Arman Alizad ja reilumpi meininki

"Juuri sellaista tekstiä, joka kumpuaa tietämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta", Arman sanoo vuonna 2008 kirjoittamastaan kolumnista.

Arman Alizad kirjoitti tammikuussa 2008 yhden Cityn historian luetuimmista jutuista. Siinä iranilaislähtöinen Alizad peräsi Suomeen saapuvilta maahanmuuttajilta oikeanlaista asennetta. Samana vuonna hän alkoi reissata maailmalla tv-ohjelmiensa kanssa. Vuodet ulkomailla toivat perspektiiviä ja palauttivat Alizadin tekstin pariin. Maanantaina hän otti Cityyn yhteyttä kysyäkseen voisiko jutun ajatuksista tehdä päivitetyn version. Kun vanha kolumni lähti nyt jälleen kerran leviämään maahanmuuttokeskustelun käydessä kuumimmillaan, oli aika tarttua toimeen. Alizadin mukaan "on aika lopettaa noin huonon tekstin käyttö lyömäaseena tietämättömyyden alttarilla."

“Puhuin siihen aikaan aktiivisesti ton tyyppistä asiaa. Juuri sellaista tekstiä, joka kumpuaa tietämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta. Kun luin sitä uudestaan, huomasin monta asiaa, jotka ovat päin helvettiä ja varsin epäreiluja. Siinä tehdään vääränlaisia vertauksia. Siinä on paljon pohtimisenkin arvoista ja sellaisia asioita, jotka pitäisikin nostaa pöydälle, mutta tapa millä ne on tuossa nostettu pöydälle jättää vastuun täysin sille maahanmuuttajalle. Se on epäreilua”, Arman sanoo viitaten kolumniinsa.

Suomen pitäisi tehdä turvapaikanhakijoiden kanssa sopimus, joka velvoittaisi läpäisemään kolmen vuoden kuluessa suullisen kielikokeen ja hankkimaan vähintäänkin osa-aikaisen työn. Näin hän maksaisi takaisin yhteiskunnalle, joka säästi hänet kuolemalta. Se sisällyttäisi myös pykälän lapsisäännöstelystä määräaikana. (Arman Alizad 2008)

“Siinä puhutaan sopimuksista ja siitä, että tyypin pitää käyttäytyä tietyllä tavalla, mutta ei puhuta siitä, kuinka paljon suomalaisen pitää auttaa esimerkiksi jotain heppua, joka tulee tänne 40-50-vuotiaana, jolla ei ole kieli- tai ammattitaitoa tai mitään muutakaan ja joka tulee tänne vainoa pakoon. Sillä voi olla helvetin vaikeata, vaikka ei olisi vielä pahasti traumatisoitunutkaan. Kaverille pitää antaa kättä ja nostaa, että se ylipäätään voi tehdä jotain. Ja mikä hitto toi lapsisäännöstelyosio on? Ihan karseeta tekstiä. Ethän sä nyt voi oikeasti alkaa määräilemään, kuinka paljon joku voi saada lapsia. Sitä paitsi suviseuralaiset sikiää tuolla ihan rauhassa, eihän siihenkään kukaan puutu. Eikä saakaan.”

Iraniin muuttanut suomalainen ei saisi muutettua islamilaisten rukousaikoja ja -tapoja vedoten uskontoonsa. Häntä odottaisi joko kivitys tai karkotus. Pahimmassa tapauksessa molemmat.

“Toinen asia, joka on mennyt pieleen, on vertaus Iraniin. Se on ihan hullu vertaus, sillä eihän Iranissa noudateta muutenkaan mitään ihmisoikeuslakeja. Se on täysi painajainen monelle ihmiselle sielläkin eikä sinne kukaan halua muutenkaan. Iranilaisillakin on vaikeata, eikä ne voi tehdä mitään muuta kuin, mitä niille sanotaan. On täysin absurdia verrata suomalaisen menemistä sinne.”

Perheeni on asunut Suomessa jo 60-luvulta saakka ja meistä suomalaiset ovat planeetan ystävällisin ja luotettavin kansa, eivät rasisteja. Olemme alusta saakka sopeutunut uuden maan ilmastoon, ihmisiin ja lakeihin. Maassa maan tavalla.

“Kolmas asia, joka tuli heti mieleen, on itsestä puhuminen siinä mielessä, että kyllä mun perhe ja minä ollaan sopeuduttu. Mulla ei ollut pakolaistaustaa, vaan mä oon tullut maahanmuuttajana keskiluokkaiseen perheeseen, joka oli Iranissa ylemmän keskiluokan perhe. Meillä on ollut jonkun verran varallisuutta, me on voitu ostaa heti kämppä ja isällä on ollut heti duunipaikka. Se ei ole edes tarvinnut kielitaitoa, kun se on ollut kansainvälisessä firmassa hoitamassa kansainvälisiä asioita.”

Sopimusrikkuri poistettaisiin Suomesta. This is what I call reilu meininki.

“Myös yksi juttu, joka oli aiemmassa tekstissä päin helvettiä, oli karkoitus. Mihin sä heidät laitat? Se, että karkoitetaan, on törkeä ehdotus. Mihin sä oikeasti laitat ne? Takaisin kotimaahan vai soitetaanko Ruotsiin, että meillä olisi täällä yksi Arman, joka on vähän tyrinyt, että teille kuulemma kelpaa kaikki. Totta helvetissä se on selvää, että kaikkien täytyy noudattaa täällä Suomen lakia. Rikos on rikos, oli se kenen tahansa tekemä, mutta ei tollaisia sopimuksia voi tehdä.”

Suurimmat muutokset Armanin ajattelussa ovat tapahtuneet hänen reissujensa ansiosta, jolloin ongelmat ovat saaneet erilaiset mittasuhteet.

“Jos kertoisin kenelle tahansa, missä päin maailmaa me sitten käydäänkään, millainen Suomi on: neljästä selkeästä vuodenajasta, korkeasta koulutuksen tasosta, kaikki saa käydä ilmaiseksi koulua, täällä on sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, mieletön tukiverkosto, jos olet millään tavalla yhteiskunnan ulkopuolelle jäänyt tai jätetty, tai mistä ikinä syystä olet siinä tilassa, ettet pysy muiden vauhdissa, niin susta pidetään älyttömän hyvää huolta. Tai jos kertoisin äitiyslomista tai siitä, että jengi voi mennä viideksi viikoksi kesälomille ja ne saa lomarahaa loman alkaessa ja lomaltapaluurahaa loman päättyessa, niin ei kukaan usko. Ne vaan katsoo, että mitä vittua sä selität.”

“Tää on utopia. Paratiisi jostain satukirjasta, mistä voi vaan unelmoida.”

“Sit sä tuut tänne ja iltapäivälehdessä on Dumlegate: joku on ostanut Dumle Mix -pussin ja ne oli kaikki samanlaisia – se ei ollutkaan mix-pussi, ja se rikkoo uutiskynnyksen. Sä tuut paikasta, missä miljoona ihmistä on menettänyt kotinsa maanjäristyksessä ja täällä on Dumlegate.”

Matkatessa mustavalkoinen maailmankuva muuttui harmaan kaikiksi sävyiksi.

“Ihmiset, joilla on ennakkoluuloja ja -asenteita vasta kuplassa elävätkin. Ne elävät maailmassa, missä omat asiat ei ole välttämättä kauhean hyvin, ja sitten sä etsit siihen syyllistä. Onneksi suurin osa suomalaisista ei kuulu tähän ryhmään. Mutta kyllä mun tuttavapiirissä ennakkoluuloisimmat ja ahdasmielisimmät ihmiset on sellaisia, ketkä ei juurikaan matkusta. Ja kun matkustat, mene köyhiin paikkoihin. Tapaa ihmisiä, jotka elää täysin eri maailmassa kuin sinä. Se laajentaa sun perspektiiviä.”

Alizadia kismittää vanhan kolumninsa tapa asettaa ehtoja suomalaisten globaalille vastuulle. Nyt hän mieluummin kysyy, miten hyvin asioiden pitäisi Suomessa, lähes kaikkien valtioita paremmuusjärjestykseen laittavien mittareiden kärkipäässä keikkuvassa maassa, olla, että täällä oltaisiin valmiita auttamaan hädässä olevia.

“Täytyy ymmärtää, että ajatusmalli on väärä. Auttamisen pitää olla pyyteetöntä. Kun se kumpuaa ihmisyyden kautta, se on pyyteetöntä. Se on sama kuin tosi rakkaus, se on ehdotonta. Sä et voi sanoa, että sä rakastat toista, vain jos se rakastaa sua takaisin. Se ei ole mikään pankkilaina, kun puhutaan inhimillisestä hädästä. On mahtavaa ja win-win-tilanne, jos käy niin, että tulija pystyy maksamaan apunsa takaisin ja etenkin se on sille tyypille itselleen siistiä. Siihen täytyy ehdottomasti molempien osapuolten pyrkiäkin. Mutta se tosiasia pitää kuitenkin hyväksyä, ettei koskaan kaikki tule pystymään maksamaan sitä apua takaisin. Silti pitää auttaa.”

“Kolumni edustaa täysin sitä itsekeskeistä, mustavalkoista, toisen hätää ymmärtämätöntä asennetta, joka vallitsee hirveän monessa paikassa, mutta joka on omalla kohdallani muuttunut harmaaksi matkailun, muiden kengissä olemisen ja toisissa kulttuureissa olemisen kautta. Ja ne ihmiset, joita me on tavattu, eivät kaikki edes ole olleet vainon uhreja. Olen vasta nyt menossa ensimmäistä kertaa pakolaisleirille. Ennen maailma oli mustavalkoinen, nykyään se on ihan täynnä harmaan eri sävyjä. Niitä on niin paljon, ettei niistä saa millään kiinni. Se on paikka, joka laittaa itsensä hiljaiseksi.”

Muutos on käynnissä ja globaalin yhteiskunnan etenemistä on vaikea estää ja kaivautua omiin poteroihin, vaikka kuinka tekisi mieli. Alizad ei näe vanhoja aikoja tavoittelemisen arvoisena, vaan katsoo luottavaisena tulevaan.

“Se, että ennen kaikki oli paremmin, on ihan täyttä pötyä. Ennen ei oikeastaan mikään ollut paremmin. Nykyään on parempaa taloutta, lääketeollisuutta ja vähemmän sotia kuin ennen. Ihmiset on unohtanut sen, mitä Suomi on käynyt läpi. Yhtäkkiä, kun asiat on hyvin, niin on täysin unohdettu se, että jollain muulla on hätä. Meillä on aikoinaan ollut Suomessa iso hätä ja silloin muut ovat auttaneet. Onneksi maailma muuttuu ja meidän lapset kasvaa erilaiseen, monimuotoisempaan ja parempaan Suomeen. Pelkästään se, että kahden päivän varoitusajalla kymmenet tuhannet ihmiset olivat marssimassa rasismia vastaan, tarkoittaa, että me ollaan enemmistö.”

Tärkeimpänä kehityskohteena maahanmuuttajien sopeutumisessa Alizad pitää kielitaitoa. Ilman sitä kaikki muu sosiaalistuminen uuteen ympäristöön vaikeutuu tai muuttuu mahdottomaksi.

“Kielitaito pitäisi vaikka väkisin injektoida siihen ihmiseen jotenkin heti rajalla. Jos mitään tehdään väkisin, niin sen pitäisi olla kielitaito. Se on se lusikallinen lääkettä, joka pitää ottaa, vaikka se maistuisi pahalle.”

Pakolaisia on maailmassa miljoonia ja suurin osa heistä kriisialueiden lähimaissa. Kaikki eivät halua tulla Suomeen. Ainakaan se ei ole monellakaan listan kärkipäässä. Jos ihmiset saisivat itse valita, suurin osa ei lähtisi kotiseuduiltaan mihinkään. Tämän Alizad huomasi esimerkiksi Nepalin maanjäristyksien alueella, missä hän tutustui maanjäristyksen selviytyjiin.

“Siellä haaveillaan paremmasta elämästä, mut se haave on tosi kaukana. Sen pystyy herättämään hetkeksi henkiin kysymällä, mutta muuten se on päivästä toiseen selviytymistä. Lähtökohtaisesti suurin osa ihmistä on paljon onnellisempia kuin täällä. Jos kysyt, mikä on päin helvettiä, ne kaivaa hirveän listan asioita, mutta silti elämänasenne on se, että ne on onnellisia, kun niillä on perhe ja ystävät ympärillä.”

“Yksi Mark, jonka tapasin Nepalissa, oli menettänyt kaikkensa. Parikymppisen jäbän oma tila oli tuhoutunut täysin maanjäristyksessä. Sillä oli päällään vaateet ja mukana vaimo ja niiden 12-päiväinen tytär, joka oli syntynyt maanjäristyksen jälkeen. Ne oli hetken turvassa sairaalassa ja sitten ne tuli ulos ilman kotia. Se sai lainattua enoltaan teltan ja ne asui yhden talon pihalla. Sillä ei ollut mitään ja se sanoi, että jos mä mietin näitä asioita, se on painajainen, mutta mä keskityn hyviin asioihin: mulla on tytär ja vaimo, eikä maanjäristys erottanut meitä.”

“Monet pakolaiset eläisi mieluummin kotonaan, jos siellä olisi asiat hyvin. Mun vanhemmatkin olisi halunnut jäädä Iraniin, mutta vallankumous sotki maan asiat, eikä sinne ollut hyvä jäädä.”

Suomalainen julkisessa keskustelussa Alizadia ahdistaa muutkin jutut kuin Dumlegate, ihan samalla tavalla kuin monia muitakin.

“Meidätkin on asetettu johonkin ääri-viher-vasemmistolais-kuplaan, vaikken edes tiedä, mikä äärivasemmisto on. Me kannatetaan ihmisyyttä.”

Silti Alizad palaa reissuiltaan aina mielellään Suomeen.

“Tää on maailman hienoin maa ja mä rakastan suomalaisia ihmisiä yli kaiken. Oon äärimmäisen ylpeä suomalainen ja ylistän tätä maata kaikkialla missä kuljen. Mä oon elänyt vahvasti kahdessa kulttuurissa. Kotona se oli Iran ja oven ulkopuolella Suomi. Katsoin suomalaisia ja ajattelin, että nää on ihan pimeitä ja sitten menin kotiin ja kuuntelin vanhempien läppää ja sekin tuntui ihan pimeältä. Humanitäärisellä tasolla suomalainen ei ole ihmisenä millään tavalla tai mittarilla arvokkaampi kuin aasialainen, afrikkalainen tai iranilainen. Sitä ei kaikki ihmiset Suomessa tajua ja sen vuoksi jotkut asettavat itsensä toisten yläpuolelle.”

Edellinen

119 kommenttia

makke111

5.8.2015 11:34

Fksu kundi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

järkee,vai ei

8.8.2015 11:37

niin kaikki tää kirjoitus voi olla totta,että maailma toisaalla on erilainen,mutta että tästä saa sen kuvan että suomalaiset ovat pahoja rasisteja,jos nää eivät voi tulla suomeen, no miksi ei saa tulla, no siksi, että me suomalaiset ollaan pian saman laisessa tilanteessa ,,kuin he.puhutaampa siitä kun katastrofin sattuessa suomalaiset ja muut maat antaa paljon rahaa keräyksiin,jotka on tarkoitettu avun saajille,näkyvät olevan samassa tilanteessa vuosien jälkeen, elikkä apu ei mene perille.mihin se menee, siis kelle sitä annetaan? ei sitä ola ainakaan niille asunnottomille ja nälkäisille .,annettu,että rakennettas koteja ,ja lähdettäis siitä että kaikilla on koti.se jo tuntuu paremmalta,ollaan lähempänä suomen tasoa,vaikka ei suomessakaan kaikilla ole kotia.suomessa on pitkään puhuttu siitä että annetaan apu sinne niitten maahan,mutta kyllä heilläkin pitää olla vastuuta siitä paljonko heilla voi olla esim.lapsia,että ne tulee hoidetuksi,eikä heitetä niitä kadulle.siis sivistystä sinne tarvitaan,ja miesten pitää tehdä töitä , naisia ja pieniä lapsia raiskataan,että eihän suomalaiset voi olla tälläsesta vastuussa.tuntuu, että ei siellä valtaa pitävätkään välitä kansalaisistaan,vaan käyttävät avustusrahat itse.ei me tänne sellasta kultturia haluta,ja kyllä se pitää voida uskaltaa SUoMLAISENAsanoa,eikä se ole rasismia,

citizen1

5.8.2015 11:56

Kyllä ja ei. Ymmärrän Armanin kannan, maailmalla on paljon kurjuutta ja siihen verrattuna (globaalisti) Suomalaiset ongelmat ovat nolla tasoa, puhuttiin sitten joukkoraiskauksista tai dumlegatesta.
Perimmiltään kyse on itsekkyydestä, meillä on jotain mitä suurimmalla osalla maailmasta ei ole. Meidän pitäisi jakaa omastamme pois, niin että meillä olisi vain se mitä oikeasti tarvitsemme. No minä en ole valmis tinkimään asioista ihmisten hyväksi jotka tulevat muualta, joita en tunne, puhu samaa kieltä, enkä koe olevan samaa ryhmää itseni kanssa. Yksi perimmäinen kysymys on mikä on Suomen tarkoitus? Varmaakin tämän valtion tehtävä on pitää huolta asukkaistaan, tarjota heille turvaa ja tulevaisuutta. Tällä hetkellä siinä ei ole onnistuttu kovin hyvin, ainakaan Suomalaisen ajattelumallin mukaan. Mutta hei! Suomen tarkoitus EI ole pitää huoltaa kaikista maailman kansoista, pääasiassa vain yhdestä.
Itsekästä kyllä, oikein ei varmaankaan. Jokainen on oman onnensa seppä, jokainen maa, jokainen kulttuuri on jäsentensä summa.
Miten tälläistä sitten ratkaistaisiin? Aloitus ei ole varmaankaan se että otetaan kaikki maailman tuska samaan koriin ja jaetaan se tasaisesti, kukaan edes se pahin ”vihervasemmistolainen piipertäjä” ei siihen suostu, he lähinnä flirttailevat tämän ajatuksen kanssa.
Yksi ilmentymä on nämä pakolaiset, tänne sijoitetaan 1000 ihmistä, joihin kulutetaan kymmeniä miljoonia. En arvostele käytettyä rahaa, enkä edes sitä että tänne otetaan 1000 sodan uhria, Suomella on siihen varmasti varaa. Arvostelen sitä, että samaan aikaan YK:n pakolaistoiminta on jatkuvassa raha-, lääke- ja ruokapulassa.
Pakolaisleirejä kutsutaan helvetiksi maanpäällä, mitä luultavammin totta. Miksi tähän toimintaa ei riitä varoja? Miksi näiden helvettien annetaan olla? Varmaankin siksi, että länsimaista ihmistä lämmittää enemmän konkreettiset ihmiset, ne joita voi ottaa asumaan saman katon alle ja joita voidaan sitten osoittaa sormella (näköyhteyden päästä) , ”noita me autettiin”.
Miksi näin tehdään, jos kerta ei saatana kerta suostuta ottamaan tänne kaikkia?? No minä en ainakaan siihen suostuisi.
Jos pitäisi valita, niin ei oteta tänne ketään, mutta autetaan YK:ta edes ruokkimaan ne miljoonat ihmiset jotka asuvat näillä leireillä. Sen nimittäin tekisi suunnilleen samalla rahalla, kuin nämä tuhat onnekasta Hannu Hanhea Suomelle kustantaa.
PS. Aina kun näen kaupassa miehen, naisen tai lapsen joka on selvästi kärsinyt sodasta, mieltäni lämittää ajatus siitä, että heille Suomeen tulo on varmasti tehnyt eron entiseen. Jokaisesta muusta, en ole oikeasti kovin varma.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Perusnorjalainen

5.8.2015 15:56

Olet muuten ihan kamala ihminen, mutta jatka ihmeessä sillä.

jäätävää

6.8.2015 00:22

Sun pitäisi oikeesti matkustaa ulos sieltä kotioven takaa ja jonnekin köyhyyden keskelle kattoo noita ihmisiä josta oot niin erillään. Voisit ehkä oppiakin jotain...

Asdfoo

6.8.2015 05:08

Olen samaa mieltä oikeastaan kaikesta mitä tässä kommentissa on sanottu.

Tämä ei liene asian kannalta erityisen oleellista, mutta näissä keskusteluissa (myös ylläolevassa Armanin tekstissä) usein todetaan, että "Auttamisen pitää olla pyyteetöntä". Tätä käytetään usein perusteluna sille, että valtio auttaa hädänalaisia lahjoittamalla rahaa ja ottamalla pakolaisia verovaroin. Mitäs pyyteetöntä siinä muka on? Jos auttamisen tulee olla pyyteetöntä, niin verovaroin pyöritetyistä avustuksista voitaisiin luopua täysin. Sittenpä voisi jokainen lahjoittaa pyyteettömästi hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta tarkoitukseen niin paljon kuin haluaa.

Mokuttaja

6.8.2015 07:46

Tämä kommentti on kyllä laittaa miettimään miten ajattelematon ihminen voi olla? Uskomaton typerys

Mokuttaja

6.8.2015 07:52

Tälläisten ihmisten ongelma on, ettei heillä riitä älyllinen kapasiteetti käsittelemään asioita kuten ihmisen hätä. Heistä tälläinen teksti kuulostaa ihan järkevältä ja kirjoittaja varmaankin miettii miksi häntä arvostellaan. Ongelma on että typerä ihminen ei itse pysty käsittämään kuinka typerä onkaan. Ihminen kuitenkin pystyy oppimaan, kuten Arman tässä tekstissään osoitti. Toivon että pyrit siis oppimaan ennen kuin kirjoitat mitään yhtä naurettavaa.

TauDewa

6.8.2015 12:02

Nimimerkille "Mokuttaja": Asioilla on aina monta näkökulmaa ja citizen11 toi esiin monia itseänikin mietityttäneitä seikkoja, joita olisi syytä tarkastella laajemminkin. Toivoisin kuitenkin erilaisten mielipiteiden kunnioittamista ja mikäli jokin asia muiden kommenteissa on epämiellyttävää tai muutoin omasta mielestäsi "väärin", voisit nimittelyn sijaan esittää perustellun vastaehdotuksen, jossa esität oman mielipiteesi.

Ihmiset suhteuttavat asiat omiin kokemuksiinsa ja perustelevat asiat niiden mukaan. Usein eri ihmiset ovat mm. maahanmuuttoasiasta pohjimmiltaan samaa mieltä, mutta he katsovat asioita eri kokonaisuuksina. Näkökulmana voi olla oma lähiympäristö, talous, sukulaisten ja tuttavien kokemukset, uutiset ja vaikkapa puhtaasti niin sanottu "mutu".

Yosoy

6.8.2015 15:25

Kirjoitat paljolti asiaa. Erityisesti olen aivan samaa mieltä siinä, että olisi paljon järkevämpää laittaa rahaa esim. kunnollisten pakolaisleirien rakentamiseen Syyrian pakolaisille Libanonissa kuin ottaa noista miljoonista syyrialaisista tänne 500-1000 ihmistä...

Mokuttaja

6.8.2015 21:58

Ei tälläiseen voi vastata mitään kovin asiapitoista eikä siinä olisi mitään järkeäkään. Ethän lue lapsellekkaan Dostojevskiä.

citizen1

6.8.2015 22:25

Kuinka moni luki tuon loppuun? Aika harva, valittajista ei ilmeisesti kukaan, tai sitten mensut alkoivat kesken lukemisen. Henkilökohtaisuuksiin meneminen myös antaa kuvaa kypsästä ihmisestä, jonka mielipide on varmasti perusteltu.

Suomen tehtävä on pitää huolta Suomalaisista. Kaikki kipu ja tuska on aina subjektiivista. Jos Suomella menee huonosti, niin Suomella menee huonosti Suomalaisella tavalla, ei vaikka Syyrialaisella tavalla. Mutta kuka voi sanoa Suomalaiselle työttömälle kirvesmiehelle, että tämän tuska on jotenkin ala-arvoista, eikä mitenkään verrattavissa "oikeaan tuskaan"?

Lyhyesti sanottuna, Suomalaisittain ei ole paskankaan väliä, miten kurjasti muualla menee. Jossain menee aina kurjasti ja me emme voi sille mitään. Ainoa ratkaisu olisi jonkinlainen globaali eutanasia.

Fakta on että Suomella menee perseelleen, tänne ei sopeudu edes Suomalaiset. Jos joku tulee tänne, on hänen syytä haluta juuri tänne, tai voidaan odottaa lähinnä ja vain ongelmia.

Vielä yksi pointit mietittäväksi. W.H.O:n budjetista Irakissa seuraavalle 3 kk puuttuu vielä 84%. Tämän ohjelman piirissä on reilut 1000x ihmistä ENEMMÄN, kuin ne tuhat ihmistä jota tänne ollaan ottamassa, joiden kustannuksilla tehtäisiin ero kuoleman ja elämän välillä reilulle 1 000 000 ihmiselle.

Kumpi siis on oikein, autetaan ihmisiä tänne, tunnetaan sääliä, ehkä vähän ylemmyyden tuntoa ja kerrotaan miten monikulttuurisia olemme? Jätetään joku miljoona ihmistä oman onnensa nojaan, että saadaan kivat olot 1000 onnekkaalle!

sivusta_seuraaja

7.8.2015 01:00

Tämä on hyvin kiteytetty asia. Suomalaisen yhteiskunnan tarkoitus on huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista, ei koko maailman hyvinvoinnista. Vaikka kuinka tekisi mieli parantaa maailmaa, niin emme me siihen kykene, kun emme näköjään kykene edes huolehtimaan omistamme.

RogerJ

7.8.2015 19:55

Samaa mieltä. Jos puhutaan suomalaisten velvollisuuksista, aivan hyvin voidaan puhua muiden maiden kansalaisten velvollisuuksista. Näiden maiden ja niiden ihmisten, joista pakolaisia tänne tulee, velvollisuus on rakentaa omasta yhteiskunnastaan niin hyvä, että näillä ihmisillä on hyvä olla siellä, eivätkä he tule kuormittamaan muita yhteiskuntia. Niin kauan kuin tarjotaan ulkopuolinen vaihtoehto, uusi maa ja kansalaisuus, ulkopuolelta tulee rauhanturvaajia tai sotatoimia, kukaan ei ryhdy niin suureen kapinaan, että se yhteiskunta muuttuisi. Niin kauan kuin ihmiset eivät ponnistele omassa maassaan riittävällä volyymillä paremman tulevaisuuden hyväksi, vaan näkevät hyvän tulevaisuuden vieraassa maassa, mikään ei muutu. Näitä yhteiskuntia pidetään ulkopuolelta juuri ja juuri siinä tilassa, että ihmiset siellä ei ryhdy riittävän suureen kapinaan, riittävällä massalla, mutta köyhyys säilyy niissä. Näin saadaan suurille kapitalistiyrityksille halpatyövoimaa ja jättivoitot. Itse asiassa humanitäärinen apu ja pakolaisten ottaminen osaltaan tarjoavat näille suurille kapitalistiyrityksille sen mitä ne tarvitsevat, eivät mitä ne köyhät ihmiset tarvitsevat. Ihmisille ei tarjota muutosta, mutta toivoa paremmasta. Kaikkea pidätään yllä juuri ja juuri. Humanitäärinen apu vastaa omalta osaltaan siihen tarpeeseen, ettei näiden ihmisten puolesta aleta kapinoimaan suurella volyymillä Euroopan hyvinvointivaltioissa ja järkytetä Euroopan sisäistä turvallisuutta. Halvan tuotannon ja työvoiman lisäksi kaikessa on kyse uusista markkinoista, voitoista ja luonnonvaroista. Lukekaa Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu, jos haluatte mieltänne avartaa. Mielen avartaminen ei onnistu pelkästään matkustelemalla ja näkemällä kurjuutta. Voittoja ei näe katukuvassa. Rahakin on tänä päivänä bittejä bittitaivaassa, jota ei näe. Mitä tapahtuisi maailmantaloudelle, jos se raha, joka saadaan ihmis- huume- ja asekaupasta, suurimmista laittomista markkinoista, yhtäkkiä poistuisi? Mitä tapahtuisi markkinoille? Uskokaa tai älkää, mutta nämä kulissit halutaan yllä pitää ja yksikään koalitio, valtio, järjestö, edes maailmanlaajuinen ei pysty niitä murtamaan. Suomessakin on menty sodan kautta. Jos tilanne vaatii sodan ja ihmistappiota, se voi olla sen hinta, että siinä syntyy uusi parempivointinen valtio. Tänä päivänä, kun ongelmia on ylläpidetty, sen sodan muutoksen saamiseksi tulisi jo olla aika suuri.

Sepuli

12.8.2015 14:05

Koska viherpunikin omatuntoa rauhoittaa paljon enemmän Helsingin katukuvan laiskanpulskeat ja hymyilevät mamut:)

Silloin on niin paljon helpompi sulkea silmänsä, korvansa, aivonsa ja sydämensä pakolaisleireillä kuolevilta lapsilta 5000 kilometrin päässä.

36.000.000€ jouduttiin keräämään lahjoituksina uuteen lastensairaalaan. (Ihme ettei koko summaa, vajaa 45miljoonaa tarvitaan vielä lainaa)

36M vastaa enintään 500 pakolaisen vuotuisia kustannuksia. Olen kyllä kuullut että joku oli laskenut asian myös niin että kuinka paljon vastaanottokeskus tuottaa kunnalle ja kokonaisuutenahan tämä onkin varsin työllistävää toimintaa;)

Vierailija

12.8.2015 16:42

Niin tätä logiikkaa olen aina ihmetellyt: miksi sinä olet valmis tinkimään asioista suomalaisen hyväksi mutta et muualta tulleen? Miksi Suomen tulisi huolehtia _vain_ suomalaisista? Mikä tekee yhdessä maassa syntyneestä ihmisestä arvokkaamman kuin toisessa?

mikuep

5.8.2015 13:05

No nyt on taas saatu päivitettyä ajan tasalle! Kiitos tästä! Ainoa vaan, että on aika turha tänne utopiaan tuoda kaikkialta maailmasta ihmisiä, sillä ei pelasteta ketään, kuin hetkellisesti. Aina puhutaan suomalaisista sotalapsista, jotka lähtivät Ruotsiin. Mitä sitten? Tänne ei ole oikeasti kukaan lähettänyt yhtään ihan oikeaa lasta, ei se ei ole lapsi , jos parta kasvaa. Niin ja luuletteko, että kaikki ruotsalaiset edes tykkäsivät niistä lapsista. Kyllä siellä sai raippaa ja finnjävle huutelua osaksi sielläkin. Se on sitä elintasopakoloisuutta mitä täällä tehdään. Lähetetään vahvin edeltä ja roikutetaan loput ankkurin mukana utopiaan. Suomessa tuntuu olevan joku Jenkkiutopia menossa, täällä ei tosin leikitä maailmanpoliisia, vaan maailman sosiaalitoimistoa, jossa jokainen suomalainen saa osallistua korkeilla veroilla tämän utopian rahoittamiseen halusi tai ei. Itse jos haluan nähdä kulttuureita, niin menen katsomaan lomamatkalla sitä kulttuuria ja sitten onkin jo kiva palata takaisin kotiin kahden viikon jälkeen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jiii8iiiiiiiii

6.8.2015 00:37

Koskaraippss ja huutelua tuli sotalapsille (eli pakolaisille) 40-luvulla, se oli oikein silloin ja kohtuullista nyt? Toi sun jenkkivertaus ontuu enemmän kun yksjalkanen merirosvo kolmijalkasella puuhevosella. Jenkithän on ollu tosi vahvoja just tolla sosiaalitoimistopuolella.. Lomaile suomessa ja tue suomalaisia yrittäjiä jos olet mielestäsi patriootti.

Samalla tavalla

11.8.2015 14:05

"Aina puhutaan suomalaisista sotalapsista, jotka lähtivät Ruotsiin."
Ja silloin siis lähetettiin pikkulapset suojaan lähimmälle turvalliselle alueelle, josta heidät haettiin takaisin heti, kun lähtömaassa oli tarpeeksi rauhallista. Juuri niin pitäisi nytkin auttaa pakolaisia.

Obi

5.8.2015 13:39

Arman on oikeassa, mutta hän on väärässä. Armanin maailmankuvan olisi luullut avartuvan matkoillaan, mutta päinvastoin siitä onkin tullut entistä suppeampi. Huomio saadaan hienosti pois oman maan ongelmista kertomalla, miten vaikeaa jossain muualla on. Jos kotinsa menettänyt Mark nukkuu Nepalissa teltassa, niin se ei mitenkään selitä sitä mitä Suomessa tapahtuu maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välillä.

Iänikuinen "Kyllä meitäkin on autettu" -kommentti on myöskin jo niin kulunut, että se käy jo sketsiohjelmien hokemaksi. Jos Ruotsissa syttyisi kriisi, niin kyllä suomalaisten enemmistö olisi valmis auttamaan, niin kuin ruotsalaisetkin aikoinaan auttoivat meitä. Sillä enemmistöllä tarkoitan Suomen oikeaa enemmistöä sen 20 000 viime viikolla musiikkia kuuntelemaan kerääntyneen sijaan. Sillä mitä ne 5 000 000 muuta ajattelee tuntuu olevan yllättävän suuri ero näiden äänekkäimpien mielipiteiden kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jiiiiiiiiii8iiiiiii

6.8.2015 00:43

Jos ne 5000000 muuta on vahvasti eri mieltä niiden 20000 musiikinkuuntelijan kanssa niin miten jyskylässä 5000000 ihmisen puolesta osoitti mieltään vain parikymmentä ihmistä? Paskat bändit?

Kuro

6.8.2015 05:16

Se on hauskaa miten ahdasmieliset ihmiset pystyvät kääntämään asiat aivan päälaelleen. Myöskin se, että kuvittelet 20 000 ihmisen indikoivan vaan 20 000 ihmisen mielipiteestä, etkä pysty näkemään yhteiskunnallisella tasolla määrien merkitystä. Tosin, yleensä rasistit ovatkin vähemmän kouluttautuneita eikä heiltä pysty odottamaankaan minkäänlaista ymmärrystä yhteiskunnallisista asioista. Olisi hauskaa, jos te ihmiset joilla ilmeisesti menee huonosti, pystyisitte pääsemään yli primitiivisestä rasisti-reaktiostanne ja kykenisitte arvostamaan myös niitäkin ihmisiä jotka eivät ole vaaleaihoisia, "suomalaisen" näköisiä ja heteroita. Suomi on osa globalisoitunutta maailmaa, joka tarkoittaa, että meidän on pakko myös osallistua hyvinvoivana valtiona muiden valtioiden tukemiseen. Rajojen kiinni vetäminen ei oikein toimi 2000-luvun maailmassa, pahoittelen.

ijnu

6.8.2015 16:05

Ja lisäyksenä se suuri enemmistö joutuu käymään töissä ne ei oo kaiken maailman elämäntapataiteilijoita, jotka joutaa yhteiskunnan varoilla pyöriä kaiken maailman mielenosoituksissa...

Yksi muista

7.8.2015 09:24

Jiiiiiiiiii8iiiiiii: jos vaihtoehtona on valtion rahoilla pyöritettävä multikulti tai juutalaiset ja mamut uuniin ja ulos-porukka, niin 5 000 000 ei suostu allekirjoittamaan kumpaakaan. Ei sitä 20 000 bändärin sanomaa, ei sitä 40 uusnasun aatetta.

S.I. Susi

5.8.2015 13:39

Mainiota analyysia maailmaa kiertäneeltä mieheltä. Arman, en tunne sinua, mutta vaikutat miellyttävältä, humaanilta ja viisaaltakin henkilöltä. Kun luin aiempaa kolumniasi, arvostukseni rapisi hetkellisesti ja mietin, mistä alkaen olet omannut niin kovia ja yksioikoisia asenteita. En siis tuolloin huomannut, että kirjoituksesi on vuodelta 2008. Tämä teksti palautti arvostukseni. Asia on juuri kuten sanoit: "tynnyrissä kasvanut" suomalainen ei välttämättä pysty asettumaan kotinsa ja perheensä taakse jättäneen, väkivaltaa ja sotaa todistaneen sekä luku- ja kirjoitustaidottoman pakolaisen asemaan. Saatikka miettimään, onko realistista että tällainen henkilö voisi ilman voimakasta tukea ja apua oppia kielen, saada töitä muutenkin vaikeassa työllisyystilanteessa ja kantaa kortensa kekoon veronmaksajana.

Miksi sitten otamme tällaisia henkilöitä vastaan? Mielestäni meillä ja muilla länsimailla on moraalinen vastuu välittää ja auttaa siirtomaavallan alla olleiden tai muuten hyväksikäytettyjen kehittyvien maiden kansalaisia, oli apu sitten paikan päälle vietävää humanitäärista apua ja osaamista tai pakolaisten auttamista. Mielestäni jokaisella ihmisellä on velvollisuus auttaa hädässä olevia. Juuri niin kuin sanoit: "se ei ole mikään pankkilaina, kun puhutaan inhimillisestä hädästä". Välittäminen ja inhimillisyys eivät ole mitään kvartaalitalouden termejä, mutta kaikkea ei voikaan mitata rahassa. Emme voi sulkeutua porttien taakse mihinkään hyvinvoinnin linnakkeisiin, kun samaan aikaan hyödymme näistä valtioista virtaavista luonnonvaroista, maataloustuotteista jne. Globaalissa maailmassa kaikki on tavalla tai toisella yhteydessä kaikkeen. Faktahan on myös, että suurten ikäluokkien eläköityessä tarvitsemme lisää työvoimaa, ja siinä kohtaa jokainen käsipari tulee tarpeeseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Varaton

5.8.2015 18:21

Minkä takia aina kun puhutaan hädässä olevien auttamisesta, se koskee kaikkia muita paitsi suomalaisia? Suomalaisilta köyhiltä leikataan koko ajan lisää. Työttömät, opiskelijat, sairaat ja eläkeläiset ovat jo nyt todella ahtaalla. Mietitäänpä hetki, mikä onkaan Suomen valtion ensisijainen tehtävä.

Veli Ponteva

5.8.2015 18:24

"Mielestäni meillä ja muilla länsimailla on moraalinen vastuu välittää ja auttaa siirtomaavallan alla olleiden tai muuten hyväksikäytettyjen kehittyvien maiden kansalaisia"
Suomella ei ole koskaan ollut siirtomaita. Suomi on ollut siirtomaa, josta ulkolaiset imperiumit ovat imeneet veroja ja miehiä niiden imperiumien sotiin.

Suomalaiset toimijat maksavat ulkomaisista tuotteista maailmanmarkkinahinnan. Jos pidät sitä riistona, älä osta. Tai osta Joutsenlippu- ja Reilun kaupan tuotteita.

"oli apu sitten paikan päälle vietävää humanitäärista apua ja osaamista tai pakolaisten auttamista."
Kriisiapu paikan päällä tai lähialueella on paikallaan. Kourallinen maskotteja täällä on rahan tuhlausta. Samalla summalla saa siellä jossain aikaan paljon enemmän.

"Emme voi sulkeutua porttien taakse mihinkään hyvinvoinnin linnakkeisiin, kun samaan aikaan hyödymme näistä valtioista virtaavista luonnonvaroista, maataloustuotteista jne."
Aivan hyvin voimme. Ja kannattaakin.

Niiden valtioiden tuotantorakennetta ja talousjärjestelmää pitäisi muuttaa niin, että niiden kansalaiset saisivat hyvinvointia niistä luonnonvaroista. Länsimaiden pitäisi auttaa siinä. Ongelmien hankkiminen Suomeen ei auta sitä asiaa yhtään. Ihmiset eivät ole ongelmia vaan ihmisiä. Joskus ihmisistä aiheutuu ongelmia.

"Globaalissa maailmassa kaikki on tavalla tai toisella yhteydessä kaikkeen."
Ja siitä globaaliudesta kannattaa ottaa hyvät osat ja jättää pois huonot.

"Faktahan on myös, että suurten ikäluokkien eläköityessä tarvitsemme lisää työvoimaa, ja siinä kohtaa jokainen käsipari tulee tarpeeseen."
Suuret ikäluokat ovat jo melkein kokonaan eläkkeellä. Seitsemänkymppisiä kirjailijoita ja vastaavia ei lasketa. Suomessa ei ole oikeaa työvoimapulaa. Pääomapiireillä on pulaa halpatyövoimasta. Jos niille riittää sitä tarpeeksi, monien alojen työehdot pysyvät aina halpistasolla. Kun työehdot ovat kohdillaan, käsipareja kaikkeen löytyy tarpeeksi Suomestakin.

Juunoa

6.8.2015 10:38

Miksi meillä on moraalinen vastuu siirtomaavallan alla olleista? Missä suomella on ollut siirtomaa?
Oikaise jos olen väärässä, mutta käsitykseni mukaan Suomi antoi viimekin vuonna kehitysrahaa reilun miljardin verran. Samaan aikaan pystytetään lastensairaalaa lahjoitusvaroin, koska valtiolla/kunnalla ei ole siihen varaa. Olisiko parempi jättää kotimaan sairaalat rakentamatta ja rapistumaan rauhassa ja antaa nekin rahat kehitysapuna muille? Veikkaisin, että muutaman vuosikymmenen päästä ei olisi sitten antaa sitä miljardiakaan.

Eläköityminen

6.8.2015 11:55

Ne suuret ikäluokat ovat jo eläköityneet ja vieläkään ei tarvita lisää työvoimaa, muuten kuin jollekin spesiaali aloille. Mä ihan oikeasti ihmettelen miksi Hesan busseihin pitää palkata virolaista työvoimaa tällaisessa työttömyystilanteessa. Tai oikeastaan en ihmettele.

???

5.8.2015 13:56

Hulppee!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pemali

5.8.2015 13:58

Parahin Arman, Suomessa tehdään aika paljon, jotta maahanmuuttajat kotoutuisi, huomattavasti enemmän kuin monessa muussa valtiossa. Jos tänne ei ole helppo tulla, niin ei mihinkään, joten kyllä maahanmuuttajiltakin sopii myös jotain odottaa. Puhuit myös varallisuuden vaikutuksesta kotoutumiseen, Suomessa on helvetin hyvä (ja kallis) sosiaaliturvajärjestelmä, täällä ei kuole nälkään ja apua saa varmasti, kun hakee ja yrittää. Eli toi köyhyys ei ole validi peruste epäonnistuneelle kotoutumiselle kenenkään osalta. Sitten tohon lopun ihmisarvojuttuun: En voi puhua muista, mutta henkilökohtaisesti en pidä itseäni lähtökohtaisesti ketään muuta korkeammassa arvossa. Teot vaikuttavat siihen, millaisessa arvossa ihmistä pidän. Suomi on pohjoismainen hyvinvointivaltio, meillä on varmasti joillain mittareilla parempi elintaso kuin ~90% maailman väestöstä, tuleeko meidän kokea mielipahaa sen pohjalta? Pitäisikö ottaa vaikka 3miljardia elintasopakolaista Suomeen, jotta saataisiin maailman pakolaistilannetta haltuun? Tulisiko meidän laskea elintasomme samalle asteelle kuin kehitysmaissa, jotta olisimme muutenkin tasa-arvoisia? Pitäisikö meidän lakata hengittämästä, koska tiedämme, että maapallo on ylikansoittunut? Ongelmat eivät ole mikään kilpavarustelu ja 1. maailman maalle sen ongelmat ovat ihan yhtä suuria, kuin 3. maailman maalle sen ongelmat. Meillä on oma taluskriisimme kasvamassa ja eläkekupla ollut jo 10+ vuotta puhkeamassa, samaan aikaan työpaikat katoaa ulkomaille ja työttömien määrä lisääntyy. En sano, että en välitä, mutta pakolaisten ottamainen ei ole lopullinen ratkaisu, ja siksi en kannata sitä missään tilanteessa. Ainoa ratkaisu tilanteeseen on se, että ihmiset oppivat elämää omissa maissaan rauhallisesti, sotilasjuntat ja tyrannit syrjäytetään vallasta ja ihmiset lakkaavat turhanpäiväsen sotimisen. Sen asian toteutuminen ei tosin ole sinusta eikä minusta kiinni, mutta tämä pakolaisten ottaminen on pisara meressä ja kuormittaa pidemmänpäälle meidän omaa yhteiskuntaa huomattavasti enemmän kuin antaa. Se, että sinulla on halu auttaa ei myöskään ole hyvä peruste sille, että kaikilla muilla pitäisi olla. Voit auttaa oman halusi mukaan (varmasti olet auttanutkin ja autat edelleen) lahjoituksin ja itse paikan päällä tekemällä ja niin voivat muutkin, jotka tahtovat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Eläkepakolainen

5.8.2015 18:21

Mitäs tehää meille syrjäytyneille "kantasuomalaisille" jotka ei sopeudu tähän yhteiskuntaan? Niille jotka ei pärjää meidän "helvetin hyvällä sosiaaliturvalla" vaikka ei alkoholi maistu, meille ketkä ei tähän maahan kelpaa vaikka on täällä asuneet satoja vuosia.
Olen sairaseläkkeellä alle nelikymppisenä ja köyhä joten voisit kuvitella että en toivoisi tänne "lisää pummeja" mutta asia on päinvastoin, heidän kanssaan olen samaa alempaa kastia, yhdessä. Jonotan samaa ilmaista leipää kuin venäläinen transvestiitti ja äiti Somaliasta mutta ei ole ikinä käynyt edes mielessä että heidän auttaminen olisi millään tavoin minulta pois.
Ette ole ikinä olleet hädässä, minä olen ollut jo 20 vuotta joten tiedän mitä apu on parhaimmillaan voi olla ja en toivoisi sitä edes äärioikeistopersuilta pois, vaikka he ei sitä minulle antaisikaan.
En syytä tilastani yhteiskuntaa tai ketään pakolaista vaikka heille kirjaimellisesti annetaan töitä joita voisin tehdä. Itse olen vammani saanut ja heidän elämäänsä todennäköisesti kuuluu perhe, minun ei.
Olen seurannut tätä "Suomen suurta mamukeskustelua" ja tullut päivä toisen jälkeen surullisemmaksi kuinka irrationaalinen on maailman parhaiten koulutettu kansa, en ihmettele että ei enää olla kärkisijoilla luonnontieteissä kun faktat ovat muuttuneet äärioikeiston propagandaan.
Maailma on jo muuttunut ja tulee muuttumaan. Deal with it.
Poteroon voi myös haudata itsensä ja sitä me nyt teemme yhdessä kaiken maailman ylikansallisten monokansallismielisten persujen kanssa. (Tarkoitan nyt koko Euroopan populisti oikeistoa) Tulkaa ja viekää minut sinne kuuluisan saunan taakse koska sen lähemmin en aio suomalaisiin tai m(t)eidän kulttuuriin enää tutustua. Suoraan sanottuna v*******a että minun asioitani hallituksessa tällä hetkellä ajaa maanpetturit. (Buum natsikortti!)
Ette ajattele. Onko loogista että ihmisen ihonväri tai uskonto tekee jostakin raiskaajan? Missä kulttuurissa on tapana raiskata? Tämmösiin asioihin pitää vääntää rautalangasta vastaus mutta se ei kelpaa kun saa elämäm goulusta hylätyn biologiasta. On totta että joissain päin maailmaa tapahtuu raiskauksia enemmän kuin esim. Suomessa mutta niihin syylistyy poikkeuksetta rikollinen. Joka ikisessä kulttuurissa se on rikos. En viitsi jatkaa kun rupeaa menemään liian pitkäksi kommentiksi mutta toivottavasti tämäkin nyt käsitetään väärin.

Pemali

6.8.2015 13:57

Kantasuomalaisen ja itse tilanteen huomanneen kehottaisin ottamaan yhteyttä omaan sosiaalityöntekijääsi, joka osaa ehkä ohjata sinut mahdollisesti paikkakunnallasi järjetettävään "äijä- /muijatoimintaan" tai vastaavaan, josta saat mahdollisesti sosiaalista verkostoa tueksi elämääsi. Tosin tälläisiä palveluita ei aivan joka paikkakunnalla järjestetä, koska niihin ei riitä varoja. Tämä puhumasi "keneltäkään pois" ei ole keneltäkään pois niin kauan, kun leipäjonoja riittää. Sosiaaliturvajärjestelmästämme huolimatta siellä on monia kantasuomalaisia jonottamassa, toiset käyttävät alkoholia toiset eivät. Sosiaaliturvasta sen verran, että yksin elävän suhteelliset kulut ovat huomattavsti isommat, kun perheen tai ryhmän kanssa elävän, ja totean nyt vielä, että tiedän, että se eläminen sosiaalituilla ei mitään juhlaa ole. En viitsi omia taustojani sen enempää avata, mutta en vetäisi noin hätäisiä johtopäätöksiä muiden ihmisten kokemasta hädästä ja avuntarpeesta. Ihmisiä tässä ollaan kaikki, omine taustoineen ja elämänkokemuksineen. Käytit termiä "äärioikeistopersu", itse pitäisin ääriliikkeet erillään ja muuten tyydyn toteamanaan, että Suomen nykyinen puoluejako on jälkeenjäänyt. Eikä tässä ketään olla lahtaamassa, solidaarisuus ja humaanius on hieno asia niin kauan kuin ajatukset pysyvät realiteettien sisällä. Sitten kun mennään utopistisen maailmanpelastusideologian piiriin, toimitaan enemmän inhimillisyyttä vastaan. Ja tuohon viimiseen kappaleeseen vastaan täten: http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf Kuten aiemmin totesin, en arvostele ihmistä ennen tuntemista, mutta tilastollisesti maahanmuuttajat tekevät enemmän raiskauksia kuin kantasuomalaiset. Ehkä sain "elämäm goulusta hylätyn biologiasta", mutta ainakin ymmärrän jotain tilastojen päälle, ja tajuan, että nyt joku asia ei pelitä oikein.

Gilbert

6.8.2015 13:57

" Pitäisikö meidän lakata hengittämästä, koska tiedämme, että maapallo on ylikansoittunut? " Asiaa ! Kaikki ongelmat on seurausta juurikin siitä syystä, että ihmiset eivät pysty lopettamaan sitä sikiämistä tuhoisalla vauhdilla. Ihminen on kuin jokin virus joka täyttää isäntäsolun nimeltään maa ja syrjäyttää tieltään kaiken muun elollisen.
Mun mielestä olis jo korkea aika katsoa kokonaiskuvaa ja lopettaa jankuttaminen sivuseikoista, joilla ei tosiaankaan ratkaista yhtään mitään eikä ketään !!!

Laajalla kädellä

6.8.2015 16:27

"On totta että joissain päin maailmaa tapahtuu raiskauksia enemmän kuin esim. Suomessa mutta niihin syylistyy poikkeuksetta rikollinen. Joka ikisessä kulttuurissa se on rikos."

8.11.2012
Rikosuhripäivystyksen koulutustilaisuudessa monikulttuurisesta näkökulmasta luennoineen erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusilan mukaan ulkomaalaisten tekemien seksuaalirikosten määrä voi osittain selittyä sillä, että eri uskontokulttuurien taustalla voi olla erilainen käsitys seksuaalisuudesta.

- Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi. Esimerkiksi jos nainen katsoo miestä silmiin, kättele tätä tai istuu vieressä, se voidaan tulkita seksuaaliseksi, kertoo Brusila.

Joissain uskontokunnissa ajatellaan naisen olevan itse syyllinen raiskatuksi tulemiseen.

- Hindulaisuudessa uhria pidetään automaattisesti syyllisenä, sillä nainen on vietellyt miehen tekoon. Muslimimaissa raiskaus on rikos, mutta sen toteamiseen tarvitaan neljä todistajaa. Myöskään avioliitossa tapahtunut raiskaus ei ole rikos maissa, joissa islam on valtionuskonto.

Ulkomaalaiset ovat selvästi yliedustettuina raiskaustilastoissa. Vuosien 2006-2009 välisenä aikana 34 prosenttia raiskauksesta tuomituista on ulkomaalaistaustaisia. Tilastokeskuksen mukaan erityisesti Lähi-Idästä tulleet nuoret miehet näkyvät tilastoissa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110816306764_uu.shtml

--

Ulkomaalaisten lukumäärä Suomessa kansalaisuuksittain 2014
http://www.migri.fi/download/58101_Tilasto_ulkomaan_kansalaisista_2014.pdf?24fb9dbdca98d288

Suomen väkiluku 6.08.2015:
5 484 237

"Tieto Suomen väkiluvusta päivittyy joka aamu Väestörekisterikeskuksen internetsivuille."
http://vrk.fi/default.aspx?docid=169

Entinen idealisti

5.8.2015 14:29

Monesta asiasta on helppo olla samaa mieltä. Mutta mitä pitäisi tehdä niille vanhoillisille islaminuskoisille ihmisille, joka ei halua integroitua tai joustaa omista normeistaan eivätkä suvaitse uuden kotimaan kulttuurin leviämistä omassa yhteisössään? Niille jotka haluavat ainoastaan asettua uudelle tontille elämään omaa vanhaa suljettua elämäänsä? Miten monikulttuurisuuden tukeminen voi auttaa maahanmuuttajia, jotka ajavat oikeasti rinnakkaista yksikulttuurisuutta? Pitäisikö arvioida asioita rehellisesti uudelleen? Esimerkiksi ottaa ykkösasiaksi yksilöiden, ihmisten elämä eikä kulttuurien?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Maahanmuuttaja

5.8.2015 15:48

Hei entinen idealisti ja kaikki muut! Minä syön yhä ruisleipää uudessa kotimaassani, kuuntelen J.Karjalaista ja saunon. En ole kääntynyt katolilaiseksi, ja minulla on suomalaisia ystäviä. Uuden kotimaan kulttuuriin ei voi olla osittain sopeutumatta, mutta siitä ei yleensä tule sataprosenttisesti omasi ikinä. Ja hyvä niin. En haluaisi, että jos saan lapsia tulevaisuudessa täällä, he eivät olisi vahvasti suomalaisia ja kokisi myös sitä kulttuuria omakseen. Minusta monet puhuvat maahanmuuttajista tietämättä asiasta mitään. Tutustukaa maahanmuuttajiin ja jutelkaa heidän kanssaan aiheesta, ja tulkaa sitten uudelleen kirjoittamaan netiikommentteja. Kiitos. Kaunista loppukesää sinulle ja kaikille muillekin! Peace and love. <3

Entinen idealisti

5.8.2015 21:10

Maahanmuttaja,

Peukku sinulle ruisleipää syövä maahanmuuttaja! Uskon että kaltaisiasi on paljon, minulla ainakin on paljon hyvin Suomeen sopeutuneita maahanmuuttajaystäviä.

Mutta minua surettaa se, että kun näen Myllypuron liikuntamyllyssä somalipojat urheilemassa en koskaan näe heidän siskojaan, tyttöjä. En näe somalityttöjä sen enempää uimahalleissa, jalkapallokentillä kuin missään muuallakaan, missä muut tytöt harrastavat. Miksi? Koska uskonto kieltää.

Tällaista sukupuolirooleilla elämää rajoittavaa kulttuuria ei tarvita Suomessa eikä sitä tarvitse tukea. Tällaisessa kulttuurissa eläviä ihmisiä vastaan minulla ei ole mitään, päinvastoin, toivon että Suomen kaltaisessa valistuneessa valtiossa he voisivat vapautua aikansa eläneen kulttuurinsa kahleista. Toivon myös että kulttuurien tukemisen sijaan Suomessa keskityttäisiin tukemaan yksilöitä, joiden elämä olisi monesti parempaa ilman vanhan kulttuurin painolastia.

Mokuttaja

6.8.2015 07:58

Tämä on se ydin. Ei voida puhua vain länsimaalaisen sopeutumattomuudesta, pitää muistaa ettå muissakin kulttuureissa on sopeutumisongelmia. Tähän on kuitenkin ratkaisu: ota ihminen vastaan avoimesti, rakastavasti ja luota häneen. Tämä ei auta heti mutta ystävällisyys on ensimmäinen askel rauhaan.

muslimityttö

6.8.2015 17:49

Entinen idealisti, islam ei suinkaan kiellä tyttöjen liikuntaa. En tiedä, miten aina päädytte tällaisiin johtopäätöksiin, asioihin perehtymättä. Islamin mukaan tyttö- ja poikalasta pitää kohdella tasavertaisesti, mutta aina näin ei tapahdu kulttuurin takia. Vika on siis kulttuurissa eikä uskonnossa! Ja en minä kyllä paljon kantaväestönkään tyttöjä näe palloilulajeja pelaamassa ulkona.

M4tti

5.8.2015 14:45

Minulla ei ole mitään monikulttuurisuutta vastaan ja toisia pitää auttaa, MUTTA: ne maahanmuuttajat (työn/opiskelun perässä muuttaneet, turvapaikahakijat jne.), jotka syyllistyvät rikoksiin tai alkavat tarkoituksella loisimaan sosiaalituilla, pitäisi palauttaa sinne mistä tulivat. Rosvoja ja yhteiskuntaloisia täällä on liikaa omasta takaa. Ehkä rasismia ei ilmenisi niin paljoa, jos edellämainitut ongelmatapaukset lähetettäisiin takaisin kotimaahansa. Ja mitä tulee sopeutumiseen, niin maahanmuuttajan täytyy sopeutua Suomen kulttuuriin – ei toisinpäin.

Meille saa tulla, jos kantaa kortensa kekoon toimivan yhteiskunnan puolesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Faktat kehiin

5.8.2015 14:45

Ikävää nähdä miten tunteet sumentavat järjen äänen. Armanin 7 vuoden takainen kirjoitus oli viiltävää, faktapohjaista analyysiä. Tämä ei ole sinne päinkään. Kuten jo todettua, Suomen tehtävänä ei voi olla toimiminen koko maailman sosiaalitoimistona. Hoidetaan ensin oman kansan asiat kuntoon, sitten voidaan miettiä muita. Kun Arman puhuu pyyteettömästä avusta, tarkoittaako tämä sitä, että pakolaiset pitäisi vain istuttaa valmiiseen pöytään ja tarjota kaikki kuin Manulle illallinen konsanaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mokuttaja

6.8.2015 08:01

Mutta Arman nimenomaan kysyi tässä kuinka kunnossa asiat pitää oikein olla, että voimme auttaa muita? Fakta on että olemme kärkeä jo tässä asiassa. Paljon useammalla menee meitä huonommin kuin paremmin.

Tjänare

6.8.2015 09:58

Juu, kyllä hän vähän niinkun sitä tarkoittaa. Kirjoituksen / kommentin punainen lanka tuntuu olevan että ollaan ensin ihmisiä ja sitten suomalaisia, vantaalaisia, korsolaisia jne. Kyllähän se tietty niin on että ihmisen on huomattavasti helpompi samaistua samannäköisen ihmisen hätään. Vaan kyllähän Armanilla siinä on ajatus että onko jossain oikeasti olemassa sellainen ihminen, joka pystyy sanomaan maahanmuuttajalle että ei, en minä sinua jeesaa alkuun, täytyy ensin auttaa tuo Järvenpäässä syntynyt alkoholisti jaloilleen? Tai se jostain trendikkäästä mielenterveysongelmasta (bipolaarinen on minun suosikkini) kärsivä teini jonka suurin anti yhteiskunnalle on ollut lukion jättäminen kesken ja muutama instagram-kuva "salilt"? Toki olettamus sen jälkeen on se että kun tämä minun yhteisöni on sinut auttanut alkuun niin quid pro quo. Pyyteettömyydellä sen välittömän avun antamisen jälkeen ei ole tämän asian kanssa tekemistä - kyse on yhteiskuntasopimuksesta.

Jouni S.

5.8.2015 14:47

Asiallinen päivitys. Ihminen voi muuttua fiksummaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

pihamies

5.8.2015 15:07

Hyvä kirjoitus ja juuri noinhan ne asiat ovat. Samaa mieltä on myös 90% Suomen kansasta, vaikka se 10% vähemmistö tälläkin palstalla kohta alkaa pitämään organisoitua älämölöään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Halåå

5.8.2015 18:11

Mitä muuta sinne pilvilinnaan kuuluu? Valoja päälle, nuo prosentit ei kyllä lähellekkään pidä paikkaansa. Osuisit lähemmäs jos kääntäisit luvut täysin toisin päin.

Sammy 1

5.8.2015 19:58

Samaa mieltä on 90% kansasta siltä osin, että auttaa voidaan. 90% kansasta vaatii myös sitä, että Suomen lakeja ja erityisesti sen kansalaisia on kunnioitettava. 90% kansasta ei myöskään hyväksy sellaisia kulttuurillisia tapoja, jotka ovat ristiriidassa Suomen lainsäädännön kanssa. 90% kansasta on myös sitä mieltä, että omaa uskontoaan saa harjoittaa, mutta se ei saa rikkoa miltään osin lainsäädäntöä. Ei siis esimerkiksi minkäänlaista naisten oikeuksien polkemista vedoten uskontoon.

hyvahyva

5.8.2015 15:52

Erinomainen kirjoitus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

5.8.2015 17:21

Etkö Arman ymmärrä että Suomi on mitä on, koska me suomalaiset olemme sen tehneet. Olemme saaneet myös apua, mutta enemmän auttaneet maailmaa; ensin ryssiä vastaan ja sittemmin myös sakuja. Olemme toimineet ansiokkaasti oman elintasomme kehittämisessä sekä mm. rauhanturvaajina ja -välittäjinä. Samoin olemme nettomaksajina EU:ssa.

Meillä on 1000km rajaa maailman agressiivimman suurmaan kanssa, siksi meillä on järjettömän kovat puolustusmenot.

Meitä on vajaat 6 miljoonaa. Meillä on reilu 100.000 mamua. Siksi meillä menee edes näin hyvin, vaikka euro ja globalisaatio painaa raskaana taakkana tässä maassa jossa ei juurikaan ole merkittäviä luonnonvaroja (puun hinta painunut alas eikä öljyäkään ole). Ruotsilla ei ihan näin hyvin enää mene, 2 miljoonaa mamua on tehnyt tehtävänsä.

Mitä Arman kuvittelet että Suomi voi tehdä? Maailmassa on arvioista riippuen vähintään 100 miljoonaa pakolaista, jopa 130.000.000! Köyhiä on moninverroin enemmän. Näistä 99% tulisi tänne heittämällä, jos tilaisuus tarjoutuisi. Varmasti jokainen joka osaa laskea että jo promille riittäisi tuhoamaan suomalaisen sosiaalijärjestelmän.

En todellakaan syytä siitä köyhiä, toimisin varmasti itsekin samoin. Siksi tällaista tilaisuutta ei tule heille tarjota. Syitä asenteeseeni voit käydä ihan itsekin katsomassa eikä tarvitse kuin matkustaa länsinaapuriin.

Ihme juttu että näitä kulttuurinrikastajia on aina enemmistö hyväosaisissa (Arman) ja sosiaalipummeissa (Panu). Meissä keskiluokkaisissa työntekijöissä näitä kannattajia on kovin vähän, ehkä se on se raju verotus tehnyt tehtävänsä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Voivideo

5.8.2015 22:14

"En todellakaan syytä siitä köyhiä, toimisin varmasti itsekin samoin. Siksi tällaista tilaisuutta ei tule heille tarjota. Syitä asenteeseeni voit käydä ihan itsekin katsomassa eikä tarvitse kuin matkustaa länsinaapuriin."

Niinpä, siellä on aivan järkyttävää. Linkin takaa riipivää raporttia Malmön arjesta:

http://nyt.fi/a1305974974384

Ihan oikeasti. Lopettakaa heitot jotka eivät perustu minkäänlaisiin faktoihin.
Matkustakaa. Avartakaa maailmaanne.
Meillä on asiat hyvin ja tulee olemaan vaikka tänne otettaisiin se säälittävän pieni 1000 pakolaisen määrä.

PilkkaOmaanNilkkaan

6.8.2015 00:09

Hmm, mielipiteitä ja tuntemuksia väheksymättä olisi hienoa, jos argumentit pohjautuisi mutun sijaan faktoihin. Mihin perustat sen, että keskiluokkaisissa työntekijöissä ei arvostettaisi monikulttuurisuutta - tai arvostetaan vähemmän kuin "hyväosaisissa tai sosiaalipummeissa"? Kaikki tutkimustieto (plus ne omat kokemukset: tutut ak/lukion ja mahd.amk/yliopiston käyneitä, ei todellakaan kultalusikka suussa syntyneitä vaan itse työllään opintojen ajoista lähtien itsensä elättäneet ja ajallaan valmistuneet) kun viittaa, että katkerimmin maahanmuuttoa vastustavat vähän ulkomailla matkustaneet, omassa elämässään vastoinkäymisiä kokeneet (esim.työttömyys, puolisohaku) ja vähän ulkomaalaistaustaisia tuttavia omaavat. Maahanmuuttokriittiset ei ole sosioekonominen luokka ihmisiä, vaan arvo ja asennevalinta; sellaisten ihmisten, joiden olisi itse mahdollista ennakkoluulojen sijaan omilla valinnoilla&teoillaan muuttaa maahanmuuttajakäsitystään realistiseksi heihin tutustumalla. Olen samaa mieltä, että tuloveroista maksettaviin sosiaalietuuksiin liittyy paljon tiukennus-/seuraamisvaraa, mutta järjestelmänväärinkäyttö ei todellakaan liity vain maahanmuuttajiin, yhtä lailla sos.tstossa ja työkkärissä ja poliisia työllistävinä ongelmakäyttäytyjinä on meitä jo muutaman useamman polven Suomessa asuneita.

Badu

6.8.2015 08:48

Täällä yksi keskiluokkainen kulttuurinrikastaja ilmoittautuu. Meitä on paljon. Miksi toistat samoja menkää länsinaapuriin -fraaseja kuin kaikilla muillakin saiteilla?

Lejjona & isämmaa

6.8.2015 09:20

"Meissä keskiluokkaisissa työntekijöissä näitä kannattajia on kovin vähän, ehkä se on se raju verotus tehnyt tehtävänsä?"

Hassua, mutta kaikki minun tuntemani kulttuurinrikastajat, itseni mukaan lukien, ovat keski-ikäisiä, keskiluokkaisia, keskivartalolihavia ja keskikaljaan meneviä terveitä suomalaisia miehiä ja naisia.

Faktoja

6.8.2015 17:02

"Niinpä, siellä on aivan järkyttävää. Linkin takaa riipivää raporttia Malmön arjesta"
Tosi hassunhauskaa ironiaa.

Hassunhauskoja eivät ole etnojengien Ruotsissa tekemät, jo vuosia jatkuneet ja viikottaiset ampumavälikohtaukset ja käsikranaatti-iskut. Niitä tehdään julkisilla paikoilla ja niissä kuolee ihmisiä. Harhautuva luoti, kranaatinsirpale tai paineaalto vahingoittaa yhtä paljon myös satunnaista ohikulkijaa.

"Ihan oikeasti. Lopettakaa heitot jotka eivät perustu minkäänlaisiin faktoihin."
http://www.sydsvenskan.se/malmo/har-ar-den-senaste-tidens-attacker-i-malmo/

Pjotrprkl

7.8.2015 11:57

Voivideo: Luuletko että Maria Petterssonin mielipide on totuudellisempi kuin tuolla asuvien sukulaisteni kertomukset? Tai youtubesta löytyvillä videoilla joissa esiintyy ruotsalaisia viranomaisia kertomassa siitä että tietyille asuinalueille ei mene poliisipartio yksinään ja iltaisin ei ollenkaan.

Ko. viherpunikki-eukko ei kumoa yhtäkään uutista tai videota, sen sijaan hän käyttää ainoata keinoaan, propagandaa. Ja se näemmä uppoaa suvakkeihin hienosti:) Tiedän myös että tämänkaltaiset heitot eivät edistä keskustelua; mitään keskustelua ei kuitenkaan edes ole niin kauan kuin faktoista ei keskustella faktoina.

Etkö lue lehtiä? Oletko kuullut Ranskan mellakoista?

Ja seuraavat kolme nimimerkkiä ovat niin ilmiselviä sossupummitrolleja joilla on näemmä aikaa ihan liikaa olla jokaisella palstalla esiintymässä milloin milläkin roolilla. Voi toki olla että ovat aitoja ihmisiä joita sanovat olevansa, todennäköisyys sitä vastaan on kuitenkin noin 99%:)

AnneN

5.8.2015 17:33

Kielitaito on tarpeellinen, tietty. Toisekseen tykkäisin, että olisi ihan pakollisia kursseja Suomen laeista ja mm. naisen asemasta Suomessa / Pohjoismaissa. Omalla matalapalkkatyöpaikalla hyvinkin erilaisista kulttuureista tulleita, ja meillä menee tosi kivasti yhdessä. Tykätään toisistamme. Kielitaito muuten kehittyy huimasti työpaikalla, töissä ja työkavereiden kanssa jutellessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Suomistan

5.8.2015 18:51

Otetaan muutama miljoona muslimipakolaista maailmalta, niin Suomi on sitten ihanan monikulttuurinen vai? Pohjoismainen ja länsimainen hyvinvointivaltio säilyy entisellään ja sitä rataa? Naisten oikeudet ovat hyvät muutaman vuosikymmenen jälkeenkin?

Kyllä se vain on niin kuin ruotsalaiset tuppaavat sanoa, että "lika barn leka bäst" eli muslimipakolaiset pitää asuttaa toisiin muslimimaihin ja kristityt kristittyihin maihin jne. - tosin joidenkin ryhmien kohdalla voidaan tehdä poikkeuksia, esim. aasialaiset ovat yleensä erittäin sopeutumishaluisia uskonnosta huolimatta. Näin toimien integraatiokin on mahdollista, toisin kuin nykytyylillä, kun turvapaikanhakijoista ja jopa kiintiöpakolaisistakin suurin osa on erittäin konservatiivisia muslimeita, vaikka heidän integroitumisensa on osoittautunut erittäin vaikeaksi ihan koko Euroopassa. Ja integraatio-ongelmistahan kärsivät muslimit itsekin, kun länsimainen elämäntyyli ei sovi heidän arvoihinsa lainkaan, mikä johtaa myös omaehtoiseen eristäytymiseen. Toisessa muslimimaassa muslimit saavat vapaasti elää täysipainoista muslimielämää sharioineen ja ramadaneineen.

Miksi muuten ökyrikkaat Saudi-Arabia, Bahrain, Arabiemiraatit, Qatar jne. - eivät ole ottaneet vastaan omia arabi- ja muslimiveljiään esim. Syyriasta ja Irakista kiintiöpakolaisina lainkaan?
- Suomi muun Euroopan mukana voisi sitten ottaa vastaan vain Lähi-idän kristittyjä ja muita ei-muslimeja, jolloin sopeutumisennustekin olisi ihan eri luokkaa.

Tosin vielä parempi olisi auttaa ihmisiä paikan päällä, näin samalla rahalla autetaan huomattavasti useampia, sillä ei kaikkein hädänalaisimmilla ja köyhimmillä ole mahdollista matkustaa yhtään minnekään! Pakolaisille pitää perustaa hyvin varusteltuja pakolaiskauiskaupunkeja kriisien lähialueille, jotta palaaminen kotiinkin on helpompaa - monen maan ja organisaation yhteisprojektina siis.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lasse56

5.8.2015 18:55

Viisaan maailmaa nähneen miehen puhetta. Hyvä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

joku yx

5.8.2015 19:21

No, Suomesta on rasismi kuitenkin kitketty nyt muutamana viime päivänä. Hesari voittaa loppujen lopuksi aina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sammy 1

5.8.2015 19:43

ARMAN: "Silti pitää auttaa.”

Auttaa pitää todellisia hädässä olevia, eli pakolaisia. Vaatimuksena voi silti olla Suomen lakien ja kulttuurin kunnioitus. Tämä on vaatimus esim. Kanadassa tai Usassa.

ARMAN:"Myös yksi juttu, joka oli aiemmassa tekstissä päin helvettiä, oli karkoitus. Mihin sä heidät laitat"

Niinhän nykyisinkin karkoitetaan törkeimmistä ja toistuvista rikoksista ainakin.

ARMAN: “Se, että ennen kaikki oli paremmin, on ihan täyttä pötyä. Ennen ei oikeastaan mikään ollut paremmin. Nykyään on parempaa taloutta,

Suomen talous oli ennen parempi. Ennen oli myös se paremmin, että ihmisten oli paljon helpompi päästä töihin. Esim. korkeakoulutetut eivät jääneet työttömiksi. Myös se oli paremmin, että Suomesta eikä muistakaan maista siirtynyt tuotantoa halpamaihin. Yhteen vapaaseen työpaikkaan ei koskaan suomessa ennen ole ollut kymmeniä tai satoja hakijoita. Tämä on uusi ilmiö, mutta normaalia nykyisin.

ARMAN: "Onneksi maailma muuttuu ja meidän lapset kasvaa erilaiseen, monimuotoisempaan ja parempaan Suomeen."

Mitä parempaa on siinä, että demokratia karkaa ihmisiltä, kun Eu:sta muodostetaan liittovaltio? Hallinnon on oltava lähellä ihmisiä, jotta se pystyy ymmärtämään paikallisia olosuhteita.

ARMAN: "Pelkästään se, että kahden päivän varoitusajalla kymmenet tuhannet ihmiset olivat marssimassa rasismia vastaan, tarkoittaa, että me ollaan enemmistö.”

5,42 miljoonaa ihmistä ei ollut marssimassa. JOten ei marssineet ovat enemmistö. Heillä on henkilökohtaisempiakin ongelmia, kuin toisten ongelmat. Se on luonnollista.

ARMAN: “Kielitaito pitäisi vaikka väkisin injektoida siihen ihmiseen jotenkin heti rajalla. Jos mitään tehdään väkisin, niin sen pitäisi olla kielitaito. Se on se lusikallinen lääkettä, joka pitää ottaa, vaikka se maistuisi pahalle.”

Tämä ehdottoman järkevä näkemys luetaan kuitenkin rasismiksi nykyisin. Ilman kielitaitoa yhteiskunta näyttää huomattavasti etäisemmältä.

ARMAN: “Meidätkin on asetettu johonkin ääri-viher-vasemmistolais-kuplaan, vaikken edes tiedä, mikä äärivasemmisto on. Me kannatetaan ihmisyyttä.”

Äärivasemmisto on sellainen, joka 60-70-luvulla ihaili Neuvostoliittoa, ja joka mustamaalasi Suomessa ihmiset, jotka uskalsivat arvostella Neuvostoliittoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

propatria

5.8.2015 19:45

Suomeen ja muihin pohjoismaihin on luotu maailmanhistoriallisesti täysin ainutlaatuinen kupla, jossa yhteiskunnan heikoimmistakin jäsenistä pidetään hyvää huolta, ja kaikkien eliolosuhteet ovat turvatut. Minä haluan säilyttää tämän kuplan ja haluan että omalla kansallani on sen sisällä hyvä olla. Maailma on täynnä kärsimystä ja hädässä olevia ihmisiä. Jos yrittää venyttää kuplaa sen äärirajoille asti koskemaan maailman jokaista ihmistä - se puhkeaa. Siihen meillä ei ole varaa.

Suomi ei ole kenellekään velkaa, sillä olimme itsekin pitkään käytännössä siirtomaana. Suomi on nostanut itsensä hieman yli sadassa vuodessa kehitysmaan tasolta yhdeksi maailman kehittyneimmistä maista. Se on rakennettu suomalaisten työllä ja rohkeat suomalaiset oikealta ja vasemmalta ovat kamppailleet suomen elinolosuhteiden parantamiseksi. Sitä ei kukaan ulkopuolinen ole meille antanut. Suomalainen kansanluonne ja arvopohja ovat luoneet tämän maan. Ulkopuolisia vaikutteita ei kuitenkaan voi kiistää, ja ajatusten sekä teknologian vaihto on välttämätöntä kehityksen kannalta, mutta kenellekään ei ole tarpeen kumarrella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

minäminäminä

5.8.2015 21:31

Nyt täytyy unohtaa nuo Armanin turhat reissut, jotka hän teki saadakseen julkisuutta..

Kun tullaan Suomeen niin ei ole mitään rasismia tai muuta jos vaaditaan ,
että pitäisi oppia Suomen kieltä.
Jos yhdeksän vuoden maassaolon jälkeen ei osaa Suomea, tai ei halua puhua niin
sellasen henkilön peffaan voi laittaa paluupostimerkin..
Hoidellaan me täällä ettei tule Malmön tapaisia tilanteita

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Massanmukana

5.8.2015 22:03

Jos vertaa kommentteja vanhan ja uuden kirjoituksen kesken, huomaa, että suurin osa niistä ovat aivan samanlaisia. "Erinomainen kirjoitus", "Fiksu kaveri", "Samaa mieltä"....

Mitä tämä kertoo?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mummi-47

5.8.2015 22:20

Se 2008 oli oikein hyvä nuoren miehen kirjoitus. Se on aika joka on vanhentanut ja viisastuttanut Armania! Vanhassa oli joitakin kohtia, jotka tämmöista vanhempaa ihmistä hymyilytti, että ei silleen voi toimia. On tervettä, että pystyy "lieventämään" nuoruuden kaikkivoipaisuuden viisauden tuntua. Itse tiesin nuorena kaiken ja mitä vanhemmaksi tulen sen epävarmempi olen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Huolehdi perheestä

5.8.2015 22:34

Onko liikaa toivottu, että Suomi panostaisi enemmän vanhuksien hyvinvointiin ja syrjäytyneiden ihmisten huolehtimiseen?
Miten selität näille vanhuksille ja syrjäytyneille, että valtion rahoilla otetaan tänne enemmin ulkomaalaisia elätettäväksi kuin annetaan heille mahdollisuus ihmsiarvoiseen elään?Kyllä heistä tulee katkeria kansalaisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MarkA

5.8.2015 22:47

Itse olin kehitysmaissa pari kuukautta ja tultuani kotiin kävin marketissa ruokaostoksilla. Joku nainen kiljui siellä miehelleen että helvetti mikä kauppa, täällä ole sitä-ja-sitä merkkiä suolatikkuja.

Meinasin oksentaa, koin oikeasti fyysistä pahoinvointia.

Soinikin sanoi Immoselle jo aikoja sitten että rinkka selkään ja maailmalle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ddsfsfsfs

5.8.2015 23:09

"Pelkästään se, että kahden päivän varoitusajalla kymmenet tuhannet ihmiset olivat marssimassa rasismia vastaan, tarkoittaa, että me ollaan enemmistö.”

Niin mutta ne reilut yli viisi miljoonaa muuta suomalaista eivät marssineet asian puolesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ranu

6.8.2015 19:11

No, en minäkään marssimassa ollut mutta olin silti mielenosoittajien puolella. Tarkoitatko oikeasti, että kaikki ne, jotka eivät olleet paikalla, vastustavat monikulttuurisuutta?

Skeittari laatoilta

5.8.2015 23:34

Hyvä päivitys vanhaan tekstiisi Arman! Itsekin oldschool ja käynyt läpi osin samankaltaisen kypsymisen mitä tulee aiempaan näkemykseen maailmasta. Minua auttoi asuminen vieraissa kulttuureissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Reilu meininki

6.8.2015 00:26

En ymmärrä, miten tämän järken valon ja sydämensä äänen kuulleella vaatturilla on tekemistä maahanmuuttopolitiikan kanssa? Jokainenhan voi lahjoittaa omista rahoistaan mm. jollekin hyväntekijä järjestölle, jos siltä tuntuu. Armanhan voisi lahjoittaa omat rahansa esim. siellä pakolaisleirissä, jonne hän on matkalla, tai vähintäänkin kaikki ne rahat, jotka tulee tienaamaan kyseisellä ohjelmalla. Paljonkohan Arman tienasi edellisillä ohjelmillaan? Paljonkohan hän on niistä lahjoittanut maailman köyhille? Miksi pyrkiä delegoimaan vastuu valtiolle toisin sanoen kanssa ihmisille, jotka eivät halua osallistua kyseisiin rahansiirtoihin? On helppoa ja halpahintaista syleillä maailmaa muiden rahoilla, ja kaiken lisäksi jättää oma lompakko koskemattomaksi. Maailmantuskaan suosittelisin kyllä mielummin terapiaa, koska maailman köyhyyden poistamiseen ei edes Euroopan rahat riittäisi puhumattakaan Suomen tai jonkun yksilön. Sen sijaan jopa yksilön rahat saattavat terapiaan riittää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mousse999

6.8.2015 11:49

Et ymmärrä, koska et halua ymmärtää. Arman liittyy maahanmuuttopolitiikkaan oleellisesti mm. siksi, että hän on nähnyt maailmaa HUOMATTAVASTI keskivertosuomalaista enemmän, on itsekin maahanmuuttaja ja nähnyt niitä olosuhteita, mitä ihmiset tänne tulevat pakoon.

Ja sinähän et tiedä, kuinka paljon Arman rahojaan lahjoittaa, joten siitä kannattaisi olla ihan hiljaa. Turha olettaa, jos ei tiedä.

Vihreä valhe

7.8.2015 11:23

Armanhan voi tehdä halutessaan tilityksen esim. julkisesti osoittaa mahdolliset tilisiirrot köyhille tai jos suurempia käteissiirtoja on tapahtunut, niin hänellä silloin varmaankin on todistajat tai todistusaineistoa mahdollisista lahjoituksista. Ellei näin ole niin herää kysymys siitä mitkä ovat hänen motiivinsa kyseisiin mielenmuutosiin. Ehkä onkin niin, että hän tarvitsee nyt erilaisen profiilin myydäkseen tulevan ristiretkisarjan. "Vanhassa kolumnissaan Arman muun muassa vaatii turvapaikanhakijoille sopimuksia kielitaidosta ja lapsiluvun rajoittamisesta ja esittää, että sopimusrikkurit pitäisi poistaa maasta." Kyseiset näkemykset eivät taitaisi olla nykyisen monikulttuurisuuslinjan mukaisia. Toisaalta, jos pitää paikkansa (siteeraan toimittajaa):"Kun vanha kolumni lähti nyt jälleen kerran leviämään maahanmuuttokeskustelun käydessä kuumimmillaan", niin silloin luonnollisesti (siteeraan Armania):"on aika lopettaa noin huonon tekstin käyttö lyömäaseena tietämättömyyden alttarilla." on hyvä päivittää julkisesti nykyinen katsantokantansa, jos ja kun se kerran on muuttunut. Muuttunut milloin jää itselleni hiukan epäselväksi (siteeraan Armanin sanoituksia):"Ennen maailma oli mustavalkoinen, nykyään se on ihan täynnä harmaan eri sävyjä. Niitä on niin paljon, ettei niistä saa millään kiinni." Ilmeisesti ennen matkailua(mustavalkoinen) ja matkailun jälkeen(harmaan eri sävyjä). Ilmeisesti tämä harmaantuminen tapahtui vähittäisesti eli hiljalleen matkailun myötä. Ei silleen ahaa-elämyksen kaltaisena valaistumisena vaikka viikko sitten tai kuukausi takaperin. Hyvä niin, jos niin on, mutta sekään ei poista sitä, että odottaisin Ristiretkisarjan tuotoista pakolaisleiriin henkilökohtaista lahjoitusta, jos sydän on kerran niin valjennut. Toisaalta ei kai ne pakolaiset rahaa tarvitse ehkä isohalaus riittää.

Kyllä

6.8.2015 00:52

<3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

v***ttaa

6.8.2015 01:39

Kun ei oman maan rikkaat ja yrittäjät suostu edes omiaan auttamaan niin mitä järkeä on antaa sympatiaa niille jotka sitä samaa kakkua tulee jakamaan? Perhe ei voi muita ruokkia jos ei ruoka riitä omillekaan. ja tällä viittaan siihen että Suomen valtio ei pysty pitämään huolta edes omistaan niin miksi pitää muita auttaa?
Ei ole itsekästä ruokkia omat lapset ensin, sitten muut. Paitsi että täällä lihotetaan kunnan ja valtion yritysten johtajien kukkaroa ja revitään se raha keskiluokkaisten nahasta joka ei yhtään helpota meidän tilannetta kansana..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ajattelin vain

6.8.2015 03:01

Hyvin kirjoitettu Arman. Osoittaa todellista viisautta todeta julkisesti, olin väärässä - muutan mielipiteitäni.
Meidän on niin helppo olla täällä maailman katolla, turvassa maailman myllerryksiltä ja leikkiä tuomaria asioissa, joista me emme tiedä tarpeeksi. Meidän on helppo laukoa mustavalkoisia "totuuksia", jotka kuvastavat lähinnä omia pelkojamme ja unohtaa, että he, joista puhumme, ovat aivan samanlaisia ihmisiä, kuten mekin. Mutta on helpompi nostaa itsensä muiden yläpuolelle, sillä muutoin olkapäälle istahtaa sietämätön totuudenpuhuja, joka alati kuiskaa: "Tuo pakolainen on ihminen kuten sinä - myös sinä saatat jonain päivänä menettää kaiken". Kaiken menettämisen pelko on turhan monelle niin sietämätön ajatus, että he mielummin elävät vihan ja valheiden täyttämässä kuplassa kuin näkevät maailman - ja itsensä - totuudenmukaisesti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Auta auttajaa

6.8.2015 06:40

On kaunis ajatus tuo auttaminen ja kyllä oikeinkin, jos se vain on muutakin kuin oman egon ylistämistä. Suomi. kylmänä ja pienenä maana ottaa vastaan muutaman sata ihmistä, aluksi. Maista, joista nämä ihmiset(en siis sano pakolaiset) lähtevät, on jäämässä monisatakertainen, ellei tuhatkertainen määrä hätääkärsiviä ihmisiä ilman apua. Muutamassa kymmenessä vuodessa on lähtömaassa väkiluku nelinkertaistunut. Samaan aikaan on elintaso Suomessa pudonnut pohjalukemiin työttömyyden ja sosiaaliapua tarvitsevien lisääntyessä. Hirvittävällä vauhdilla katoavat työpaikat Suomessa. Kun näin käy, on meidät suomalaiset helppo jyrätä. Toisenlainen kulttuuri ja "armeija" ottaa vallan. Eikö kukaan näe tätä tilannetta realistisesti?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

risto eriste

6.8.2015 15:21

Kyllä näkee realistisesti. Ja muutenkin, pakolsisongelman käsittely tällä tapaa on kuin koittaisi pyyhkiä housuja puhtaaksi vaikka perseestä valuisi ripulia solkenaan lisää. En näe esimerkiksi sitä, että yhdysvallat hyökkää syyriaan mitenkään tilannetta helpottavana asiana. Loppu sotimiselle ja nekin resurssit yhteiseen hyvään niin tästä tulee vielä hyvä koti meille kaikille.

Suomesta

6.8.2015 08:37

Loistavaa Arman! Todella hyviä pointteja. Hyvä että olet matkustellut. Hieno kuulla, että maailmankuvasi on muuttunut noin paljon ja hyvä, että jaat sen muillekin. Toivottavasti kaikki vielä kuuntelisikin. Erityisesti kaikkea tota pitäisi ihmisten ajatella, että varsinkin pakolaisista valtaosa olisi pysynyt mielellään kotimaassaan jos se olisi ollut mahdollista. Ja kuinka suurta tuskaa he kokevatkaan siitä, että heidän kerran niin ihana ja kaunis kotimaansa on tuhottu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

asdasdasdasd

6.8.2015 10:06

Hyvä Arman, säkin hoksasit.

Ihmisiä me ollaan kaikki, sukua toisillemme. Toiset vähän kaukaisempaa ja toiset vähän läheisempää. Mut eikö me voitais pitää yhtä, nähdä kaikki maailman ihmiset osana meidän perhettä? Siitä mä haaveilen.

Eräs ystäväni sanoi ihan hyvin, kun oli puhetta, pitäisikö eräs lapsenraiskaajamurhaaja (maahanmuuttaja) karkottaa takaisin kotimaahansa: "Ai että teidänkö mielestä sen maan lapsia ja naisia se saa sitten raiskata ja tappaa?"

Niinpä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

6.8.2015 10:26

Onko kukaan koskaan tavannut Suomessa ihmistä joka täyttää seuraavat kaksi ehtoa:

1. on työssäkäyvä veronmaksaja (täyttä työpäivää tekevä, mielellään painetaan vähän överiäkin)
2. lahjoittaa kaiken mitä jää absoluuttisen minimin jälkeen palkasta käteen? siis sinne minne haluaa valtion eli muiden kansalaisten eli veronmaksajien rahat tuhlattavan?

Kohta kaksi tarkoittaisi esimerkiksi soluasumista 18 asteen lämpötilassa, autottomuutta, kirppuritorivaatteita, kasvisruokaa (minimipaino eli bmi ~20), täysin päihteetöntä elämää jne, ilman mitään ylellisyyspalveluiden tai mukavuuksien käyttöä. Luonnollisesti mitään "henkistymismatkoja" Intiaan ei voisi tehdä. Väitän että jo 2000€ kk-palkasta jää lähes puolet lahjoitettavaksi niille jotka sitä rahaa enemmän tarvitsevat.

Lahjoitan 100€ jokaisesta tällaisesta ihmisestä joka tästä maasta löytyy mihin tahansa henkilön valitsemaan nälkäpäiväkeräykseen. Siihen asti käytän itse omat rahani kuten parhaaksi näen ja odotan että tämä jumalaton jeesustelu loppuu tähän. Kiitos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jcee

6.8.2015 14:11

Ei sen tarvitse olla noin mustavalkoista: "kaikki tai ei mitään". Pieni apu voi olla suuri apu juuri sille kyseiselle apua vastaanottavalle henkilölle. Tärkeintä on että asenne auttamista kohtaan muuttuu. Siitä se sitten lähtee vähän kerrallaan!

Pjotrprkl

7.8.2015 11:44

Jos ihminen on niin huolissaan että vaatii rahaa annettavaksi, niin antakoon ensin omistaan kaiken liikenevän. Toisten rahoja onkin jo paljon helpompi jakaa taivaan tuuliin:)

Mutta onhan se nyt päivänselvää että kaikki avustaminen, pakolaisten ottaminen yms on pelkkää pikku puuhastelua sinun ja muiden kaltaisesi omantunnon rauhoittamiseksi.

Missä sinun omatuntosi oli kun uutta lastensairaalaa rakennettiin? Mikseivät meidän verorahamme riittäneet siihen? Miten nuorten mielenterveystyö? Miten vanhustenhoito?

Vierailija

13.8.2015 10:13

Kyllä olen tavannut. En kritisoi sinua itsekkäästä valinnastasi, mutta sinun olisi hyvä ymmärtää etteivät kaikki ole yhtä itsekkäitä kuin sinä.

Heppuli952

6.8.2015 10:44

Teemme velkaa 10 00 000 000 euroa joka vuosi. Lastensairaalaan ei ollut rahaa. Vanhustenhoitoon ei ole rahaa. Nuoristtyöttömyys on räjähtänyt käsiin. Työttömät lapsiperheet ovat helisemässä. Eläkeläisillä ei ole rahaa lääkkeisiin. Tiet murenevat alla. jne...jne.
Afrikassa on v. 2050 4-5 miljardia ihmistä. Yhtälö on toivoton.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

10.8.2015 11:40

Ennusteen mukaan n. 2,5mrd, joka sekin on ihan järkyttävä määrä, joten jätetään liioittelu toiselle puolelle.

viikariz

6.8.2015 11:42

Otetaan vaan aluksi vaikka 10 miljoonaa avuntarvitsijaa suomeen. Katsotaan sitten vaikka vuoden kuluttua mitä tästä "utopiasta" nimeltä hyvinvointivaltio suomi on jäljellä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mousse999

6.8.2015 11:44

"Minkä takia aina kun puhutaan hädässä olevien auttamisesta, se koskee kaikkia muita paitsi suomalaisia? Suomalaisilta köyhiltä leikataan koko ajan lisää. Työttömät, opiskelijat, sairaat ja eläkeläiset ovat jo nyt todella ahtaalla. Mietitäänpä hetki, mikä onkaan Suomen valtion ensisijainen tehtävä."

Öö... no ehkä siks, että ne muut ovat vähän suuremmassa hädässä kuin suomalaiset? Toinen on menettänyt sodassa kaiken, toiselta leikataan vähän tukia. Muualla ne ei ole helvetti edes ikinä kuulleet mistään tuista. Yrittäkää nyt ymmärtää, että esim. joku työtön Suomessa ei ole millään mittarilla "todella ahtaalla", ellei onnistu sössimään itseään kokonaan tuon tukiviidakon ulkopuolelle. Se olis vanhempien tehtävä opettaa lapsilleen Suomessa pienestä pitäen, että meillä on täällä asiat aivan helvetisti paremmin kuin oikeasti köyhillä alueilla. Aikuisena maailmaa on hankalampi enää samalla tavalla avartaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ent.virkamies

6.8.2015 12:19

Hommahan on nyt niin että Armanille voi antaa pisteet uudesta kirjoituksesta. Kaikin puolin. Ongelma on jotain aivan muuta. Fakta on se ett viimesten vajaa 10 v. aikana politikot ovat ryssineet maamme talouden ja siitä kärsii nyt kansa sillä tavoin, että syntyy luokkayhteiskunta ja köyhälistöä. Sivistyneen maan tulisi kuitenkin harjoittaa kehitysapua. Jonkun mielestä sivistyneen maan merkki on sinfoniaorkesteri ja täältä lähtevät klassisen musiikin dirigentit ja säveltäjät. Ikävä kyllä tähän hommaan menee aivan liian paljon verovarjoa, sillä jokainen keskiskuuri kaupunki laittaa varjoa viuluviikareille. Ja sitten RSO päälle. Miettikääs tätä muun muassa. Sitten tullee nämä valtion ja kuntavirastojen markkinointi ja viestintäihmiset. Ihan hurjia palkkamenoja maassamme tälläsesta mukamas mediaseksikkyydestä. Sillä kustannuksella, että koulutus, lastenhoitajat, vanhusten palvelut ym kärsivät. Mutta kukaan ei uskalla puhua tästä. Ja nämä ovat ihan samat jutut jotka ovat ajaneet Kreikan ahdinkoon. Kun satsataan tyhjänpäiväiseen kulttuuriin valtion varoja (miks ei nää orkesterit toimi vapailla markkinoilla?) ja on ihan liian paljon turhia ja suhteessa kovapalkkaisia virkamiehiä. Olen itse sisältä nähnyt kuinka persettä kuluttamalla joku virkamies yksinkertaisissa tehtävissä (koul. korkeintaan yo-merk.) voi päästä yli 5.000 kk/palkkaan mutta uusia ei oteta tilalle edes tohtorin tai kaksoistutkinnolla, ja jos näillä eväin otetaan niin m.a. ja palkka puolet edellisestä. Tämä aiheuttaa sitä että valtiolla ja kunnissa on ihan sairaasti laiskoja vanhoja joiden palkka on taivaissa mutta tuottavuus maassa. Eli julkisen puolen tuotantoa ei edes haluta tehostaa. Ei ole oikein ottaa koulutettu ja innokas henkilö samoihin hommiin merkittävästi huonoimmin ehdoin. Eihän kukaan halua tehdä sitä hommaa silloin. Tarvitsemme mamuja joihinkin hommiin, he maksavat verot jotta suomalaiset koulutetut voivat olla työttöminä. Ja vasta sitten kun kaikki 50-luvulla synt ovat eläkkeellä ehkä saavat töitä. Suomen tilannetta on pahentanut merkittävästi myös yritysverouudistus 2000-luvun alussa, jolloin yritystulosta tuli osittain verovapaata. Tämä lisäsi ensinnäkin elintasoeroja mutta ennen kaikkea yrittäjät eivät enää ole halukkaita maksamaan veroa, jos tulot laitetaankin veroille. Pakenevat viroon tai jättävät tulot ilmoittamatta. Eli poliitikot antaneet ihan vääriä viestejä siihen suuntaan ja veropakeneminen on ikävän hyväksyttyä. Verottaja ei aina edes ymmärrä mitä on tekeillään, pysy kärryilla. Ja poliitikot eivät tee mitään. Ehkäpä hekään eivät ymmärrä. Olen tosiaankin nähnyt miten osinkotulojen verovapaus pk-yrityksestä on murentanut moraalia. Joten täälläpä harva haluaa osallistuan ns. talkoisiin. Mutta ehkäpä mamut, koska he eivät tiedä taustoja...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RaivaajanTytär-48

6.8.2015 12:31

Arman ja muut Suomeen paenneet miehet, teidän pitäisi taistella oman maanne rakentamiseksi, jotta siellä olisi hyvä elää, jotta sinne saataisiin kaikille, naisille, lapsille, vanhuksille siedettävät olot.
Suomessa nuoret miehet pakotettiin rintamalle taistelemaan vihollista vastaan. Jos olit rintamakarkuri, sinua uhkasi kuolemantuomio! Ei suomalaisilla nuorilla miehilla ollut vaihtoehtoa, pakko oli vain riskeerata oma elämä, ja pyssyn kanssa taistella oman maan pelastamiseksi ja oman itsenäisyyden ja vapauden puolesta.

Ja isämme ja isoisämme ovat raivanneet kovalla työllä peltotilkkuja jotta saisivat perheelleen ruokaa, ja rakentaneet omin käsin vaatimattomia taloja jotta selviäisimme kovien talvien, lumen ja jään keskellä. Liian usein halla vei sadon ja perheet kärsivät nälästä ja kurjuudesta.

Hirveällä työllä ja uhrauksilla on tätä maata rakennettu. Emme todellakaan ole muulle maailmalle velkaa!

Ainut velvollisuutemme on vain antaa Armanille ja muille maahamme muuttaneille nuorille miehille neuvon rakentaa oman maansa hyvinvointia kovalla työllä ja taistelemalla vihollisia ja typeriä ideologioita ja uskonnollista sortoa vastaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lätkä_60

6.8.2015 12:46

Minusta Arman puhuu viisaita. Suomen ongelmat johtuu paljon heikosta johtamisesta ja antautumisesta klobaalille rosvoukselle. Suomi ei kestä pääomapiirien verovarojen ulosliputtamista ja pieni osa eliitistä ottaa täyden hyödyn suomalaisen työn karkaamisesta out. Turha länkyttää mitään palkoista, koska suomalaisten reaaliansio on laskenut koko ajan, ja verot ja veroluonteiset maksut kolkuttavat jo maagista 50/50 rajapyykkiä murha 24% alvi lippulaivanaan, erilaisten työryhmien ja nowbody virkamiesarmeijan paisuessa entisestään terveydenhoidossa ja muualla hallinnossa. Koko ongelma juontaa yksinkertaisesti siitä, että maailman kakku jaetaan tavattoman epäoikeudenmukaisesti, yhdellä miljardeja, toisella ei riisinjyvääkään. Miksi tummanpojan hurjien kasvutekijöiden ja Afrikan auringon alla luomuna kasvaneet tomaatit ja muut tuotteet eivät pääse euroopan ja Amerikan markkinoille erilaisten tuontitullien jyrätessä. Täällä tomaatit ja muut kasvikset potkitaan väkilannoitteilla väkisin turvoksiin, ja hylätään herkulliset ja ravintoarvoiltaan sekä koostumuksiltaan ylivertaiset tuotteet. Pyöritetään järkyttävän kallista EU-liittovaltiota erilaisine tukiviidakkoineen massiivinen maataloustuki päällimmäisenä. EU-liittovaltio syö koko ajan maata omien jalkojensa alta Ranskan ja Saksan pankkien edunvalvojana. Kuka siitä lopulta hyötyy?
Tulin juuri etelä-ruotsista moottoripyöräreissulta ja kuinka vapauttavaa pysähtyä hampurilaismestaan, joka paistaa itse pihvit, eikä mäkkäreitä, abc-roinaa tai muuta paskaa mailla eikä halmeilla. `Cool, fuckin cool`. Peace and harmony.
Kun lukee lehtien mielipidepalstoja ym, väitän että yli 80% suomalaisista on sitä mieltä, että oman maan asiat on ensin saatava kuntoon. Totta osin, koska enenevä osa ihmisistä ajautuu sosiaaliturvan ulkopuolelle, jopa periferiaan, koska valtion rahat ovat loppumassa ja eliitti ja teollisuuspiirit eivät tingi omastaan. Ja työtä ei ole. Se on tosi asia. Paskaduuneja on kyllä, niillä vaan ei elä tässä tappoverottavassa maassa.
Kuitenkin suomi on eteläisen euroopan ja pohjolan huonoiten voiva kansa. Ongelma ei ole järjestelmässä pelkästään, vaan suomalaisen luonteen huono geneettinen perimä ja viina/rähjägeeni. Tottakai Suomalaisuudessa on paljon upeita piirteitä, mutta esim. suomalainen virkamies on ihmisvihaaja ja pääosin umpikiero. KELA???
Miettikää esim. sosiaalivakuutusten petosvakuuttamista, mistä nallen kaarti nostaa usean sadan miljoonan kakun (IF) puolueilta ostamillaan ja vaalituella lunastamillaan laeilla. Moni syrjäytyy ja tuhoutuu siinä `vanha vamma` pyörityksessä. Politikkojen ohjaama vakuutusoikeus suolaa murhaavalla ylin 90% hylkytehtailulla tämän kaikkien aikojen suomalaisen ihmisoikeusrikkomuscasen. Tuottaa kaksi-kolmesataa uhria vuodessa kipupotilaat mukaan luettuna . Kuka välittää?? Suomalaisuutta parhaimmillaan.

Madventures veljes Riku Rantala kertoo, että hänen mielestään maailman pelottavin paikka on Helsinki kapakoiden sulkeuduttua. Kuittaan tuon, tein oviduuneja melkein viisitoista vuotta ja sain tarpeekseni finskien ainaisesta rähjäämisestä. Lisäksi Riku Rantala sanoo, että suomi on erittäin lapsivastainen maa. Kuittaan senkin ilmanmuuta.
Suomalainen ei puhu vieläkään, vaikka parannusta on tullut paljon, käryävään arpeen kaadetaan karvainen pirunkusiliemi 013, ja vedetään akka/ukko seinään, kun on mykkäkoulua pidetty pari viikkoa ja lisää 013 pirunkusta nieluun ja ehkä pulveriakin ja täyttä rekan keulaan. Mielipuolista touhua hyvinvointivaltioksi itseään kutsuvassa maassa. Katsokaa tilastoja ja aistikaa ympäriltänne ilmapiiri, kuka voi huonosti ja kuka on suvaitsevainen? Ei ainakaan suomalainen. Miksi suomi on euroopan kärjessä alle 12v. lapsien itsemurhissa?? Tai minkä ikäisten hyvänsä? Miksi, miksi ja miksi??
Liian iso suomalaisista ei edes tiedä, mitä suvaitsevaisuus on, koska maahanmuuttaja on vienyt hänen rahansa, jolla piti vaihtaa uusi polle, koska naapurillakin on.
Verratkaa mitä vaan, ajokulttuuria, joka on vähintään kolmekymmentävuotta jäljessä Ruotsia, suvaitsevaisuudessa.
Arman on laittanut itsensä likoon, rispektit hänelle. Hyvä Arman, jatka samaan malliin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

näkökulma

6.8.2015 12:49

Ei en ole rasisti, mutta ihmettelen silti näitä juttuja. Paljon ajateltavaa on tässäkin jutussa ja hyvääkin asiaa. Silti mieleeni on jäänyt kalvamaan ajatus minkä taannoin kuulin... miksi kukaan ei puhu siitä rasismista mitä myös suomalaiset lapset kokee suomen kouluissa ja päiväkodeissa tietyiltä pakolaisten lapsilta tai maahanmuuttaja lapsilta? Saako tällainen kiusattu suomalaislapsikin alkaa käyttämään rasismikorttia? Kun opittaisiin, ettei asioita voida yleistää. Me kaikki ns. kantasuomalaiset ei olla samanlaisia, ei maahanmuuttajat, ei muslimit eikä kaikki käyttäydy hyvin tai huonosti. Meissä kaikissa on niitä, jotka käyttää yhteiskuntaa hyväkseen, rikollisia ja rasisteja. Se miten näitä ratkotaan niin toivottavasti meillä on viisaita päättäjiä, jotka saisi näihin ylilyönteihin jotain rajaa. On se sitten suomalainen nuori tai maahanmuuttaja ketä ei kiinnosta (nostan vain yhden esimerkin esille) mm. työnteko niin siihen pitää yleisesti puuttua riippumatta onko taustat mitkä hyvänsä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dung Dung

6.8.2015 13:33

Olen samaa mieltä siitä, että hädänalaisia pitäisi pyrkiä auttamaan ja Suomella on siihen jossain määrin varaa ja myös velvollisuus. Tosin siitä olen eri mieltä, että se auttaminen olisi järkevää toteuttaa tuomalla pienen pieni murto-osa apua tarvitsevista tänne. Yhden Suomeen tuotavan hädänalaisen kustannuksella voidaan auttaa suurta määrää hätää kärsiviä joko heidän lähtömaassaan tai lähimmässä turvallisessa maassa. On järjetöntä kuljettaa heitä puolen maailman päähän autettavaksi; kylmään, outoon kieli- ja kulttuuriympäristöön jossa sopeutumisvaikeudet ovat ilmiselviä ilman rasismiakin.

Mikä ihmeen lottoarvonta se on, että tuhat pääsee nauttimaan länsimaisesta elintasosta josta he eivät ole koskaan nauttineet, ja samalla miljoonat jäävät ahdinkoonsa mätänemään koska kaikkia heitä ei tänne tai muualle länsimaihin voida tuoda kuitenkaan? Koska rahaa on aina rajallinen määrä, se pitäisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti.

Tulee väkisinkin mielikuva, että tämä monikulttuurisuuden aallonharjalla ratsastava joukko, joka pitää asiasta jatkuvaa keskustelua yllä, ei itse asiassa pyrikään maksimoimaan autettavien ihmisten määrää. Heistä olisi mukavaa asua värikkäämmässä ympäristössä jossa voisi katukuvaa katsomalla todeta miten ihanan monikulttuurinen yhteiskunta meillä onkaan ja tuntea siitä mielihyvää että on itse ollut sitä edistämässä. Suomalaisuus kun on niin kauhean junttia ja epämuodikasta ja kaikki hieno ja eksoottinen tulee jostakin muualta...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Köyhä

6.8.2015 14:02

Aika kermaperse tuo Arman, selkeästikin puhuu sellaisesta Suomesta, mikä ei oo olemassa. Muuten tietty allekirjoitan noita juttuja. Tee, Arman, matka leipäjonoon!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Magarios

6.8.2015 14:09

Arman,
edellinen tekstisi oli ehkä huono, mutta tämä ei varmasti ole hyvä.

Uusi asenteesi ei korjaa yhtään ongelmaa, mutta ehkä kirjoituksesi onkin tarkoitettu vastavoimaksi vihalle. En ole varma, koska saatat todella uskoa että "pyyteettömyys" muuttaa maailman.

Pakolaisuus on seuraus ja sairaus, joka ei parane odottamalla. On yritettävä vaikuttaa, että pakolaisuus loppuu ja siihen pystyvät vain vahvat yhteisöt. Useissa maissa pakolaisuus johtuu eri ryhmien keskinäisestä vihanpidosta. Annatko heille pyyteetöntä rakkautta kotimaassaan, missä he sitä eniten tarvitsevat?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

blogistan

6.8.2015 14:28

Heräsin tänään jo varhain ennen yhdeksää. Asun 12. kerroksessa ja asunnossani on ikkunoita kolmeen ilmansuuntaan, joten mikäs siinä oli kehitysmaakahvia nautiskellessa parvekkeella. Sää enteili poutaantuvaa ja aurinkoista, joten lehdet luettuani, facen, twitterin ja instan päivitettyäni päätin lähteä pienelle kävelylenkille.

Parin korttelin päässä asunnostani on joku pieni lähikauppa, missä en ole ikinä käynyt, mutta ajattelin, että sieltä voisi ostaa sorbettia. Sisään astuessani huomioni kiinnittyi kassan luona seisseeseen vartijaan, joka tiukkaan sävyyn näytti puhuttelevan kahta tummaa poikaa. Huikkasin vartijalle, että soo-soo, pojat on poikia, eikä tämä kauppa varmaan yhteen tikkunekkuun kaadu. Antakaa vaikka omena kaupan päälle, niin pojat muistavat tämän tapahtuman vielä vanhoinakin.

Kaupan mehujäävalikoima ei luonnollisestikaan vastannut toiveitani, joten päätin kävellä vielä kaksi korttelia torille, jonka laidalla on yksi suosikkikahviloistani. Torin reunalla näin lauman tummia poikia piirittävän kahta vaaleaa tyttöä. Välillä tytöt olivat lähtevinään karkuun ja pojat ottivat heidät taas kiinni. Voi tuota nuorta lempeä, ajattelin. Välillä tyttöjen rimpuilu näytti niin aidolta, että ihan kuin he haluaisivat satuttaa poika. Meinasin jo sanoa, että tuossa voi tulla itku pitkästä ilosta, mutta tyydyin vaan miettimään mielessäni, miten kesä saa ihmeitä aikaan. Harmikseni en muistanut, että kahvilanpitäjä, siis Otto, oli juuri tänään raaka-aineiden hakureissulla koko aamupäivän, joten en vieläkään saanut sorbettia. Toisaalta harmitti myös se, etten tullut torille pyörällä niin kuin yleensä, sillä nyt jouduin kävelemään vielä yhden korttelinvälin päästääkseni auki olleeseen kahvilaan.

Kahvilassa jonossa edessäni olleella miehellä oli ilmeisesti kieliopinnot vielä hiukan kesken. On se kyllä hauskaa kuunneltavaa, kun muualta muuttaneet puhuvat suomea. Ymmärsin keskustelusta, että miehen mukaan hän oli ollut kahvilassa asiakkaana edellisenäkin päivänä ja saanut silloin rahasta väärin takaisin. Tiskin takana ollut tyttö oli eri mieltä, mutta olihan asia ihan selvä. Miehen mukaan hänen olisi pitänyt saada 25 euroa takaisin, mutta kädessään hänellä oli vain vitonen, jonka hän oli saanut vaihtorahana. 20 euroa siis puuttui. Ajattelin mielessäni, että siinäkin taas kapeakatseinen kantasuomalainen on purkanut pahaa oloaan maahanmuuttajaan ajatellen, ettei huonoa suomea puhuva osaa laskea oikein. Väärin. Olisivatpa kaikki niin rehellisiä kuin se mies, joka halusi vain korjata virheen.

Tämän kokemuksen jälkeen päätin pikaisesti palata kotiin. Suomalaisten ahdasmielisyys oli taas saanut mieleni mustaksi. Päivä näytti niin hyvältä ja kauniilta vielä sieltä 12. kerroksen pervekkeelta katsottuna, mutta aivan kuin organisoidusti toimiva pieni suomalaisvähemmistö (tässä tapauksessa se vartija, tytöt torilla ja se tyttö kahvilassa) yrittää väkisin pilata maineemme lisäksi myös maahanmuuttajien oman kulttuurin. Pelkään, että jos samanlainen ajattelumaailma alkaa levitä, ehkä kukaan ei enää halua tulla tänne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

:))

7.8.2015 12:31

Hyvä kirjoitus! Kuin Maria Petterssonin kirjoitelma Malmön arjesta.

Skaer

6.8.2015 14:30

Huono taloustilanne lisää rasisimia. Monet varmaan matkustelis ja näkis maailmaa jos olis rahaa siihen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vassarionvässykkä

6.8.2015 15:18

Te näette jonkun letkan erivärisiä ihmisiä kansallispuvut päällä pitämässä toisiaan kädestä kiinni hoilaten jotain universaalia ihmisyyslaulua.
Me Itä-Helsingissä, Varissuolla, Lieksassa ja ties miessä näemme paisuvan somalipoppoon hakkaamassa paikallisia nuoria, häiriköimässä koulussa, ryöstelevän kauppoja, ahdistelevan naisia bussissa, kaikissa raiskaus- ja rikostilastoissa kärjessä ja notkumassa suurina laumoina torinkulmissa yöaikaan.
Aika pian nämä teidän tekopyhät lässytykset maailman todellisista sankareista ja marttyyreistä unohtuu kun viiden hengen somalilauma on porukalla piekesemässä saadakseen pöllittyä puhelimesi.
Aika pian se monikulttuurinen unelma sulaa silmistä kun kuulee muslimiterroristin räjäyttäneen sarjakuvatoimiston Ranskassa.
Aika pian se usko vasemmistolaiseen unelmaan sulaa kun oikeasti hetken teidän kanssa keskustelee ja huomaa kuinka ahtaasti ajattelevia idiootteja TE lopulta olette.
Olen minäkin ulkomailla käynyt, olen myös huomannut siellä kulttuureita joissa heikommista ei välitetä. Nimittäin jumalauta oman kansan heikoimmista. Suomi toimii koska me tuemme toisiamme, Suomi lopettaa toimimasta kun otamme tänne ihmisiä jotka eivät niin tee.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

exports_rules

6.8.2015 15:42

Komppaan tässä Heppuli952:sta, joten jos joku väittää, että Suomen *todellinen* taloudellinen tilanne on tällä hetkellä parempi kuin takavuosina, puhuu mielestäni vastoin parempaa tietoaan. Nykyinen hyvinvointijärjestelmämme on kehittynyt ja mitoitettu aiemman tasaisen talouskasvun aikana, jolloin yhteisestä hyvästä riitti vuosi vuodelta saman verran tai jopa enemmänkin jaettavaa väestön- ja yleisestä hyvinvoinnin kasvusta huolimatta. Silloinen kasvu olikin valtaosin ns. tervettä, siis vientiteollisuuden kautta yhteiskuntaan saatua oikeasti uutta rahaa.

Tämä kehitys katkesi 90-luvun lamaan, jonka jälkeen taloutemme on luisunut yhä enemmän velkavetoiseksi samaan tahtiin kuin mitä vientiteollisuus on hiipunut. Näin ollen valtiolla ei käytännössä ole varsinkaan viime vuosina ollut uuden velan ottoa kummempaa rahoituskeinoa käytössä, siis koska teollisuus ei enää kykene riittävästi tuottamaan yhteiskunnan pyörittämiseksi tarvittavaa uutta rahaa.

Tätä taustaa vasten voidaan kysyä, että missä järjestyksessä Suomen valtion tulisi nykyiset (pääosin uuden velan ottamisella rahoitettavat) auttamisvelvollisuutensa hoitaa? Koska ’itsekkäästi’ pidän meitä suomalaisia etusijalla, niin on mielestäni käsittämätöntä, että tosiaan (lasten)sairaaloita yms. yhteiskunnallisesti tärkeitä kohteitakin varten joudutaan keräämään yksityistä rahaa. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa suomalaisen lienee ainoastaan kohtuullista odottaa, että isossa kuvassa laitamme ensin omat asiamme kuntoon, jonka jälkeen - jos kassassa on vielä rahaa - autamme laajemmin muita? Tämä ei toki sulje pois kansainvälisten katastrofi- yms. rahastojen ja vastaavien tahojen normaalia säännöllistä tukemista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

exports_rules

6.8.2015 16:06

Mitä pakolaisuuteen tulee, niin historiasta tulee mieleen muuan tapaus, jolloin Suomi otti kerralla vastaan reilut 500 000 pakolaista, evakot (yli 10% silloisesta väestöstä). Tuohon aikaan pakolaisperheen integroitumista varten ei ollut tarjolla sosiaalihenkilöitä, psykologeja ja kuraattoreita, vaan yleensä tarjolla oli vain maapala, kirves ja saha. Tarvittavat tiilet sai palaneista rakennuksista, samoin kuin naulat tuhkasta keräämällä ja itse oikomalla. Silloin ei taidettu ehtiä niin kovasti avautumaan vaikeasta tilanteesta?

Samaan aikaan ruotsinkielinen Suomi järjesteli asiat niin, ettei heidän nurkkiinsa pakolaisia juurikaan tullut. Keinoja oli kai monia, mutta yhtenä tulee mieleen yle:n dokumentti, jossa eräs ahvenanmaalainen kertoi, että perhelle tuli kiire ilmoittaa omistamansa tyhjä saari tai saaret ’omenatarhoiksi’, koska viljelysmaata ei tarvinnut luovuttaa evakkojen käyttöön. Eikö näin ollen ruotsinkielisille alueille ja ahvenmaalaisille olisi tässä jo kertynyt sen verran sitä moraalista velvollisuutta, että ottaisivat vastaan ja asuttaisivat vaikka kaikki Suomeen jatkossa tulevat pakolaiset?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

työkseen pelastava

6.8.2015 16:25

TYKKÄSIN!

Mä en Arman alussa katsonut sun ohjelmia, kun vaikutit sellaiselta hemmotellulta ja kitisevältä nilkiltä. Ja vähän ajan kuluttua sellaiselta, joka kurkkii toisten ikävyyksiä, mutta palaa aina kuvausten jälkeen Suomeen höyhenien alle vällyilemään. Jostain syystä luin tämän jutun ja se herätti kunnioitusta, kehitystä on tapahtunut! Tai sitten sä vaan ratsastat raukkaparoilla.

Toki juttu on aika mustavalkoista tulkintaa siitä miten meidän pitäisi kansana tehdä ja miten suhtautua. Tosiasia vaan on, että me elämme omaa elämäämme, ilman suurempia kriisejä kansan mielipiteen muokkaaminen vaatii hiukka paljon työtä. Ja kriiseissä porukka vasta itsekkäiksi muuttuukin. Toki, joissain yksilöissä kriisit tuo ne hyvät puolet esiin.

Erityisesti lämmitti toi pyyteettömästi auttaminen. Se oli hienoa tekstiä!

Suurin osa maahantulijoista on kunnon porukkaa, mutta kyllähän tietyt kansanryhmät rikostilastoissa nousee, vaikka niin ei saisi sanoa. Erilaisuuden pelko on luonnollinen juttu, samoin oman perheen suojelu. Väitän, että voimme ehkäistä rasismia puuttumalla maahantulijoiden rikoksiin kantaväestöä tiukemmalla linjalla. Kuulostaa tyhmältä, mutta ihmisiä mekin ollaan.

Pari irrallista heittoa: Juteltiin just tänään työkavereiden kanssa katastrofeista. Lentokoneen osien löytyminen merestä on muka iso juttu, mutta maailmalla kuolee työkaverin mukaan joka päivä 17 000 lasta ihan mitättömiin juttuihin - joka päivä. Siinä sitä olisi työn sarkaa.

Kaikesta auttamistarpeesta huolimatta meidän pitäisi silti mun mielestä pistää oman maan turvallisuutta parempaan kuosiin. Venäjä tuossa rajan takana on raapinut lähtökuoppia jo vuosien ajan ja jos meillä ei ole itsenäisyyttä, niin ei me paljon muitakaan voida auttaa. Meidän tulisi myös panostaa myös suomalaisten perheiden hyvinvointiin - kun perhe voi hyvin, niin siinä ei pienet katastrofit tunnu missään.

Nyt meillä menee hyvin, voidaan auttaa ja kehittää auttamisen ideoita. Ei me silti olla itsekään kuin muutaman aterian päässä anarkiasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Näin on

6.8.2015 22:58

Ei ole voimia eikä aikaa lähteä ottamaan kantaa näihin maahanmuuttokysymyksiin, mut kyllä mä vaan niin tykkään susta Arman. Olet ihana.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jeppppee

7.8.2015 01:31

Miksi somalaista on töissä noin 20 % ja kenialaisista noin 70 %?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Alpuk

7.8.2015 09:06

Arman muutti mielipidettään koska ymmärsi että julkisuudessa työt loppuvat nyky Suomessa nopeasti jos omaa ajatuksia kuin hän. Ei hänen mielipiteen muutoksessa ole mitään sen kummempaa. Eläkää vain siinä kuplassanne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

z-mies

7.8.2015 09:42

Fakta: Kukaan ei tule Suomeen vainoa pakoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Uskon menettänyt

7.8.2015 11:24

https://www.youtube.com/watch?v=LPjzfGChGlE
Se että otamme pakolaisia ja maahanmuuttajia Suomeen, ei ratkaise maailman ongelmia.
Eri kulttuureita on mukava lähteä maailmalle katsomaan, ne oikeasti kiinnostavatkin. En kuitenkaan kaipaa näitä kulttuureita kotiovelleni.
Sekä nuorten lähteminen maasta on kasvussa.
http://yle.fi/uutiset/jaakko_harkitsee_muuttoa_suomesta__niin_teki_myos_10_000_muuta_suomalaista_viime_vuonna/8192644
Itse olen hankkinut ja hankkimassa myös sellaiset taidot, etteivät maiden rajat minua enää pitele. Siksi valmistuttuani olen suunnitellutkin maasta lähtöä ja juurikin tämän maan päättömän menon takia. Suomi on minulle aina rakas mutta tämän kansan mielisairaus puolin kuin toisin on liikaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mourinho

7.8.2015 11:29

Aika harva suomalainen on lähtökohtaisesti ketään maahantulijaa vastaan ihonvärin tai hänen kotimaansa takia. Jyväskylässä mellakoineen ryhmän kaltaiset porukat ovat asia erikseen. Negatiivinen asenne alkaa kuitenkin valtaväestölläkin kasvaa, kun on tekemisissä tietystä suunnasta tulevien maahanmuuttajien kanssa.

Itse toimin valmentajana juniorijalkapallossa. Siellä maahanmuuttajataustaisia poikia on mukana aika paljonkin. Useimmat heistä ovat taitavampia ja parempikuntoisia kuin kantasuomalaiset pojat, joten sen puolesta he ovat ihan hyviä vahvistuksia joukkueille. Mutta kun ei. Suurin osa maahanmuuttajataustaisista pojista, joita jalkapallon parissa olen tavannut ovat ylimielisiä, täysin piittaamattomia joukkueen omista säännöistä, lajin säännöistä tai edes niistä käyttäytymisnormeista, jotka tässä maassa vallitsevat. Ja kun joku puuttuu heidän käytökseensä, saa vastineeksi haistattelua ja "Rasisti!"-huutelua.

Jos suomalaiset pojat käyttäytyisivät noin, he saisivat hyvin nopeasti potkut joukkueesta, varoituksen jollei liitolta, niin ainakin piiriltä, ja heidän perheisiinsä oltaisiin yhteydessä asiasta. Maahanmuuttajien kanssa ei kuitenkaan toimita näin. Heitä täytyy käsitellä silkkihansikkain, ettei tule ongelmia. Joten sama meno jatkuu, koska kukaan ylemmältä taholta ei uskalla puuttua asiaan. Suomessa on vaikenemisen kulttuuri, jossa ongelmia ei myönnetä, ja jos joku nostaa ongelman esille, hänet tuomitaan vääräuskoiseksi.

Minkä takia tuollaisia ongelmia ei ole lännestä tai kauempaa idästä tulevien maahanmuuttajien kanssa? Aivan oikein, kyse on kulttuurieroista. Onko tuo sellaista kulttuuria, jonka puolesta piti oikein mieltäkin osoittaa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mimmi51

7.8.2015 12:59

Hyvä Arman ja vielä kiitos. Rohkea ja inhimmillinen asenne ihmisiä kohtaan.
Asioista pitää voida puhua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

9.8.2015 15:42

Asioista pitää voida, mutta asioiden oikeilla nimillä ja totuudenmukaisesti.

Ongelma ainoastaan pahenee niin kauan kuin Eurooppaan otetaan yhtäkään pakolaista. Se että ylemmyydentuntoinen länkkäri haluaa parantaa omatuntoaan toimimalla näin typerästi, on todella harkitsematonta ja edesvastuutonta.

Mokuttaja

8.8.2015 08:33

Hyvät lukijat, ette tunnu ymmärtävän että on kaksi täysin eri asiaa

1. Hädänalaisten ihmisten auttaminen
2. Lännen ja islamin välinen sota

Nämä eivät ole sama asia

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

veronmaksaja_jo_30v

11.8.2015 10:24

/0/ Minä rakastan suomalaisia yli kaiken ja toivon heille vain parasta!

/1/ Miksi pitäisi antaa heti kaikki pakolaisille? Miksi pitää olla aina uudet lastenrattaat, kun syntyy seuraava lapsi? Miksi pitää ostaa kaupan kalleimmat polkupyörät?
Kokemuksesta tiedän, että tällä tavalla koulutetaan ihmisistä rosvoja ja pahantekijöitä!
Jos annat kaiken ilmaiseksi ilman mitään vastinetta ihmisestä ei kasva normaalia ja vastuullista yhteiskunnan jäsentä!
Hänestä tulee rikollinen, kun tuo "ilmaisen" ja "vastikkeettoman" rahan tulo loppuu!
Tästä on paljon esimerkkejä Suomesta jo yli 100 vuoden ajalta! Niitä löytyy jokaisen perhepiiristä!
Annetaan asunto ja loput pitää tehdä itse. Jo se on VALTAVA kädenojennus!

/2/ Miksei lapsilukua voisi säännöstellä - sehän on perhesuunnittelua? Eikö suomalaisetkin mieti kaksisataa kertaa ennenkuin tekevät seuraavan lapsen? Nykyisin lapsia ei enää tehdä vahingossa. Varmasti suviseuroissa sikiää paljon lapsia, mutta väitän että noiden lasten vanhemmat maksavat itse kaikki kulut ja lastenvaunut. Luulenpa että heillä on samat lastenvaunut käytössä useammalla lapsella!

/3/ Jos Iranissa ei noudateta ihmisoikeuksia niin se ei ole Suomen häpeä! Suomessa ihmiset ovat nykyisin vain liian kilttejä - he ovat aina olleet! Mutta nyt suomalaisia käytetään häikäilemättä hyväksi, eivätkä he edes itse tajua sitä vaan puolustavat noita hyväksikäyttäjiä!

/4/ Raiskauksiin ja henkirikoksiin syyllistyneet tulisi palauttaa lähtömaahan vaikka he siellä joutuisivatkin hengenvaaraan. Mitä he oikein pakenivat alunperin?

/5/ Mitä hävettävää siinä on että suomalaiset ovat luoneet oman infrastruktuurinsa? Eivät ammattiliitot ja yhdistykset ole tyhjästä syntyneet! Jos kaikki työnteko unohdetaan ja opitaan saamaan kaikki ilmaiseksi ja tukien loputtua varastamalla niin se romuttaa koko systeemin ja pian Suomen kohdalla on vain aavikkoa kun kaikki on revitty irti mitä työtä tekemättä saa! No, tämä näin hieman liioiteltuna.

/6/ Suomalaiset matkustelevat paljon ovat aina matkustelleet. Lomalla on mukava käydä lämpimissä maissa, mutta parasta matkassa on paluu Suomeen! Euroopassa suomalaisilta turisteilta huijataan rahaa vähän joka tilanteessa, mutta se tavallaan kuuluu jo asiaan. Suomalaisille se on kuitenkin uutta - vaikka kyllä Suomessakin omat huijarinsa on. Mutta esimerkiksi Bulgariassa lääkäri voi helposti tehdä tarpeettomia tutkimuksia ja toimenpiteitä joiden euromääräinen hinta ei ole ihan pieni.
Kreikassa, tuossa kultturin kehdossa, Ateenassa poliisit ajavat ympäriinsä konepistooleiden tai rynnäkkökiväärien kanssa. Tuollaista ei Suomessa joka päivä näe. Ateenassa pommi-iskut ovat jo arkipäivää.
Egyptissä et voi lähteä mihinkään hotellialueelta ilman aseellisia vartijoita. Tai voit, mutta sitten matka voi olla viimeisesi.
Turkissa pommit paukkuu päivittäin mikä häiritsee auringonottoa hieman.
Tunisiassa edes vartioidut rannat eivät takaa että selviät lomasta hengissä.
Kannattaa siis mennä köyhimpiin maihin katsomaan mistä on kyse! Tosin matka voi jäädä viimeiseksi.

/7/ Mitä tämä auttaminen meille maksaa?
Tässä muutamia esimerkkejä, jotka koskevat kaikkia suomalaisa ja heidän vanhempiaan jotka ovat eläkkeellä:

1) Päivähoito-oikeuden rajaaminen
Mistä kyse? Kun toinen vanhemmista hoitaa lasta kotona ollessaan äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella, perheen päiväkodissa olevalla lapsella on jatkossa oikeus vain puolipäiväiseen päivähoitoon
- mutta suomalaisethan maksaa päivähoidosta verotuksen kautta ja myös kuukausittain!

2) Eläkeläisten asumistuki
Mistä kyse? Pienituloisille eläkeläisille suunnattu tuki, jota saa noin 180 000 henkilöä, "sopeutetaan vastaamaan yleistä asumistukea". Yli 40 000 ihmistä menettää päätöksen takia kuukausituloistaan 100-200 euroa (Uusisuomi.fi 9.6.2015).
- tosi reilu meininki, että eläkeläisiltä viedään joka kuukausi 200 euroa pois! Miksi he maksoivat veroja?

3) Indeksien jäädytysMistä kyse? KEL/KHI-perusteiset (kansaneläke- ja kuluttajahintaindeksiin sidottujen etuuksien) indeksikorotukset jäädytetään. Jäädytys koskee mm. kansaneläkettä, perhe-eläkettä, rintamalisiä, vammaistukia sekä lapsilisiä.
- eli eläkeläisiltä 200 euroa pois eikä eläkkeet enää nouse - this is what I call reilu meninki!

4) Ruokavaliokorvaus
Mistä kyse? Poistetaan ruokavaliokorvaus (verottoman korvauksen suuruus tällä hetkellä 23,60 euroa/kk), jota keliakiaa sairastavat ovat voineet saada Kelalta gluteenittoman ruokavalion kustannuksiin.
- ostakaa sitä halpaa lauantaimakkaraa - reilu meininki! Ja muistakaa että afrikkalaisilla on tyhjä maha!

5) Potilaiden matkakorvaukset
Mistä kyse? Kasvatetaan potilaan tai kuntoutujan matkakohtaista omavastuuosuutta ja vuosittaista kustannuskattoa. Omavastuu yhdensuuntaiselta matkalta on nyt 16-32 euroa, riippuen siitä, onko taksimatka tilattu tilausvälityskeskuksesta vai ei.
- eli siirretään terveyspalvelut kauas ja sitten joudut maksamaan itse matkakustannukset - reilu meininki!

6) AURA-kuntoutus
Mistä kyse? Kuormittuneille ja jaksamisvaikeuksista tai sairauksista kärsiville räätälöity AURA-kuntoutusmalli, jonka oli tarkoitus korvata Kelan ASLAK- ja TYK-kuntoutukset, lakkautetaan ennen kuin ohjelmaa ehdittiin edes käynnistää.
- turhat sairauslomat pois - no ehkä parempi että poistuvat sitten luonnollisen poistuman kautta ilmaa pilaamasta.

7) Tuomioistuinmaksut
Mistä kyse? Oikeudenkäyntimaksuja korotetaan
- ei kannata pullikoida vastaan varsinkin jos rahaa vähän - eläkkeitähän leikattiin :)

8) Kehitysyhteistyö
Mistä kyse? Kehitysyhteistyömäärärahoja leikataan.
- tämähän on järkevä jos tämä koskee rahojen syytämistä Afrikkaan!

9) Tekes-avustukset
Mistä kyse? Tekesin myöntämiä t&k-avustuksia vähennetään, ja rahoitusta suunnataan yhä enemmän kasvuhakuisiin yrityksiin ja "radikaaleihin innovaatioihin". Myös Tekesin strategisten huippuosaamisen keskittymien (shok) rahoitus loppuu.
- tämä on huono muutos jos vaikeutetaan pienten yritysten perustamista. Ei omaa bisnestä voi pistää pystyyn ilman rahaa!

10) Työvoimapolitiikan määrärahat
Mistä kyse? Työllisyyttä tuetaan mm. palkkatuella ja starttirahoilla. Hallitus aikoo suunnata työvoimapolitiikan rahoitusta "vaikuttavimpiin toimenpiteisiin". Päätös voi joutua kovan kritiikin kohteeksi, sillä esim. Uudenmaan TE-toimistosta loppuivat työllisyysmäärärahat jo heinäkuun alussa.
- mistähän tässä on kyse?

Joku muu voi jatkaa leikkauslistaa liittyen terveyspalveluihin yms.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

monikulttuurisuutta

11.8.2015 10:41

Ei tällaista Suomeen, kiitos!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015081020159268_ul.shtml
Poliisi pidätti isän, joka poliisin edustajan mukaan oli sanonut haluavansa tyttärensä mieluummin kuolevan kuin tulevan vieraan miehen koskettamaksi. Isän mukaan koskettaminen olisi häpäissyt tyttären.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

YLE-laki

11.8.2015 10:45

YLE-lain mukaan olet monikultturinen tai sitten työtön. Arman halusi jatkaa töitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

TulikoTrauma

11.8.2015 11:33

Arman Azizov eroaa suomalaisesta vaimostaan.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2015073020108343_vi.shtml

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MissäOnKunnioitus

11.8.2015 14:46

Ja kuka tästä kaikesta kärsii? Eläkeläiset ja muut Suomen köyhät.
Etkö sinä Arman ymmärrä Suomalaista Sisua kaikkien näiden vuosien jälkeen. Suomalaiset ovat ylpeä kansa eikä sossun luukulle mennä jos pysytään muuten hengissä. Jotkut maahanmuuttajat vievät kaikki laskunsa sosiaalihuollon maksettavaksi - ja aina valitaan sitä kalleinta. Mitäpä luulet, että vanhat papat ja mummot ajattelevat poseerauksista joissa mustat kaverit poseeraavat "ISÄNMAAN PUOLESTA" muistomerkillä. Onko edes armeijaa käyty? Jotakin kunnioitusta SUOMALAISTEN ISIÄ JA ÄITEJÄ kohtaan!

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nain-riipaisevasti-elakelaiset-kertovat-koyhyydestaan-en-tieda-mihin-menen-asumaan/5190086
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hapea-suistaa-elakelaiset-kurjuuteen-tassa-ei-ole-mitaan-jarkea/5189268
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/poseeraus-muistomerkilla-nosti-raivon-fb-ssa-maahanmuuttajia-uhkaillaan-hirttamisella/5257678

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Soosoo

25.10.2015 23:16

Oletko tietoinen siitä, että Jusuf ja Mustabarbaari ovat käyneet armeijan Suomessa?
Kommenttisi ''Mitäpä luulet, että vanhat papat ja mummot ajattelevat poseerauksista joissa mustat kaverit poseeraavat "ISÄNMAAN PUOLESTA" muistomerkillä. Onko edes armeijaa käyty? Jotakin kunnioitusta SUOMALAISTEN ISIÄ JA ÄITEJÄ kohtaan!'' oli aika asiaton. Ota asioista ensin selvää.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi