Kallion uusi elokuvateatteri tarjoilee juomaa ja ruokaa suoraan leffapenkkiin

Syksyllä virallisesti avautuvan Rivieran tunnelmasta saa esimakua tulevien viikonloppujen näytöksissä.

Stefano Sollinan Suburra on yksi Rivieran ennakkonäytöselokuvista.
Stefano Sollinan Suburra on yksi Rivieran ennakkonäytöselokuvista.

Helsingin Uutiset kertoo Kallioon syksyllä avautuvasta elokuvateatterista, jonka penkeillä voi leffan lomassa nauttia oluesta tai ruoasta. Ideana on suunnitella penkkijärjestys niin, että tarjoilija voi tuoda leffan aikana saliin ruokaa ja juomaa.

Harjukadulla sijaitsevan, Riviera-nimeä kantavan elokuvateatterin toiminnasta saadaan esimakua, kun Sneak Peek -sarja tuo seitsemän leffaa nähtäville kahtena seuraavana viikonloppuna. Tilojen varsinainen remontti alkaa näytösten jälkeen maaliskuussa, joten ravintolatoiminta ei ole vielä näissä näytöksissä käynnissä. Omat eväät sen sijaan ovat sallitut.

Sneak Peek -sarjan elokuviin kuuluvat A Bigger Splash, Hail Caesar!, Anomalisa, Suburra, Carol, The Big Short ja The Green Inferno.

Finnkino on saanut useampia pieniä haastajia Helsingissä viime aikoina. Korjaamo aloitti oman Korjaamo Kinonsa helmikuun alussa, Arabiassa Aalto-yliopiston mediakeskus Lumessa toimii vuosi sitten avannut Kino Sheryl ja Kruununhaassa WHS Teatteri Union näyttää elokuvia näyttämötaiteen lisäksi. Helsingin kulttuurikeskus aloitti Vuotalossa elokuvanäytökset, joita kestää huhtikuuhun saakka.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi