Pimeän lihan himo

Kun lihatiski ei enää riitä

Santtu, susiturkki ja Heckler & Koch -rynnäkkökivääri.
Santtu, susiturkki ja Heckler & Koch -rynnäkkökivääri.

Kolmekymppiset Otto ja Jorma teroittavat varmoin liikkein japanilaisia veitsiään keraamisilla puikoilla Helsingin keskustassa sijaitsevan asunnon keittiössä. Muutaman tunnin kuluttua saapuvat loput illallisvieraat, kolme heidän pitkäaikaista ystäväänsä. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että muovisella leikkuulaudalla keittiön työtasolla leikkaamista odottavat lihakimpaleet eivät ole lähimarketista haettua nautaa, eivätkä edes jänistä. Illan teemana on nimittäin merinisäkkäät, ja menu koostuu delfiinicarpacciosta, liekitetyistä valaspihveistä sekä hyljestroganoffista.

"Delfiini maistuu lähinnä raa"alta jänikseltä. Sen kanssa on tarkoitus tarjoilla paahdettuja pinjansiemeniä, kirsikkatomaatteja, villirucolaa sekä parmesaanilastuja", Jorma kertoo käännellessään tummaa lihaa käsissään.

"Hyvää tästä tulee."

Jorma ja Otto kuuluvat ystäväpiiriin, jossa metsästys sekä eksoottiset ruuat ovat osa elämäntyyliä. Riista päätyykin useimmiten pataan itse ammutun laukauksen kaatamana.

Otto leikkaa tottuneen näköisenä valaasta reilun kokoisia pihvejä. Liha on peräisin yhdestä niistä kolmestakymmenestä lahtivalaasta, jotka Islannissa on tapettu sen jälkeen kun maa päätti aloittaa viime vuonna tieteellisen pyynnin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Myös valkokuvedelfiini sekä hylje ovat islanninmatkan tuliaisia. Täysin laillisia nekin.

Toisinaan poikien kulinaristiset halut sekä metsästyslainsäädäntö eivät kuitenkaan osu täysin yhteen. Silloin metsästysvaisto voittaa, ja eläin päätyy pakkaseen kaikessa hiljaisuudessa.

"Esimerkiksi kyhmyjoutsenen metsästys tulisi vapauttaa. Ne ovat väkivaltaisia paskoja, jotka eivät kunnioita tippaakaan muita eläimiä", Otto luennoi kuoriessaan perunoita.

"Joutsen on aikuisten hanhi."

Muutama kesä sitten kavereiden lautasille päätyikin joutsen. Kalareissulla veneen viereen sattunut kyhmyjoutsen herätti kundeissa metsästysvietin, ja yksi heistä loikkasi venäläisellä pistimellä aseistautuneena veteen joutsenen kimppuun. Vastaan räpiköivä lintu kiskottiin miehissä veneeseen, ja siltä leikattiin pää irti.

"Se oli yksi hienoimmista päivistä elämässäni", kertoo paikalle juuri saapunut Santtu, 35, jonka saaliiksi joutsen merkittiin.

"Sydän me keitettiin valkoviinissä, ja lopusta teimme rosvopaistin."

Santtu ei ollut salametsällä ensimmäistä kertaa. Eräs Lappiin suuntautunut metsästysreissu, jossa ei ollut näkynyt pariin päivään linnun lintua, muuttui porosafariksi. 15 lippaallisella aliäänipatruunoita varustettu Remington .22 yskähti muutaman kerran, ja tulilinjalle toikkaroinut poro päätyi maasturin takakonttiin. Kiinni jäämisestä olisi seurannut metsästysrikoksesta sekä laittoman saaliin kätkemisestä tulevien rapsujen sekä aseen ja saaliin menettämisen lisäksi paljon ikävämpiä seuraamuksia:

"Henkihän siinä olisi voinut mennä, jos omistaja olisi sattunut paikalle."

Samaisen maasturin puskurilla on myös koukattu tienvierustalla hortoillut poro iltapalaksi.

Padassa poriseva hyljepata on pitkän ja huolellisen työn tulos. Hyljettä nyljettäessä on nimittäin varottava traanimyrkytystä, kivuliasta seurausta huolimattomasta veitsenkäsittelystä. Tarkat ohjeet on hankittu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta. Kaverukset alkavat keskustella hylkeenpyynnistä, jota he pitävät erittäin haastavana lajina, sillä hyljettä on aina osuttava päähän, ettei se raahaudu veteen ja uppoa sinne. Hukkaan ei mene pelkästään patruunan hinta, vaan myös eläimen henki.

"Kuutit ovat siitä helpompia, että niitä voi ampua suoraan veteen. Kuollutkin kuutti nimittäin kelluu", Otto opettaa.

Hänellä on metsästysretkistä muistona norpannahasta tehty takki.

Vieraat saapuvat ja alkudrinkit nautittuaan käyvät pöytään. Delfiinicarpaccio on kauniisti katettu, ja sen kanssa nautitaan täyteläistä ja hennon tervaista crianzaa. Taustalla soi Iron Maidenin Rock in Rio -levy. Delfiini on joillekin vieraista uusi tuttavuus, ja pian huoneen täyttää iloinen puheensorina. Makuja vertaillaan, ja omia suosikkeja puolustetaan:

Saisiko olla delfiiniä ja valasta?
Saisiko olla delfiiniä ja valasta?

"Mäyrä maistuu majavalle", joku toteaa.

"Majava on hyvää!" toinen innostuu.

"Entäs nuotiolla kepin nokassa grillattu hylkeen räpylä!" kolmas puolestaan ehdottaa.

Nopeasti käy selväksi, että kaveripiiri on maistanut lähes kaikkia joten kuten syömäkelpoiseksi kuviteltavia kotimaisia riistaeläimiä, sekä lukuisia sellaisia, joiden pitäisi lain mukaan vipeltää metsässä vapaina. Valaspihvien, mustajuurigratiinin, balsamicopapujen sekä duchesseperunoiden saapuessa pöytään on keskustelu kääntynyt elämän kulinaristisiin tähtihetkiin.

"Hanhenmaksalla täytetty karhunkäpälä vanhaan venäläiseen tyyliin."

"Metson sisäfile. Raakana, vähän suolaa ja pippuria."

"Muutenkin riista pitäisi syödä aina kun mahdollista raakana."

"Oletko maistanut hirven maksaa raakana? Aika rajua kamaa."

Aterian varsinaisena pièce de résistancena tarjoiltava hyljestroganoff osoittautuu kaikkien mielestä erinomaisen onnistuneeksi. Raakana palalta näivettynyttä kaarnaa näyttänyt liha on hautunut tarpeeksi pitkään, ja hylkeelle ominainen vieno kalanmaku on juuri oikean vahvuinen. Mustikkapiirakan ja Möwarin kohdalla kertoo Jorma Perun-matkastaan, jossa pääsi maistamaan karvoineen päivineen grillattua marsua.

"Se maistui lähinnä kaniinilta."

Syksyllä Otolla taas on edessä matka safarille Botswanaan. Afrikan matka on jo elämän neljäs, mutta tällä kertaa tähtäimessä on norsu.

"Exportable trophy bullin, eli komean urosnorsun, jolla on CITES-luvat kunnossa, saa ampua Zimbabwessa noin 8 000 dollarilla. Botswanassa siitä saa pulittaa jo 30 000. Siihen sitten matkat ja parin viikon safarit päälle", Otto kuvailee norsunkaadon kustannuksia.

Norsua on tullut jo toki maistettua. Kylmän oluen kanssa norsuchipsit ovat kuulemma maittavia. Haaveena on kaataa norsu 110-paunaisella taljajousella.

"Vaikeinta on päästä tarpeeksi lähelle ja osua oikeasta kulmasta. Nuolen pitäisi sujahtaa kainalokuopasta, kylkiluiden välistä sisään, että se tappaa eikä pelkästään suututa. Kun ronsu on saatu hengiltä, neekerit pilkkoo sulle kirveellä ne osat, jotka haluat ottaa muistoksi. Syöksyhampaat nyt tietenkin. Jaloista saa baarituolit tai näyttävän paperikorin."

Artikkelissa esiintyvien ihmisten nimet on vaihdettu.

Delfiinicarpaccio
Delfiinicarpaccio

Salametsästys Suomessa

Suomen lain mukaan 15 vuotta täyttänyt voi hankkia aseenkantoluvan metsästystä varten. Metsästyskortin saadakseen ei välttämättä tarvita aseen kanssa erillisiä testejä tai kokeita. Suomessa on metsästyskortin suorittaneita vajaa 300 000, joista suurin osa on 40"60-vuotiaita miehiä. Suosituin riistaeläin on metsäjänis, jota kaadetaan puolisen miljoonaa eläintä vuodessa. Hirviä ja niiden vasoja päätyy pataan joitakin kymmeniä tuhansia.

Salametsästyksestä rangaistaan Suomen rikoslaissa sakoilla tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistuksella. Vuosittain poliisin tietoon tulevien 500"600 tapauksen arvioidaan vastaavan vajaata kymmenesosaa kaikista metsästysrikoksista ja -rikkomuksista. Metsästysrikoksesta tuomitaan vuosittain noin 40 ihmistä, joista pieni osa ehdottomaan vankeuteen.

Rauhoitetun eläimen tappaminen on luonnonsuojelurikos, josta joutuu tuomion lisäksi maksamaan korvauksen. Esimerkiksi kyhmyjoutsenen tappamisesta seuraa 589 euron lasku, sakko- tai vankeusrangaistus sekä rikoksentekovälineen menettäminen valtiolle.

Karhuja salametsästäjät tappavat vuodessa kymmeniä ja hirviä muutamia tuhansia. Lisäksi surmataan ilveksiä, joiden lihaa myydään purkitettuna. Suhteessa kantaan eniten kaadetaan susia sekä ahmoja, jotka ovat erittäin uhanalaisia eläimiä. Susia on Suomessa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan 276"330 yksilöä, ahmoja taas 120"140. Suurriistaa tuhotaan ampumalla, myrkyttämällä sekä loukuilla, mutta joidenkin poromiesten suosima urheilulaji on moottorikelkalla elukan päältä ajaminen.

Suunnitelmallisen salametsästyksen lisäksi on melko tavallista, että kaatokiintiöitä ylitetään tai sattumalta jyvän ja hahlon linjalle sattuneita eläimiä ammutaan vääräntyyppisillä aseilla. Osa salametsästyksestä on kuitenkin täysin ammattimaista, ja lihat toimitetaan esimerkiksi Helsingin ravintoloihin. Metsästysrikosten selvittämistä vaikeuttaa metsästäjien hyvä veli -henki. Poliisille ei ole tapana vasikoida.

Hyljettä
Hyljettä

Salametsästys Ulkomailla

Salametsästys on kasvussa oleva erittäin kannattava rikollisuuden muoto. Maailman luonnonsäätiö WWF arvioi lainvastaisesti hankittujen eläintuotteiden kokonaisarvoksi vuosittain noin 20 miljardia euroa. Useat uhanalaiset eläimet ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon salametsästyksen takia.

Afrikannorsu on suurin maalla elävä nisäkäs, jota on jäljellä WWFn arvion mukaan 500 000 "700 000 yksilöä, joista vuosittain ammutaan yli 20 000. Todella merkittäviä norsukantoja löytyy vain eteläisen Afrikan suojelualueilta, joissa kannat tosin ovat monien metsästäjien mukaan jo ylitiheitä, aiheuttaen nälkäkuolemia norsuille. Pimeillä markkinoilla laadukkaan afrikannorsunluun kilohinta on noin 600 euroa. Afrikannorsu kuuluu leijonan, sarvikuonon, puhvelin sekä leopardin lisäksi ns. Big Five -eläimiin, joiden kaikkien ampumista monet pitävät suuren valkoisen metsästäjän mittana. Norsua saa laillisesti metsästää useassa Afrikan maassa, kunhan fyrkkaa löytyy.

Intiantiikeri on runsaslukuisin tiikerilaji, mutta niitä elää luonnossa enää 3 100 - 4 500 yksilöä. Tiikerin metsästämistä pidetään erityisen vaikeana ja vaarallisena, joten itse ammuttu tiikerintalja olohuoneen lattialla säilyy monen metsästäjän elinikäisenä unelmana. Sekä Kiinassa että Malesiassa on tiikerien suojelualueiden lähellä sijaitsevissa ravintoloissa myyty tiikerinlihaa turisteille. Myös tiikerinluu on kysyttyä tavaraa, varsinkin Kiinassa, jossa sitä jauhetaan viinin sekaan potenssin lisäämiseksi. Tiikerinluun kilohinta vaihtelee 400 - 1 300 euron välillä. Intiantiikerin poikasen viiksineen päivineen saa muutamalla tuhannella eurolla.

Vuorigorilla on erittäin uhanalainen gorilla beringein alalaji, joita on elossa enää vain noin 700 kappaletta Ugandan, Ruandan sekä Kongon demokraattisen tasavallan vuoristoissa. Vuorigorillaa ei juurikaan syödä, vaan niitä metsästetään lähinnä turkkien, päiden, käsien ja jalkojen takia, joista tehdyistä taide-esineistä keräilijät ovat valmiita maksamaan sievoisia summia. Vuorigorillan poikasen voi ostaa lemmikiksi muutamalla tuhannella eurolla. Alueella liikkuu myös paljon automaattiaseilla varustettuja sissijoukkoja, jotka pitävät vuorigorilloja elävinä maalitauluina. Läntistä tasankogorillaa jaagataan taas paljon sen lihan vuoksi, joka päätyy afrikkalaisille toreille tai Pariisin, Chicagon ja Toronton pimeille lihamarkkinoille. Gorillan liha maksaa 2 - 200 euroa kilolta, ostopaikasta ja lihan laadusta riippuen. Sen uskotaan antavan syöjälleen gorillan voimat.

Merikilpikonna on kokonsa ja kömpelyytensä puolesta varsin helposti metsästettävissä, ja kaikki seitsemän merikilpikonnalajia ovatkin uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa säätelevän CITES-sopimuksen listoilla liitteessä 1, eli niiden kansainvälinen kauppa on kielletty yli 140:ssä sopimuksessa mukana olevassa maassa. Keittojen kuninkaana pidetty kilpikonnaliemi valmistetaan perinteisten ohjeiden mukaisesti liemikilpikonnasta, joita on jäljellä muutamia satoja tuhansia. Latinalaisessa Amerikassa niiden munia taas pidetään sukupuoliviettiä kiihottavina. Karettikilpikonnia, joita on jäljellä enää joitain kymmeniä tuhansia, pyydystetään kilpiensä takia, joista tehdään Aasian markkinoille kauniita koruja ja kampoja, jotka voivat maksaa toista tuhatta euroa kappaleelta.

Seuraava

124 kommenttia

Tiina K.

1.10.2007 19:01

Voi elämä millasia ihmisiä. Snobeja on näköjään monenlaisia.

VOI KUNPA jäisivät salametsästyksestä KAIKKI kiinno ja saisivat PIRUNMOISET sakot.

IDIOOTTEJA KOKO KONKKA RONKKA.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Totta Mooses.

2.10.2007 20:58

Ei näihin kommentteihin enää paljon ole lisättävää, mutta
artikkeli on loistava!
Paljon ristiriitaisia tunteita herättävä, oli se totta tai ei.
Homosapiens on puolikesyeläin, mikä selittäisi heidän toimintansa.
Äly on siinä mielessä ihmeellinen asia, ettei sitä kaikille riitä. Voisi sanoa, että se on, kuin sukupuuttoon kuolevalaiji. Kaverit ei todellakaan ole mitään ruudinkeksijöitä. Mutta he ja tämä kyseinen artikkeli herätti myös minussa kusipäisyyttä, ja mielellään näkisin nämä kaverit juoksemassa housutkintuissa perseet paljaana pellonlaidassa, ja minä ampumassa haulikolla heidän erogeenisiin alueisiin suolapanoksia...luulen, että näiden suurten metsästäjien ryhmän nimi olisi tämän jälkeen KIRKUVAT KINKUT! Nimim. Totta Mooses.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kysymyspatteri vastaa

3.10.2007 08:29

Sinä joka esitit Vimmalle kysymyspatteriston, menit siinä mielessä loogisesti metsään että Vimmaahan syytettiin valehtelusta, ei näitä kundeja, joita ei taas sillä logiikalla olisi olemassakaan.
Ja oikeudellisesti asia kyllä menee niin, että jos henkilöä syyttää valehtelusta, se pitää kyetä väittäjän todistamaan. Tämä on ihan perustodistustaakkakysymys, kuten palstan juristit ovat jo todenneet
*****
Minä en metsään mennyt vaan Vimma. Esitin vain kysymyksiä artikkelista, onpa se totta tai ei, niin kysymyksiin pitäisi Vimman osata vastata.

Tässä ei muuten ole kyseessä oikeudellinen vastuu vaan journalistin vastuu, joka on aivan erilainen kuin taviksen. Vrt. liike-elämässä toimiva ei voi koskaan vedota tietämättömyyteen, olipa laki kuinka outo tahansa. Jos kirjoittaa jutun pitää pystyä se myös todistamaan, vaikka suojaisi lähdettään.

Jos (kritiikittä) kirjoittelee uskomattoman kuuloisia tarinoita, ja vaikka hyvässä uskossa toimisi, pitää kirjoituksensa takana seistä ja vastata muiden kritiikkiin TAI kantaa valehtelijan leimaa. Se pitää ottaa huomioon jo ennen kirjoittamista! Ei voi olla niin että lukijoiden tulee niellä mitä tahansa lehdessä lukee ja kirjoittajan vastuu rajoittuu siihen "että vaikka en voi todistaa olevani oikeassa, te ette voi todistaa minun olevan väärässä".

Kysymyksessähän on kuitenkin reportaasi taikkavaikka artikkeli, ei kolumni tai mielipidekirjoitus, eikö niin Tuomas Vimma?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kysymyspatterille

3.10.2007 10:16

Olen nyt varmaan änkyräjuristi, mutta oikeudellisesti asia menee kyllä niin, ettei oikeudessa voi vedota tietämättömyyteen mikäli on tehnyt jotain lainvastaista (viittaan kommenttiisi liike-elämän säännöistä). Eli tuomio rapsahtaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

"Änkyräjuristi"

3.10.2007 11:43

Luulen, että Kysymyspatteri tarkoitti juuri tuota, mitä sinäkin sanoit eli tiettämättömyyteen lain sisällöstä ei voi vedota.

Kysymyspatteri toi muuten mielenkiintoisen kannan esiin. Kaikkihan tietävät, että Tuomas Vimma on salanimi, mielikuvituksen tuote. Kuitenkin, nyt julkaistu artikkeli EI OLE pakina, kolumni tms., vaan reportaasi, joka nyt ainakin perinteisissä julkaisuissa on tarkoittanut sitä, että kyseessä ei ole keksitty juttu. CITY-lehti nyt ei ole mikään Helsingin Sanomat tai Suomen kuvalehti, mutta luulisi journalisteilla olevan jonkinlaiset säännöt siitä, milloin puhutaan paskaa ja milloin ei. Jos siihen, että reportaasit ja haastattelut ovat "oikeita", mihin voi luottaa? Tapasiko Tuomo Luukkanen oikeasti noita pultsareita? Puhuiko Nightwishin Tuomas Holopainen juuri noin? Pukeutuiko Tuomas Vimma Burkhaan viikoksi? Näkikö häntä oikeasti kukaan? Oliko artikkeli Viagran viihdekäytöstä satua? Entä Amen - ja sitten ero? Jos Vimman reportaasi Muxlim.com:ista keran on totta, emmekö voi olettaa, että muutkin ovat?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kysymyspatteri vastaa taas

3.10.2007 12:57

Kysymyspatterille
Tänään 10:16

Olen nyt varmaan änkyräjuristi, mutta oikeudellisesti asia menee kyllä niin, ettei oikeudessa voi vedota tietämättömyyteen mikäli on tehnyt jotain lainvastaista (viittaan kommenttiisi liike-elämän säännöistä). Eli tuomio rapsahtaa.
****
No joo tossa duuniin lähtiessä kirjoitin hieman hätäisesti. Ei taviskaan voi vedota sinällään tietämättömyyteen. Mutta oikeus voi ottaa asian huomioon ja pitää sitä lieventävänä asianhaarana. Näin toimitaan etenkin etenkin kuluttajan ja liikkeenharjoittajan välisissä riita-tapauksissa.

Liike-elämässa tai liike-elämän oikeudenkäynneissä näin ei ole, koskaan. Puhutaan siis kovennetusta vastuusta. Samoin journalistilla tulee olla ja onkin kovennettu vastuu (julkisista) sanomisistaan/kirjoituksistaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Toinen änkyrä

3.10.2007 13:02

Tuota ajatusketjuahan voi jatkaa myös siten, että mistä sitä tietää puhuuko taas joku Viagran viihdekäyttäjä totta. Sehän voi vaikka kusettaa toimittajaa. Mutta miten toimittaja sitten aukottomasti (kaikki varmaan jotain varmennuksia tekevät) varmistaa, että haastateltava puhuu varmasti totta. Tarkastaa viagrat? Kurkkii kuukauden ajan joka perjantai kielen alle? Muuttaa yhteen?
Jos vaikka kuivakkaana asialehtenä tunnettu lehti kirjoittaa valtiojohdon selvittämän tiedon, joka ei olekaan totta, valehteleeko lehti? Mielenkiintoinen filosofinen ongelma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tässäodotellessa

3.10.2007 13:21

Uusi City-lehti ilmestyy huomenna. Emmeköhän saa jonkin sortin vastauksen näihin kysymyksiin. Ei tämä keskustelukaan kokonaan Cityn silmien ohi ole voinut mennä, kun Vimmakin tänne mielipiteensä kirjoitti. On mielenkiintoist nähdä mikä on Cityn kanta; tukevatko Vimmaa vai sanoutuvatko irti. Jos tukevat, on kai melko selvää, että todisteet on olemassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dolmen

3.10.2007 13:30

Kyllähän tällaista tapahtuu kaiken aikaa. Herätkää ihmiset!

http://www.ess.fi/Article.jsp?article=163357

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kysymyspatteri vastaa

3.10.2007 14:28

"Tuota ajatusketjuahan voi jatkaa myös siten, että mistä sitä tietää puhuuko taas joku Viagran viihdekäyttäjä totta. Sehän voi vaikka kusettaa toimittajaa. Mutta miten toimittaja sitten aukottomasti (kaikki varmaan jotain varmennuksia tekevät) varmistaa, että haastateltava puhuu varmasti totta. Tarkastaa viagrat? Kurkkii kuukauden ajan joka perjantai kielen alle? Muuttaa yhteen?"

Lähdekritiikki, ammattitaito ja terve järki. Siinäpä ne journalistin aseet. Myös kirjoitustyylistä ja sanavalinnoista ilmenee milloin on kyse haastateltavan mielipiteistä ja milloin jutuista. Joskus toimittaja vain kritiikittä nielee kaiken maailman kalajutut saadakseen paremman jutun. Ei kai kukaan absoluuttista totuutta odota, jos kohta sellaista onkaan.

"Jos vaikka kuivakkaana asialehtenä tunnettu lehti kirjoittaa valtiojohdon selvittämän tiedon, joka ei olekaan totta, valehteleeko lehti? Mielenkiintoinen filosofinen ongelma."

Lehti korjaa virheensä. Piste.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Puristi

3.10.2007 16:32

Iltalehti julkaisi Vimman vastineen muistaakseni viikonloppuna. Eikä niiden olisi pitänyt Vimmalle vastineoikeutta automaattisesti myöntää. Käytännössä vaikuttaa siltä, että IL myöntää mokanneensa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kysymyspatteri!

4.10.2007 12:05

Puristi
Eilen 16:32

Iltalehti julkaisi Vimman vastineen muistaakseni viikonloppuna. Eikä niiden olisi pitänyt Vimmalle vastineoikeutta automaattisesti myöntää. Käytännössä vaikuttaa siltä, että IL myöntää mokanneensa.
*********

Tsiisus mikä päätelmä! HUHHUH! Ihan normaali käytäntö. IL myöntää mokanneensa kun PT tai Hytönen niin sanoo.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vascodacama

4.10.2007 16:07

Vitun juntit. Just niin juvalaista ja shitty lehteä, että moinen provokaatio menee jengille läpi. Herätkää urpot ja hipit. Herää Vimma. Parin kirjan jälkeen luulisi keksivän parempaakin tekemistä kuin kirjoittaa turhanpäiväisiä "shokkiartikkeleita" suomen paskimpaan lehteen. Pakko myöntää tosin, että vituttaa kyllä kommentoida tätä. tsiisus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

luonnonsuojelullinen näkökulma

10.10.2007 00:12

Tarkennukseksi teille "valas on sallittua ruokaa"-tyyppisille kommenteille. Tiettyjen valaskantojen metsästäminen on sallittu vain "tieteellistä" käyttöä varten, mikä oikeasti tarkoittaa sitä, etteivät eläimet saisi päätyä lautaselle. Islanti, Norja ja Japani kuitenkin metsästävät tämän lisenssin turvin myös hyvin uhanalaisia valaslajeja ruoaksi (mikä siis sopimusten mukaan ei mene ihan oikein). Siinä sitten voi jokainen miettiä onko valaat oikeasti luvallista ruokaa... Valaskannan laskiessa liian alhaiseksi, eivät yksilöt kykene löytämään toisiaan, jolloin kannan lasku jatkuu ja saadaan taas tapettua pari eläinlajia sukupuuttoon.

Toivon syvästi ettei tämä artikkeli ole totta. Jos on niin toivon, että joku rikosoikeutta tunteva tarttuisi jutun tynkään ja tekisi asiasta tutkimuspyynnön. Nykyajan kukkoileville pennuille, jotka eivät ole koskaan luontoa nähneetkään tulisi antaa opetus siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tommonen pelleily ei saisi jatkua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lailliselta kannalta

19.10.2007 07:42

Norjassa valaanpyynti on sallittua ihan vaan kaupallisessa tarkoituksessakin. Vuodesta 1993 Norja irtisanoutui IWCn (International Whaling Commission) sopimuksesta sallia valaanpyynti vain tietellisessa taroituksessa. Eli kansainvalinen sopimus on jotain, mutta Norja on edelleen suvereeni valtio, joka saa paattaa omasta lainsaadannostaan.

Norjassa on vuosittaiset pyyntikiintiot, joita ei tosin koskaan tayteta loppuun asti ja ne rajoittuvat vain yhteen tai kahteen valaslajiin, ei kaikkein uhanalaisimpiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

JoutsenLapinLlintujenTuhoaja

12.3.2008 10:27

Itse olen aktiivinen metsästäjä ja aktivisti samalla. Paradoksaalinen yhdistelmä.
VASTUSTAN uhanalaisten lajien, kuten valaiden (poikkeus tieteen nimeen) metsästyksen, delfiinien ja kaikkien muidenkin.
KANNATAN
Varsinkin Suomen olosuhteissa että Lapissa ja miksei muuallakin, varsinkin pohjoisten vesilintujen lukumäärä ja pesintöjen epäonnistuminen ja osaksi lajien puute on suoraan verrannollinen siihen kuinka paljon alueella on JOUTSENIA. Mikäli keskikokoisella metsälammella n.10h on 1-2 joutsen paria, niin ei ongelmaa, jos on 3 tai enemmän, niin kyseisellä alueella ei tule olemaan vuoden kuluttua yhtään muuta vesilintua esim, sotkia, sorsia, kuikkia ja muita kauniimpia lintuja, koska JOUTSENET tuhoavat ja ajattavat muut linnut pois. NIIN turhamaisia ovat JOUTSENET!!
Aina kun käyn metsällä siellä niin joskus on vahingossa torrakko lauennut muttei osunut joutseniin. Onhan ne rauhoitettuja ja vihattavia eläimiä, mutta itse en niitä tapa.

Joten. Pitäisi melkein ottaa kansalta ääni ja mielipiteet ylös ja lähettää näille Vi##n viherpiipertäjille ja eduskuntaan viesitä että sallittaisiin luonnonmukainen ja tasapaino takaisiin metsälammille.
Miksi kunnioittaa Itsekeskeistä, pahansuopaa, ilkeää lintua, joka aiheuttaa vain harmia.

Kysyn vaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mimai

2.9.2008 12:19

Yököttävää. Kerta kaikkiaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

spiaa

2.9.2008 16:39

Nämä metsästäjät pitäs luetella uhanalaisiksi ja toivoa että tappaisivat siten toisensa. Oksettavaa..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

spiaa

2.9.2008 16:40

Nämä metsästäjät pitäs luetella uhanalaisiksi ja toivoa että tappaisivat siten toisensa. Oksettavaa..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Metsästäjä

3.9.2008 09:16

Joopa joo...JOS tuo nyt pitää oikeasti paikkansa niin täytyypä ihmetellä mitähän psykologi sanoisi tuohon ? Lapsuudessa/nuoruudessa jotakin häikkää....? Naurattaa oikein tuo Joutsen juttu..;-D Edesmennyt Isäni tiesi kertoa että Joutsenta pitää pari päivää keittää ennenkuin se on edes syöntikelpoista..ja tuo tieto on 1900-luvun alusta..urpoja mitä urpoja silloin tekivät pulaikoina ns. oravakukkoakin eli metsästivät oravia nahan takia ja sitten lihat perunoiden kera kukkoon..voisivatten nuo "Speden pikkupojat" uhoamiseltaan kokeilla sitäkin jos oikeasti ovat olemassa.. Niin ja sitten kaikille metsästyksen tuomitsijoille että montako kertaa olet käynyt ruokkimassa pakkastalvena jäniksiä kantamalla heiniä metsään tai kaatanut haapoja ? Rakentanut ruokinta-automaatteja teereille ja vesilinnuille ? Kulkenut lumisessa metsässä laskemassa montako eläintä/niiden jälkiä löytyy ns.riistakolmioista jotta voidaan laskea kuinka paljon voidaan metsästää kutakin lajia jotta taataan kestävä kehitys? Perustanut riistapeltoja hirvieläimille että pysyisivät poissa teiltä ja teidenvarsilta muuttamalla ravinnon hakureittiään? Entäpä Suomen luontoon kuulumattomien petojen (supi,minkki) harventaminen....yksi minkki voi tuhota valtavia määriä mm. vesilintujen poikasia munia ja tappaa enemmän kuin voi syödä eli jos törmää johonkin lintuyhdyskuntaan se teurastaa kaikki mitä se kiinni saa ?Pimpelipom...miettikääpä sitä
varsinkin niille jotka tekevät minkkitarhoille iskuja niin olette syyllisiä paikallisiin ekokatastrofeihin jotka tuppaavat leviämään vielä hyvinkin nopeasti lähialueille jos ei pienpetojen metsästystä tehosteta heti tuon tapahtuman jälkeen...hommatkaa elämä.
Tv, Havukka-Ahon Ajattelija

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haistakaahome

9.10.2010 18:26

Ette kai nyt usko, että tällä jutulla mitään todenperäisyyttä ole. Kuva ensiksi, aseen merkki on oikein, mutta kyseessä on konepistooli, niillä on vissi ero jos oikeasta tapauksesta kyse olisi täytynyt tietää, toiseksi noihin tarvitaan nk. muu aselupa, elikkä tavan talliaisella ei mitään mahdollisuutta.

poron ampumis juttu, kaksi laukausta .22 remmarilla, siis pienoiskiväärillä, porolla menee noin 30 minuuttia kuolemiseen nopeimmillaan, ja siinä ajassa se kerkeää kauas.

venäläisellä pistimellä tappaa joutsenen??? pilvessä kirjoittajan täytynyt olla... googlettakaa "rotanhäntä pistin", ehken voi hokata. joutsen on niin vahva lintu, ettei se pysy kenenkään hyppysissä.

noi ruuat.... herran jestas, pitäs välähtää, "metson sisäfilettä". SELLAISTA ESIMERKIKSI EI OLE OLEMASSAKAAN. ei sillä sisäfileitä, se on LINTU.

No, animalia propagandaahan tämä oli, pitäs sen selvetä tosta... säälittävää on se, että heidänkin pitää tuollaista paskaa suoltaa....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gredunza

27.2.2012 01:20

Vegaanien vouhotus loppuu seuraavaan sotaan..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mj53

15.7.2012 10:40

Niin kauan, kun eläintenoikeudet eivät toteudu, on ihmisarvo minulle samantekevää. Kunnolla muiluttaisin tekstissä esiintyviä provokatiivisia juntteja (jos jutussa on edes yhtään totuudenperää).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi