Iron Sky -elokuvan toisen osan joukkorahoitus ylitti tavoitteet

Kahdentoista miljoonan euron kunnianhimoinen elokuvahanke valmistuu kahden vuoden päästä - mikäli rahoitus saadaan kasaan.

Yksi ensi vuoden kunnianhimoisimmista elokuvatuotannoista, suomalainen tieteiskomedia Iron Sky - The Coming Race aloittaa esituotantovaiheen. Sen mahdollistaa 5. tammikuuta päättynyt joukkorahoituskampanja, joka keräsi leffaa varten yli 560 000 dollaria.

Joukkorahoituskampanja oli tämän elokuvan toinen rahankeruutempaus. Yhteensä kampanjat ovat keränneet elokuvalle uskomattomat yli 750 000 dollaria. Kampanjaan osallistuneista rahoittajista 75 prosenttia osti katseluoikeuden elokuvaan, joka valmistuu vajaan kahden vuoden kuluttua.

Iron Sky - The Coming Race -elokuvan budjetti on huikeat 12 miljoonaa euroa, josta tekijät ovat jo keränneet puolet joukkorahoituksella ja eurooppalaisilta rahastoilta. Puuttuvasta 50 prosentista käydään neuvotteluja useiden rahoittajien, levittäjien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi vielä yksi joukkorahoituskampanja on suunnitteilla. Näiden avulla tiimi toivoo saavansa rahoituksen pakettiin kesäkuuhun mennessä. 

Elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa uskoo joukkorahoituksen voimaan.

"Maksimoimme jatkossakin fanien mahdollisuuden osallistua Iron Skyn kehittelyyn, tuotantoon ja julkaisuun. Fanit ovat osallistuneet Iron Skyn tekemiseen ideoillaan ja erityisosaamisillaan sekä toimineet sanansaattajina, mutta myös rahoittaneet pyrkimyksiämme, kuten juuri päättynyt kampanja osoittaa. Vastavuoroisesti meidän vastuullamme on toimittaa faneille vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ensin tuotannon aikana ja lopulta valmiilla elokuvalla. Koska emme ole Hollywood-studio, ainoa mahdollisuutemme menestyä on aktiivinen yhteistyö fanien kanssa."

Elokuvan tekijät käyvät parhaillaan viimeisiä neuvotteluja roolitukseen liittyen. Tulevassa elokuvassa nähdään ensimmäisestä Iron Sky -elokuvasta tutut Julia DietzeStephanie Paul ja Udo Kier. Uutena kasvona mukana on useista kreisikomedioista tuttu kanadalainen mediapersoona Tom Green. Elokuva kuvataan tulevana kesänä ja syksynä, ja ensi-iltansa se saa syksyllä 2016.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi