten, mutta jo maalaisjärki sanoo, että vapauden mukana tulee myöskin vastuu, joka tältä paskalehdistöltä tuntuu puuttuvan tykkänään. Kantakaa hyvät ihmiset oma kortenne kekoon, kukaan ei halua Juliasta ihmisrauniota lehdistön "entertainmentin" tai Johanna pyrkyrimäisyyden johdannaisena.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Klamuur

30.5.2011 00:17

Tän jutun luin aikalailla ilmestymispäivänä. Maria Shown katsoin myös. Hirveästä meikistään huolimatta Julia oli Mariassa ihan inhimillinen, tässä jutussa vielä enemmän avautui persoona. Ja rehellistä puhettahan tuo oli ja kertoi asiat rehellisesti. Alkoholismi ei varmasti ole helppo kumppani.
Itse vannoin joskus että en enää ikinä juo, kävin AA:ssa ja julistin kaikelle kansalle raitistumisestani. Lopputulos: aloin ryypiskella uudestaan.
Nykyään en ryyppää joka päivä, perjantaipullon käyn kyllä ostamassa. Tänä viikonloppuna tapahtui sellainen ihme, että pullosta oli vielä aamullakin jotain jäljellä. Mutkan kautta alkoholinkäyttöön tuli balanssi ja elämä alkoi mennä eteenpäin.

Surullista lukea Julian repsahduksesta (seiskan sivuilta). En ollut edes vahingoniloinen, lähinnä harmitti että perhana kun menit ryssimään. Ja se että joku paskalehti soittelee perään ja kyselee oletko ratkennut, ei takuulla helpota ongelman käsittelyä. Huh ja voi. Toivon Julialle edelleen tsemppiä, jospa se siitä vielä suttaantuisi.

Juttu oli mielestäni hyvin kirjoitettu, kiitos toimittajalle asiallisesta näkökulmasta, olishan Julian voinut lytätäkin.
Tämä Johannan uudelleenkirjoittama pläjäys sen sijaan... Sanokaa mitä sanotte, mutta mun näkövinkkelistä katsottuna tekstin on kirjoittanut täysin pihalla oleva pilleristi/alkoholisti. Eihän tossa ollut päätä eikä häntää, täyttä kuraa.

Jos Johannan juttu olisi ollut se virallinen versio, veikkaisin että Julia ei saisi näinkään paljon sympatiaa puolelleen.

Ja tosiaan Annuliini (Johanna Tukiainen): Hyvä yritys. Elämäsi on minun näkövinkkelistäni katsottuna hirveässä paskasuossa konttaamista, kiitän korkeampaa voimaa etten itse ryve semmoisessa enää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Donatella

30.5.2011 21:13

Enpä ole aikaisemmin kuullutkaan että punaviinin tanniini aiheuttaisi kenellekään sekavuutta. Noh, kaipa useiden "ällien" ylioppilas sen tietää.

Todella sairasta touhua tuo että Johannan piti tuo hyvä ja ammattitaidolla kirjoitettu juttu mennä muokkaamaan omanlaisekseen. Ja sen kyllä huomaa; kirjoitusasu on mitä sattuu ja Johannan nimi on muistettu ängetä joka väliin.

Kunpa Julia todellakin saisi repäistyä itsensä irti siskostaan! Niin kun moni sen jo on huomannut; mitä pidempään Julia roikkuu löysässä hirressä Johannan talutushihnassa, sitä varmemmin kulkee kohti tuhoa. Johannalla on outo käsitys sisarusrakkaudesta... Yrittää tuhota toisen kaikin mahdollisin keinoin. Kateellinen kun on!

Kauniille, empaattiselle JULIA:lle toivon kaikkea hyvää ja menestystä elämään!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

marikaaa

28.6.2011 00:52

Julia olet fiksu ja kaunis tyttö<3! Tsemppiä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hoopoliina123

13.7.2011 13:17

Krhm - eipä mennyt edes kahta kuukautta, että Julia taas repsahti. Intiimialueet paljaana pyörinyt päiväsaikaan Jollaksessa rannalla siideri kädessään, hyvä hyvä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kiitoksetCitylle

6.8.2012 17:36

On hyvä että City nostaa silloin tällöin esiin tällaisia tyypillisiä (?) iltapäivälehtioksennuksia. Muistamme näin pysyä kaukana moisista vessapapereista. Paitsi tietysti ne onnettomat jotka ovat koukussa ja tarvitsevat päivittäisen sonta-annoksensa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Masa190

1.3.2013 15:40

Tuksu on tanssija kuten Nykäsen Masa on laulaja. Kyse on friikkisirkuksesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Raitis Julia

31.7.2013 20:04

Julia on ollut siis yli kaksi vuotta jo selvin päin !

Hyvä Julia !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

välkky

3.12.2013 00:58

Voi siskoksia. Kotona ei ole opetettu alkoholin kohtuukäyttöä. On opetettu se toinen ääripää, isän osalta totaali kieltäyttyminen (liekö taustalla huono toleranssi tai taipumus alkoholismiin) ja äidin hyvin niukka käyttö. Ennenkin on nähty että tiukkaa kuria ja paljon lapsilta vaativien vanhempien mukuloista tulee jotain aivan muuta. Kun koskaan ei opeteta ns. epäonnistumaan ja olemaan joissain asioissa keskiverto käy juuri näin. Paistaa Tuksun kirjoituksestakin läpi että vanhemmat ovat olleet nuhteettomia ja pitäneet lapsiaan erinomaisina. Homma lähtee ihan lapasesta kun sitten korkataan se viinipullo. Ja elämällekin on suuret odotukset. Ei riitä paritalo Jollaksessa, vaan siihen pitää lisätä se merinäköala. Ja ei ole vain poikaystävä, vaan kauppatieteiden maisteri, dimplomi-insinööri ja kenraali. Titteleillä, rahalla ja glamourilla on vain merkitystä.
Ihanaa kuitenkin että Julia sai elämänsä raiteilleen. Toivottavasti sisko seuraisi perässä. En haluaisi ilkkua Tuksun kustannuksella, lähinnä sääliksi käy. Enkä epäile etteikö olisi ainesta fiksuksi naiseksi hänestä vielä kunhan saa päänsä selväksi ja ymmärtää olevansa ihan niin kuin me muutkin. Ei mitään sen enempää eikä vähempää.
Toimittajan juttu oli sydäntä lämmittävä. Tuksu kyllä pilasi sen täysin omalla glamorisoidulla ja omaa erinomaisuuttaan korostavalla versiollaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

anniskelu

17.12.2013 14:49

Nyt loppui juominen, neiti siirtyi toiselle tiskille...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ei näin

17.12.2013 15:24

Hei, voisitteko ottaa tämän Juliaa loukkaavan kirjoituksen pois Cityn etusivulta? Julia on kuollut ja tällainen kirjoittelu on hyvän maun vastaista. Kiitos ja voimia Julian omaisille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

17.12.2013 15:32

Olipas hieno nosto etusivulle. NOT.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.12.2013 20:18

Meinasin just tulla sanomaa samaa, kylmää mediahuorausta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

gytr

17.12.2013 20:25

Eipä arvannut Julia, että 5 vuoden kuluttua onkin jo haudassa:(

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anssi_T

18.12.2013 08:48

Hyvä nosto etusivulle. Tekee median sääntöjen puitteissa kunniaa Julia Tukiaiselle. Tällaisten juttujen ansiosta voi nähdä vilauksen ihmisestä julkisuuskuvan takana. On aivan luonnollista, että nyt kun Tukiainen kuoli, näitäkin juttuja luetaan eri silmin. Hyvä City! Voimia ja siunausta Julia Tukiaisen läheisille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

johnas

19.12.2013 22:04

Tukiaiset ovat tuoneet suomalaiselle alkoholiongelmille kasvot. Vanhempi sisko tanssii kännissä räkälöissä ja joutuu pian pahoinpitelyidensä takia vankilaan, nuoremman siskon elimistö petti jo kolmekymppisenä.

Suomessa kuolee ihmisiä viinaan. Miksei siitä saisi puhua? Miksei kuolemasta saa puhua - varsinkin kun se on tavalla tai toisella itse aiheutettu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gives me chills

7.11.2016 13:54

Pidin tuota Johannan kirjoittamaa juttua hyvänä vitsinä silloin kun tämä juttu ilmestyi.
Nyt menee vaan kylmät väreet kun tajuaa miten Johanna manipuloi siskonsa elämää. Julia ei saanut edes unelmiaan valita itse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kalu Kalle

4.12.2016 16:04

Vieläkö Tukiaisen siskot heittää strippikeikkaa? Antaako myös privateshown?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi