Ismo, Ilkka, A.W, Kalle Ahola ja Jarkko Martikainen laulavat kuin krapulainen flunssassa. Mutta Martikaisen kohdalla se ei haittaa.
Martikaisen teksteissä on jotain terveellistä älyllisyyttä ja ei-helsinkiläistä itseironiaa, josta ei voi olla pitämättä. Ja bändin soittokin sujuu kuin 80-lukulaisella progebändillä.
Mutta jos kaikki olisi vain tuota, ei YUP nousisi listoille vaan jäisi opiskelijabileisiin. Tämän levyn salaisuus on jossain muualla. YUP on älyllisyydessään vähemmän typerryttävä kuin Ismo ja jättää paremmalle tuulelle kuin CMX.
