Onnela

Sunnuntaista alkuyötä ei voi väittää Helsingin hehkeimmäksi hetkeksi. Kaupunki on autio, kun kävelen ylös Simonkatua vierustaen Kampin kuollutikkunaisia kerrosmammutteja. Ugrilaiseen melankoliaan vaipuneena törmään käsittämättömään jonoon, joka kiemurtaa kulman takaa vastaan. Lantiofarkkujen ja vinolippojen armada kansoittaa Fredan. Kello on 22.50 ja paratiisin portit aukeavat kymmenen minuutin kuluttua.

Livahdan pressikortin turvin sisään kuin silakka sumppuun, ja saan lähes schlaagin, kun valtaisa Gene Simmons yrittää nuolaista seinältä kielarin. Kapakka on jaettu kolmeen osaan ja portaiden päässä sisääntulijaa tervehtii glam-rock vyörytys. Ei, tämä ei ole minua varten. Äkkiä syvemmälle, pois pillifarkkujen, niittitakkien ja meikattujen poikatyttöjen maasta. Olen huolissani miehisyydestäni.

Pinkeissä farkuissaan kärvistelevien pikkutyttöjen lauma tuijottaa epäuskoisesti, kun sukellan syvemmälle Onnelan syvyyksiin, läpi BeeGeesin diskojytkeen, ottaen matkalla pari sivuaskelta parketilla. Aivan travoltamaiseen akrobatiaan en vielä yllä, mutta pääsen kompastumatta tiskille. Tyrkyttäessäni kultaista Amexia baarimikolle oluttuopistani, paljastuu paikan salaisuus… Hanatuotteet maksavat euron! Hinta tosin pätee vain kello yöyhteen saakka, jolloin moni asiakas katoaa muualle ja paikan täyttävät todelliset hevijuuserit – ravintolahenkilökunta muista Stadin kapakoista.

Kierrän tuoppi kourassa vielä baarin taakse Kerava-osastolle, jonka seinät pullistelevat suomijytkeen tahdissa. Sydämeni ottaa uuden lyöntirytmin Frederikin tahtiin ja suonissani kuohuu bassobiitti – Ti ti Titanic… Suoritan hallitun perääntymisen paikalta ennen lopullista aortan repeämää. Olen uinut syvissä vesissä – saavuttamatta lopullista nirvanaa Onnelan onkaloissa.

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

30 kommenttia

Sokrates22

5.5.2005 00:32

Halpa bisse, hyvä musa ja paljon jengiä. Aina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

PROto

13.5.2005 15:29

Tällaisia on kaivattu! Kolme osaa, jokaisessa hyvä ja rento meno, suomirock-puolella pöydät tanssiparkettina! Näitä lisää! Henkilökuntakin on ystävällistä, jopa portsarit. Todella ainutlaatuista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

yoperho

30.5.2005 18:31

Onnela on totaalisen perusmesta. Ei mitään ihmeellistä.

Rock-puoli: joopajoo...Metallican Enter Sandmania, Bon Jovia ja Negativea. Eli sellaista minkä kaikki tietävät. Screenillä pyörii kasaritukkarock dvd:itä. Hurjaa. Tosi rock...

Diskopuoli: ihan samanlainen kuin mikä tahansa perus menomesta. Jytke soi jne. Parempiakin on stadi täynnä.

Kerava osasto: on se hienoa, että matti ja minttu pääsee irroittelemaan vapautuneesti tanssien pöydillä, jotka on tuotu paikalla nimenomaan sitä varten. Voi sitä spontaanisuutta!

porukka: perus massaa. Ketään ei erota toisistaan, koska kaikki on tosiaan käynyt hennesillä ym. hakemassa samat kledjut ja sen jälkeen samat kampaukset ja meikit ym.

...ei todellakaan jonottamisen arvonen mesta. Tai jos tykkää, niin mikäs siinä. Jos ei tiedä paremmista menomestoista --syystä tai toisesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nohh

1.6.2005 11:57

yäk. ei mitään hyvää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

harmistunut

6.6.2005 01:44

Sedun täytyisi oppia arvostamaan henkilökunnassaan muutakin kuin kuppikokoa... Todella surkea palvelun taso ja henkilökunnan ammattitaidottomuus ei houkuttele asiakkaaksi toista kertaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SMJ

12.6.2005 16:05

KAMALA JUNTTIPAIKKA!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MKL

18.6.2005 23:24

Palvelun tasossa on tosiaan nostamisen varaa. Tottakai kaunis baarineito miellyttää kättä ja silmää, mutta töykeä ja ammattitaidoton palvelu rikkoo tämän mielikuvan. Kehityskohteena voitaisiin pitää myös ravintolan käyttö/täyttöprosenttia. Eipä ole kenelläkään miellyttävää nauttia euron juomastaan, jos paikka on ahdettu kuin sillit purkkiin ja pöydillä tanssivat (tonni)keijut tipahtelevat syliin. Pisteet silti Sedulle kovasta yrittämisestä ja osaltaan myös onnistumisesta. Lisää moisia ravintola-alaa uudistavia yrittäjiä kehiin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ammattilainen

30.6.2005 10:56

Ammattitaidoton henkilökunta, pelkkä hyvä ulkonäkö ja flirtti ei riitä... Ihan kiva liikeidea.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wida

7.7.2005 23:00

Juntti paikka lahden Onnela,henkilökunta töykeää siis baarihenkilökunta eikä ovimikotkaan sen parempia,menen edelle JackaLopeen enemmin.Olisin odottanut vähän toisenlaista palvelua,kun niin pomoaan edustavat!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ammattilainen

11.7.2005 16:43

Suuret kiitokset Lahden onnelan henkilökunnalle. Hyvin te vedätte, reilu viikko takana ja homma sujuu. Muutenkin Onnela konsepti toimii, jos jollain on valittamista niin ei muuta kuin toisen mestan oville kärkkymään ja näyttämään kurttuista ja tyytymätöntä klyyvariaan, vaikka ihan periaatteesta!! Suomen Onneloiden jengi jatkakaa samaan malliin!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mia32

15.7.2005 16:07

Kiitos Sedu kun avasin Onnelan myös Lahteen.
Hyvä sisustus,hyvää musaa.monipuolinen paikka.Oikea henkilökunta.Kiitos! käyn jatkossakin Onnelassa!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

baarirotta

21.7.2005 09:59

Muista Onneloista en tiedä mutta Lahden onnelan olen kolunnut kerta toisensa jälkeen lävitse jä tää on just sitä mitä Lahti on kaivannut. Siisti paikka, joskus hieman liikaa ihmisiä... henkilökunta hmmm kaikkea ei voi saada mutta suurin osa toimii hyvin ja saan hyvää palvelua. Popin puolesta olisin toivonut isompaa mutta kyllä sielä nurkkapöydässä viihdyn aivan loistavasti joten nähdään taas viikonloppuna Onnelassa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Matti78

24.7.2005 21:17

Lahden onnelasta muutama sana(muissa onneloissa en ole käynyt).Ihmettelen miksi Rokin puoli on sisustettu seurusteluun tarkoitetuksi.Kuitenkin musiikki soi niin ettei edes omaa ääntään kuule.Äänentoisto laitteissa säätämisen varaa? Keskustelin tuttavan kanssa kuinka hyvä juttu on että ravintolasta löytyy tilava inva vessa, mutta kuitenkin discon puolelta löytyy kynnyksiä joista pyörätuolilla on vaikea kulkea. Toisaalta mistä ravintolasta ei löytyisi askelmia. Huomaa että alku huuma on korkea. Juomaa saa odottaa pitkään,palvelu on kuitenkin ystävällistä. Ihmettelin plokkareiden outoa käytöstä discon puolella. Repivät ja rähisevät asiakkaille heidän huonon käytöksen vuoksi.Eikö tämän laatuiset asiat kuuluisi järjestyksenvalvojille?Rokin ja suomipopin vaaleat plokkarit kestävät yllättävän paljon tönimistä yms. muutama sana ja hymy irtoaa tarvittaessa.Kokonaisuudessa palvelu on hyvää. Onhan paikka uusi kaikille.Järjestksenvalvonta on näkyvää.Tämän tyylistä paikkaa on odotettu Lahteen, eiköhän Onnela löydä paikkansa lahden ravintolakulttuurissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

klm

5.8.2005 23:48

skeidaa normiskenee, nirppanokkanaisia...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Onnela

8.8.2005 19:33

Lahden Onnela. Syvältä, alusta loppuun. Sokkeloinen, ahdas, vessat syvältä ja musiikki niin kovalla, että kohta on Lahdessa paljon huonokuuloisia. Diskon puolelta annan yhden tähden tanssilattian koosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vanharouva

18.8.2005 11:52

Ihanaa pyörähdin keskiviikkona lahden onnelassa ystävieni suosituksesta ja paikka yllätti täysin... ihmisiä paljon mikä ei kyllä ollu yksi yllätyksistä mutta henkilökunta olikin ainakin minulle mukavia ja palvelu valmiita. Juomat valmistuivat vauhdilla ja kaikki tuntui muutenkin tiskin takana toimivan. en ollut aiemmin kuullutkaan että ravintolassa löytyy moinen poppi puoli ja olin ihmeissäni kun näin sielä laumoja nuoria ja laumoja vanhempia ikäisiäni ihmisiä en siis mene kastiin 20+ vaan lähempänä 40 kuin 30. Ihmis massat sekottuvat toisiinsa kyseisessä paikassa eikä sielä erotella mielestäni näön tai koon tai rodun mukaan... otanpa ystäväni mukaan taas kun tulen seuraavan kerran joten kiitokset sedu ja lahden onnelan henkilökunta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mrwoddy

24.10.2005 23:53

kiva meininki ja ammattitaitosta henkilökuntaa.. kaikkea mitä tarvitsen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

bailausta_247

16.11.2005 17:39

Oliko tuo tähden antaminen pakollinen? Se tulkoon Tampereen Onnelan discopuolella satunnaisista mutta niin harvinaisista oikeasti tanssittavista klubibiiseistä. Pääasiassa paikan täyttää rnb-sössö mikä pursuaa joka paikasta ulos, se mitä teinit "bailaavat" kun se on niin cool MTV:llä ja koska kaikki muutkin "tykkää" siitä, ja mitä vain harva osaa oikeasti tanssia. Menispä konkkaan koko pulju.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Rauli32

27.1.2006 20:19

Lähdin ensimmäistä kertaa ystäväni ja hänen tuttujen mukaan katsomaan Lahden onnelan meininkiä.Porukka oli halvan kaljan perässä, hiki virtasi.Kesken illan palohälyttimet alkoivat soimaan, ystäväni tuttu totesi että taas tätä samaa.Kysyin onko yleistä että ravintolassa on palohälytys, sain vastaukseksi kyllä.Henkilökunta toimi ripeästi, mutta kukaan ei pyytänyt ketään siirtymään minnekkään.Samana iltana tuli myös toinen hälytys jolloin dj ilmoitti että vikaa etsitään.Mitä jos tulipalo riehuu oikeasti ravintolassa ja kaikki tottumuksesta jatkavat bailaamista?!?Ei kadullakaan kukaan huuda turhaan apua..!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ex-asiakas

31.1.2006 23:08

Kerran "Onnelassa" käynyt ja toista kertaa en mene. Hävittivät narikassa tavaroita ja v*tuilivat päin naamaa niitten perään kysellessä, pallottivat edestakaisin väliä narikka-poke-narikka ennen kuin lopulta sai puhelinnumeron mistä kadonnutta omaisuutta voi kysellä. Ei löytynyt sittenkään, toivottavasti narikkahenkilökunta pitää varastamistaan tavaroista! Loistoduuni - rahaa kynitään liki 10e että pääsee ryyppäämään ja tanssimaan ja sitten vielä varastetaan parhaat päältä narikasta ja väitetään asiakkaan valehtelevan! Luulisi että vartioidussa narikassa tavarat säilyisi toisin kuin vartioimattomassa narikassa. Ja p*skat! "Onnela" = varkaiden pesäpaikka!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EiTyylia

19.3.2006 03:15

Käynyt kerran Helsingin Onnelassa.
Kaamee paikka. Kakaroita tolkuttomassa kunnossa jo alkuillasta.
Musiikkki niin kovalla, että ei kuule mitä kaveri sanoo. Ahtaita käytäviä, sokkeloinen baari.
Pöydillä tanssimista ja muuta typerää.

Jos haluat sikailla, tää on sun mestas.
Ei mun makuun.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voiko_olla

25.6.2006 23:39

Vieläkö siellä joku vapaaehtoisesti käy? Missään ei ole noin ammattitaidotonta henkilökuntaa, kaikenlainen tietotaito puuttuu. Hinnat aivan järkyttävän korkealla ja palvelu paskaa. Portsareilla virtaa enemmän hormooneja, ku jäkeä kehossa. Todellisia riidankylväjiä, myös naisia kohtaan!

Itse olen ravintola-alalla ja kaveripiirissä on ihan yleinen vitsi "mennäänkö Sedulle töihin?". Ei koskaan!!

Valitettavasti sedulat leviää ympäri Suomen ja saastuttaa joka kunnan. Toivottavsti löytää paikallisista amattitaitoista henkilökuntaa edes.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Caradoon74

27.7.2006 16:00

Oulun Onnelan henkilökunnalle kiitoksia hyvästä palvelusta. Paikka on sinänsä hyvä, koska sinne mahtuu paljon ihmisiä ja tuttuja löytyy aina.
Moitteita ikuisesti tahmeasta tanssilattiasta, johon kengät jää kiinni, kun jalkaansa tanssiessa nostaa. Erittäin suuri miinus!
Tanssilattia myös aina täynnä lasinsiruja vaikka henkilökunta niitä joskus käy lakaisemassa..
Tiskijukka soittaa samat biisit samassa järjestyksessä.. liekö näin määrätty vai puuttuuko mielikuvitus? Tämäkin suuri miinus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

m-ksu

30.9.2006 17:52

liian pitkät jonot mut poket voi kyllä lahjoa päästämään jonon ohi...muuten ok mesta

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Toni_In_Hki

8.11.2006 18:30

Aina samanlainen ja kassatarjoilijat röyhkeitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

makuuuuuu

12.1.2007 09:29

kakka.....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

huonoin

11.3.2007 13:34

todella huono palvelu,erittäin huono järjestyksen hallinta,ylihinnoiteltu, hekilökunta ei osaa kontroloida ollenkaan asiakkaille tarjoilua ja jos nyt niin tekevät niin on siinä varmasti jo todella pahasti myöhässä.Esim:noin vuosi sitten kun kävin, nuori todella pahasti humalassa ollut mies tippui pöydältä,kun paikalle vihdoin saapui henkilökuntaa, niin heidän tyly tuomio oli että nuori mies saa porttarin ja myös samalla syyt siitä että muiden iltaa on jouduttu hänen takiaan häiritsemään.Oma juomani jäi juomatta koska lähdin katsomaan että kuinka kävi kyseisen nuoren miehen,hänellä kun myös oli naama auki mutta tästäkään henklökunta ei välittänyt vaan käski ulos sotkemaan paikkoja. eli huono,huonompi,HUONOIN!!! ei enää mihinkään "herra" Koskisen ravintolaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

viplady

24.5.2007 14:32

joka ainoassa kapakassa on kännisiä,niin Onnelassa kuin hesperiassakin,mutta Onnelaan,henkilökunta ammattitaitoista ja ystävällistä,kiitos kun jaksatte kiireen keskellä palveella terveisiä ruttunaamoille pysykää kotona!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fhdhxxrr

21.8.2007 17:09

htydyttxytx

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

dupidupi

26.10.2008 09:58

Sedu helvettien pahin peräreikä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi