Ensimmäinen suomalainen omakase-ravintola avaa ovensa - tällainen on palkittujen tekijöiden Omadi

Yksi pitkä menu, intiimi tunnelma ja sake-paritukset ovat uutuusravintolan juttuja.

Omadin omistaa neljä huipputekijää.
Omadin omistaa neljä huipputekijää.
  • Mikä: Suomalainen Omakase-ravintola
  • Missä: Pohjoinen Rautatienkatu 23
  • Milloin: Ovet auki 25.3.

Taide- ja boutique-hotelli Helkan yhteyteen avautuva Omadi on huipputekijöiden uutuusravintola, joka yhdistää japanilaisen ravintolakonseptin pohjoismaalaiseen ruokakulttuuriin.

Suomalainen, mutta perinteitä kunniottava omakase-ravintola

Unelma omasta omakase-ravintolasta heräsi jo viime kesänä suursuosiota nauttineen Metsäravintola Nielun riveissä. Työskenneltyään kesän tiiviisti yhdessä, Valtteri Sinkkonen ja hänen tiimissään työskennelleet Nadim Nasser ja Matilda Mannström alkoivat unelmoida oman pysyvän ravintolan perustamisesta.

Vankan kokemuksen omaavat tekijät alkoivat heitellä ilmoille ajatuksia, millaista maailmalla melko tunnettua, mutta Suomessa vielä lapsenkengissä olevaa omakase-konseptia he voisivat ryhtyä toteuttamaan. Matkan varrella Omadin omistajien joukkoon liittyi myös Vuoden baarimestari 2019 Linnea Stenberg.

“Vaikka koko tiimi on kovia Japani- ja Aasia-fiilistelijöitä, emme kuitenkaan halunneet lähteä omimaan kenenkään kulttuuria. Pohdimme millainen suomalainen, mutta kuitenkin perinteitä kunnioittava omakase-ravintola voisi olla, ravintoloitsija Valtteri Sinkkonen kertoo Citylle.

Omadin varauskalenteri avautuu viikolla 11.
Omadin varauskalenteri avautuu viikolla 11.

Idea sai tulta alleen, kun ravintoloitsijoille tarjottiin ravintolatilaa Helsingin keskustasta. Aluksi tarkoitus oli ryhtyä toteuttamaan ravintolaa Jollaksen kartanossa toteutetun pop upin tyylillä, mutta kuvioihin astui yksi mutta. Tai oikeastaan mahdollisuus; baaritiski.

“Huomasimme, että tilassa oli pieni baaritiski, ja siitä idea omakase-ravintolaan lähti rakentumaan. Pian ryhdyimmekin etsimään suomalaisia käsityöntekijöitä tekemään meille sakekuppeja, jakkaroita ja muuta tarvittavaa. Kaikki ravintolassa on suomalaista designia.”

Tiimillä on takanaan menestyneitä pop up -ravintoloita, mutta nyt oli pysyvämmän ravintolan vuoro. Sinkkosen mukaan toiveena oli löytää “koti”, jota voi kehittää, ja jossa itse voi kehittyä ammatillisesti.

Pysyvä ravintola ei kuitenkaan estä sitä, että pop uppeja joskus vielä tulisi. Se jää nähtäväksi.

Tuoretta kalaa ja sake-parituksia

Ravintola tarjoaa omakase-tyyliin vain yhtä pitkää menua, jossa sushi ja raaka kala tulevat näyttelemään vahvasti pääosaa. Tärkeässä roolissa tulee olemaan myös intiimi tunnelma sekä palvelu; yhteen kattauksen mahtuu kerralla vain 12 vierasta, joille kokit valmistavat ja tarjoilevat annokset suoraan heidän silmiensä edessä.

“Kunnioitamme perinteistä japanilaista käsityötä, tyylejä ja tekniikoita, mutta tuomme illalliseen oman näkemyksemme konseptista. Tuoreus ja autenttisuus kuuluvat vahvasti omakase-kulttuuriin, ja vaikka kaikkia raaka-aineita ei tietenkään saa Suomesta, Omadin menussa on mukana paljon myös lähiruokaa.”

Omakase-sana tarkoittaa “heittäytymistä ja luottamista kokkiin”, mutta asioita Omadin menusta voidaan jo paljastaa?

“Omakaseen kuuluu vahvasti sushi, ja sushiriisi ollaan nyt hiottu tikkiin. Menusta tulee löytymään sushien lisäksi muun muassa japanilainen muna-annos ‘chawanmushi’, grillattuja vartaita sekä tamagoyaki loppuun. Loppu jää sitten nähtäväksi.”

Tuoreus ja autenttisuus ovat Omadin juttuja.
Tuoreus ja autenttisuus ovat Omadin juttuja.

Omadista voi löytää myös yhden Helsingin kattavammista sake-valikoimista, ja artesaanisake-paritukset ovatkin oleellinen osa illalliselämystä. Saken lisäksi tarjolla on myös japanilaisia viski highballeja ja mielenkiintoisia juomasekoituksia sekä pientuottaja viiniä ja samppanjaa.

Juomapuolesta vastaa Baarimestarin tittelin pokannut Linnea Stenberg sekä sommelier Matilda Mannström.

Omadi ei halua kilpailla

Aivan alusta tiimi ei ole joutunut opettelemaan japanilaisen ruokakulttuurin saloja. Keittiöpäällikönä toimiva Nasser on työskennellyt Ruotsissa yhden Michelin-tähden omakase-ravintolassa, Sushi Shossa, kun taas monessa liemessä keitetty Sinkkonen tuo ravintolaan pohjoismaalaista lähestymistapaa.

Uutta on kuitenkin jouduttu, ja ennen kaikkea saatu, oppia.

“Japanilaisessa ja aasialaisessa ruoassa haetaan täydellistä balanssia; annoksissa ei ole miljoonaa komponenttia, eikä makuja ei peitellä. Annoksia on jouduttu hiomaan, että täydellinen tasapaino on löydetty.”

Ravintolaa varten on valmistettu käsin lähes kaikki sake-kupeista jakkaroihin ja hyllyihin.
Ravintolaa varten on valmistettu käsin lähes kaikki sake-kupeista jakkaroihin ja hyllyihin.

Keskusteluja on käyty myös Helsingin tällä hetkellä ainoan Omakase-ravintolan, Latitude 25 Omakasen ravintoloitsijoiden kanssa. Vaikka Omadi ja Latitude tulevat toimimaan samalla kentällä, he eivät Sinkkosen mukaan ole kilpailijoita - päinvastoin.

“He ehdottivat, että voidaan tehdä jatkossa yhteistilauksia, esimerkiksi jos japanista pitää tilata kokonainen tonnikala. Suomessa on niin pienet piirit, ettei ole hyvä lähteä kilpailemaan, vaan mieluummin auttaa toisia parhaansa mukaan.”

Omadi-ravintolan varauskalenteri avautuu 15.3. klo 12, ja vapaita kattauksia tullaan avaamaan kuudeksi viikoksi kerrallaan.

1 kommentti

Paavonen

11.4.2023 16:47

Samaa mieltä.
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote/apu-juniori/
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote/apu-terveys/
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote/apuristikot/
https://www.lehtitarjouksia.com/tuote/arvopaperi/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi