Ghetto Party -lähiöfestareilla esiintyvät melkein kaikki Suomen underground-räppärit

Jyväskyläläisten ghettobileiden ohjelmisto on valmis - ja se on todella kattava.

Jontti ja Shaka täydentävät lähiöfestarin ohjelmiston.
Jontti ja Shaka täydentävät lähiöfestarin ohjelmiston.

Joulukuussa jyväskyläläisessä ravintola Rentukassa toista kertaa järjestettävän rytmimusiikin lähiöfestivaali Ghetto Partyn ohjelmisto on nyt kokonaisuudessaan kasassa. Laadukkaan esiintyjäkaartin viimeistelevät kotimaisen musiikkikentän dynaaminen duo Jontti & Shaka sekä Kuopion räppiskenen kuningas Niko Nova. Tiedossa ovat varmasti kovat bileet.

Jontti & Shaka ovat palanneet soolobiisiensä jälkeen taas kaksikkona parrasvaloihin viime syksynä julkaistun Karhu Tietää Totuuden ja pari viikkoa sitten päivänvalon nähneen nimikkobiisi Alakulttuuri Syö Lapsensa -musiikkivideoiden myötä. Molemmat kappaleet löytyvät syyskuussa julkaistulta EP:ltä, joka on ensimmäinen Jontti & Shaka -julkaisu vuoden 2007 klassikkoalbumi Rata-äänitteen ja sitä seuranneen kokoelmalevyn jälkeen. 

Shaka on esiintynyt viime vuosina muun muassa huikean livebändin maineessa olevan Koivuniemen Herrat -kokoonpanon solistina sekä julkaisi kesällä soolosinglen ja -musiikkivideon kappaleestaan Houkutuksille altis.

Jontti on saanut vuosien varrella hieman leikkisästikin salaliittoräppärin tittelin kantaakseen: mies räppää usein aiheista kuten uusi maailmanjärjestys, syyskuun 11. päivän iskut tai talouselämän vaikuttajien suljettu Bilderberg-ryhmän konferenssi. Soololevyjensä lisäksi Jontti on julkaissut musiikkia myös yhdessä Jodarokin kanssa Uuden Ajan Avaruususkonto -nimellä.

Kuopiosta Ghetto Partyihin saapuu Niko Nova, joka on vuosien varrella esiintynyt myös nimellä Rölli sekä Kuopionniemi -trion jäsenenä. Monipuolinen räppäri tunnetaan erityisesti taitavasta vapaatyylittelystään sekä battletaidoistaan, joita hän on esittänyt menestyksekkäästi muun muassa Hattutemppu Battle -kilpailuissa. 

Muita Ghetto Party -festivaalin esiintyjiä ovat muun muassa Kridlokk, Tantr Slangrr, Alamaa, Memmy Posse sekä Sere & Silkinpehmee. Koko ohjelmisto aikatauluineen löytyy festarin nettisivuilta.

Ghetto Party -festivaali Jyväskylän Kortepohjassa, ravintola Rentukassa 11.-12. joulukuuta. Liput 20-35 euroa.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi