Uudestisyntynyt Eva Wahlström palaa kehään

"Silloin kun kädet ovat olleet kipeet, olen harjoitellut liikkumista ja silloin, kun mua ei saanut lyödä, mä löin."

Eva Wahlström
Eva Wahlström Kuva: Magnus Löfving

Kun Eva Wahlström nousee lauantaina kehään, hän on eri nainen, mitä reilun puolitoista vuotta sitten iskiessään EM-tittelin itselleen. Sen jälkeen iski keuhkoveritulppa ja käsivaivat. Wahlström aloitti pakkotaukonsa aikana opiskelut ja kasvoi nyrkkeilijänä.

"En ole fyysisesti läheskään samassa kunnossa, mutta henkisesti olen paremmassa ja voin ylipäätään paremmin. Olen alkanut opiskella ja elämään on tullut muuta. Olen rauhallisempi, itsevarmempi ja varmasti parempi myös nyrkkeilijänä."

"Siinä oli tosi paljon miettimistä. Olen jatkanut nyrkkeilyä koko ajan jollain tavalla. Silloin, kun kädet ovat olleet kipeät, olen harjoitellut liikkumista ja silloin, kun mua ei saanut lyödä, mä löin. Monet ajatteli, etten palaa enää kehään, mutta itse olen ajatellut koko ajan, että nostan jokaisen kiven, että pääsen takaisin."


Lue Edis Tatlin haastattelu
Lue Niklas Räsäsen haastattelu ja blogi

Wahlström tajusi jo ennen loukkaantumisiaan, mihin suuntaan hänen tulisi kehittää itseään nyrkkeilijänä. Loukkaantumisten tuoma tauko antoi aikaa keskittyä muuhunkin kuin lyömiseen. Tällä hetkellä vahvuudet ovat liikkumisessa, ottelusilmässä ja reaktiokyvyssä.

"Olen ymmärtänyt nyrkkeilyä ja sisäistänyt sitä, miten voisin tehdä sen itselleni helpoksi. Ei fysiikan, vaan ymmärryksen kautta. Nyrkkeilyssä harjoitellaan yleensäkin tosi paljon lyömistä. Nyt olen tajunnut, miten olen koskematon. Jos en ota niin paljon iskuja vastaan, niin mun on paljon helpompi nyrkkeillä ja etsiä omia paikkoja. Riittää, että osun kerran, jos toinen ei osu kertaakaan."

Wahlström opiskelee Aalto-yliopistossa sisustusarkkitehtuuria ja huonekalumuotoilua. Lapsuuden haaveissa ollut taiteilijan työ alkoi konkretisoitumaan, kun loukkaantuminen antoi aikaa nyrkkeilyn ulkopuolella. Wahlström näkee luovaan työhön liittyvän ajattelun pätevän osittain myös nyrkkeilyssä.

"Nyrkkeilyssäkin on tosi paljon luovaa, kun vapauttaa itsensä eikä mieti vain sitä, miten pääsen lyömään jotain. Toinen asia, mikä yhdistää, on se, että sekä suunnittelussa että nyrkkeilyssä käytetään kolmiulotteista hahmottamista."

Näin paria päivää ennen ottelua Wahlström painii jännityksen kanssa. Fyysinen treeni jää valmistautumisessa vähemmälle ja etusijalle nousee henkinen valmistautuminen.

"Olen aika kova jännittäjä. Mulla on vahva psyyke, mutta reagoin kropalla kaikkeen ja sen takia tulee paljon vammoja ja sairastun helposti. Olen oppinut onneksi säätelemään sitä aika hyvin. Olen antanut itselleni luvan ajatella tulevaa ottelua, kun pyöräilen 15 kilometriä töihin, mutta sen jälkeen suljen sen pois."

"Sparrailun ja hippaleikin" lomassa valmistaumisviikolla on muutakin, joka vie ajatukset pois kehästä.

"Koulussakin on harjoitustyö, jonka kanssa on aika kiire."

Wahlström kohtaa lauantain Young Lions -illassa potkunyrkkeilyn puolalaisen maailmanmestarin Anna Sikoran. Vastustaja ei ainakaan lisää paineita Wahlströmin niskaan.

"Olen katsonut aika vähän vastustajan otteluita, koska tällä hetkellä mua ei kauheasti kiinnosta. Jos olen epävarmempi, katson ja analysoin enemmän. Oikeasti tilanteen näkee vasta sitten, kun astuu kehään."

1 kommentti

Ieva!

6.12.2013 11:43

Hienoa Eva, sinua on kaivattukin takaisin! Paljon tsemppiä kehään, ja tietenkin rauhaisaa joulun odotusta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi