Woltin tempaus kokoaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria yhteisen ruokapöydän ääreen

Viiden euron lahjoituksella voit tarjota nuorelle maittavan ruoan lisäksi hyviä kohtaamisia ja mielekästä tekemistä.

Kampanjan kautta kerätyillä varoilla tuetaan Allun kaltaisia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
Kampanjan kautta kerätyillä varoilla tuetaan Allun kaltaisia syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Kuva: Wolt

Wolt haluaa jälleen auttaa heikompiosaisia lahjoitusvaroin. Tällä kertaa avunsaajina ovat syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Apu tulee tarpeeseen, sillä syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria on Suomessa jo 69 000.

Lahjoitusvarat ohjataan lyhentämättömänä Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-toimintaan, joka auttaa syrjäytyneitä nuoria esimerkiksi työ- tai opiskelupaikan hankkimisessa.

Yksi Vamosin auttamista nuorista on parikymppinen Allu, joka kärsi pitkään yksinäisyydestä. Vamos on auttanut häntä asunnon ja töiden etsimisessä. Sen lisäksi hän on saanut Vamosin toiminnan kautta yhteyden muihin nuoriin.

“Yhteinen ateria on hyvä paikka tavata ja tutustua ihmisiin. Aterian äärellä voi aidosti kysyä toisen kuulumisia”, Allu sanoo.

Viiden euron lahjoituksella kuka tahansa voi tarjota syrjäytymisvaarassa olevalle nuorelle yhteisen aterian muiden nuorten kanssa.

Käynnissä olevan kampanjan kautta kerätyillä varoilla tuetaan nuoria ja tarjotaan heille yhteisiä ateriahetkiä Vamoksen toiminnan kautta palvelun toimipisteissä Helsingissä, Espoossa, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Turussa ja Rovaniemellä.

Wolt on aiemmin tarjonnut lahjoitusvaroin jouluruokia asunnottomille sekä vähävaraisille.

Lahjoituksen voit tehdä Woltin kampanjasivujen kautta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi