Suvi-Anne Siimes

Punkministeri.

Nuorena Suvi-Anne Siimes pyöri Lepakossa ja tapetoi huoneensa seinät Juice Leskisen kuvilla. Nyt 37-vuotiaana pystytukkaisena toisena valtiovarainministerinä hän suree, ettei aikuisena saa pitää hauskaa. Kyntensä hän on vielä lakannut violeteiksi.

Valtiovarainministeri ja Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on kiireinen nainen.

Haastatteluajankohtaakin täytyy siirtää useampaan otteeseen, sillä hänen kalenterinsa täyttyy hurjaa tahtia.

Kiireiseltä hän ei kuitenkaan näytä: itse asiassa Siimeksen olemus on melko rauhallinen ja hillitty; ainoastaan hänen silmänsä säkenöivät eloisasti. Hän on selkeästi katsonut peiliin useammin kuin kerran, ennen kuin on lähtenyt kotoa: violetti housupuku ja samaan sävyyn lakatut violetit kynnet, kaulakorussakin on jotain violettia. Kello on Calvin Klein. On vaikea kuvitella häntä ministeriksi. Ehkä hän ajattelee niin itsekin.

"Musta vaan tuli ministeri", Siimes toteaa urakehityksestään.

"On tärkeää vetää tiukka raja oman itsen ja asemansa välille, säilytettävä suhteellisuudentajunsa. Humoristinen asenne auttaa."

Tämä ei tarkoita, et-teikö Suvi-Anne Siimes suhtautuisi ministeriyteensä vakavasti ja kunnianhimoisesti.

"Mua on aina kiinnostanut valta ja se, miten ja missä sitä käytetään. Haluan tehdä valtaa näkyväksi. Valtaan liittyy vastuu, eikä valtaa voi viedä pöydän alle piiloon. Haluan puhua asioista ymmärrettävästi. Häirikön roolini hallituksessa liittyy tähän valtarakennekysymykseen."

Lisäksi Siimes taistelee köyhyyttä, ydinvoimaa ja nykyistä omistusasuntokeskeistä asuntopolitiikkaa vastaan ja puoltaa niin homoliittoja kuin homojen adoptio-oikeuttakin.

"Jos on muuten kykenevä vanhemmaksi, sen pitäisi riittää."

Mutta millainen Suvi-Anne Siimes on ihmisenä?

"Toi on niin vaikee kysymys. Mutta mä olen vahva, vakavamielinen ja ihmisystävällinen."

Juice ja Bowie

Suvi-Anne Siimes syntyi kesäkuun ensimmäisenä päivänä 1963. Siimes pitää itseään totisena lapsena.

"Taisin muuttua iloisemmaksi vasta myöhemmällä iällä."

Hän asui Helsingin Malmilla aina 19-vuotiaaksi asti. 1960-luvun Malmilla asuttiin kuin maalla ja kasvettiin rauhassa keskustan hälyltä. Siimeksen perheeseen kuului opettajavanhempien lisäksi kolme nuorempaa sisarusta. Pieni Suvi-Anne tykkäsi lukemisesta, ja äidinkeli oli lempiaine koulussa. Kauheinta olivat laulukokeet, jolloin piti veisata koko luokan edessä. Siimekselle lätkäytettiin esitykestä vitonen.

"Siinä suhteessa suomalainen yhteiskunta on edistynyt, etteivät mun lapset ole joutuneet enää kokemaan hirveitä laulukokeita", Siimes nauraa.

Traumaattisia musiikintunteja lukuun ottamatta Suvi-Anne Siimes pärjäsi koulussa kuitenkin mainiosti.

"En ollut välttämättä kauhean rakentava oppilas aina, vaan taisin olla jossain vaiheessa aika vaikeakin", hän tunnustaa.

Murrosiässä Suvi-Anne Siimes ei juurikaan poikennut ajan tavallisesta teinistä. Hänen huoneensa seinää koristi huonoa ihoa myöten brutaalin todenmukainen piirrosjuliste Juice Leskisestä. Suvi-Annesta se oli hieno, vaikka pikkusiskojen mielestä Juice näytti kauhealta. Teini-iän suurimman surun hän kohtasi tajutessaan, ettei hänelle sopinut David Bowien Aladdin Sane-levyn kannen pystytukka. Suomi-rock ja kantaa ottavat sanoitukset ravisuttivat puberteetista kärsivää Siimestä, jonka mielestä Juicen ja Bowien lisäksi Iggy Pop oli hyvä.

"Sex Pistolsista mä en niin kauheesti tykännyt, ehkä ne oli liian rumia."

Näihin aikoihin Siimes aloitti myös venäläisen kirjallisuuden lukemisen suomalaisille tuttujen ja turvallisten Keltaisen Kirjaston kirjojen ohella.

Lepakko ja rasvatukat

Suvi-Anne Siimes hylkäsi Pohjois-Helsingin lähtiessään lukioon Helsingin Yhteiskouluun. Se oli nuorelle, maailmantuskaa potevalle Suvi-Annelle merkittävä kokemus.

"Siellä tajusin ensimmäistä kertaa, että on olemassa muunlaisia perheitä ja muunlaisia elämäntapoja", Siimes muistelee.

Muunlaisissa perheissä 18-vuotias saattoi saada syntymäpäivälahjaksi auton. Suvi-Anne keskittyi makean elämän sijasta pohdiskelemaan maailman köyhyysongelmia.

"Silloin ajattelin asioita vielä maailmanlaajuisesti, enkä ajatellut, että köyhyyttä voi ihan oikeasti olla Suomessakin", hän sanoo.

Siimes hengasi ystävineen vallatussa Lepakossa. Radio Cityn perustamisen vappu 1985 säilyy ministerin mielessä. Kun Lepakko viime vuonna purettiin, valtiovarainministeri tunsi itsensä oikeasti vanhaksi. Lepakoksi Lepakon tilalle luotu Nosturi on organisoidumpi hanke, eikä ruohonjuuritason juttu.

Myös Radio Cityn kehitys soittolistakanavaksi harmittaa Siimestä. Filosofian opiskelijoille tärkeää oli Cityn "hämärähemmo-ohjelma" ja rohkea sananvapaus. Lepakon ja Cityn kulta-ajoilta hän muistaa hyvin ajan nuorisotyylit.

"Silloin oli tärkeää, että hiuksissa oli rasvaa. Kosketusmielessä se ei ollut kyllä mukavaa - poikaystävän hiukset tuntuivat kauheilta, kun niitä koski! Pitkätukkiin suhtautduttiin kamalan negatiivisesti."

Siimes muistelee, etteivät jengitappelutkaan olleet ryhmien välillä tavattoman harvinaisia.

"Nykynuorison kapina eroaa punkkareiden ajasta ehkä siinä mielessä, että nykyään kaikki on paljon henkilökohtaisempaa ja sisäänpäinkääntyneempää", Siimes pohtii.

Helsingin kauniit miehet

Ensimmäisen lapsensa, Nikolaoksen, Siimes sai 19-vuotiaana. Nikolaoksen syntymää hän kuvaa huikeaksi, maailmankuvaansa vahvasti järkyttäneeksi kokemukseksi.

"Silloin tajusin ensimmäistä kertaa, että kaikki ihmiset ylipäätään ovat syntyneet. Lisäksi tajusin, että äidillänikin on ollut elämä ennen mua. Etten olekaan maailman napa."

Suvi-Anne luki Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian pääsykokeisiin puistonpenkillä lapsen nukkuessa vierellä vaunuissaan. Ovet akateemiseen opinahjoon aukesivat ensi yrittämällä.

"Olen aina ollut hyvä arvioimaan, minkä verran täytyy opiskella ja lukea."

Siimes luki ensin sivuaineenaan valtio-oppia ja päätyi miltei sattumalta lukemaan kansantaloustiedettä, josta tuli lopulta hänen pääaineensa. Humaania ja vihertävää nuorta naista on vaikea kuvitella kansantaloustieteen opiskelijoiden seuraan.
"Huonosti mä sinne sovinkin", Siimes myöntää.

"Ystäväni olivat filosofian opiskelijoita, enkä pyörinyt koskaan kansiksen ainejärjestössä. Ainoat ystäväni sieltä liikkuivat taloustieteen valtavirran reuna-alueilla."

Siimes synnytti toisen lapsensa, Irinjan, 20-vuotiaana ja koki toisinaan itsensä opiskelijaelämästä ulkopuoliseksi lasten luodessa elämälle rajoitteita.

"Olin 24-vuotias ja eronnut kahden lapsen äiti, ja tunsin oloni miljoona vuotta vanhemmaksi kuin opiskelukaverini", Suvi-Anne tunnustaa.

Vaikkei opiskelijapolitiikka ollutkaan 1980-luvulla erityisen pop, Siimes ehti pyrkiä ylioppilaskunnan edustajistoon ja oli mukana perustamassa yhä toimivaa Sitvas (Sitoutumaton vasemmisto) -opiskelijajärjestöä.

Lisäksi Siimes kirjoitti sekä Ylioppilaslehteen että Hämäläisosakunnan lehteen Hälläpyörään juttuja. Parhaiten mieleen on jäänyt Hälläpyörään kaverin kanssa tehty kaksiosainen juttusarja: Helsingin kauniit miehet ja Tampereen kauniit miehet.

Koti ja kosketus

Oman kauniin miehensä, terveyskeskuslääkäri Kari Penkkilän Siimes tapasi vuonna 1984, kun Penkkilä kirjoitti päiväkirjaa Kappelin kahvilassa. Harvinainen näky - mies kirjaamassa mietteitään - sai Siimeksen avaamaan keskustelun miehen kanssa.

Pariskunta päätyi yhteen ja meni naimisiin vuonna 1988. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Siimeksen kolmas lapsi, kuopus Olga. Perhe muutti Helsingin huimia asuntohintoja karkuun maalle, ensin Pohjan kuntaan ja sittemmin nykyiseen vuokrakotiinsa Karjalohjalle.

Siimes perheineen viihtyy 1300 asukkaan kauniilla Karjalohjalla, eikä suunnittele muuttoa Helsinkiin.

"Joskus ajattelen, että se olisi helpompaa esimerkiksi työmatkojen kannalta. Mutta se olisi itsepetosta - Helsingissä asuessa työpäivät venyisivät entistä pidemmiksi."

Nyt kotona olo on vaalittavaa aikaa.

Siimes koettaa ehtiä Karjalohjalle yöksi aina, kun se on mahdollista. Pari yötä viikossa hän viettää kuitenkin neljän naiskansanedustajan kimppakämpässä Helsingissä, mutta ikävöi silloin omaa vuodetta ja aviomiehen kainaloa.

Fyysinen läheisyys ja kosketus ovat Siimekselle tärkeitä asioita, suorastaan arvoja sinänsä. Hän kertoo huomanneensa tämän yhdellä työmatkallaan Yhdysvaltoihin.

"Olin kaksi viikkoa matkalla yksin, ilman avustajaa. Jossain vaiheessa oli kummallinen olo, että joku on pielessä. Sitten tajusin, että se johtui siitä, etten ollut koskenut kehenkään niin pitkään aikaan!"

Arjen sietämätön kauneus

Suvi-Anne Siimes vakuuttaa elävänsä arkista kotielämää, vaikka työhön liittyykin suureellisia aspekteja. Hän luokittelee itsensä kotioloissa"riittävän hyväksi äidiksi", joka sillä päällä ollessaan räyhää ja meluaa, mutta myös rakastaa ja pitää hyvänä mielellään.

Maalaisuus ja kaupunkilaisuus ovat Siimeksen ajatusmaailmassa sulassa sopusoinnussa.

"Siinä mielessä olen maalainen, että luonto on minulle tärkeä, niin banaalilta kuin se kuulostaakin. Lisäksi inhoan suurkaupungin melua. Mutta kaupunkikulttuurin parhaat puolet taas ovat minulle tärkeitä, kuten kirjakaupat ja kahvilat."

Siimes sanoo omistamisen himonsa kohdistuvan ainoastaan kirjoihin. Valitettavasti kirjakauppojen ja kahviloiden rooli on kuitenkin kutistunut minimiin Siimeksen elämässä hänen noustuaan poliittisen vallan huipulle.

"Olen joutunut luopumaan kahviloissa pitkään istumisesta ja kauniiden ihmisten tarkkailemisesta. Se on surullista. Minusta on tullut katseiden kohde, ja sen kanssa on välillä vaikea elää."

Liian julkisuussäikky Suvi-Anne Siimes ei kuitenkaan ole.

"En kaihda julkisuutta. Mielestäni siihen täytyy saavuttaa suora suhtautuminen. Työvälineeni on minä itse, eikä silloin voi olla liian hysteerinen huomion takia. Omien kasvojen näkeminen televisiossa hämmentää joskus, eikä lähipiirilleni ole kauhean kivaa liikkua kanssani."

Niinpä rouva ministeri ammentaa onnensa arjesta ja elämästä vieraiden silmäparien ulottumattomissa - sykemittarin kanssa juoksemisesta ja tumman rouheleivän leipomisesta. Onnea tuottaa myös aikuisuus.

"Kulttuurimme on niin aikuisvastainen. Ihan kun mitään kivaa ei voisi tehdä enää tässä iässä! Mun mielestä aikuisuus tuntuu hyvältä."

Suvi-Anne Siimes suurimmat täyttymättömät unelmat liittyvät tätä nykyä perhe-elämään.

"Haaveilen ajasta, kun pääsemme aviomieheni kanssa elämään kahdestaan. Siihen meillä ei toistaiseksi ole ollut mahdollisuutta. Lisäksi siitä lähtien, kun pikkusiskoni sai lapsen kolme vuotta sitten, olen unelmoinut isoäidiksi tulosta. Se olisi varmaan ihmeellinen tunne."

File

Ikä: 37 vuotta
Pituus: 174 cm
Paino: 63 kg
Koulutus: Valtiotiet.lis.
Lapset: kolme
Koti: Karjalohja
Auto: Mitsubishi Pajero -90
Puolue: Vasemmistoliitto
Kello: Calvin Klein
Juoma: Vesi
Intohimo: aviomies
Tuoksu: en käytä
Kengät: Ecco
Luottokortit: Visa, Mastercard, Eurocard
Palkka: n. 56 000 mk/kk

9 kommenttia

YRITTÄJÄ

24.1.2003 17:36

Ei voi olla oikein, että paikallisten verotoimistojen jo hyväksymät
lopulliset verot yksi verotarkastaja muuttaa toisiksi ja aina yrittäjän vahingoksi.Kun otetaan huomioon että paikallisten verotoimistojen henkilökunta pitäsi olla ammattitaitoisia. Ainakin silloin kun puhutaan palkasta ne on. Lakiin pitäsi saada selvä pykälä,
minkä verottaja on hyväksynyt se pitää, ei ole kenenkään edun mukaista, että 5 vuoden verot maksetaan toistamiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Yrittäjä

29.1.2003 18:57

Veroministerinä teidän pitäisi ottaa kantaa ja ohjata se oikelle raitelle,ettei jo paikallisten verotomistojen vuosia hyväksytyt verot kohdistu uudelleen maksajalle,joka on luottanut jo tehtyihin verottajan päätöksiin.Jos verotteja on tehnyt virheen, oikeustajun mukaan se on vastuussa työantajalleen työstään joka viime kädessä siitä kärsii.Mielivaltaisuus pitäisi olla oletetussa oikeusvaltiossa historiaa. Onko niin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihailija1

6.12.2005 22:38

Suomen kaunneimmat kädet ja kynnet! Toiset kauneimmat on vaimollani, mutta hänellä on vähän lyhyemmät sormet.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mams

23.1.2006 19:36

aivan ihana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

skdl

2.3.2006 12:49

Voi harmin harmi.
Ketä minä nyt voin äänestää? Vasemmistoliitto on ollut ainoa oikea puolue. Äidinmaidossa olen jo saanut katsantokantani ja sitä en voi muutta. Isäni kääntyisi haudassaan, jos hylkäisin häneltä saamani opin. Hän oli Skdl:n miehiä.
Suoraryhtinen työläinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wana-Eero

20.2.2007 23:06

Suvi-Anne,
Kiitos kaikesta, mitä ehdit tehdä. Olen , niinkuin ehkä tiedät, osasyyllinen Vas.-liiton syntyyn, joka alkoi 1987, jolloin olin yhteydessä Kalevi Kivistöön, jotta hän ryhtyisi Manun varteenotettavaksi vasemmiston pres.-ehdokkaaksi. Siitä syntyi Liike -88, joka menestyi hyvin; siitä on monta muistoa mielessäni. Mm se, että istuin Arvo Aallon kanssa syömässä paistettua ahventa Helsinginkadun jossakin ravintolassa, ja sanoin, että meidän on annettava tilaa nuorille ja väistyttävä. Niin olin itse tehnyt, niin suosittelin Aallollekin. Sitten pres.-vaalien jälkeen synnytettiin Vas.-liitto, ehkä senkin vuoksi, että olin hokenut, että Suomessa pitää olla selkeä eikä riitaisa( SKDL) vasemmistopuolue, Holkerin vastapainoksi. Niin tapahtui; ensin tuli Claes,kollegani, sitten Sinä, jota - niinkuin varmaan tiedät- olen aina ihaillut "superpätevänä ja - viehättävänä" ihmisenä.
Nyt sitten vaan eteenpäin, Suvi-Anne. Kiitokset ja kaikkea hyvää !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sääli on sairautta!

18.2.2008 17:26

Suvi-Anne Siimes: Avoimuus tärkeää LÄÄKETEOLLISUUDESSA MUTTEI ARSENAL JUPAKASSA ,ET RESSUKKA USKALTANUT VASTATA HÖLMÖILYISTÄSI ! OLIKO KANTTIA EDES KATSOA KYSEISTÄ OHJELMAA,KUN IHMISET ITKIVÄT ELÄMÄN TYÖ MENNYT JA IHMISARVO.ILMANKOS SINULLA ON AINA TUO IVALLINEN IRVISTYS PÄÄLLÄ.MUTTA JOKAINEN SAA ANSIONSA MUKAAN , USKO POIS.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Örmy

17.12.2008 09:37

Mistä tuo kahteen kertaan mainittu ikä 37 vuotta on laskettu?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ei ole niinkuin ennen

7.2.2009 11:58

Ihan siisti juttu ns. kenestä tahansa naisesta, mutta liian pliisu vasemmistoliiton ent. puheenjohtajasta. Nytkin hän puhuu (logissaan) "finanssialan turbulenssista", kun pitäisi puhua täysiverisen, oikean, aidon kapitalismin kuolinkorahduksista ...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi