Luttamunapandat

Kolumni

Useimmat meistä joko tiedostaen tai tiedostamattaan unohtavat sen, että kaikki vituttaa. Tämä itsepetos ei poista sitä faktaa, että joka ikinen asia säteilee vitutusta ympärilleen. Poikkeusta eivät tee edes yleisesti mukavina tai söpöinä pidetyt asiat, kuten pandakarhut. Salakavalasti myös uhanalaisiin pandoihin ja niiden suojeluun liittyy lukemattomia päin vittua olevia asioita.

“Suojaväri”
Rayban-naamat ovat sen värisiä, etteivät ne sovi mihinkään muuhun kun 50-luvun mustavalkoelokuvaan. Tällaista porukkaa on täysin oikeutettua salametsästää! Ei Darwin turhaan lakejaan luonut.

Ruokavalio
Läskimollukat ovat niin hurjia lihansyöjiä, että syövät vain bambua, josta vapautuvan negatiivisen energian turvin ne EIVÄT JAKSA VITTU MITÄÄN, paitsi nukkua ja syödä lisää bambua! Onko siis ihme, ettei näitä elukoita paljon vapaana kirmaile?

Haluttomuus
Asiantuntijoiden mukaan pandojen uhanalaisuus johtuu paljolti siitä, että niillä on alhainen seksuaalivietti. Herää kysymys, miksi näitä luttamunia enää on olemassa?

Pandaporno
Thaimaalaisessa eläintarhassa haluttomalle urospandalle näytettiin pandojen paritteluvideoita, jotta sillä ottaisi eteen. Tästä ei kuitenkaan ollut mitään apua. Näitä eläinmaailman rollsroyceja ei siis todellakaan kiinnosta mikään muu kuin syöminen ja nukkuminen. Kertoisiko joku tälle ihravuorelle, ettei kummallakaan toimenpiteellä juuri sukua jatketa!

Keinosiemennys
Kun porno ei tehonnut, hoitajat turvautuivat keinosiemennykseen saadakseen jälkeläisiä pandapariskunnalle. On luonnollista, että vain ne lisääntyvät, jotka hommaan pystyvät. Miksi vitussa pitää puuttua luonnonvalintaan?

ANTAKAA NYT JUMALAUTA NIITTEN IMPOTENTTIEN KUOLLA SUKUPUUTTOON, KUN NE ILMISELVÄSTI ITSE SITÄ TAHTOVAT! Ja huolesta tutisevat eläinsuojelijat voisivat käyttää energiansa jonkun sellaisen asian pelastamiseen, jolla olisi edes jotain toivoa selvitä.

“Kirjailija”kaksikkoa vituttaa myös heidän kakkoskirjansa, toiseksi ENITEN VITUTTAA KAIKKI, joka julkaistiin maaliskuun alussa. Jätä kauppaan, jos vituttaa.

11 kommenttia

ex_deeku

26.3.2009 17:27

Pandoja?
Vitutus?

Kaikkea sitä...?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Munamies

27.3.2009 08:10

Hehee. Nyt vaan odotellaan kun kukkahattutätien ja kettutyttöjen vastaiskua...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Munamies

27.3.2009 08:10

Hehee. Nyt vaan odotellaan kukkahattutätien ja kettutyttöjen vastaiskua...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

äijä

29.3.2009 02:55

Cityn kolumnien taso on huonompi kuin koskaan. Ei nää oo hauskoja, ei älykkäitä, liian typeriä ärsyttämään sisällöllään joten ärsyttävät vain typeryydellään. Kenelle näitä tehdään? Miksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juippi jaippi

29.3.2009 04:53

itseasiassa aivan loistavia pointteja. Varsinkin se miksi pitäis väkisin säilyttää laji, joka ei edes halua lisääntyä. Ihme ettei viherpiiperöt tai feministit ole vielä kilahtaneet siitä pornon näyttämisestä pandoille. Eikös se ole seksuaalista häirintää, varsinkin jos niitä ei kiinnosta. Hiukan kuin feministille väkisin yrittäis esitellä peniksen loistavia käyttöominaisuuksia. Juttu avasi silmäni. Kiitoksia!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Chime

1.4.2009 04:36

Feministit sitä, feministit tätä...huoh. Kasvakaa aikuisiksi, miehet. Ilman feminismiä naisilla ei olisi äänioikeutta, kunnollista palkkaa saati oikeutta tehdä muuta kuin passata perhettään. Yksikään mies ei tuollaiseen rupeaisi mutta naisilta sitä odotetaan vieläkin- ja pelotellaan sanalla "feministi". Siksi onkin tyypillistä että tavisnainen aloittaa lauseensa: "En ole mikään feministi mutta..."; hän ei halua tulla torjutuksi miesten puolelta vaan hakee hyväksyntää tuolla aloituksella ennenkuin uskaltaa sanoa edes osan mielipiteestään. Säälittävää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Clusterfuck

1.4.2009 22:42

Vittu, nyt vituttaa femi-vitun-nistitkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nopeastilämmennytlukija

3.4.2009 12:45

Siis tieto on ollut esillä jo monesti, mutta mistä kummasta näitä kahta opusta voi hakea, jos ei vituta?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Viian

3.4.2009 18:15

Cityn kolumnit on nykyään älyttömän huonoja, kyllä on ikävä "hevoshullua blondia". Kirjoitukset eivät ole älykkäitä eivätkä hauskoja ja vaikuttavat viimeisenä iltana ennen deadlinea sutaistuilta. Ja ihan kuluneita aiheita. blaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ja eniten vituttaa...

5.4.2009 01:10

En ole feministi, mutta ei ole oikein purkaa vittuuntumistaan sen enempää viherpiipertäjiin, feministeihin, nisteihin kuin viattomiin pandoihinkaan. Jos sinulla on sitten tällainen taipumus vittuuntua, koita kuvitella toimintanne päinvastoin ja selittää miksi juuri sinä toimit oikein? Ehkä ymmärrät, että vittuuntumisesi oli ainakin osittain oma vikasi, yleensä suurimmaksi osaksi. Syyllisen löytäminen tällaisissa tapauksissa on ensisijaisen tärkeää, ei niinkään asian selvittäminen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Krakau

23.9.2009 13:42

Koskapa hesarin kekustelupalstalla viitataan tänne (artikkelin kommenteissa) niin viittaan minä puolestani takaisin sinne.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Luontoekspertti+kehotti+j%C3%A4tt%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+pandat+kuolemaan+sukupuuttoon/1135249524320

Kannattaa lukea! Eli tässä on kolumni osunut vaihteeksi asian ytimeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi