Monsteri-Makke

Monsteri-Makke pelaa videopelejä ja tekee muita nörttien juttuja.

Monsteri-Makke myöntää, ettei ehkä ole tehnyt oikeita  töitä ihan niin paljon kuin samanikäiset kaverinsa.
Monsteri-Makke myöntää, ettei ehkä ole tehnyt oikeita töitä ihan niin paljon kuin samanikäiset kaverinsa.

Turkulainen rap-trio Vieläki Lepposaa julkaisi uuden levynsä Pidemmälle viety huhtikuun alussa. Yhtyeen muodostavat MC-tuottajat Monsteri-Makke, Murkkumies ja DJ Beha.

"Toisen levyn tekeminen tuntuu todella hyvältä. Alun perin ajattelin, että ihan jees, jos saadaan nimeä Turussa, mutta meistä pidetään ja meitä kuunnellaan ihan ympäri Suomea", Monsteri-Makke iloitsee.

Milloin ei ole enää lepposaa?

"Koskaan ei lakkaa olemasta lepposaa. Bändin nimi ei ehkä anna ihan oikeaa kuvaa meidän kappaleista. Ei niissä kaikissa aina ihan niin leppoisa meno sanoitusten puolesta ole. Lepposaa alkoi olla vuonna 2007, kun siirryttiin Murkkumiehen kanssa beatboxingista räppiin."

Julkaisitte uuden levynne rap-artisti Haamun kanssa. Uskotko henkiolentoihin?

"Kai se on pakko uskoa, jos kerran Haamun kanssa tekee musiikkia."

Teillä on kappale nimeltä Räppiunelmii. Minkälaisia räppiunelmia sinulla on?

"Ehkä suurin tavoite on se, että pystyisin tekemään tätä elääkseni. Suomessa on muutama sellainen räppäri, mutta Cheekiä lukuun ottamatta he pärjäävät vain juuri ja juuri."

Olet sanonut olevasi räppinörtti. Mitä se tarkoittaa?

"Meitä on kahdenlaisia. Räppinörtti on joko sellainen, joka tietää räpista kaiken ja käyttää paljon aikaa tutkiakseen sitä. Tai sitten räppinörtti pelaa paljon videopelejä ja tekee muita nörttien juttuja, kuten minä. Ja räppää."

Harrastit beatboxausta Verbal Developmentissa. Joko teillä on varaa oikeisiin soittimiin?

"No nyt alkaa jo vähitellen olla. Vaikka jotkut musapuristit ehkä sanoisivat, ettei nämä mitään oikeita soittimia ole."

Uudella levyllänne on kappale L.A.H. eli Last Action Hero. Onko Schwarzeneggerin jälkeen tullut yhtään todellista toimintasankaria?

"Kyllä Arska on omassa sarjassaan viimeinen kunnon kasarityylinen toimintasankari. Pidän kyllä Matt Damonin Bourne-elokuvista, mutta se ei ole hahmona kuitenkaan samanlainen."

Levyllänne on "sekä east coast että west coast -henkisyyttä". Paljonko kappaleissa on Turku-henkisyyttä?

"Kyllä Turku-henkisyyttäkin löytyy. Varsinkin sanoituksissa on aika paljonkin viittauksia Turkuun. Täällä ei ehkä kuitenkaan ole sellaista omaa tyyliä beatissa."

Onko teillä paljon bändäreitä?

"Kavereita ei varmaan lasketa? Siis nolla. Haluaisin ajatella, että niitä olisi sellainen 0–200."

Tupac vai Biggie?

"Biggie, ehdottomasti. Hänellä oli parempi tyyli, ja biisejä jaksaa kuunnella uudelleen ja uudelleen. Tupac ei vain iske."

Voiko räppärillä olla liikaa blingiä?

"Voi olla. Varsinkin suomalaisille räppäreille liika bling ei sovi, se menisi ehkä jo parodian puolelle. Suomessa kannattaa asiat tehdä Suomen tyylillä, vaikka musiikki onkin Amerikasta lähtöisin."

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi