Luxemburgista tulee ensimmäinen maa, jossa kaikki joukkoliikenne on ilmaista

Varakkaan maan on tarkoitus puuttua pahoihin ruuhkiin kannustamalla työmatkalaisia julkiseen liikenteeseen.

Luxemburgista löytyvät yhdet maailman pahimmista ruuhkista, joihin ilmainen julkinen liikenne pyrkii tuomaan parannusta.
Luxemburgista löytyvät yhdet maailman pahimmista ruuhkista, joihin ilmainen julkinen liikenne pyrkii tuomaan parannusta. Kuva: f11photo / Fotolia

Keski-Euroopan minivaltio Luxemburg tulee olemaan ensimmäinen maa maailmassa, joka ottaa käyttöönsä ilmaisen joukkoliikenteen. Uudelleen valittu pääministeri Xavier Bettel ja hänen hallituksensa ovat luvanneet junien, raitiovaunujen ja bussien muuttuvan ilmaiseksi ensi kesänä.

Päätös on suunnattu pidemmille matkoille, joita Luxemburg toivoo kansalaistensa tekevän jatkossa enemmän julkisella liikenteellä, koska maata vaivaavat autoilun aiheuttamat liikenneruuhkat. Maassa on tällä hetkellä eniten autoja asukasmäärää kohden Euroopassa. 

Tähänkään asti Luxemburgin julkisen liikenteen hinnat eivät ole olleet päätä huimaavia, sillä kahdella eurolla on voinut matkustaa kahden tunnin ajan lähes kaikkia maan sisäisiä matkoja. Alle 20-vuotiaat saivat ilmaisen joukkoliikenteen tänä vuonna. Maassa on käytössä myös julkisella liikenteellä matkustettuihin kilometreihin perustuvat verovähennykset, joihin puututaan ilmaisen joukkoliikenteen myötä.

Demokraattien, vasemmiston ja vihreiden hallituskoalitiolla on mielessään myös muita uudistuksia: pian kannabis voi olla Luxemburgissa laillista ja kansalaisilla käytössään kaksi vapaapäivää entistä enemmän.

Bloomberg toteaa mielipidekirjoituksessaan, ettei ilmainen joukkoliikenne välttämättä toimi muualla, vaikka Luxemburgin ruuhkiin se näyttäisi olevan oikea ratkaisu. Tekstissä todetaan, ettei ruuhkien syy ole välttämättä julkisen liikenteen ylihinta, vaan se, että omalla autolla ajaminen on liian halpaa.

600 000 asukkaan ja 200 000 työmatkaliikkujan Luxemburg ei ole ainoa paikka, missä testataan ilmaista joukkoliikennettä. Esimerkiksi Ranskan Dunkirk poisti bussien maksut viime syyskuussa alueen 200 000 asukkaalta ja bussien käyttö nousi välittömästi.

Tallinnassa puolestaan siirryttiin ilmaiseen joukkoliikenteeseen jo 2013. Siellä tulokset ovat olleet vaatimattomia, sillä ruotsalaisen Royal Institute of Technologyn selvityksen mukaan julkisen liikenteen käyttö on noussut vain kolme prosenttia muutoksen jälkeen.

Tilastot näyttävät kuitenkin, että keskivertomatkan pituus on laskenut, joka puolestaan viittaa siihen, että ilmainen joukkoliikenne on saanut asiakkaakseen kävelijöitä ja pyöräilijöitä, ei niinkään omaa autoaan käyttäviä. Suurin nousu julkisen liikenteen käytössä on tapahtunut Tallinnan köyhimmillä alueilla, joten tasa-arvon näkökulmasta muutos näyttäisi toimivan, vaikkei sillä suuria vaikutuksia ruuhkaan olisikaan.

Luxemburgissa ilmaista joukkoliikennettä ei jouduta ajattelemaan juurikaan talouden näkökulmasta, sillä joukkoliikenteen vuosittainen lasku on miljardi euroa, kun lippuostot tuottavat vain 30 miljoonaa. Muualla kyse on usein enemmän rahasta, kuten belgialaisessa Hasseltin kaupungissa, missä kaupunki poisti ilmaiset bussikyydit 16 vuoden jälkeen todettua homman liian kalliiksi. Pariisissa puolestaan selvitettiin ilmaisen julkisen liikenteen mahdollisuuksia, mutta selvityksen perusteella muutos olisi tullut liian kalliiksi.

2 kommenttia

Zzz-Top

19.1.2019 18:05

Ilmaisen joukkoliikenteen perusprobleemi on, että se jää täysin poliittisen päätöksenteon armoille. Jos lipputulot eivät ohjaa lainkaan suunnittelua, niin miten palveluita kehitetään? Kuka huutaa kovimmin -periaatteella? Pitkämatkalaisten, aamuvarhaisella töihin menijöitten, yökyöpelien vai henkilökunnan toiveitten mukaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TodellinenToimittaja

21.1.2019 22:14

Toimittajalle tiedoksi. Joukkoliikenne ei siis ole "ilmaista" vaan se on maksutonta. Kyllä sen joukkoliikenteen joku kuitenkin kustantaa - eli veronmaksajat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi