Mene: Tavastian Halloween

Sekä Tavastialla että Semifinalissa vietetään viikonloppua Halloween-tunnelmissa.

The 69 Eyes
The 69 Eyes

Tavastian lava muuttuu suomalaisten rokkigoottien kodiksi, kun The 69 Eyes, To/Die/For ja Charon (duo) ottavat lavan haltuun. Samalla juhlitaan melankolisen metallin – melogoottimetallin tai lovemetallin – 15 vuotiasta taivalta Suomessa. 15 vuotta sitten alkoi buumi, joka on vienyt bändejä pidemmälle kuin monetkaan suomalaisbändit aiemmin, videot pyörivät telkussa ja Tavastia myytiin loppuun.

"Muualla keikkaillessa näkee keikoillamme Suomi-bändien paitoja ja DJ:t soittaa suomalaista melogoottia, jota ei täällä enää juurikaan kuule. Ajattelin Halloweenin kunniaksi ottaa pari vanhan melogoottiliiton bändiä mukaan The 69 Eyesin traditionaalisille Halloween keikoille," 69:ien laulaja Jyrki Linnankivi toteaa.

To/Die/For julkaisi juuri uuden albumin ja keikkailee edelleen niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Charon oli kovassa nosteessa kunnes hiljeni - "JP Leppäluoto & Lauri Tuohimaa Plays Charon" tuo bändin klassikot taas Tavastian lauteille.

Tavastian alakerran Semifinalissa mennään rockimmassa tunnelmassa, kun LoveGrapes, The Dead Stones ja Philadelphia Dynamite osoittavat, miten livemeininki sujuu tuoreemmilta suomalaisnimiltä.

This is Halloween 2015: The 69 Eyes, To/Die/For, Charon (duo). Tavastia 31.10.
Halloween Happening XXI: LoveGrapes, Philadelphia Dynamite, The Dead Stones. Semifinal.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi