Teppo Säkkinen

Suuri johtaja.

Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Teppo Säkkisen, 19, mielestä parasta kouluruokaa olivat tähden muotoiset paneroidut kalapihvit.
Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Teppo Säkkisen, 19, mielestä parasta kouluruokaa olivat tähden muotoiset paneroidut kalapihvit.

Ryhdyit viime kuussa Lukiolaisten liiton puheenjohtajaksi, vaikka kirjoitit jo viime syksynä. Miksi yhä vaivaat päätäsi lukiolaisten asioilla?

"Minussa on idealismia. Jonkun täytyy pitää ääntä lukiolaisten puolesta ja tässä toimessa saan edustaa kaikkia Suomen lukiolaisia päättäjiin päin. Hommassa on arvokkuutta, liikun eduskunnassa ja opetusministeriössä. Presidentin tapasin joulukuussa, hän kyseli minulta lukiolaisten seksuaaliterveydestä. Vastasin liiton tekemän tutkimuksen tilastotiedolla, pidättäydyin puhumasta härskejä presidentille. En tee tätä rahasta, työstä maksetaan 1500 euroa kuussa, työaikoja ei ole."

Useimmat Lukiolaisten liiton työntekijät ovat kolmikymppisiä, joukossa ei ole yhtään lukiolaista. Eivätkö lukiolaiset osaa hoitaa omia asioitaan?

"Meillä on 50 000 jäsentä ja yli miljoonan euron liikevaihto, homman pyörittämiseen tarvitaan talousalan ammattilaisia. Kaikesta toiminnasta päättää lukiolaisista koostuva liittohallitus."

Mikä on merkittävin lukiolaisten ongelma?

"Se, että vain 1/3 tuoreista ylioppilaista jatkaa opintoja heti valmistuttuaan."

Olet toiminut oppilaskunnassa, kerännyt kouluprojektissa rahaa koululle Afrikkaan, kilpaillut ainekirjoituksessa valtakunnallisella tasolla ja ollut aktiivi Lukiolaisten liitossa. Asteikolla 1–10, kuinka nörä olet?

"8 ja puoli. Aktiivisuuteni alkoi vasta lukiossa. Kun aloitin lukion, olin tosi ujo. Minut valittiin vasten tahtoani ensin luokan puheenjohtajaksi, sitten oppilaskunnan hallitukseen. Innostuin ja pyrin Lukiolaisten liiton Lapin piirin hallitukseen, sitten liittohallitukseen."

Harrastat jousiammuntaa. Jos opetusministerin pään päälle asetettaisiin omena, monestako metristä uskaltaisit ampua?

"Käsi voisi vapista, joten mahdollisimman läheltä. Nyt on niin hyvä opetusministeri, ettei raaskisi tehdä haaveria. Jousiammunta on jäänyt muutettuani Helsinkiin. Harrastan myös lyijykynäpiirtämistä ja halusin pitkään taiteilijaksi. Nyt kiinnostaa yhteiskunnallinen ala."

Olet kotoisin Rovaniemeltä ja muutit työn takia Helsinkiin. Mikä Helsingissä on eniten perseestä?

"Tylyt ihmiset. Olen kyllä viihtynyt Pasilassa, jossa asun samassa opiskelijakämpässä liiton kahden varapuheenjohtajan kanssa."

Uraputki

  • 1990 syntyy
  • 3 v Aloittaa piirtämisen
  • 5 v  Haluaa tutkimusmatkailijaksi ja sukeltaa Suurella valliriutalla. “En ole vielä käynyt Tanskaa kauempana.”
  • 9 v Ensirakkaus. “Ihastus luokkatoverin ruskeisiin silmiin kesti neljä vuotta.”
  • 14 v Ensimmäinen työ. “Maalasin matkailufirman rekan kylkeen koskenlaskukuvia. Tienasin 3 viikossa satasen.”
  • 17 v Kerää 45 000 euroa Kirkon ulkomaanavulle koulua varten.
  • 19 v Valitaan Lukiolaisten liiton puheenjohtajaksi. Yo “Kaksi L:ää, kolme E:tä, M ja C.”

1 kommentti

anon19891989

14.4.2010 17:07

Valintakokeet korkeakouluihin varmistavat opiskelijan motivaation kyseistä alaa kohtaan sekä antavat tasa-arvoisen kohtelun kaikille hakijoille, myös niille jotka eivät ylioppilastutkintoa suorita.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi