Blogi

Aivan samoin kuin meidän on nykyisin taisteltava veden, ilman ja oman elimistömme saastumista vastaan, meidän on myös tietoisesti pidettävä huoli öistämme, voidaksemme elää inhimillistä elämää vapaudessa, tasapainossa ja luovuudessa.

Hiljaisuus ja luottamus kasvattavat vahvaksi. Levollinen hiljainen pimeys avaa silmämme todellisuuden syvimmille ulottuvuuksille.

Muutamien päivien hiljaisuus ja vapaaehtoinen yksinolo voivat palauttaa takaisin monta menetettyä yötä. Ja kun saamme yömme takaisin, sisällämme kasvaa järjestys ja rauha. Juuristomme pääsee haaroittumaan kätköissään ja yltää pohjavesiin saakka.

Vuorokauden vaihtuminen vuoroin päiväksi vuoroin yöksi todistaa ihmiselle, kuinka hänen olisi elettävä. Myös hengitys, joka katkeamatta jatkuu ihmisen ruumiissa, kertoo että hänen on elettävä tasapainossa antamisen ja vastaanottamisen, ponnistuksen ja laukeamisen välisessä tasapainossa. Vastaanottaminen ja lepo ovat yhtä tärkeitä kuin antaminen ja palveleminen. Yksinäisyys on yhtä välttämätöntä kuin yhteyden pito, vaikeneminen yhtä välttämätöntä kuin puhuminen. Kaikella on aikansa ja merkityksensä.

Kenenkään ei ole vaikeaa ymmärtää päivän merkitystä. Kaikki me arvostamme itsessämme ja toisissamme aktiivisuutta, kykyä sitoutumiseen ja läheisiin ihmissuhteisiin…Mutta vain harvat ovat tietoisia yön rikkaudesta. Tälläkin alueella luonnon tasapaino on järkkynyt teknisesti maailmassamme. Yöt muutetaan päiväksi ja täytetään toiminnalla, seuraelämällä ja valolla.

Me menetämme iltahämärän rauhoittavan himmeyden ja aamunsarastuksen toivon säteet.
Painamme nappia ja paiskaudumme armottomasti valosta pimeyteen ja pimeydestä valoon. Moni kaatuu nääntyneenä suoraan vuoteeseensa tai odottelee turhaa unta, sekavien ja työstämättä jääneiden vaikutelmien kiusaamana. Rikkinäisyys ja paineet estävät meitä rentoutumasta ja ottamasta vastaan pimeyden parantavaa voimaa. Yö jää liian lyhyeksi, ehkä vain muutamiksi kiduttaviksi tunneiksi, jotka täyttää ahdistus ja eristyksiin jäämisen tunne.

On hyvä, että puolet ihmisen elämästä on yötä. Ihminen ei tarvitse yötä ainoastaan ruumiinsa levoksi vaan koko persoonallisuutensa eheytymiseen, uudistumiseen ja kasvuun. Valon vähyys ja ulkonainen hiljaisuus auttaa minua keskittymään ja antautumaan lepoon.

ps Illallinen oli kevyt, grekoriaaninen musiikki soi taustalla ja tunnelma oli levollinen. Odotan illan saunaa, avantoa ja takkatulta.

Liian vähäisen unen sanotaan vaikuttavan ensimmäiseksi aivon osiin, joka vaikuttavat keskittymiseen, luovuuteen ja suunnitelmallisuuteen.

Yö tulee vapaus mukanaan. Se tuo vapauden vastuusta ja vaivannäöstä, ponnistelusta, huolesta ja levottomuudesta. Ihmisen vastuu on rajattu. Se ei ulotu yhtä päivää pitemmälle. Jokainen yö asettaa vastuulle ja työlle rajan. Kuhunkin päivään kuuluu vain yhden päivän huoli.

Päivän hämärtyessä on aika panna työvälineet pois ja antautua levolle. Silloin on aika palata itseensä ja koota yhteen kaikki, mikä päivän aikana on voinut joutua hajalle. On aika tyynnyttää sydän ja kiitollisena tutkia päivää, oman elämän mieltä ja tarkoitusta.

Päivä on antamisen aikaa. Ulospäin suuntautumisen aikaa. Silloin voimme palvella toisiamme aktiivisessa työssä, koko sydämestämme siihen antautuneina. Yö on vastaanottamisen aikaa, lapsen aikaa. Kaikki vastuuta kantavat aikuisetkin saavat yöllä olla lapsia ja vapaina vastuusta. Päivällä meidän on kannettava kuormia, mutta yön ajaksi saamme jättää kaiken.

Aamusarastus kutsuu meidät hereille, käymään rohkeasti päivän tehtäviin ja ongelmiin. Iltahämärä kutsuu meitä jättämään kaiken ja vetäytymään lepoon. Ellemme ymmärrä säännöllisesti vetäytyä lepoon toiminnan piiristä, meitä uhkaa vaara kadottaa oma itsemme työhön ja ihmissuhteisiin.

Yö saapuu päivästä toiseen ikään kuin muistuttaakseen, että meidän on kerran jätettävä kaikki. Yö antaa esimakua luopumisen kivusta ja ilosta. Joka yö saamme harjoitella irtautumista, otteen hellittämistä itsestämme ja toisista., omaisuudesta ja toiminnasta, menestyksestä ja tappiosta. Yö luo vapautta ja välimatkaa kaikkeen mikä on katoavaa ja vaihtuvaista. Se opettaa pysymään luottamuksen suojassa keskellä elämän vaihteluita.

ps Tein päivällä erittäin pitkän lenkin sateessa, mutta kunnon varusteissa.

Miten voit oppia tuntemaan ihmistä, ellet esittäydy hänelle, ellet puhu hänelle?
Se on mahdollista, mutta opit tuntemaan ihmisen aivan eri tavalla.
Kehon kieli ja hiljainen viestintä ovat ihmeellisiä, mutta kuitenkin niin luonnollisia asioita. Aistini herkistyvät aivan eri tavoin puhumattomuudessa.
Retriitissä vain ohjaajat esittäytyvät. Kukaan ei tiedä edes etunimeäni, saati sitten mistä tulen, ketä olen, miksi tulin. Muistan, miten ekalla kerralla olisin niin kovasti halunut kuulla mielenkiintoisen näköisistä henkilöistä heidän taustojaan, titteleitään ja syitään tulla retriittiin.
Aikaisemmin pidin aivan samana asiana, olenko kolme päivää yksin saaressani ja hiljennyn tai olenko ohjatussa hiljaisuuden retriitissä. Näin ei asia kuitenkaan ole.
Kun 10 ihmistä syö yhdessä, saunovat, ulkoilevat, istuvat iltaa ja mietiskelevät puhumatta keskenään, se on todella erilaista, kuin yksinään. Vain ohjaajat pitävät virikepuheita, jotka ohjaavat retriittiläisten ajatuksia.
Hiljaisen viestinnän tunnistaa jo siitä, että tuntuu hyvin erilaiselle istua eri ihmisten vierellä. Toiset hakeutuvat selkeästi toisten läheisyyteen.
Ruokaillessa kukaan ei keskustele, vaikka istumme samassa pöydässä. Bachin musiikki soi lounaan aikana vaimeana taustalla.
Toiset hakeutuvat nurkkaan yksinäisyyteen ja toiset keskelle muiden joukkoon. Olen selkeästi tunnistanut joidenkin ihmisten sosiaalisuuden ja taas toisten ahdituneisuuden. Olen myös aistinut vastasukupuolen seksuaalisuuden joskus aiemmin hiljaisuudessa.
Kummallista, miten ajatukset irtautuvat yleensä nopeasti arjesta virikepuheiden ansiosta..
Kirjoitan yleensä runsaasti retriittien aikana. Se on tapani purkaa ajatuksiani. Yleensä ne kuitenkin jäävät vain vihkoon tai tietokoneeni kirjastolokeroihin.

Ed

Jätin kaiken kesken.
Jätin arjen, työt, harrastukset.
Jätin kiireet ja haasteet.

Pysäytin maailmani,
kaikki saa odottaa,
kaikella on aikansa.

Annan tilaa mielelleni
sielulleni
aikaa tyyntyä
aikaa mietiskellä

Annan mieleni virrata
omia polkujaan.
Annan mieleni kerätä
keväälle voimia.
Annan mieleni sukeltaa
syvälle sisimpääni.

Ed

Lähden viikonlopuksi hiljaisuuden retriittiin.
Mietiskelyä, hiljentymistä, lukemista, ulkoilua, takkatulta, saunaa ja avantoa, jess.
En kommunikoi viikonlopun aikana Cityssä, mahdollisesti jotain kirjoitan blogiini.

Ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

On niitä, jotka saavat asiat tapahtumaan.
On niitä, jotka näkevät asioiden tapahtuvan.
On niitä, jotka ihmettelevät, mitä oikein tapahtuu.

Rakkaus on pitkä hyvän yön suukko.
Se on toivomista.
Rakkaus on epätäydellisyyden kohtaamista ilman syytöksiä.
Se on hyväksymistä.
Rakkaus on tilaisuuden käyttämättä jättämistä silloin kun aika ei ole oikea.
Se on kärsivällisyyttä.
Rakkaus on selkähieronta, joka alkaa hiuksista ja päättyy varpaisiin.
Se on tutkimista.
Rakkaus on, ettei tarvitse sanoa "rakastellaan", koska tietää, mitä toinen toivoo.
Se on ymmärtämistä.
Rakkaus on tilaisuus sanoa "ei", kun luulit olevasi sitoutunut.
Se on uudelleen ajattelua.
Rakkaus on huuli, joka saa yrmeät kasvot repeämään nauruun.
Se on huumoria.
Rakkaus on saada kuulla "Jos lopetat, niin tapan sinut".
Se on himoa.
Rakkaus on nähdä, kuinka tavarat ovat levällään ympäri olohuonetta.
Se on hylkäämistä.
Rakkaus on ensimmäisen kerran huomata, miltä toinen todella näyttää.
Se on totuutta.
Rakkaus on piittaamattomuutta siitä, paljonko kello on, vaikka tietäisi sen.
Se on iloa.
Rakkaus on kädet, jotka tiukentavat otettaan ympärilläsi.
Se on ekstaasia.
Rakkaus on sitä, että kerrot antavasi toisen nukkua, kun joudut lähtemään aamulla aikaisin, ja saada kuulla, että hän toivoo sinun herättävän.
Se on hellyyttä.
Rakkaus on viime yön uni, joka herätessäsi nukkuu käsivarrellasi.
Se on unelmien ja todellisuuden kohtaamista.
Rakkaus on toisen herättämistä . . . . . . . hitaasti.
Se on aistillisuutta.
Rakkaus on sitä, että tiedät, miksi ostit liian suuren sängyn kolme vuotta sitten.
Se on käytännöllisyyttä.
Rakkaus on kaksi ihmistä, jotka vievät vain pienen osan vuoteesta.
Se on läheisyyttä.
Rakkaus on sen tietämistä, että annoit vara-avaimet oikealle ihmiselle.
Se on luottamusta.
Rakkaus on hyvästelyä tietäen, että tulet vielä takaisin.
Se on uskoa.
Rakkaus on käsien laskemista alas ja sanan "särkynyt" todellisen merkityksen tajuamista.
Se on oppitunti inhimillisestä hauraudesta.
Rakkaus on rullalle väännetty hammastahnatuubi.
Se on sopeutumista.
Rakkaus on tuijottamista ulos ikkunasta muistellen eilisiltaa.
Se on mietiskelyä.
Rakkaus on kuulla säätiedotus lumisateesta toivoen, että voisi käpertyä vuoteeseen jonkun kanssa.
Se on yksinäisyyttä.
Rakkaus on tarinoita, joita ei koskaan kerrota.
Se on henkilökohtaista, nih.

Riisuin juuri frakin ja lakerikengät yltäni. Asun pukeminen ja riisumien käy nykyään yhtä sukkelaan.
Tilaisuus oli juhlava, eikä syvällisyyttäkään puuttunut tällä kertaa.
Olen monessa mukana ja pukeudun aina tilaisuuden ja tilanteen mukaan. En pidä ylipukeutumisesta, enkä myöskään halua vapaa-aikananikaan epäsiististi pukeutua. Remonttihommiin on sitte haalarit erikseen.
Pyrin hakkimaan laadukkaita vaatteita, koska materiaaleissa ja asujen hoidoissa on suuria eroja. Hetken mielijohteesta hankkimiani asuja en kauaa säilytä. Kengät ovat kuitenkin ihan eri juttu. Niitä voin ostaa hetken mielijohteesta. Niitä minulla on paikat pullollaan, juhlaan, arkeen, vapa-aikaa ja harrastekengät sitte ihan oma lukunsa.
Kenkämakuni on muuttunut viime vuosien aikana melkoisesti, kiitos tyttäreni, joka antaa aina hyviä muotivinkkejä.
Hyvännäköisen miesten puvun voi helposti pilata mauttomilla kengillä, samoin näen naisten pukeutumisessa.
Kello on se pikku asia, joka kruunaa kokonaisuuden. Suunnon suuri sukelluskello tuskin istuu tumman puvun kanssa. Kello pitää olla sävy sävyyn asun kanssa. En omista kallita kelloja, mutta tykkään vaihtaa myös kellon asuni mukaan. Harrastekelloni ovat varmaankin arvokkaammasta päästä, koska niiden on toimittava kaikissa olosuhteissa, niin kiipeillessä korkeuksissa kuin syvällä veden alla. Isosisältäni sain aikanaan perinnöksi hänen kultaisen taskukellonsa, jota nyt kannan kiitollisen frakin kanssa. Taidan olla kellofriikki. Sen huomaa patterien vaihdossa, kun tuttu kelloseppäni aina naureskelee, tullessani kellopussin kanssa hänen pajaansa.

Päivät eivät mene aina suunnitelmien mukaan, ei ainakaan tänään.
Ehkä siinä on se elämän rikkaus, ettei ole samanlaista työpäivää.
Sain häylytyksen kymmenen jälkeen ja jätin kaikki muut hommat odottamaan.
Neljä tuntia meni huomaamatta vian etsinnässä ja korjauksessa. Apuverkosto toimi taas kerran loistavasti.
Aamupäivän urheilut jäivät pikkasen kesken.